[Lopetettu on] Kylmän kosketus

[nerpyli]

(( Tänne Calea odottelen seuraksi. ^^ ))

Hämärä alkoi laskeutua Lyrathin maiden ylle tuoden mukanaan yhä kiristyvän pakkasen. Tumma vaippa sulki maan syliinsä jo varsin aikaisin kiitos talven, mutta pimeys ei tuntunut haittaavaan yksinäistä kulkijaa, joka matkasi lumen keskellä musta viitta ympärilleen kiedottuna. Tämä henkilö oli nimeltään Andelailè. Yksinäinen vampyyri, joka harvoin kaipasikaan seuraa. Tytön askeleet olivat määrätietoiset ja kuljettivat neitiä äänettömästi halki lumen. Kumma juttu olikin, ettei Anilla ollut tiedossaan, mihin mennä. Kunhan vain asteli eteenpäin näyttäen siltä, kuin tietäisi. Samalla sai pidettyä edes hiukan loitommalla kylmyyttä, joka tuntui itsepäisesti pyrkivän neidin viitan sisään.

No ruokaahan tyttö oli lähtenyt etsimään, mutta sitä oli kovin vaikea löytää talvisesta metsästä. Tai ainakin silloin, kun jahti ei lainkaan kiinnostanut. Muutenkin neitiä oli alkanut tylsistyttää pienten pupujen perässä juokseminen. Ne olivat suloisia, ja niitä oli säälin tappaa, mutta pakko jollain jano oli tyrehdyttää. Ja parempi jänö siihen tehtävään oli, kuin joku viaton ihminen. Tai jokin ihmistä muistuttava. Sitä paitsi, Andel ei ollut koskaan maistanut ihmisverta. Ja jos hän kerran siihen sortuisi ei neiti välttämättä osaisi kieltäytyä seuraavalla kerralla. Mutta kuitenkin jolain pimeällä kujalla kulkeva ihminen olisi niin vaivaton ja nopea napata mukaansa.

Vampyyri pudisteli päätään yrittäen karkottaa tyhjästä tulleet ajatukset pois. Ei, ihmisiin hän ei koskisi. Paras nyt vain keskittyä etsimään se viaton jänö-raasu ennen kuin jano kävisi aivan ylivoimaiseksi. Yksi pupu tosin ei riittäisi koko janoa tyrehdyttämään. Anin huulilta pääsi tuskastunut huokaisu, jonka hiljaa puhaltava tuuli nappasi mukaansa kadottaen äänettömään metsään. Neiti ei tuntunut pääsevän ajatuksistaan eroon sitten millään. Mutta onneksi pian neidin korviin kantautuva Vesiputouksen kohina auttoi tytön irti ajatuksistaan. Tosiaan, enää muutama askel ja vesiputous näkyisi jo puiden lomasta. Sieltä voisi ehkäpä löytyä jotain suuhunpantavaakin. Mutta sinne asti tyttö ei kuitenkaan ehtinyt.

Hento veren tuoksahdus nimittäin kantautui vampyyrin nenään. Vihdoinkin ruokaa. Mutta hetkinen. Ei. Se ei ollut eläin. Vererssä oli ihmismäiseen olentoon viittaava tuoksahdus. Ja siinä oli jotain tuttuakin. Olennon siis täytyi olla lajia, jonka tyttö oli aieminkin tavannut. Vampyyri jähmettyi sinä samassa paikoilleen nyt myös lumihangen hiljentämien askelten kantautuessa neidin korviin. Joku oli tulossa. Nopealla silmäyksellä vaaleaverikkö tutki ympäristön, josta ei kuitenkaan löytynyt mitään muuta, kuin lumeen kietoutuneita puita. Niiden taakse taas ei ollut piiloutumista, sen verran ohuita ne olivat. Sitä paitsi askeleet olivat jo sen verran lähellä, että kuka tulija olikaan, niin ainakin tuo olisi jo oletettavasti havainnut Anin. Niinpä tyttö ei voinut muuta, kuin hivuttaa kätensä viittaansa sisään pientä puukkoa tavoittelemaan ja odottaa tulijaa.

[cale]

// Täältä tullaan~ :3 //

Liikkeellä oli eräs toinenkin olento, joka ei mitenkään erityisesti kaihtanut pimeyttä. Päinvastoin, pimeys toi miltein kotoisan ja jotenkin turvallisen olon. Toisaalta taas ei. Zarek ei osannut päättää, kumman vaihtoehdon puolelle kallistuisi enemmän, vaikkakin hän tiesi, että toisella persoonalla, Alumitilla, oli varmasti selvä ja suora vastaus siihenkin asiaan. Nyt toinen persoona pysyi kuitenkin hiirenhiljaa, ja Zarek tosiaankin oli helpottunut, että sai vihdoinkin kuulla päässänsä vain omat ajatuksensa. Ihmissusi seisoi nimittäin oikeastaan aika vaarallisenkin lähellä vettä ja katseli kohisevaa vesiputousta eri värisillä silmillään. Juuri vesi oli se asia, joka piti toisen persoonan hiljaisena - vesipelkoinen kun oli.

Zarekilla ei ollut aavistustakaan kaunko oli seissyt paikoillaan tuijottamassa vettä. Ilmeisesti kuitenkin liian pitkään, sillä varpaat alkoivat olla jäässä liikkumattomuuden takia. Niinpä ihmissusi korjasi hieman reppunsa asentoa selässään ja nosti kaulaliinaansa niin, että ainakin leuka jäi kokonaan peittoon. Seuraavaksi hän kääntyikin ja lähti tallustamaan kohti metsää sen kummemmin suuntaa ajattelematta. Eihän sillä mitään väliä ollut, ei ainakaan nyt. Zarek oli kuitenkin taas kerran valmistaunut siihen, että vaeltaisi jonnekin kauas, kenties erämaahan, sillä hän laskeskeli, että muodonmuutokseen olisi suunnilleen viikko, ehkä vähemmänkin.

Äkkiä ihmissusi kuitenkin ravistautui irti ajatuksistaan ja nosti katseensa menosuuntaan. Saisiko hän juttuseuraa vaiko vihollisen? Tai sitten ei kumpaakaan, eihän sitä koskaan tiennyt. Ihan silkkaa uteliaisuuttaan - ja kerran kun oli kyseiseen suuntaan menossa - Zarek ei suinkaan jämähtänyt paikoilleen, vaan tallusteli kaikessa rauhassa eteenpäin aikoen edes nähdä tuon jonkun. Hän oli aivan varma, että tunsi jonkun läsnäolon, muttei kuitenkaan kuullut askelia. Ehkäpä tämä luultavasti tuntematon henkilö oli pysähtynyt?
Vastaus selvisi Zarekille pian, kun hän alkoi pikku hiljaa erottaa hahmon ääriviivat ja pian edessä olikin kokonainen...ihminenkö? Ihmissusi pysähtyi aloilleen, turvallisen välimatkan päähän ja tutkaili toista katseellaan pikaisesti. Hertti vieköön, tyttöhän oli häntä pidempi?! Toinen vaikutti varautuneelta, mutta niin oli myös Zarek joskaan hän ei tehnyt elettäkään vyöllä oleilevan miekkansa suuntan.

