[Lopetettu on] Kylmän kosketus

[nerpyli]

Andelailè kummastui toisen reaktiota. Eikö muuta? Pieni hymy? Ei pelästynyttä tai vauhkoontunutta katsetta, ei huulluuden partaalle joutumista? An kyttäsi toista hetken kuin tuo olisi menettänyt järkensä, mutta pian tytön mieleen hiipi epäilys. Miten joku voisi suhtautua noin rauhallisesti vampyyreihin? Varsinkin saadessaan tietää, että istui juuri sillä hetkellä samassa huoneessa yhden kanssa? "Tuota... Tiedäthän, että vampyyrit ovat niitä erittäin vaarallisia petoja, jotka juovat verta elääkseen?" tyttö kysyi epäilevällä äänellä tarkoituksenaankin ehkä hiukan suurennella verenimijöiden mainetta. An jätti kuitenkin tarkoituksella sanomatta ihmisten verta, sillä tyttö se oli yksi asia, joka vampyyreissa neitiä itseäänkin karmi.

"Tai miten vain", neiti totesi luullessaan, että pojalla oli jälleen jotain jänniä keskusteluja meneillään päänsä sisällä tuon hiljaisuudesta päätellen. Tuskin tuo edes kuunteli. Niinpä tyttökin vajosi hetkeksi ajatuksiinsa kiinnittämättä lainkaan huomiotaan poikaan vastapäätä. Sen sijaan neidin haaleansiniset silmät seurasivat mielenkiinnolla liekkien värikästä tanssia. Tulessa ei kuitenkaan voinut pitää kauan katsettaan, sillä varsin nopeasti alkoi neidin silmiä kirvellä ja tuon täytyi kääntää katseensa talon nurkkaan.

Edelleen nurkkaan tuijottaen tyttö tajusi, että halusi itsekin tietää toisen rodun. Ja kysymykseen vastauksen saaminen oli enemmän kuin reilua, olihan vampyyri itsekin kertonut varsin mukavan paljastuksen. "Entä mikä itse olet?" Andel kysyi yrittäen tavoittaa Zarekin katsetta, mutta huomasikin tuon puristavan silmiään lujasti kiinni jännittyneenä. "Ja tuota.. Oletko kunnossa, tai jotain?" neiti lisäsi vielä kieltäen, että äänessä oli ollut pieni hitunen huelestuneisuutta. Ei sieltä sellaista löytynyt. Tai ainakaan ei olisi pitänyt löytyä.

[cale]

"Mmmm", Zarek mumisi vastaukseksi, kun An alkoi kertoa vampyyreista. Kyllä hän nyt sen tiesi, mitä vampyyrit tarvitsivat elääkseen, mutta sitten paljon muuta hän ei tiennytkään. Tuskinpa hänen edes tarvitsisi tietää. Mitä väliä sillä muka olisi? Zarek tuhahti jossain mielessään, ellei se sitten ollut Alumit.
Zarek oli ihan varma siitä, että toinen persoona olisi varmasti mieluusti mitellyt voimiaan vampyyrin kanssa. Sitä hän ei kuitenkaan koskaan antaisi tapahtua. Toivottavasti. Zarekilla kun jokus sattui olemaan paha tapa vetäytyä kuoreensa aina, kun olo tuntui liian tukalalta ja se taas johti siihen, että hän antaisi Alumitille ohjat vapaaehtoisesti.

Oman rotunsa ajatteleminen sai Zarekin aina vain muistamaan sen, keiden tai kenen toimesta oli muuttunut ja mitä siitä oli seurannut ja nyt sitä istuttiinkin tässä nuotion ääressä vampyyrin seurassa. Asiat olisivat voineet olla toisinkin, paljon paremmin, mutta kun ei ollut.
Nyt kun Alumitkin pysyi hiljaa olo tuntui oudon avuttomalta. Zarek puri huultaan, koitti heittää ajatuksensa muualle ja nosti katseensa avaten silmänsä. Hän nyökkäsi Anille vastaukseksi, että oli kunnossa, ainakin ulkoisesti siis.

Rotukysymykseen hän jätti vielä vastaamatta, sillä ei halunnut paukauttaa vastausta suoraan päin naamaa. Hän toisinaan pelkäsi muiden reaktioita.
"Niin..", jostain syystä Zarekin oli aluksi vaikea saada ääni kunnolla kulkemaan, mutta kyllä se siitä tasaantui yllättävän nopeasti, "minäkin olen ihminen. Tosin on minussa metsäläistäkin. Olen puoliverinen näes, mutta nyt tosin taidan olla puhdasverinen... kai sen niin voi ajatella kerran, jos muuttuu puoliverisestä sellaiseksi, joka lasketaan kunnon roduksi." Zarek piti hetken hiljaisuuden katseen laskiessa tuijottamaan nuotion liekkejä.
"Minua ei purtu, mutta..." Zarek puri taas huultansa yrittäen kakistaa ulos sen tärkeimmän asian, ennen kuin kertominen menisi liian vaikeaksi. Hän huokaisi syvään ja vilkaisi Andelia sekavaisella katseellaan.
"Olen ihmissusi."

[nerpyli]

Andel tarkkaili toista tuon yrittäessä kakistaa asiaansa ulos. Toisella ei näyttänyt olevan sen helpompaa rotunsa kertominen. Ensin Anin mieleen tuli, että toinenkin oli vampyyri. Se olisi ehkä selittänyt toisen niin rauhallisen suhtautumisen neidin omaan rotuun. Mutta kai silloin kertomisen olisi pitänyt olla helpompaa. An oli mielestään varautunut kaikkeen, mitä toiselta tulisikaan, mutta näin ei ollutkaan.

Tuntui kuin joku olisi läjäyttänyt nyrkin päin Anin naamaa. Tytön silmät rävähtivät auki ja puhdas järkytys paistoi neidin kasvoilta. Hetken tyttö ei voinut muuta kuin tuijottaa toista jälleen täysin liikkumattomaksi jähmettyneenä. Siitä se tuttu tuoksahdus oli tullut. Ihmissudesta. Siitä, jonka tyttö oli tavannut aikaa sitten. Mutta siitä oli niin kauan. Ei se voinut olla Zarek. Eihän? Tai oikeastaan.. Andelilla ei ollut hajuakaan kuinka kauan ihmissudet ylipäätään elivät. Juuri tällä hetkellä tyttöä harmitti huomattavan paljon tietämättömyytensä ihmissusista. Milloin Zarek taas muuttuisi? Voimistuisiko tuo tuttu haju, joka nyt alkuperän löydyttyä tuntui jollain tavalla pelottavaltakin? Kysymykset vilisivät neidin päässä, mutta vampyyri yritti saada ne taltutettua. Pitäisi edes yrittää ajatella järkevästi.

