Post by Deleted on Jan 6, 2011 19:17:59 GMT 2
//Sen verran iso väli jo tässä, niin kirjotanpa sitten zeralexin vuoron yli//
Jos Gabriel olisi tiennyt Megumin aatteet ja hänen ammattiinsa liittyvät tirskahtelut mielessään, nuorukainen olisi saattanut loukkaantua, mutta tästä tietämättönämä pojan koltiainen vain hymyili ja kuunteli, kun Foryl kertoi olevansa eläintenkesyttäjä, Megumi ei tiennyt, mikä häntä vielä kiinnostaisi ja Kuroksi osoittautunut mies kertoi olevansa palvelija (jonka varmaan kaikki jo tiesivät), vaikka olisi halunnut olla metsästäjä. Gabe kääntyi tytön puoleen.
"No, arvon ladyllä on vielä aikaa miettiä tulevaisuuden suunnitelmia. Ei nuorilla ole kiire mennä työelämään, työtä ehtii tehdä sitten lopun ikänsä" Gabe sanoi toiselle ja mietti hetken, että kävisi jotain juomista. Malttoi hetken, onneksi, sillä Megumi esitti hänelle kysymyksen. Gabriel mietti hetken vastaustaan. Hänen inspiraationsa, muusansa oli kuollut vähän aika sitten. Nyt Gabella ei ollut innostusta kirjoittaa, teksti tuntui kuolleelta, kuten hänen lapsuuden ystävänsäkkin oli. Gabe ei pystynyt tällä hetkellä keskittymään kirjoittamiseen.
"Noh, ainahan kaiken takana on nainen. Niin on minunkin tarinani takana" Gabe sanoi iloisesti, jättäen kertomatta että hänen inspiraationsa oli kuollut vain muutama kuukausi aiemmin.
"Anteeksi hetki, käyn juomista. Haluatteko te muut jotain?" nuorukainen kysyi, ennenkuin lähti kulkemaan kohti booli astiaa.
//Sanokaa sit jos tää peli alkaa tökkiä ja olla pakkopullaa niin lopetetaan //