"Iltaa", hän rohkeni sanoa ja näytti siltä, kuin olisi vähät välittänyt siitä, oliko toinen tuossa vai ei. Sen enempää ihmissusi ei kuitenkaan suutaan aukaissut, ei ainakaan vielä. Jos hänen seuransa ei kelvannut, niin jatkosuunnitelmat olivat harvinaisen selvät. Hän lähtisi.
Jokin tuossa pitkähiuksisessa osapuolessa vaikutti.. noh, oudolta, vaikka se ei tainnut olla se oikea sana, jota Zarek yritti mielessään hakea.

// Pööh, älä nyt heti tuskastu tuohon Zarren puhumattomuuteen, kyllä se siitä vauhtiin pääsöö ^^' //

[nerpyli]

(( En tuskastu. xD Itsellänikään kun ei ole turhia lörpöttelevä hahmo. ))

Andelailèn haaleansiniset silmät kohdistuivat toiseen heti tuon tullessa esille. Tutun tuntuinen vivahde häilyi edelleen toisen hajussa, tosin se oli niin pieni, ettei neiti saanut yhdistettyä sitä mihinkään. Mutta kai se ajan mittaan selviäisi, kunhan olisi kärsivällinen. Hetkinen... Ajan mittaan? Olettiko vampyyri siis viettävänsä vielä enemmän kuin muutaman vaivaisen minuutin tuon otuksen seurassa? Toisaalta neidin uteliaisuus oli nyt herännyt ja voisi olla mukava saada tietää mistä tuttu tuoksahdus tulikaan.

Niinpä vampyyri ei aloittanut tavallista mykkäkouluaan, jonka neiti usein piti yllä tuntemattomien seurassa. "Iltaa", An vastasi toiselle nyökäten samalla hiukan. Tyttö oli selvästi varuillaan käsi edelleen puristaen tikaria viittansa sisällä. Ei sitä tiennyt, mitä toinen voisi saada päähänsä. "Saanen tiedustella, mitä varten olet näille seuduille ajautunut?" Andel avasi suunsa hetken mietittyään äänestä kuultaen epäluulo, jota hän ei yrittänytkään peitellä. Jostain sentään täytyi aloittaa.

Andel alkoi kiinnittää enemmän huomiota toisen ulkonäköön. Tai enemmänkin silmiin. Ne tuntuivat neidosta jotenkin kiehtovilta erivärisinä. Varsinkin kun väriero ei ollut mikään ylipieni, kuten vaikka yhden värin kaksi eri sävyä. Neiti ei voinut myöskään olla laittamatta merkille, että toinen oli ehkä jopa kymmenen senttiä vampyyria itseään lyhyempi. Tosin se oli melko tavallista, että tyttö oli muita tapaamiaan otuksia pidempi. Kesti hetken, ennen kuin Andel huomasi hopean kimalluksen otuksen toisessa korvassa. Se näytti olevan jonkinlainen latta, mutta tyttö ei nähnyt mitä siinä luki, vaikka yrittikin salavihkaa kirjaimia urkkia.

Kaikki tämä tutkiskelu oli vienyt vain muutaman kymmentä sekuntia ja pian Andelialèn huomio oli jälleen täysin toisen liikkeissä. Yleensä tyttö ei tutkiskellut kaikkia vastaantulijoita näin tarkkaan, mutta ehkä neiti toivoi, että hän olisi löytänyt jotain tutun hajun kanssa yhtenevää. Mutta mitään ei ollut löytynyt. Pieni pettymys se tietenkin oli, mutta ei An siitä lannistunut.

[cale]

"Muuten vaan", Zarek vastasi lyhyesti, mutta niinhän asia ainakin osittain oli. Eipä hänellä ollut mitään muutakaan paikkaa, minne olisi voinut mennä ja kerran, jos sattui viihtymään sekä yksinäisyydessä että hiljaisuudessa, ei sitä aina huvittanut keskellä kaupunkia tassutella.
"Entä itse?" Hän esitti vastakysymyksen, vaikkakin epäili vastauksen saamista. Tuo toinen kun vaikutti - ja kuulostikin - kovin epäluuloiselta.

Ihmissusi kallisti hivenen päätänsä kummastellessaan toisen silmien väriä. Noin haaleita silmiä hän ei muistanut nähneensä koskaan saatika itseään noin paljon pidempää vastakkaisen sukupuolen edustajaa. Kyllä, se seikka toistui muutamaan otteeseen Zarekin mielessä miltein automaattisesti. Ihmmissudelta ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta, miten toinen piti kättään viittansa kätköissä. Oliko tämä loukkaantunut vai piilotteli jotain asetta? Jälkimmäinen vaihtoehto tuntui uskottavammalta, sillä Zarek ei haistanut verta, omistihan hän ihmissutena tarkat aistit.

"Tylsää~" toinen persoona päätti vihdoin kommentoida jotain.
Hivenen ärtynyt vivahdus käväisi Zarekin silmissä ja hän käänsi katseensa hetkeksi muualle.
"Luulin, että olet loukkaantunut jostain, kun olit niin hiljaa." Hän sanoi ajatuksissaan, sillä ääneen puhuminen olisi voinut olla hiukkasen epäilyttävää.
Toinen persoona ei sanonut enää sanaakaan ja Zarek arveli tämän pitävän mykkäkoulua äskeisen vesipelottelun takia. Ihmissusi hymähti itsekseen selvästi tyytyväisenä jostain ja siirsi katseensa taas takaisin toiseen.
"Mutta kukapa sinä olet, entä minne olet matkalla?" Äänessä kuulosti äkkiä olevan parin asteen verran pirteyttä. "Minä olen Zarek, enkä ole matkalla oikeastaan minnekään." Hän esittäytyi. Sanoissa saattoi olla jonkinlaista vihjailua 'saanko liittyä seuraan' -tyylistä, sillä Zarek rupattelisi ja jakaisi seuransa mieluusti jonkun muunkin kuin Alumitin kanssa.

[nerpyli]

Toisen 'Muuten vaan' vastaus ei vakuuttanut Ania lainkaan, mutta joka tapauksessa neiti tyytyi siihen. Olisi kuulostanut tunkeilevalta alkaa udella lisää. Sitä paitsi, se ei olisi yhtään vampyyrin tapaista. Sen puoleen ei ollut sekään, että Andel harkitsi vastaavansa toisen vastakysymykseen. Ja vielä epätavallisempaa oli, että hän loppujen lopuksi päätyi päästämään vastauksen ulos pääkopastaan. "Kunhan kuljeskelen. Asun lähellä", An vastasi jättäen metsästysaikeensa mainitsematta. Normaalit ihmiset tai ihmisentapaiset nimittäin tuskin hakisivat ruokaa metsästä.

Toisen tutkiva katse tuntui Andelista epäilyttävän lisäksi hiukan kiusalliselta. Joskin tyttö oli itse sortunut juuri hetki sitten samaan, joten mitä siitä valittamaan. Toisen käytös kuitenkin muuttui lähes huomaamattomasti heti tuon katseen käytyä Andelin kädessä, joka yhä piilotteli viitan sisällä. An ei voinut olla huomaamatta toisen ärtynyttä vivahdetta, joka kulki tuon silmien läpi, ja vampyyri päätyi tulkitsemaan sen väärin. Neiti luuli, että toista ärsytti tytön varautuneisuus. Hetken asiaa harkittuaan Andel veti varovasti kätensä pois viitan sisästä jättäen tikarinsa paikoilleen. Olisiko näin parempi?