An yritti rauhoittaa itseään kääntän katseensa pois ja yrittäen piilottaa ainakin osan siinä vellovasta järkytyksestä. Tyttö hengähti muutaman kerran syvään kääntyen sitten takaisin Zarekiin päin, mutta ei kehdannut vielä kohdata tuon katsetta. "Mh.. Anteeksti.." vampyyri mutisi purren huultaan, että ääni ei olisi värissyt. "En vain.. Tai siis, on tullut melko ikävä muisto eräästä ihmissudesta. Mutta ei se oikeuttaisi tuollaiseen reaktioon", tyttö soperteli edelleen hengitystään tasaten. "Se oli vain pieni järkytys", neiti totesi vilkaisten nyt nopeasti miten toinen suhtautui Andelin samaan kohtauksentapaiseen. Näin jälkeenpäin se alkoi tuntua hiukan nololtakin. Eihän se millään olisi voinut olla Zarek, joka tuolloin oli hyökäänyt neidin kimppuun. Ei vain voinut... Kyllä An olisi toisen tunnistanut paljon nopeammin. Mutta silti pieni epäilys kalvoi edelleen Anin sisällä. Eihän siitä koskaan voinut olla varma.

(( Köhköh ))

[cale]

Zarek pysytteli vain hiljaa ja vilkuili aina välillä toista tutkivasti. An ei todellakaan näyttänyt ottavan asiaa yhtä kevyesti kuin mitä Zarek oli. Tämä ihmetyttikin hieman ihmissutta, miksi toinen tuolla lailla reagoi? Ehkä Andel ei pitänyt ihmissusista? Jotain sellaista sen täytyi olla ainakin Zarekin ajatuksien mukaan. Hän ei sen suurempia yllättynyt, kun An kertoi ikävästä muistostaan ihmissudesta. Siitäkö tämän reaktio johtuikin? No, tuskinpa kenelläkään oli hyviä muistoja ihmissusista, ei ainakaan siitä ajasta, kun nämä olivat susimuodossaan.

Zarek höristi korviaan, kun yritti kuunnella Andelin jokseenkin epämääräistä mutinaa. Vai että pieni järkytys? Ei näyttänyt siltä ainakaan ihmissuden silmin. Hän siirsi katseensa nopeasti nuotioon, veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja puhalsi sen yhdellä henkäyksellä ulos.
"Äh, kyllä minä ymmärrän.. luulisin", hän sanoi hiljaa. Tuntui kummalliselta, aivan kuin hän ei olisi ajatellut yhtikäs mitään päänsä sisällä. Oikeastaan ontto olo oli vain hyvä juttu, sillä Zarek ei halunnutkaan ajatella mitään. Hän pelkäsi uppoutuvansa muistoihin. Siitä huolimatta kylmätväreet tuntuivat lipuvan selkää pitkin, mikä varmaankin johtui jännityksestä. Myös sydän tuntui hakkaavan tiuhaan tahtiin kylkiluita vasten.

"Noh.. nyt tiedät yhden suurimmista salaisuuksistani...jos se nyt edes on mikään.. salaisuus." Zarek sanoi yrittäen rikkoa hiljaisuutta, vaikkei välttämättä olisi halunnut. Ihmissusi pysyi taas muutaman minuutin verran ihan hiljaa ja tuijotteli nuotion liekkejä. Mitenkäs tästä eteenpäin? Vihaisiko Andel häntä nyt vai pelkäisikö? Olihan niitä muitakin lukuisia vaihtoehtoja, mutta vain nuo kaksi kävivät automaattisesti ihmissuden mielessä. Niihin hän oli eniten tottunut.
"Haluatko, että lähden? ...tai jotain?" Zarek kysäisi pian varovasti vältellen Andelin katsetta. Hän ei yhtään yllättyisi, jos toinen haluaisi hänestä eroon mahdollisimman nopeasti. Se ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta, kun niin kävisi. Zarek puristi kätensä lapastensa sisällä nyrkkiin. Ehkä se olisi paras vaihtoehto, lähteminen siis. Minkäänlaista seuraa tosin ei sitten taitaisi olla nyt, kun Alumitkin taisi olla hänelle vihoissaan.

[nerpyli]

Andel pysyi hiljaa tulta tuijottaen mitään näkemättä toisen puhuessa. Tyttö ei oikeastaan erityisemmin kuunnellut ajatusten pyöriessä neidin päässä. Zarek oli ihmissusi. Mutta ei tuo tuntunut lainkaan.. Vihaiselta tai vaaralliselta? Sellaisiksiko An oli kaikki ihmissudet kuvitellut vain koska oli sattunut olemaan yksi viaton uhri monien muiden joukossa? Vampyyrille alkoi pikkuhiljaa valjeta. Ei Zarekin tarvinnut olla millään tavalla paha, vaikka sattuikin olemaan ihmissusi. Tuskin tuo sentään oli tahallaan muuttunut ihmissudeksi. Mutta Andel sen sijaan oli tarkoituksella muuttanut itsensä hirviöksi. Verenimijäksi jota kaikki kammosivat, muttei silti ollut katunut päätöstään kertaakaan. Ajatus sai kylmät väreet kulkemaan hänen selkäpiitään pitkin.

Kaikkien mietteidensä läpi toisen lähtemiskysymys painui hitaasti tytön tajuntaan. Sinne saakka päästessään Andel katsahti toista nyt hiukan hätääntyneenä. "Ei!" neiti huudahti ehkä hiukan tarpeettomankin kovaa. Ei todellakaan, toinen ei saisi vielä lähteä. Ania kummastutti, miten Zarek vieläkin jotenkin oudosti veti tyttöä puoleensa, vaikka hän oli jo saanut haluamansa. Vampyyri oli jo selvittänyt tutun tuoksahduksen alkuperän. Se ei siis ollutkaan kiinni tuosta seikasta. Ainakaan enää. Ehkä oli aluksi ollut.

"Tiedätkö.. En yleensä paljastaisi lähes vieraalle ihmiselle näin paljon itsestäni", vampyyri mutisi jatkaen sillä epäselvyyden linjalla, jonka hämmennys toi tytön ääneen. "En kai luota kovin helposti toisiin ihmisiin, mutta jostain syystä olen tuntenut sinut alle päivän ja paljastan sinulle jo asioita, joita en uskoisi kertovani kenellekään edes vielä viikon tuntemisen jälkeen, jos ollenkaan", An jatkoi katsahtaen arasti Zarekiin, oliko tuo edes kuulolla, vai jo tekemässä lähtöä.

Andel ei ollut tottunut erityisemmin avautumaan muille, jonka takia nämä tunnustukset aiheuttivat melko rajun punan tytön kasvoille. Vampyyri yritti koota itsensä katsoen sitten suoraan toista silmiin yrittäen tavoitella jotain hymyn tapaista surullisen vakaville kasvoilleen. "Älä mene, kiltti", tytö sanoi yrittäen saada äänensä edes hiukan kuuluvammaksi siinä juurikaan onnistumatta. Guh. Hankalaa...

[cale]

Zarek säpsähti hieman kuullessaan Andelin huudahduksen, muttei sen kummemmin kommentoinut mitään. Sen sijaan ihmissusi jäi jahkailemaan omassa päässään, lähtisikö pian vaiko ei. Tuskinpa Andel häntä pystyisi estämään. Tai mistä sitä tietäisi...

"Minä en olekaan ihminen." Pieni hymy käväisi ihmissuden huulilla, mutta katosi hyvin nopeasti. "Enkä sen puoleen minäkään... kukaan ei oikein pidä susista." Hän jätti tarkoituksella sanomatta ihmissusi sanaa kokonaan. Pelkkä susi oli jotenkin helpompi sanoa ja silti sen pystyi käsittämään samalla tavalla.
Zarekia jäi kuitenkin jotenkin oudosti vaivaamaan se, mitä An oli juuri sanonut. Jos toisen luottamusta oli kerran niin vaikea saada, miten Zarek oli päässyt kuulemaan Andelin asioita näin lyhyellä aika välillä? Hän yritti tarkoituksella keskittyä enemmän seuralaiseensa kuin omiin asioihinsa. Olipahan tapa saada ajatukset pois muistoista.
"Minä pidän kyllä suuni kiinni, jos sitä murehdit." Zarek sitten sanoi ohimennen ajatustensa lomasta.

Kun An sitten vielä pyysi häntä jäämään, Zarek nyökkäsi vaisusti. "Hyvä on." Nyt hänen lähteminen taisi siis olla kunnolla kumottu. Jos Andel kerran halusi hänen jäävän, sitten oli kai parempi tehdä niin. Mutta miksi ihmeessä vampyyri halusi hänen jäävän? Tuo kysymys kuulosti ihmissuden mielestä jotenkin epäilyttävältä. Ei kai toinen halunnut hänen vertaan? Zarek nosti päätänsä tuntiessaan lievää pakokauhua. Miten hänelle kävisi, jos An purisi häntä? Zarek oli onnellinen siitä, että oli ottanut muun muassa kirjojen avulla selville rodustaan yhtä sun toista, kun oli muuttunut. Siispä vampyyria hänestä ei voisi tulla.. Mutta voisiko hän kuolla? Verenhukkaan tai johonkin?

Zarek nojautui taaksepäin yrittäen tuijottaa nuotiota ihan, niin kuin aiemminkin. Silmistä tosin alkoi erottua jonkin asteinen pelko, jos sitä ei muuten kasvoista havainnut.
"Eihän sinun...tarvitse saada ver-", hän henkäisi, "-ta nyt, tuota.. lähi aikoina?" Zarek nosti katseensa varovasti Andeliin ja jännittyi. Hän ei halunnut joutua ateriaksi. Toisaalta, mitä väliä silläkään oli? Ei kukaan jäisi kaipaamaan häntä, ihmissutta, jolla oli jakautunut persoonallisuus, jos kävisi hullusti. Ajatukset alkoivat mennä taas ristiriitaisiksi ihmissuden sisällä, mikä vain lisäsi ahdistusta.
Hän puristi sormiaan taas kerran nyrkkiin, kun sulki silmänsä tiukasti.
"...Alumit ei voi olla edes tukena, kun tarvitsisi.." Zarek mutisi hiljaa utuisella äänellään.

[nerpyli]

Andelialè ei voinut olla pyöräyttämättä silmiään toisen 'ei-ihminen' -kommentille, mutta ei kuitenkaan sanonut mitään. Kyllä tuo tiesi, mitä vampyyri tarkoitti. Olisiko tytön pitänyt sitten sanoa otuksiin? An värähti hieman. Ei kuulostaisi kovinkaan.. ystävälliseltä.
Tyttö pudisti päätään toisen kommentille. "Tiedän, tai ainakin uskon, ettet levittelisi asioitani, vaikken sitä erikseen kieltäisikään", neiti vastasi hymyillen hiukan liekeille. Tai mistä vampyyri voisi sellaista tietää? Eihän hän oikeastaan edes tuntenut Zarekia. Mutta aina voisi oppia tuntemaan.

Andelin kohottaessa katseensa tuo näki Zarekin silmissä vilaukselta pakokauhun. Tai ainakin tyttö luuli sen olleen pakokauhua. Tosin An ei ymmärtänyt, mistä sellainen tulisi. Ahdistiko toista se, että vampyyri oli lähes pakottanut toisen jäämään? Vai olisiko toinen ehkä muuttumassa piakkoin sudeksi tai jotain? Tyttö arvuutteli mielessään saamatta kasaan oikeastaan minkäänlaista omasta mielestään järkevää vastausta.

Ymmärrys kuitenkin leivisi tytön kasvoille Zarekin mainitessa verenjuonnin. Tosiaan.. Jano oli kaiken mielenkiinnon keskellä siirtynyt taka-alalle, mutta nyt kun asian toi esille neiti huomasi, että jano olikin kasvanut jo melko kovaksi. "Itseasiassa olin juuri metsästämässä, kun satuin tapaamaan sinut... Mutta ei tässä mitään hätää vielä", Andel sanoi paljastamatta, että yleensä tyttö ei todellakaan päästänyt itseään näin janoiseksi. Vampyyri vain pelkäsi, että mikäli hän katoaisi vain muutamaksi minuutiksi etsimään ruokaa saattaisi Zarek kadota kuin tuhka tuuleen. "Mutta en juo ihmisten verta... Vain eläinten", neiti lisäsi yrittäen saada toisen rauhoittumaan. Luuliko tuo tosiaan, että tyttö voisi purra?

Toisaalta toisen veri tuoksui erilaiselta kuin tavallisen ihmisen veri. Se tuoksui houkuttelevalta varsinkin, kun tytöllä sattui olemaan epätavallisen kova jano, mutta tuttu vivahdus veressä tuntui työntävän Ania pois luotaan. Ristiriitaista varsinkin nyt, kun sen oli tuonut oikein kunnolla esiin.

"Ja muuten. Ei minun ollut tarkoitus pakottaa sinua jäämään. Toki olet vapaa lähtemään, mikäli niin itse haluat", Andel totesi hiukan nolona. Eihän neiti voinut täällä väkisin pitää varsinkaan, jos toinen tuntui pelkäävän, etä vampyyri yhtäkkiä päättäisikin hyökätä.

[cale]

Jos Zarek olisi ollut yhtään epäluuloisempi, hän olisi varmasti juossut ovesta ulos pää kolmantena jalkana. Hän kuitenkin alkoi uskomaan Anin sanoja pähkäilyjensä jälkeen. Jos vampyyri tosiaan olisi halunnut purra häntä, niin eikö niin olisi jo tapahtunut? Lisäksi toinen väitti juovansa vain eläinten verta. Tiedä sitten pitikö se paikkansa... Zarek kurtisti kulmiaan epäilevästi. Hän vaihtoi asentonsa hieman rennompaan ja huokaisi mielessään. Ehkä hänelle ei olisikaan mitään hätää. Sen ajatuksen turvin ihmissusi tunsi ryhdistäytyvänsä ainakin henkisesti, eikä mennyt kauaakaan, kun sama, tuttu ja samalla melko rauhallinen ilme palasi takaisin kasvoille.

"Kyllä minä tänne voin jäädä", Zarek mutisi takaisin Andelin toteamukselle. "Tai siis.. tarkoitan vain...Paljon mielummin minä täällä aikaani vietän kuin tuolla", tässä vaiheessa ihmissusi nyökkäsi päällään ovea kohti. Ulkoilma ei juuri tällä hetkellä houkutellut. Saihan sitä taivasalla olla ihan tarpeeksi, kun ei virallisesti asunut missään.