Selvästi, sillä heti tämän tehtyään toinen alkoi puhua ja äänestä saattoi kuulla jopa jonkinlaisen pirteyden jyväsen. Kumma kyllä toisen pienen asteen muuttunut äänensävy sain Anin luottamuksen toista kohtaan nousemaan saman pienen asteen. Nyt neiti jopa saattoi jollain tasolla uskoa, ettei tuo hyökkäisi kesken kaiken ja näin ollen myös tytön jännittynyt asento rentotutui hitusen. Vampyyri oli kuitenkin edelleen valmis toimimaan, mikäli jotain tapahtuisi.

"Andelailè. Pelkkä An riittää", neiti esitteli itsensä päästäen nyt ääneensä hivenen uteliaisuutta mukaan. "Ja määränpäästä en ole aivan varma. Kunhan saisi jotenkin ajan kulumaan. Ei kiinnostaisi palata takaisin majapaikalle tyhjänpantiksi", vaaleaverikkö jatkoi tavattoman pitkällä puheella, joka yllätti neidin itsensäkin. "Liity toki seuraan Zarek. Eiköhän sitä suunnilleen samalla asialla olla", An esitti tarjouksensa kuin huomaamattaan hetken hiljaisuuden jälkeen. Tytönhän pitäisi jatkaa metsästysretkeään, eikä siihen mieluiten todistajia tarvittu paikalle. Mutta vampyyri ei vain voinut jättää toisen hajussa leijailevaa tuttua vivahdusta selvittämättä. Ei neidin välttämättä edes tarvitsisi viettää toisen kanssa kovin pitkää aikaa. Ehkä selitys tuohon hajuun löytyisi pikemmin, kuin tyttö odottikaan. Tämän ajatuksen turvin An päästi lähes hymyä muistuttavan ilmeen kasvoilleen.

[cale]

Toisen vastaus ei ollut paljoa sen täsmentävämpi kuin Zarekinkaan. Kaippa heillä sitten oli jotain yhteistä, vaikkakin Zarek piti itseään vähemmän epäluuloisena osapuolena. Hänellä kun sattui joskus olemaan sellaisia päiviä, ettei paljon mikään hetkauttanut ja välillä omasta itsestäänkin huolehtiminen tuntui unohtuvan. Nytkin ihmissudella taisi olla jonkin asteinen hällä-väliä-päivä. Häntä kuitenkin kiinnosti, mitä toinen mahtoi oikeasti tehdä tähän aikaan metsässä. Olihan siinä jotain epäilyttävää tai sitten Zarek vain kuvitteli niin.

Toinen näytti rentoutuvan hivenen ja erityisesti viitan sisuksista näkyville tullut käsi kiinnitti ainakin hetkeksi Zarekin huomion.
Andelailèksi esittäytynyt tyttö vaikutti olevan jotenkin tylsistynyt tai sen käsityksen ainakin Zarek sai, kun An mainitsi jotain ajan kuluttamisesta. Ihmissusi hymähti leppoisena itsekseen, mietti hetken ja esitti sitten kysymyksensä:
"Vesiputoukselleko olit menossa?" Sen kummemmin vastausta odottamatta Zarek kääntyi ympäri ja lähti tallustamaan rauhalliseen tahtiin takaisin putoukselle olettaen, että An seuraisi perässä.

"Mitä oikein yrität? Teet tuon ihan tahallasi! Ei vettä!" Alumit karjaisi. "Anna minun johtaa välillä. Voin selvittää tuosta Ande-... jostain pari juttua. Jos hän vaikka pitäisi miekkailusta", toinen persoona jatkoi turhankin kiltillä äänellä, mikä ei todellakaan ollut mitenkään erityisen vakuuttava. "Joohan? En minä muut-"
"Ei!" Zarek huudahti osin hädissään ja osin ärtyneenä. Alumitin päästäminen johtavaksi persoonaksi oli se viho viimeisin asia, jonka Zarek halusi tehdä.
"Neropatti, pilaat koko jutun!"
Normaali persoona mietti hetken, mitä toinen mahtoi tuolla tarkoittaa. "Sanoinko sen ääneen?" Hän mutisi itsekseen ja vilkaisi mahdollisimman huomaamattomasti olkansa ylitse kohti Ania. Okei, nyt tämä saattoi vaikuttaa hitusen omituiselta, ja Zarek toivoikin säästyvänsä selitykseltä. Sen varalta hän kuitenkin yritti keksiä jotain takaisin sanottavaa.

Ihmissusi lisäsi aavistuksen askeltensa nopeutta ja tallusti määrätietoisesti lumihangen poikki aina vedenrajalle asti. Ilme näytti oikeastaan varsin tyytyväiseltä ja rauhalliselta etenkin nyt, kun oli lähes varmaa, että Alumit pysyisi taas hiljaa.

// Pöäh, tönkköä tekstiä, pahoittelut //

[nerpyli]

Andelailè harkitsi hetken, mutta nyökkäsi sitten toisen kysymykseen. Tyttö oli erittäin tarkkana mitä vastasi ja mihin. Harmittomankin tuntuisista kysymyksistä voi saada yllättävän paljon irti. Joskus jopa jotain, mitä ei ehkä pitäisi. An lähti seuraamaan Zarekia sen kummemmin miettimättä. Kumma, miten neiti tuntui luottavan tuohon tavallista otusta enemmän. Tavallisesti An olisi nimittäin oletettavasti jäänyt paikoilleen odottamaan ja katsomaan, mihin toinen olikaan menossa. Tällä kertaa uteliaisuus taisi kuitenkin viedä voiton epäluuloisuudesta. Kaksi erittäin ärsyttävää luonteenpiirrettä yhdistettynä.

Zarekin huudahdus pysäytti Andelin. Tyttö jämähti paikoilleen kuin jäätyneenä. Puhuiko toinen itsekseen? Lisäksi toinen tuntui mutisevan jotain ääneen sanomisesta siihen päälle, tosin tarkoittamatta sitä varmaankaan vampyyrin korviin. Neiti pysyi paikoillaan hetken katsoen toisen perään näyttäen siltä, kuin ei aikoisikaan seurata toista, vaan kääntyä ja häipyä. Kuitenkin hetken ristiriitaisen pohdinnan jälkeen tyttö lähti varovaisesti jatkamaan matkaansa vesiputoukselle päin.

Andelista saattoi erittäin selvästi nähdä jännittyneisyyden ja tyttö vain vaivoin esti kätensä hivuttautumasta viittansa sisään. Tikarin puristaminen olisi tuontut tietynlaisen turvan. Vampyyri jäi hyvän matkan päähän Zarekista, mutta kuitenkin niin, että tyttö näki toisen ja tuon tekemiset hyvin.

"Saako tiedustella, kenelle oikein mahdoit hetki sitten puhua?" Andel kysyi kohottaen samalla kulmiaan kysyvästi. Toisen käytös ei todellakaan ollut mitään kovin normaalia ja olisi erittäin helpottava kuulla, mikäli siihen löytyisi joku järkevä selitys. Kumpa vain toinen ei olisi hullu tai mitään. Sillä silloin vampyyrin aikeet ottaa selvää tutusta tuoksahduksesta saisivat ehdottomasti jäädä. Tyttö ei pitänyt arvaamattomista henkilöistä, ei sitten tippaakaan.