Ihmissusi pysytteli hetken omissa maailmoissaan tulta katsellessaan. Olo oli helpottunut jotenkin oudosti, mutta silti tuntui olevan vielä jotain hampaan kolossa.
Zarek kohotti katseensa Andeliin. "Kuule", hän aloitti varovasti, taas hieman epäröiden. "Ajattelin vain, että... jos sinulla kerran on jano, niin kyllä minä täällä jaksan odotella", hän sanoi. "Jos se jotenkin häiritsee sinua...tai jotain", Zarek lisäsi puhuen vampyyrin janoisuudesta.
"Vai uskallatko jättää minua tänne ihan yksin?" Yllättäen ihmissusi naurahti itsekseen. "Voisin vaikka laittaa tämän hökkelin ylösalaisin...se tosin näyttää olevan jo valmiiksi." Zarek antoi katseensa kiertää ympäri huonetta, ennen kuin se pysähtyi pahoittelevana Aniin. "Ei siis millään pahalla", hän selitteli hieroen toisella kädellään vaivaantuneena takaraivoaan.

"Mutta kuitenkin." Hän sanoi palakseen taas pääasiaan. "Minun puolestani voit jättää minut hetkeksi." Tuskinpa Andel ihmissutta mukaansa haluaisi tai mistä sitäkään tietäisi... Zarek pyöräytti silmiään huomatessaan ajattelevansa asiaa.

[nerpyli]

Andel päästi hymyn leviämään kasvoilleen Zarekin todetessa, että voisi jäädä. Ei neiti sitten ollutkaan pelottanut toista aivan niin pahasti, että tuo olisi pötkinyt pakoon. Tai mistä sitä tiesi, mitä toinen jossain syvällä päänsä sisällä suunnitteli.

Nyt kun neidin ruoka-asiat oli vedetty esille tyttö ei voinut olla huomoimatta Zarekin veren yhä herkullisemmaksi käyvää tuoksua. Se häiritsi Ania. Tyttö ei ollut koskaan ennen päästänyt janoaan näin pitkälle, eikä ollut varma, voisiko neidin itsehillintä katketa aivan tuosta vain, vaikkei se tällä hetkellä tuntunutkaan mahdolliselta. Olisi paras olla ottamatta riskejä ja suunnata metsään, mutta Andel ei voinut olla ajattelematta, että Zarek saattaisi siinä samassa kadota paikalta.

"Tietenkin uskallan", tyttö sanoi tuhahtaen toisen sanoille. Anin hökkeli muka ylösalaisin käännetty? No ehkä hivenen.. "Minua huolettaakin enemmän, että oletko sinä täällä enää, kun palaisin", vampyyri livautti suustaan nousten sitten seisomaan. "Mutta olet oikeassa. Lupaa, ettet lähde minnekään, ennen kuin olen tullut takaisin", tyttö mutisi hajun käydessä nyt lähes vastustamattomaksi. Kumman nopeasti jano alkoi kalvaa, kun se oli alkuun päässyt.

Andel livahti ovelle vastausta odottamatta katsahtaen vielä varovasti Zarekiin ja mutisten jotain joka kuulosti hiukan 'Palaan pian' kommentilta kadoten sitten ovesta sulkien sen nopeasti perässään. Tyttö ei jäänyt katsomaan taakseen, vaan pyrähti juoksuun. Hän aikoisi saada välttämättömän janon mahdollisimman nopeasti tyydytettyä, jonka jälkeen tyttö voisi myöhemmin metsästää lisää, mikäli tarvitsisi.

Vampyyrilla meni tällä kertaa paljon vähemmän aikaa löytää sopivan saaliin jäljet. Tämä voisi varmaan johtua siitä, että tällä hetkellä An ei miettinyt saaliinsa kohtaloa, vaan että pitäisi olla mahdollisimman nopea. Ei mennytkään kauaa, kun tyttö sai jo ensimmäisen lumessa koikkelehtivan jänösen kiinni juoden tuon kuiviin. Pieni jänö ei auttanut juurikaan, mutta vielä toisen samanmoisen otuksen tyhjentäminen auttoi jo jonkin verran.

Andel ei jäänyt enää täyttämään itseään, vaikka ruoka olisikin vielä ollut tervetullutta, vaan suuntasi saman tien takaisin hökkelilleen. Vielä ennen kuin neiti astui sisään hän pyyhkäisi kädellään suupieliin jääneet veret pois. Olisi kiusallista, jos ne jäisivät vahingossa suupieliin roikkumaan. Yhteensä neidon matkassa oli mennyt ehkä lähemmäs puoli tuntia, mutta An toivoi, ettei Zarek ollut väsynyt odottamaan. Tyttö raotti mökkinsä ovea kurkistaen sisään sinisten silmien etsiskellessä ihmissutta.

(( Näin koulun alettua vastailuja alkaa tulla hiukan harvemmin. Pahoitteluni, mutta yritän pitää aktiivisuutta yllä. ^^'' ))

[cale]

// Juu, ei tuo mittään.. sama juttu täälläkin ^^' Viikonloppuisin olen aktiivisimmillani.. //

"Sinua huolettaa, että minä lähden?" Zarek sanoi kummissaan. Ilme oli sen mukainen.
"Lupaan, lupaan", hän sanoi ja samassa Andel olikin kadonnut ovesta ulos. Olikohan tuo edes kuullut, mitä Zarek oli sanonut? No, tässä sitä joka tapauksessa odoteltiin.

Ihmissusi haukotteli makeasti ja siirtyi nojaamaan selällään seinää vasten ristien kätensä vatsansa päälle. Tätä ennen Zarek oli lisännyt muutaman puun nuotioon, jotta tupa pysyisi lämpimänä.
Hän yritti virittää keskustelua toisen persoonansa kanssa, mutta kerrankin - se oli toteutunut - Alumit pysyi aivan hiljaa. Tämä oli varmasti loukkaantunut tai sitten vain yritti saada toisen huolestumaan. Oikeastaan Zarekista tuntui kummalliselta nyt, kun edes Alumit ei puhunut sanaakaan. Olo oli kummallisen yksinäinen, mutta mukavan yksinäinen ja hiljainen. Ainoastaan rätisevä nuotio piti jonkinmoista ääntä, ja ihmissusi seurasikin eriväristen silmiensä katseellaan toistensa kanssa leikkiviä liekkejä.
Aikaa tuntui kuluvan. Milloinkohan Andel palaisi?

Zarek erehtyi hetkeksi sulkemaan silmänsä. Hän ei todellakaan tiennyt, kauanko oli ollut puoliksi unessa, mutta havahtui kuitenkin, kun havaitsi liikettä ovella.
"Ai sinä tulit jo?" hän kysäisi, aivan kuin An olisi muka ollut poissa vain pari minuuttia.
Zarek kohottautui pystympään asentoon, nojaten kuitenkin yhä seinään. Hän ei raaskinut kysyä toiselta mitään tämän metsästysretkeä koskien. Ties vaikka vampyyri kertoisi kaiken yksityiskohtaisesti... Se ei kuulostanut järin houkuttelevalta, ja Zarek arvelikin, ettei Andel sellaista tekisi.

Ihmissusi hymähti itsekseen. "Huomaatko, en lähtenyt minnekään, enkä sotkenut", hän ilmoitti haileasti hymyillen ja haukotteli. Väsymys oli hiipinyt salakavalasti takakautta, kun oli ollut niin kummalisen hiljaista ja rauhallista. Zarek loi hieman kummastuneen katseen vierellään lepäävään reppuunsa. Koska hän oli sen tuohon laittanut? Luultavasti unissaan.
Hän kohautti olkiaan ja loi sitten katseensa takaisin Andeliin.
"Onko kaikki nyt ihan...ok?"

[nerpyli]

Pieni helpottunut hymy nousi vampyyrin kasvoille Zarekin edelleen istuessa nuotion ääressä. Tosin toinen näytti olleen puoliunessa tai jotain. Andel nyökkäsi toisen kysymykselle hiukan yllättyneenä. Neiti luuli, että toinen olisi ollut jo kuolemaisillaan tylsyyteen, mutta hyvähän se vain oli, jos Zarek oli saanut aikansa kulumaan.

An asteli peremmälle selvästi huojentuneena istahtaen takaisin siihen, mistä oli jonkin aikaa sitten lähtenyt. "On, kaikki on ihan hyvin", tyttö vastsasi toiselle hymyillen jo melko avoimesti. Vampyyri ei nähnyt tarvetta mainita, ettei eläimen veri tyydyttänyt täysin ja niin pois päin. Riitti, ettei Zarekin veren tuoksahdus kiusannut enää läheskään yhtäpaljon, kuin ennen metsästysretkeä.

"Nukuitko sinä kun tulin?" Andelailè kysyi yhtäkkiä tajuten, että ehkä toinen oli tottunut menemään nukkumaan paljon aikaisemmin, kuin vampyyri itse. "Mm.. Ja satutko omistamaan minkäänlaista paikkaa, jossa yöpyä? Täällä nimittäin ainakin on tilaa, jos ei muuta paikkaa löydy", vampyyri jatkoi tajuten vasta tämän jälkeen nukkumapaikkojen puutteen. "Tosin itselläni ei ole mitenkään erikoiset nuo sängyt.." An mutisi viitaten katseellaan erittäin kauniin näköiseen muhkuraan, joka kyyhötti mökin toisessa nurkassa.

Andel ei olisi millään halunnut toisen vielä lähtevän, eikä sen puoleen myöskään käyvän nukkumaan. Neiti halusi tietää toisesta lisää. Zarek ei tuntunut kovin tavalliselta otuskelta, eikä se johtunut pelkästään siitä, että toinen oli ihmissusi. Myös toisen itsekseen puheluihin ja melko syvälle ajatuksiin vaipumisiin olisi mukava löytää edes jonkinlainen syy. Vaikka se sitten olisi se, että toinen oli hullu. Ei kai sen kovin paljon pahempi järkytys voinut olla, kuin toisen ihmissudeksi paljastuminenkaan.

[cale]

Ihmissusi tunsi rentoutuvansa kuullessaan vampyyrin vastauksen. Noh, nyt toinen ei ainakaan saisi kiusausta iskeä hampaansa hänen kaulaansa tai jotain sinnepäin. Zarek hieraisi nopeasti toisella kädellä silmiään yrittäen näin saada itsensä taas virkistymään.

Sitten ihmissusi näyttikin hetken hivenen hölmistyneeltä. "Tuota, kyllä...taisin nukkua", hän vastasi melkein pahoittelevasti.
"En", Zarek vastasi lyhyesti seuraavaan kysymykseen. Minne hän muka olisi voinut mennä? Zarek ei kuitenkaan jäänyt tuumailemaan asiaa sen pidemmäksi aikaa, vaan loi pikaisesti katseensa kohti Andelin osoittamaa epämääräisen näköistä möykkyä. Ihmissuden ilme muuttui hetkeksi epäluuloiseksi. "Tuoko... sänky siis?" Hän naurahti, mutta vain mielessään. "Sinulta ei ainakaan mielikuvitusta taida puuttua", Zarek tuumaili hymähtäen. Mutta hetkinen, hänelle oltiin juuri tarjottu yöpymispaikkaa ja hän tajusi sen vasta hetkeä myöhässä.

"Tuota, kiitos siitä, että viitsit tuhlata aikaasi.. ja muutenkin. Sinun kanssasi on jotenkin niin helppo puhua", Zarek sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen. Hän lisäsi pari puuta nuotioon, ettei tuli hiipuisi, vilkaisi Ania ja laski sitten katseensa takaisin tuijottamaan nuotion liekkejä. Ihmissusi jatkoi pian tavallaan siitä, mihin oli jäänyt: "Kummallista, kun et juossut kirkuen pakoon tai mitään... aika monet tekevät sellaista tai hylkäävät." Hänellä tosiaankin oli huonoja kokemuksia rotunsa paljastumisesta.

Ihmissusi vaipui hetkeksi ajatuksiinsa haukoitellen ja sulki silmänsä. Varsinaisesti väsy hänellä ei ollut, Zarek kun oli tottunut vain muutaman tunnin yöuniin, vaikka toisaalta hän saattoi nukkua paljon pidempäänkin ja aivan mihin aikaan sattui huvittamaan.
"Tiesitkö, että jotkut tyypit ottavat helposti nokkiinsa, vaikka muuten muka ovatkin sillä lailla.. vahvoja? Tai no, vahvoja, itsepäisiä...jotain siihen suuntaan", Zarek avasi yhtäkkiä suunsa, pitäen silmänsä kuitenkin vielä kiinni. Hän tarkoitti puheillaan lähinnä Alumitia. "Enkä puhu sinusta", Zarek päätti vielä lisätä pikaisesti. "Ajattelin vain...jos suuttuu pienestä asiasta ja pitää mykkäkoulua.. se on minusta aika huvittavaa." Ja vapauttavaa, hän lisäsi mielessään.

[nerpyli]

Jälleen pyörähtivät Andelin silmät ympäri toisen huomautellessa laadukkaasta sängystä, mutta pieni hymynpoikanen leikki samalla tytön huulilla. Sentään toinen oli vielä jäämässä tänne, ainakin oletettavasti, aamuun saakka. Kummallista kyllä se sai vampyyrin mielialan nousemaan huomattavasti, metsästysretki, kun oli päinvastoin alentanut sitä.

"Ei tästä mitään vaivaa ole. Mukava, kun on vihdoinkin joku jonka kanssa puhua kunnolla", neiti totesi pirteästi. Väsymyksestä ei näkynyt vielä häivähdystäkään Anin kasvoilla. "Viimeisestä kunnon keskustelusta kun on aikaa jo varmaan parisa-", tyttö lopetti lauseen jatkaen kuitenkin lähes huomaamattoman tauon jälkeen, "pari vuotta." Puna oli nousta tytön kasvoille, joten neiti kääntyi muka kiinnostuneena katsomaan kattoa, jota tuuli natisutteli voimakkaasti. Ehkä Zarekin ei tarvitsisi tietää, että vampyyri olikin jo reilut kaksisataa vuotta vanha, vaikka näyttikin vajaa parikymppiseltä. Sekin voisi jollekin olla melko kova kolaus.