[cale]

Ihmissusi huomasi kuinka Andelailè pysähtyi paikoilleen. Eikö tuo ainutkaan tulla mukaan, vaikka ensin oli lähtenyt seuraamaan perässä? Pian tyttö tosin näytti lähtevän uudestaan liikkeelle. Zarek jo ehti luulla, että oli onnistunut pelästyttämään toisen matkoihinsa. Tai oikeastaan Alumit... mitään sekaannusta kun ei olisi tapahtunut ilman toista persoonaa, jonka ansiosta Zarek oli monia kertoja saanut itsensä näyttämään hullulta muiden silmissä. Tosin, ehkä hän olikin hullu. Tuskinpa sitä kovin moni kuuli ääniä päässänsä saatika vastaisi takaisin. Zarek ei itse edes käsittänyt, miten persoona oli sillä tavoin voinut jakautua kahtia. Niin vain oli käynyt.

Kuullessaan tytön kysymyksen Zarek ei ollut vielä saanut pähkäiltyä päässänsä sopivaa selitystä huudahdukselleen, joten hän päätti sanoja jotain, joka oikeastaan oli kaikista lähinnä totuutta:
"Itselleni vain", ihmissusi vastasi äänellä, joka oli kaukana Alumitin aiheuttamasta ärtyneisyydestä. Ääni oli pikemminkin noh, iloinen ja kuulosti muutenkin siltä kuin lähi mailla ei olisi ollut huolen häivähdystäkään. Ilo oli aitoa, mutta sillä oli myös tarkoitus; voittaa Andelin luottamusta edes hitusen verran takaisin. Zarek oli kyllä huomannut, että toinen seisoskeli turvallisen välimatkan päässä, mikä sinänsä taisi olla ihan ymmärrettävääkin.

Ihmissusi pysytteli hetken hiljaa ja todellakin nautti valloillaan olevasta hiljaisuudesta. Hän jopa hymyili itsekseen ja veti samassa takkinsa hihoja paremmin paksujen lapastensa päälle. Onneksi hänellä oli sentäs lapaset, sillä mitkään hansikkaat eivät oikein sopineet hänen kätösiinsä. Nimettömät kun sattuivat olemaan normaalia pidemmät.
Siinä seisoessaan ja vettä tuijotellessaan Zarek äkkäsi taas erään asian. Varpaat olivat jäässä.

Hän kääntyi Anin puoleen ja tallusti vain parin askeleen verran lähemmäksi ajatellen sitä, jos toinen haluaisi pitää edelleenkin hajurakoa.
"Et sattuisi tietämään mitään lämpimää paikkaa tässä lähellä? Majatalo voisi olla kiva." Zarek kysäisi rennosti. "Vaikka onhan niitä muitakin tapoja pysyä lämpimänä." Hän ajatteli lähinnä nuotiota ja kupillasta kuumaa kaakaota. Tosin liikkuessakin tulisi lämmin, mutta Zarekia ei liiemmin innostanut pyrähtää juoksuun, jotta saisi veren kiertämään nopeammin.
"Vai onko sinulla mitään erityisiä suunnitelmia?" Ihmissusi päätti vielä jatkaa siltä varalta, että Andelailèlla olisi jokin ehdotus mielessään tai jotain. Eihän sitä tietäisi, jos toinen yhtäkkiä päättäisi vaikkapa häipyä paikalta.

[nerpyli]

Toinen siis oli hullu... Tai jotain sinne päin. Ainakin näin Andel oletti toisen vastauksesta päätellen. Mutta tämäkään tieto ei vielä saanut tyttöä lähtemään. Eihän hän voinut olla asiasta täysin varma. Eivätkä kaikki hullut olleet vaarallisia, eiväthän? Yllättävän pitkälle vampyyri olikin menossa vain pelkän tutunsuuntaisen tuoksun tunnistaakseen. Oli ehkä jopa väärin pysytellä toisen luona vaikkei erityisemmin pitänytkään toisesta. Tämä ajatus sai Anin hiukan kiusaantuneeksi ja samalla keveän punan kohoamaan tytön kasvoille.

Vampyyri käänsi katseensa vesiputoukseen yrittäen näin edes hiukan piilotella lähes huomaamatonsa punaansa. Kun tyttö oletti saavansa itsensä hallintaan hän kääntyi katsomaan toista vastatakseen Zarekin esittämään kysymykseen. "Ei, ei minulla mitään sen kummempia suunnitteilla... Mutta lämpimästä paikasta sen sijaan... Ainakin melko läheltä löytyy kohtuu suuri kaupunki, Freno nimeltään. Sieltä pitäisi tähänkin aikaan löytyä edes jonkin näköinen pikku kuppila. Mutta kyllä minulla on omakin majapaikkani veiläkin lähempänä. Tosin se ei ole mitenkään kovin lämmin, mikäli sinne ei sytytä tulta", An totesi edelleen hiukan vastahakoisesti. Tyttö jätti lisäämättä huonon tulensytytys taitonsa, ei sitä ollut sovelias tunkea siihen väliin. Sitä paitsi kyllä se tulisi ilmi, mikäli tietoa tarvittaisiin johonkin.

Andel ei sanonut muuta, vaan antoi toisen päättää, mitä tehdä. Tavallaan olisi ehkä vaarallista viedä tuntematon vampyyrin omaan hökkeliin. Sieltähän tuo sitten löytäisi tytön jatkossakin, mikäli tapahtuisi jotain ei niin miellyttävää. Mutta kuten oli jo huomattu, Zarekin seurassa Anin perinteiset tavat eivät tuntuneet enää pitävän, vaikka jokin erittäin pieni ääni niitä yrittikin pitää yllä.

Siinä seisoskellessa alkoi jano myös poltella Anin kurkussa yhä kovempana. Tämän huomaaminen sai paniikin hitusen pilkahtamaan tytön silmissä, mutta neiti taltutti sen uskotellen itselleen, että hän kyllä kestäisi janoaan vielä ainakin muutaman tunnin. Ja jos ei kestäisi, ei äkkinäinen paikalta pois ryntääminen voisi olla sen kummallisempaa, kuin toisen itsekseenpuhelu.

[cale]

Ihmissusi huokaisi itsekseen, vaikka se kylläkin kuulosti ja näyttikin enemmän joltain haukoituksen tapaiselta. Hänen siis pitäisi päättää, miten menetellä. No, Freno ei kuulostanut Zarekin mielestä kovin hyvältä vaihtoehdolta. Häntä kun ei liiemmin huvittanut lähteä löntystelemään kohti mitään suurempaa kaupunkia. Kaupungit olivat ahtaita paikkoja, joissa oli liikaa ihmisiä. Ja hänellä kun sattui jo olemaan seuraa. Ei tässä lisää kaivattu. Ihmissusi heräsi mietteistään säpsähtäen, kun lähistöllä olevan puun oksalta tipahti mukava kasa lunta alas maahan.

"No mitä jos mentäisiin sinne sinun majapaikkaasi? Ja eiköhän sinne tuli saada syttymään, jos se siitä on kiinni", Zarek ehdotti hyvillään. Ilme muuttui kuitenkin takaisin pohtivaksi, kun hän alkoi miettiä, minkälainen tämä Anin mainitsema paikka oikein mahtoi olla. Zarekin tietojen mukaan lähettyvillä ei tainnut olla mitään pientä kylää tai vastaavaa, mutta eipä hän ollut näitä seutuja mitenkään erikoisen hyvin tutkinutkaan.
Alumitin tylsistynyt tuhahdus sai Zarekin vain innostumaan lisää, vaikkei sitä ulkokuoresta välttämättä huomannut.
"Sinuna pysyisin suu supussa ainakin seuraavan vuorokauden. Muuten tullaan takaisin putoukselle, ja pystytän oman risumajan sen viereen.. siinä voisi sitten asustella loppu elämän. Ja pääsisinpäs ainakin eroon sinusta." Zarek tuumasi toiselle persoonalleen päänsä sisällä, ehkä vähän uhkaillenkin. Olisi vain parempi, jos Alumit suostuisi olemaan hiljaa. Se kylläkin taisi olla aika lailla mahdoton ajatus, mutta ainahan sitä kannatti yrittää. Tämäkin kerta tosin voisi hyvinkin jäädä vain pelkäksi yritykseksi.

Ihmissusi nosti maahan laskeneen katseensa takaisin seuralaiseensa tajuten, ettei paikallaan seisoskelu omahyväisen mietteliäs ilme kasvoillaan tainnut olla kovin vakuuttavaa pidemmän päälle. Njoh, toinen joko pitäisi häntä hulluna tai sitten ei, niin yksinkertaista se oli. Tähän mennessä Zarek tosin oli tyytyväinen siihen, että oltiin vältytty pahemmilta töppäyksiltä. Yksi huudahdus ei ollut vielä mitään niiden rinnalla.

Hän lähti talsimaan kauemmaksi vesirajasta, mutta pysähtyi kuitenkin hyvin pian.
"Minne suuntaan?" Hän kysäisi hiukan nolona vaihtaen painoa jalalta toiselle.

[nerpyli]

An olisi toivonut Zarekin valitsevan mieluummin kaupungin, kuin vampyyrin majapaikan, mutta nyökkäsi joka tapauksessa hitaasti toisen ilmoittaessa päätöksensä. Neiti oli juuri aloittamassa varoituspuhettaan mökkinsä huonokuntoisuudesta, mutta Zarek ei näyttänyt olevan kuulolla. Andel tuhahti odotellessaan toisen herrämisetä mietteistään. Ei tässä muu auttaisi, kuin kestää toisen paikalta poistumiset. Kai niihinkin tottuisi ajan mittaan. Tosin tällä hetkellä An tunsi olonsa hiukan vaivautuneeksi seistessään siinä kymmenen metrin päässä toisesta odotellen, että tuo heräisi haavemaailmoistaan.

Vihdoinkin kun Zarek näytti taas palaavaan maanpinnalle, An nosti hiukan sarkastisesti toista kulmaansa. "Teetkö useinkin noin? Että osaan varautua", tyttö ei voinut olla tokaisematta. Täytyi myöntää, että Andel kuulosti hiukan vihaiselta, mutta silmien pilkahdus tuntui pilaavan sanojen tarkoituksen. Ilme vaihtui kuitenkin pian pieneksi hymyntapaiseksi toisen pysähtyessä kysymään suuntaa. Varsin suloine..siis huvittava näky.

Andelailè nyökkäsi päällään suuntaan, josta oli tullutkin ja lähti kulkemaan takaisin omia jälkiään olettaen Zarekin seuraavan. "Varoitan jo etukäteen, että valintasi ei ole mikään kovin kaunis näky", Andel huikkasi vielä kääntyen katsomaan olkansa yli seurasiko toinen vai oliko tuo kenties jäänyt matkan varrelle.

Jossain vaiheessa oli näköjään alkanut sataa lunta. Valkoiset hiutaleet tanssahtelivat alas taivaalta ja vampyyri kummastui, miten hän ei aiemmin ollut laittanut noita merkille. Myös tuuli tuntui voimistuneen ja pienen puuskan puhaltaessa vampyyrin yli tyttö ymmärsi hyvin, miksi Zarek oli halunnut johonkin lämpimämpään paikkaan. Andel värähti yrittäen vetää viittaansa mahdollisimman hyvin ympärilleen. Yleensä viitta riitti aivan hyvin suojaamaan kylmältä, mutta nyt taisi olla tulossa poikkeuksellisen kylmä yö.

[cale]

Ihmmissusi katseli toista jokseenkin hölmistyneenä. Ai, Andel oli huomannut, että Zarek sattui olemaan jonkin aikaa omissa maailmoissaan.
"Noin? Miten muka?" hän kysäisi viaton hymy naamallaan. "Sinä kuvittelet ihan liikoja", ihmissusi jatkoi yhtä hyväntuulisesti kuin oli aloittanutkin. Oli sitä syytäkin olla iloinen, jos/kun Alumit vain suostuisi olemaan pilaamatta taas valloillaan olevaa positiivisuutta. Jotenkin Zarekista tuntui, että toinen persoona saattoi viimeistään nyt olla loukkaantunut. Hyvä niin, vaikkei hän erityisesti pitänyt kenenkään loukkaamisesta - Alumit taisi olla poikkeustapaus.

Zarek ei ollut erottavinaankaan tytön äänessä hitustakaan vihaa tai mitään muutakaan vastaavaa. Mitä sitä pienistä kannatti välittää? Jos toinen päättäisi jossain vaiheessa suutahtaa kunnolla, niin se oli sitten sen ajan murhe. Ihmissusi lähti huomattavan innokkaana seuraamaan Andelailèa astuen aina tytön jättämän jalanjäljen päälle. Eipähän tarvinnnut kovin itse tarpoa hangessa ja kun toinen vielä sattui olemaan tässä se pidempikin osapuoli.. niin mikäs siinä.
"Mitä? Onko se sinun paikkasi sitten jokin vanha murju? Vai oletko sinä jonkin sortin sottapytty?" Zarek sanoi lähinnä vitsaillen, eikä tarkoitus ollut olla mitenkään ärsyttävä tai piikittelevä. Äänessä erottui nyt muutenkin ehkä entistäkin selvemmin ihmmissuden mieliala, joka oli yllättävästi taas kohonnut.

Zarek hymyili hieman itsekseen siinä kävellessään ja tuijotteli välillä edessä kävelevän Anin selkää.
"Kuule", hän oli taas avaamassa suutansa pohtiva sävy äänessään. "Miksi sinä olet liikkeellä tähän aikaan? Tai.. mietin vain, että kerran jos on paikka, minne mennä suojaan kylmältä edes jotenkuten, niin miksi sitä kannattaisi jäädyttää itsensä ulkona, vaikkei olisikaan mitään tekemistä? Yöllä ei kannattaisi olla liikkeellä, ei ainakaan yksin. Minulla on kokemuksia." Niitä kokemuksia ei oikeastaan ollut, mutta Zarek laskikin itsensä sille vaaralistalle, johon sisältyi ei-miellyttäviä otuksia, joihin voisi törmätä. Eipä Zarekille ollut koskaan mitään kummempaa sattunut, mutta jollekin muulle oli sattunut Zarekin toimesta. Se tosin sattui riippumaan paljolti kuunkierrosta ja johtavasta persoonasta.
"Anteeksi, ei ole tarkoitus mennä henk.koht. asioihin", ääni kuulosti katuvalta.