"Ja mitä karkuun juoksemiseen tulee, niin sitä kyllä tosiaan melko paljon harrastan. Mutta tässä tapauskessa se ei vain... Tuntunut sopivalta tai jotain", neiti höpötti vaipuen pohdiskelemaan kuinka vanhaksi kenties ihmissudet elivät. Voisiko Zarek esimerkiksi olla myös yli sata vuotias, vaikka näyttäisikin niin nuorelta?

Andelailè kuitenkin sysäsi pohdintansa syrjään ja alkoi jälleen kiinnittää huomiotaan Zarekiin, joka oli aloittanut erittäin mielenkiintoisen aiheen. Tai ei niinkään aihe ollut kiinnostava, mutta tapa, jolla toinen puhui. Aivan kuin tuo olisi tarkoittanut sanansa jonkun muunkin kuultavaksi, kuin Anin. Jollekin, joka oli huoneessa, muttei näkyvissä. Vampyyri ei voinut estää itseään katsastamasta nopealla silmäyksellä talon jokaista nurkkaa läpi, mutta ei sieltä mitään löytynyt.

"Ömm.. Saisinko kysyä, että onkohan sinulla jonkinlainen näkymätön seuralainen mukana tai jotain? Kun tunnut puhuvan itseksesi, vaipuvan ajatuksiisi ja äskeinenkin lause ei tuntunut jotenkin minulle suunnatulta", vampyyri päätti käydä suoraan asiaan tutkiskellen nyt varovaisesti toisen reaktiota. Entä jos huoneessa olikin joku lähes huommaamattoman pieni otus, jolle ihmissusi puhui? Tai mitä mahtaisikaan löytyä toisen laukusta? Jonkinlainen pieni örriäinen? Andel alkoi jälleen hiukan jännittyä, mutta tällä kertaa huolestuneisuus ja pelko pysyivät poissa. Tyttö luotti näköjään Zarekiin jo ainakin puolisokeasti.

[cale]

Pari vuotta? Niinkö Andel oli sanonut? Zarekia harmitti, ettei ollut höristänyt kunnolla korviaan juuri kyseisessä kohdassa. No, joka tapauksessa hänestä oli kuulostanut siltä kuin vampyyri olisi aikonut sanoa jotain muuta. Zarek rypisti hieman kulmiaan ja otti hieman ryhdikkäämmän asennon. Ehkä hän kuuli jotenkin kummallisesti väärin, koska oli vielä hieman takkuinen torkkujensa takia.
"Pari vuotta ilman kunnon keskustelua.. taidan olla kateellinen." Ihmissusi kuitenkin kommentoi hiljaa. Voi kun hänkin saisi joskus olla keskustelematta. Ei muilla niin väliä, mutta Alumit... Zarek huokaisi itsekseen ja vaipui taas pieneksi hetkeksi ajatuksiinsa. Noh, onneksi toinen persoona pysyi ainakin toistaiseksi hiljaa. Ilme piristyi taas.

Kun An sitten kysyi näkymättömästä seuralaisesta, Zarek nosti hetkeksi katseensa vampyyriin sen näköisenä kuin ei muka olisi kuullut kysymystä.
"Anteeksi? Niin, tuota... mh, se on monimutkaista", Zarek kuitenkin söpersi vastaukseksi puraisten huultansa. Hän uskoi, että Andel olisi varmasti pysynyt kärryillä, jos hän olisi hieman valaissut asiaa. Se varmaan riittäisi, jos sanoisi omistavansa jakautuneen persoonallisuuden. Oikeastaan se oli melko yksinkertaista, mutta nyt ei ollutkaan kyse vain siitä. Zarek huokaisi mielessään. Hän oli jo paljastanut olevansa ihmissusi, joten pitäisikö hänen paljastaa vielä toinenkin asia, jonka yritti lähes tulkoon aina pitää vain omana tietonaan? Ehkä kannattaisi yrittää kertoa toisesta persoonasta hieman kierrellen? Zarek ravisteli äkkiä päätänsä. Miksi ihmeessä hän tuollaista ajatteli? Halusiko hän muka oikeasti kertoa olevansa, noh, hullu? Toisaalta, Andelin olisi ehkä hyvä tietää se seikka, jos Alumit sattuisi joku kerta olemaan se johtava persoona...

Zarek huokaisi syvään. "Alumit on aina siellä, missä minäkin olen... Hän ikään kuin seuraa perässä. Aina. Enkä usko, että hän koskaan jättää minua rauhaan.. Tuskin se on edes mahdollista." Ihmissusi siirsi silmiensä katseen vasta nyt vampyyriin, jotta voisi hieman arvioida toisen ilmettä. Oman ilmeensä Zarek pyrki pitämään mahdollisimman tutkimattomana.
"Alumit, hän on-" Lause jäi kesken, kun ihmissusi jänisti vielä totuuden kertomisen suhteen. Ehkä An osaisi päätellä sen itse. Tai sitten ei.
"-toinen persoonani", Zarek jatkoi mielessään ilmeen muuttuessa hieman tuskalliseksi tai ainakin turhautuneeksi.

[nerpyli]

Andel odotti kärsivällisesti, että toinen aloittaisi selittämisensä. Tyttö ei ollut varma, saisiko kuulla totuuden Zarekin suusta, mutta minkälainen selitys tahansa olisi jo kohtuu hyvin keksitty moiselle käytökselle. Niinpä neiti oli varautunut melkoiseen sepustukseen.

Vampyyri kuitenkin putosi saman tien kärryiltä toisen aloittaessa tarinansa. Lauseet tuntuivat katkonaisilta ja lyhyiltä, joten toisen puheesta oli vielä vaikeampi ottaa selvää. Anin silmät tarkkailivat Zarekia tytön pohtiessa samalla toisen sanoja. Oliko tuolla siis sittenkin joku mukanaan? Mutta miten sitten olisi mahdollista, että ihmissusi ei voisi päästä siitä toisesta otuksesta eroon. Eli se tuskin olisi minkäänlainen elävä otus. Vai oliko kenties olemassa jonkinlaisia kirouksia, jotka voisivat yhdistää kaksi olentoa erottamattomasti?

Hetken syvän pohdinnan jälken vampyyri päätti hylätä kyseisen ajatuksen. Se ei olisi kovin todennäköistä, sillä tyttö ei ollut aistinut talossa minkäänlaista elävää olentoa Zarekin ja itsensä lisäksi. Ja sitä paitsi toinen ei erityisemmin tuntunut pitävän kumppanistaan, joten kai tuo nyt voisi jonkinlaisesta pienestä otuksesta päästä eroon, mikäli välttämättä haluaisi. Eli jäljelle ei jäisi juuri muuta kuin jotain, mitä An ei voisi havaita. Jotain, mikä löytyi vain Zarekin pään sisältä.

Neidin kasvoilta kuvastui vain pieni hitunen jonkinlaista järkytystä, mutta muuten kasvoilla näkyi selvä epäluuloisuus. Pienen uteliaisuudenkin pilkahduksen saattoi havaita käväisevän vampyyrin silmissä. "Tarkoitatko.. Että kuulet jonkinlaisia ääniä pääsi sisällä tai jotain?" Andel kysyi varovasti epäilevällä äänellä. Ehkä toinen sitten olikin hullu. Mutta ajtus tuntui häiritsevän vampyyria hyvin vähän. Vähemmän, kuin sen ehkä pitäisi, tai olisi edes normaalia.