// Kappas, son alkanut puhua pidemmästi ^^' //

[nerpyli]

Andelailè tyytyi vain pyöräyttämään silmiään toisen vastaukselle. Yrittää nyt tuostakin otuksesta ottaa selvää. Yllättävää kyllä Zarekin hyväntuulisuus sai Aninkin mielialan nousemaan. Neidin askeleihinkin tuli pieni vivahde pirteydestä, mutta tyttö yritti hillitä sen. Ei tarvitsisi nolata itseään totaalisesti vieraan silmissä hyppelemällä kuin hullu ympäri metsiä.

Zarekin alkaessa puhelemaan niitä näitä Anin asunnosta pääsi vampyyrin huulilta kevyt, heleä naurahdus. "Vanha se ainakin on. Ja murju todellakin. Mutta älä erehdykkään kutsumaan minua sottapytyksi", Andel vastasi silmät välkkyen ja pienen hymyn leikitellessä tytön kasvoilla. Tyttö oli jäänyt hetkeksi odottamaan toista, mutta kun Zarek tuntui tulevan ihan hyvää vauhtia perässä neiti jatkoi jälleen matkaansa. Vampyyrin viimekertaiset jäljet alkoivat jo hälvetä lumen tupruttaessa yhä tiheämmin taivaalta. Tämä ei kuitenkaan ollut ongelma. Kyllä tyttö hökkelilleen osaisi vaikka silmät kiinni.

Zarekin utelutuokio kuitenkin ehti hetkeksi pyyhkäistä Anin hyväntuulisuuden pois. Tyttö seisahtui paikoilleen naamallaan epäröivä ilme. Mietittyään hetken vampyyri päätyi vain hymähtämään ja jatkamaan matkaansa taakseen vilkaisematta. "Ei se mitään. Illat ovat mielenkiintoisempaa aikaa, kuin päivät. Ja mitä vaaroihin tulee, niin osaan puolustaa itseäni. Olen oppinut kantapaan kautta", neiti totesi rennosti, kuin yöllisissä retkissä ei olisi mitään vikaa. Viimeisen lauseen kohdalla tytön käsi eksyi tahattomasti oikealle olkapäälle tunnustelemaan kylmästä kihelmöiviä arpia. Arvet eivät tuntuneet pitävän kylmästä ilmasta, senkin tyttö oli tullut huomanneeksi, ja osasi nykyään myös varautua kirvelyyn ja olla välittämättä siitä.

Enää muutama askel ja siinä se oli. Surkean näköinen tönö, jossa katto oli puoliksi romahtanut alas. "Älä pelästy. Ei se näytä aivan yhtä toivottamalta sisältä päin", vampyyri naurahti jatkaen matkaansa epäröimättä kohti mökkiään. Sisältä löytyisi kivillä ympäröity tuhkakasa ja puita tulta varten. Tulen sysyttäminen saattaisi taas olla hiukan hankalampaa. Niinpä An kääntyi käsi toisella ovenkahvalla Zarekin puoleen. "Tuota... Osaatkohan sinä sytyttää nuotioon tulen?" tyttö kysyi purren huultaan katse kysyvänä, ehkä hiukan anovanakin. Kunnon koiranpentuilme.

[cale]

Zarek oli hyvillään, ettei toinen ollut loukkaantunut hänen sanoistaan. Hänestä oli oikeastaan outoa kuulla Andelin naurahtavan. Se oli uutta, mutta samalla myös mukavan piristävää ja keino saada tunnelmasta hivenen leppoisampi. Ihmmissusi hymähti hiljaa itsekseen. Vai että murjulle tässä oltiin menossa, totta tosiaan.

Andelailèn pysähdyttyä myös Zarek pysähtyi. Mikäs nyt? Ihmissusi loi tutkiskelevan katseen toiseen ja kuunteli vastausta korvat höröllä. Vastaus tosin ei ollut sellainen, mitä Zarek oli odottanut, mutta sai kelvata. Ehkä hänen pitäisi saada enemmän Anin luottamusta puolelleen, ennen kuin kannattaisi ruveta kyselemään mitään tuollaista. Hän tyytyi kuitenkin toisen vastaukseen, olihan se hyvinkin järkeenkäypä, ja lähti taas seuraamaan perässä.

Ihmisuden ilme muuttui epäileväksi tämän nähdessä ensimmäistä kertaa Anin melko rähjäisen näköisen mökin. Ei, ei hän ollut suinkaan pettynyt, ainakaan paljoa, mutta jokin kumma epäilys alkoi taas kolkuttamaan Zarekin takaraivossa. Oliko ihan normaalia asua tuollaisessa murjussa ja... Zarek ravisteli päätään karistaakseen ajatuksensa muualle. Okei, ehkä tämä ei ollut ihan normaalia, ja hänen olisikin tehnyt mieli kysyä toiselta, mahtoiko tämä olla jotenkin köyhä tai jotain. Zarekin teki mieli äkkiä kuulla Alumitin ääni ja mielipide asiaan, mutta ilmeisesti toinen persoona oli päättänyt jättää asiat vihdoin vain sen normaalimman persoonan hoidettavaksi.
"Ihan ok hökkelihän tuo on."

"Jos löytyy tulukset ja polttopuita, niin kyllä, luulisin." Zarek vastasi maalaten taas hymyn huulilleen. An ei ilmeisesti tainnut olla ekspertti tulen sytyttämisen suhteen. "Siksikö epäilit aiemmin tämän paikan lämpöä? Tulen sytyttämisen takia?" Hän hymähti ja yritti kurkkia tytön olan ylitse sisälle kömmeliin, mutta... "Tiedätkö, minun pitäisi olla se pidempi." Zarek tuumasi mukamas masentuneeseen äänensävyyn. "Odotas vain, minä kasvan vielä. Kunhan seison tarpeeksi kauan sateessa ja kastun." Ei tässä nyt mitään kasveja sentäs oltu, mutta ainahan sitä sai kaikkea kuvitella tarpeen mukaan.

[nerpyli]

Andelin kasvoille nousi helpottunut hymy. "Puita on ja tuluksetkin pitäisi löytyä", neiti totesi pitkittäen kuitenkin vielä sisään menoa. Ei siksi, että vampyyri olisi epäröinyt. Kunhan vain kiusasi toista, joka tuntui olevan innokas näkemään majan sisältäpäin katsottuna. Pituudesta siis oli jotain hyötyäkin.

Toisen huomautus sai tytön virneen yhä vain leveämmäksi. "No, eipä tämä järjestely ainakaan itseäni erityisemmin haittaa", An totesi astuen vihdoin sisään hökkeliinsä. "Ja sitä paitsi, sateessa istuessasi paremminkin kutistuisit, kuin kasvaisit. Mutta miten vain itse tahdot asian ajatella", neiti lisäsi katsahtaen taakseen, ettei toinen vain ollut toteuttamassa uhkaustaan.