[cale]

Ihmissusi yritti tutkia toisen ilmettä mahdollisimman huomaamattomasti. Kummallista, Zarek jäi hetkeksi pohtimaan, oliko luullut liikoja vai eikö Andel vain yksinkertaisesti ollut tajunnut mitään hänen selityksistään. Suippokorva kun oli odottanut jonkinlaista... noh, hysteeristä reaktiota, mutta toistaiseksi vain vampyyrin ilme näytti muuttuneen. Ehkäpä seuraavaksi tapahtuisi jotain sellaista, mitä Zarek oli odottanut?

Ihmissusi jännittäytyi paikallaan miettiessään tulevaa samalla, kun kuunteli Anin kysymystä. Zarek ei siirtänyt katsettaan nuotioon, vaikka olisi halunnut.
"Mmmh... Tiedät minusta taas yhden asian enemmän", hän vastasi jonkin asteinen uteliaisuus äänessään. Andelin reaktio oli nimittäin nyt pakko nähdä, sillä jos tämä oli sulattanut sen asian, että istuskeli nuotion ääressä ihmissuden kanssa, niin sulattaisiko tämä enää ajatusta jakautuneesta persoonallisuudesta? Ehkä, ehkä ei.

"Pidätkö minua nyt hulluna?" Zarek päätti kysäistä pian utuisella äänellään. "Usko pois, et ole ainoa." Toki niitä tyyppejä riitti, jotka pitivät häntä hulluna, jos vain olivat sattuneet huomaamaan käytöksessä jotain omituista. Ihmissusi siirsi katseensa seuraamaan nuotion liekkejä ja huokaisi mielessään.
"Ei se ennen ollut näin... Sitä on vähän vaikea selittää, kyllä me- tai siis minä sen ymmärrän... En vain pelkästää kuule ääniä päässäni, vaan on olemassa tavallaan toinen minä, jonka aikaan saamia ne äänet ovat.. Alumitin siis. Hän asuu sisälläni ja on toinen persoonani. Minua tai meitä on siis kaksi saman.. mh, kehon sisällä." Zarek vilkaisi nopeasti Andelia nähdäkseen, pysyikö vampyyri nyt paremmin kärryillä.
"Ihmissusi, joka on sekopää silloinkin, kun ei juoksentele.. nelijalkaisena missään... Se on outoa, puolin ja toisin." Hän päätti hiljentyä, sillä ei rohjennut sanoa asiasta enää enempää. Tuo tieto saisi riittää, vaikkakin Zarek jotenkin epäili, ettei tämä välttämättä vielä tähän jäisi. Mutta toivon mukaan kuitenkin jäisi, hän tuumaili mielessään työntäen kaikki menneisyyteen liittyvät ajatukset viimeisen nurkkaan parhaan kykynsä mukaan.

[nerpyli]

Zarekin mainitessa, että nyt vampyyri tiesi taas yhden asian enemmän toisesta pelko käväisi nopeasti neidin silmissä. Se kuitenkaan tullut siitä, että tuo lause oli selvästi ollut myöntyminen toisen äänien kuulemiselle. Pikemminkin An luuli, että sillä ihmissusi yritti vihjata, että nyt olisi vampyyrin vuoro paljastaa jotain itsestään. Odottiko tuo kenties Andelin kertovan synkimpiä salaisuuksiaan tai jotain?

Pieni helpottunut, mutta samalla jollain tavalla kireä naurahdus pääsi tytön suusta, kun Zarek ei alkanutkaan udella. Ehkei tuolla ollut alkuunkaan minkäänlaisia taka-ajatuksia lausahduksensa kanssa. "Ei, en pidä sinua hulluna", tyttö vastasi pieni hymy leikkiessä huulillaan. "Tai hyvä on, ehkä pienen hitusen... Mutta ei asia itseäni erityisemmin häiritse", vampyyri lisäsi vielä totuudenmukaisesti ehkä hivenen nolona. Toivottavasti Zarek ei ottaisi nokkiinsa. Olihan se tosiaan jonkin verran karmivaa, että toisella oli jonkinlainen puhekumppani päänsä sisällä.

Ihmissusi ei kutienkaan tuntunut tyytymään pelkästään äänien kuulemisen paljastamiseen, vaan tuo alkoi selittää vielä tarkemmin asiasta. Andelia se tosin ei lainkaan häirinnyt, vaan tyttö kuunteli mielenkiinnolla toisen sanoja. Toisen tarkennus kuitenkin toi tulvan kysymyksiä neidin mieleen, eikä tuo ollut aivan varma, halusiko ihmissusi vielä jatkaa aiheesta. Olisi kuitenkin paras koettaa. "Kuinka kauan.. Tämä Alumit sitten on matkannut mukanasi pääsi sisällä?" Andel kysyi aloittaen varovaisella äänellä. Ei sitä tiennyt, jos vaikka aihe olisikin hyvin arka Zarekille. Entä jos tuo suuttuisikin vampyyrin utelusta? Niinpä tyttö päätti pitää suunsa kiinni vielä muilta kysymyksiltä, jotka kovalla paineella yrittivät tunkea ulos. Myöhemmin sitten. Jos silloinkaan.

[cale]

// Ihuna ava siul xD //

Ai, Andel ei pitänyt häntä hulluna? Zarek kurtisti epäilevänä kulmiaan, kun toinen vetikin sanojaan hieman takaisin.
"Pienen hitusen?" Ihmissusi kummasteli ja naurahti ilottomasti puoleenääneen. "Vau, sinäpä olet kumma otus." Tuon parempaan hän ei juurikaan pystynyt, mutta kuitenkin kummallinen helpottuneisuuden tunne levisi sisällä. Andel suhtautui asiaan paljon paremmin kuin ihmissusi oli osannut kuvitella. Hän rentoutui huomattavasti, koukisti jalkansa ja nojautui kyynärpäillään polviinsa laskien leukansa toisen polven varaan. Huh. Lohduttavaa tietää, että löytyi ainakin yksi olento, joka ei pitänyt häntä täysin hulluna. Zarek hymyili haileasti ajatukselleen katsellessaan nuotion liekkejä.

Rento tunne katosi kuitenkin yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin. Ihmissusi jännittäytyi paikallaan kuullessaan Andelin viimeisimmän kysymyksen. Niin, kuinka kauan siitä olikaan, kun persoona oli jakautunut kahtia? Entä minkä seurauksena? Ajatus vanhemmista nousi väkisinkin mieleen.
Surullinen ja osin järkyttynyt ilme alkoi nousta kasvoille, ja Zarek painoi päänsä hiljaisena toista koukistunutta polvea vasten niin, ettei kasvoja näkynyt.
"Voi ei... Olet tosiaan säälittävä. Et kai ala pillittämään, ethän?" Alumit päätti yllättäen avata suunsa.
"Paraskin puhuja." Zarek nielaisi.
"Mutta...hm. Ajattele jotain muuta." Toisen persoonan äänessä kuului harvinainen sävy.
"Yritätkö muka tosissasi lohduttaa?"
Vastausta ei kuulunut.

ihmissusi pysytteli jonkin aikaa hiljaa yrittäen koota itseään ja pidätellä vettä kerääviä silmiään. Ties mitä vampyyrikin ajattelisi, jos hän nyt purskahtaisi itkuun.
Zarek nielaisi taas. "Anteeksi... silmiä vain.. kirveltää", hän selitteli. "Ja Alumit...mh, pari vuotta." Se oli vastaus alkuperäiseen kysymykseen.