Sisällä oli lähes yhtä kylmä, kuin ulkonakin. Tosin ei aivan, sillä talven tuloon siellä oltiin näytetty valmistuvan. Lattia oli peitetty runsaalla kerroksella kuivia heiniä ja lehtiä ja lasitonta ikkunaa peitti kankaanpalanen, joka oli joskus ollut hyvin sievä hame. Puoliksi romahtaneen katon ansiosta aiheutuneet aukot, joista olisi lumi tupruttanut sisään oli tukittu oksien varaan ladotuilla kangaspalasilla ja ties millä. Tämä kaikki valmistelu oli maksanut Anille muutama kymmenen piirrosta, mutta olipahan sentään paikka, jossa ei tarvitsisi palella. Kunhan vain saisi sen tulen syttymään.

"Tämä lämpenee yllättävän nopeasti, kunhan vain saadaan tuli aluilleen", Andel vakuutti ottaen sylillisen kuivia halkoja ja muita risuja oven vieressä olevasta pinosta pudottaen ne kivillä ympäröidyn tuhkakasan viereen. Tämän jälkeen tyttö siirtyi räsyiselle laukulleen, joka löytyi pienen tuolin jaloista, kaivaen sieltä tulukset. Vampyyri ojensi tuluksia Zarekille (mikäli tuo nyt oli uskaltautunut hökkeliin sisään) irvistäen hiukan syyllisenä. Kauhea pyytä jotakuta toista tekemään niinkin arkipäiväiseltä tuntuva asia. Anilla kun tulen sytyttmämiseen meni aikaa vartista puoleen tuntiin.

[cale]

Anin huomautus kasvamisen sijaan kutistumisesta sai ihmissuden henkäisemään turhautuneena.
"Yritätkö masentaa minua?" Zarek ei oikeastaan odottanut tuohon kysymykseen vastausta. "En halua kutistua miksikään kääpiöksi." Jostain syystä ajatus pikkuruisesta ihmissudesta sai hänet naurahtamaan.

Ilme muuttui tutkivaksi, kun Zarek asteli sisään hökkeliin. Hän ei ollut osannut odottaa ihan tällaista järjestelyä... Lattialla oli heiniä ja lehtiä. Vilkaisu kohti kattoa kertoi yhtä sun toista. "Tämä taitaa olla aika vanha paikka." Zarek tuumasi. Vanhalta hökkeli tosiaan näytti niin sisää kuin ulkoakin katsottuna, mutta ennemmin hän katselisi sisäpuolta. Loppujen lopuksi tönö vaikutti ihan viihtyisältä paikalta ja nuotio saisi varmasti ihmeitä aikaan.

hmissusi seisoi paikoillaan ja antoi katseensa kiertää rauhassa nurkasta toiseen. Ei yhtään hassumpaa. Hän otti tulukset vastaan ja ryhtyi samassa tuumasta toimeen. Ensin hän asetteli puut hyvään järjestykseen kiviympyrän keskelle niin, että ne syttyisivät mahdollisimman helposti. Seuraavaksi hän alkoi 'hakata' tuluksia yhteen, mutta tajusi parin yrityksen jälkeen, että saattaisi olla parempi ottaa kintaat siksi aikaa pois kätösistä. Niin hän tekikin samalla, kun sormet koukistuivat aavistuksen verran automaattisesti, jotta olisi hankalampi erottaa nimettömien olevan keskisormia pidemmät. Tämän jälkeen tuluksien käyttö oli hivenen helpompaa ilman paksuja kintaita, eikä kovin kauaa mennytkään, kun Zarek sai tulen syttymään.

"Noin, ei se ole hirmuisen vaikeaa", hän totesi hymyillen samalla, kun suoristautui ja poimi kintaansa maasta. Tulukset hän oli jättänyt puiden vierelle, jos niitä vaikka sattuisi tarvitsemaan myöhemmin.
Zarek sujautti lapaset takaisin kätösiinsä ja hymähti itsekseen. "Minne tänne uskaltaa istahtaa?"

[nerpyli]

Andel ei ollut kuulevinaankaan Zarekin huomautusta, eikä toinen tuntunut odottavan siihen vastaustakaan. Ei toki, ei neiti toista yrittänyt masentaa. Toisen seura tuntui vain hiukan oudolta. Yleensä tyttö ei luottanut kehenkään näin pian ensitapaamisen jälkeen niin paljon, että olisi tuonut tuon omalle kotiovelleen ja siitä sisään. Muutenkin Zarekin seurassa An oli paljon pirteämpi, kuin olisi oikeastaan neidille ylipäätään mahdollista.

"Vanha tämä on kyllä. Reilut parisataa vuotta", tyttö totesi muistellen monia päiviä, jotka vampyyri oli siellä viettänyt. Siitä taisi olla jo yli kaksisataa vuotta, kun An oli löytänyt koko romun. Eikä sitä vieläkään olltu millään tavalla kunnostettu. Kai sellaisenkin urakan voisi joskus tehdä.

Tulen sytyttämisessä ei näyttänyt olevan lainkaan ongelmia. Pian liekit nielivät jo ahnaasti puiden kuivaa pintaa. "Lattialle", Andel vastasi lyhyesti virnistäen Zarekille. "Kasaa vaikka heiniä siihen keoksi, mikäli ei muuten houkuttele", tyttö sanoi istahtaen itse lähelle tulta alkaen jo hiukan hellittää otettaan viitastaan. Mökki tuntui tosiaan lämpiävän nopeasti. Katossa oli muutama pienen pieni reikä, joista savu pääsi hitaasti valumaan pois, mutta lämpöä pienet aukot eivät kuitenkaan huomattavasti vieneet.

"Tiedätkö, jokin osa sinusta.. Tai siis.. Tunnut jotenkin tutulta... Siis vain jotenkin.. Hämärästi. Pieneltä osalta", Andel puhui yhtäkkiä tuijottaen liekkejä ja punastuen heti sen sanottuaan. Puhe oli ollut katkonaista ja melko hiljaista ja sillä hetkellä neiti toivoi, ettei toinen ollutkan kuullut. Ehkä tuo olisi taas unohtunut sinne jonnekin omiin mietteisiinsä. "Äh.. Unohda koko juttu", vampyyri tokaisi hymyillen nolona. Oli siinäkin tahdikkaasti etenevä ihminen. Siis melkein ihminen.

[cale]

Zarek yllättyi kuullessaan, että hökkeli oli ainakin parisataa vuotta vanha. Okei, ei hän tönöä niin vanhaksi ollut kuvitellut.
Ihmissusi kohautti itsekseen olkiaan ja loi Andeliin jokseenkin kummastuneen katseen, ainakin osittain.
"Lattialle?" Hän ei jostain syystä voinut olla toistamatta tuota sanaa. Sen kummemmin asiaan kommentoimatta ihmissusi istahti alas ja melko lähelle nuotiota, Ania vastapäätä. Liekit tuntuivat lämmittävän jo nyt mukavasti, kun tuulikaan ei päässyt pureutumaan luihin ja ytimiin. Hökkelistä oli siis selvästi jotain hyötyä.

Zarek hymyili haileasti itsekseen. Olo tuntui oikeastaan ihan mukavalta siinä nuotion ääressä istuskellessa. Erityisesti Alumitin hiljaisuus piti ihmissuden hyvillä mielin. Nyt hän ei ainakaan vaikuttanut läheskään niin omituiselta kuin aikaisemmin, vaikka se tosin olikin vain hänen oma mielipiteensä.