[nerpyli]

(( Ehheh, kiitoksia. ^^ Tuli testailtua uutta piirtopöytää. >D ))

Andel tajusi heti toisen reaktiosta, että olisi voinut jättää kysymyksensä esittämättä. Tämä mystinen Alumit ei tainnut olla erityisen mieluista puheen aihe Zarekille. Huolestuneena tyttö tarkkaili toista katseellaan. Puhuiko tuo tälläkin hetkellä sen äänen kanssa, kun vastausta ei tuntunut kuuluvan? Vampyyri olisi halunnut sanoa jotain, ja avasi jo valmiiksi suunsakin, mutta sulki sen kuitenkin nopeasti huomatessaan vilaukselta toisen ilmeen. Aikoiko ihmissusi purskahtaa itkuun? Ajatus kauhistutti Ania hieman. Tyttö kun ei tunnetusti ollut mikään paras lohduttaja.

"Anteeksi, taisin udella hiukan liikaa", neiti mutisi saatuaan vihdoin vastauksen kysymykseensä. 'Olisi vain pitänyt pitää suunsa kiinni', vampyyri tuumi punan syöksyessä jälleen tytön kasvoille. Toisen reaktio edelliseen kysymykseen kuitenkin sai vampyyrin myös mietteliääksi. Miten Alumitin syntyminen oli käynyt? Siihen nimittäin tuntui liittyvän jonkinlaisia pahoja muistoja. Ja minkälainen Alumit mahtoikaan olla? Zarekin täysi vastakohtako? Eivätkö ne toiseksi persoonaksi kutsutut tai sellaiset yleensä olleet juuri alkuperäisen vastakohtia?

An puri huultaan, jottei olisi lähettänyt kysymystulvaansa matkaan. Neiti ei tarvitsisi enempää kiusallisia tilanteita, varsinkaan tahallisesti aiheutettuja sellaisia. Niinpä tyttö päätti, että turvallisinta olisi vaihtaa puheenaihetta. Ehkä jos vampyyri vielä joskus oppisi tuntemaan ihmissuden paremmin, saisi hän myös selville yhtä ja toista Alumitista. Niille kuulusteluille olisi vielä aikaa.

"Ömh, pitäisiköhän kohta alkaa kasaamaan jonkinlaista toistakin petiä, mikäli ajattelimme päästä nukkumaan tämän yön aikana", An mutisi edelleen hiukan nolona varoen visusti katsomasta Zarekia silmiin. "Lattialla olevat lehtien ja heinien pitäisi kelvata hvyin. Nurkassa olevia ei ole tallattu piloille", vampyyri jatkoi alkaen hitaasti oikomaan liiasta istumisesta kangistuneita paikkojaan. Aurinko oli nimittäin tosiaan jo tuntunut painuvan täysin mailleen, sillä mökin mistään raosta ei tuntunut puikkelehtivan enää pienintäkään valojuovaa. Ainoana valonlähteenä siis toimi vain pieni nuotio, jota Zarek oli onneksi muistanut pitää elossa. Andel olisi kaiketi itse unohtanut kokonaan, että tuleen tarvitsis lisätä sellaisiakin juttuja, kuin puita.

[cale]

// Hoo, piirtopöydät on kivoja kapistuksia itsekin omistan sellaisen, mutta mokoma reistailee välillä... -.- //

Tilanne ei vaikuttanut olevan kovin mieluinen vampyyrillekaan. Zarek oli nopealla huomaamattomalla vilkaisullaan havainnut punan toisen kasvoilla.
"Sitä sattuu", hän lausahti lyhyesti toisen anteeksipyynnölle, hieraisten kostuneita silmiään. Andel kuulosti siltä, ettei tämä aikonut kysellä asiasta lisää, kai. Niinpä ihmissusi rentoutui hitusen verran ja antoi katseensa hakeutua pikku hiljaa seuraamaan jälleen nuotion liekkejä. Ilme yritti jäljitellä jotain tutkimattoman ja ilmeettömän välimuotoa. No, ainakaan hän ei ollut pillahtanut itkuun, vaikka lähellä se oli ollutkin.
Zarek koitti pyyhkiä päänsä tyhjäksi ajatuksista.

Jonkin aikaa kestävä pieni hiljaisuus tuntui melkein ikuisuudelta, ja ihmissusi tunsikin rentoutuvansa hieman, kun Andel avasi suunsa ja vaihtoi puheenaihetta. Zarek huokaisi aavistuksen helppottuneen kuuloisesti, todeten mielessään, että saisi nyt jotain muuta ajateltavaa. Hän nielaisi yrittäen saada kurkkuun pahan olon seurauksena nousseen palan alas.
Zarek katsahti kohti hökkelin nurkkaa, kun An mainitsi jotain tallaantuneista heinistä ja lehdistä.
"Mh.. Minä varaan tuon nurkan", hän sanoi nyökäten vaisusti kohti vapaata nurkkaa. "Onko täällä, hmm, itsepalvelu?" Niinpä, hän oli vieras ja Andel oli hökkelin omistaja, kaiketi. Joten eikö omistajan velvollisuus ollut huolehtia vieradensa mukavuudesta tai jotain? Zarek ei tiennyt, mahtoiko An olla kuullut kyseisestä...tavastako? Oikeastaan ihmissusi oli kysäissyt asiaa vain, koska oli itse melko laiskalla tuullella kyhäämään itse itselleen möykkypetiä.

Zarek siirsi pitkästä aikaa kysyvän katseensa hetkeksi Andeliin, ennen kuin vaihtoi hieman asentoa ja alkoi kaivelemaan reppunsa kätköjä. Maha murisi. Eihän sitä nyt ihan syömättä pärjäisi, vaikkakin Zarek oli tottunut vähään sapuskamäärään, ainakin talvisin. Joka tapauksessa hän kaivoi esiin leivän ja alkoi mutustaa sitä kaikessa rauhassa.
"Sinulla ei taida olla ongelmaa", Zarek piti pienen tauon miettiessään sopivaa sanaa, "tavallisen ruoan...syömisen suhteen? Tai siis.. En minä tiedä tarvitseeko sinun syödä mitään normaalia ruokaa tai... mmh, niin." Hän ei oikein osannut muotoilla sanojaan, mutta eiköhän vampyyri tuosta jotain ymmärtäisi?
Ihmissusi hiljentyi taas hetkeksi, ajatellen jo huomaamattaan aivan muita asioita kuin sitä arinta. Alumitkin oli ilmeisesti päättänyt jatkaa hiljaisella linjallaan.