Andelin alkaessa puhua Zarek nosti liekkejä tuijottavan katseensa seuralaiseensa. Toinen vaikutti jotenkin... kummalliselta, epävarmalta ja...nololta?
Zarek kurtisti siistiksi nypittyjä kulmiaan. Mitähän toinen oikein mahtoi tarkoittaa? "Miten muka? En ole koskaan ennen tavannut sinua, etkä sinä minua, ethän?" hän sanoi ilmeen muuttuessa totisemmaksi ja katseen palatessa takaisin nuotion liekkeihin. "Tai sitten olet nähnyt minut jossain ohimennen. Se voisi olla mahdollista, ellet sekoita minua johonkuhun toiseen", Zarek antoi ilmi pari päässänsä pyörivää vaihtoehtoa.

Kului hetki, kun hän näytti miettivän jotain, muttei selvästikään näyttänyt pääsevän minkäänlaiseen ratkaisuun päänsä sisällä.
"Mitä tarkoitat sillä osalla?" Zarekhan ei voinut jättää asiaa sikseen kerran, kun se oli alkanut kiinnostaa häntä. Katse nousi taas liekeistä tutkimaan Anin ilmettä.
"Mikä sinä olet?" Zarekilla ei yleensä ollut tapana kysellä rotua, se kun sattui olemaan yksi asia, josta hän ei liiemmin välittänyt pätkän vertaa. Hän ei käsittänyt niitä ihmisiä tai olentoja, jotka pitivät vastapuolen rotua tärkeänä. Mitä väliä rodulla edes oli? Samaa ilmaahan tässä hengitettiin.

// Jänskää~ x3 //

[nerpyli]

Andelailèn jalat alkoivat puutua varsin nopeasti risti-istunnassa, joten neiti koukisti jalkansa eteensä kietoen kätensä niiden ympärille. Näin olisi lämpimämpi ja myös paljon mukavampi istua. Pieni tuskastunut huokaus karkasi vahingossa tytön huulilla Zarekin jatkaessa jauhamista asiasta, jonka neiti oli jo pyytänyt unohtamaan. Eipä sellaisia käskyjä kukaan yleensä totellut..

"Mmh.. En tiedä.. Se on vain.. Hajussasi tuntuu aivan pieni tuttu vivahde. Lähes huomaamaton", vampyyri vastasi kohauttaen olkiaan katsellen nyt Zarekia silmiin tulen yli. Oli kiusallista tuijottaa toista niin, mutta An halusi saada selville mitä tuon mielessä liikkui. Miten tuo suhtautui siihen kaikkeen. Mitään sen kummempaa ei kuitenkaan sattunut näkymään toisen silmissä. Ehkä enimmäkseen vain hämmennystä tai jotain sinne päin.

Zarekin 'Mikä sinä olet?' -kysymys jäädytti Andelin täysin ja tuon katse laskeutui toisen silmistä omiin polviinsa. Neiti tutkaili hetken polivaan ähkäisten sitten: "Ihminen." Ääni ei ollut lähelläkään vakuuttavaa, ja tyttö itsekin huomasi sen varsin hyvin. An huokaisi ivallinen hymy huulillaan ja hakkasi hiljaa päätään muutaman kerran polviaan vasten. Kun neiti oli saanut päänsä pysähtymään polviensa väliin ja saatuaan itsensä kuriin tuo vilkaisi Zarekia nopeasti syrjäsilmällä. "Miksi sinulle on niin vaikea valehdella?" An kysyi hiljaa naurahtane ilottomasti perään.

Tyttö veti syvään henkeä ja nosti katseensa tällä kertaa tarkkailen erittäin tarkasti toisen reaktiota seuraavaan ilmoitukseen. "Tai siis olin ihminen. Vampyyrin purema muutti hiukan asiaa", Andel kuiskasi yrittäen pitää silmänsä väkisin Zarekissa, vaikka ne yrittivätkin karata seuraamaan liekkien tanssia. Toivottavasti toinen ei saisi mitään kovin kauheaa kohtausta. Tyttö ei mielellään pelästyttäisi toista hengiltä.

[cale]

Toisen hieman epämääriseltä kuulostava vastaus sai Zarekin mietteliääksi. An oli maininnut hänen hajunsa. Mitä toinen sillä puolestaan tarkoitti? Ihmissuden mieleen pulpahti ensimmäisenä vain yksi vaihtoehto: oliko hän jotenkin epähygieeninen? Pitäisikö käydä kylvyssä tai jotain? Zarek ei uskonut haisenvansa toisen nenään sillä tavalla, muttei osannut ajatelle liioin mitään muutakaan vaihtoehtoa. Eihän hän erityisen usein ollut vampyyreihin törmännyt, ainakaan tietoisesti, saatika tiennyt paljoa kyseisistä olennoista.

Zarek kiinnitti katseensa taas paremmin toiseen, kun tämä vaikutti jotenkin tuskastuneelta rotukysymyksestä. Ihmissusi kohotti kulmiaan kuullessaan Andelin vastauksen, joka ei kuulostanut järin uskottavalta. Ihmissusi ei suinkaan alkanut epäilemään mitään, vaan hänen uteliaisuutensa pikemminkin kasvoi. Hieman kummallinen katse tosin oli havaittavissa erivärisistä silmistä, kun An yhtäkkiä hakkasi päätään polviinsa. Mitäs nyt? Zarek oli pysynyt koko ajan hiljaa ja maltillisena. Kerrankin.

Melko tulkitsematon ilme pysyi muuttumattomana, kun toinen viimein päätti paljastaa rotunsa.
"Vampyyri?" Zarek toisti pienen hymyn käydessä yllättäen huulilla. Toivottavasti toinen ei pettyisi hänen reaktioonsa tai jotain sinnepäin. Ihmissusi ei nimittäin näyttänyt yllättyvän mitenkään mainittavan arvoisesti, katseli vain hetken toista, ennen kuin laski katseensa tiirailemaan taas nuotion liekkejä.
Zarek ei tiennyt hetkeen, mitä sanoa. Jos hän olisi avannut suunsa, hän olisi melko varmasti sanonut 'sepä kivaa' tai jotain muuta siihen tyyliin. Hän tunsi oikeastaan jonkinlaisen yhteyden Andeliin nyt, kun tiesi, että he molemmat olivat olentoja, joista muu kansa ei liiemmin pitänyt.

Zarek sulki hetkeksi silmänsä, koukisti polvensa ja laski leukansa toisen polvensa päälle. Näytti siltä kuin hän olisi vajonnut taas jonnekin omiin maailmoihinsa, mutta oikeastaan tyyppi vain nautti olostaan osin nuotionkin lämmön ansiosta. Pää oli melko tyhjä ajatuksista. Häntä ei epäilyttänyt kertoa omaa rotuansa Anille. Ehkä toinen ymmärtäisi... tai sitten ei. Zarek kun ei tiennyt, miten vampyyri mahtoi suhtautua ihmissuteen. Hän oli mielestään ihmissudeksi vielä nuori ja kokematon tällaisissa asioissa, ja tuntui siltä kuin rodunvaihdos olisi tapahtunut vasta eilen ja kaikki muukin siinä samassa... Zarek puristi silmiään lujemmin kiinni jännittäytyen. Ehkä olisi parempi pysyä hiljaa.