Post by Deleted on Apr 16, 2013 15:06:36 GMT 2
//Bloodywolf! : )//
Freno oli yksi niistä kaupungeista, minkä kautta Sacha ja Kirk halusivat matkustaa etelään. Siellä oli aina mielenkiintoista juomaseuraa; merimiehiä, piraatteja ja kalastajia, joilla oli mielenkiintoisia tarinoita kerrottavana merestä ja sen salaisuuksista. Ei sillä, että Sacha taikka Kirk pitivät merestä mitenkään erikoisesti, mutta miehet, jotka olivat menettäneet sydämensä merelle, olivat hauskaa kuunneltavaa ja katsottavaa. Sekä he osasivat juoda olan takaa.
Se taisikin olla suurin syy, miksi kaksikko matkasi aina sinne. Viime yö olikin mennyt riemukkaissa merkeissä, mutta Sacha oli päässyt yllättävän aikaisin jaloilleen, eikä krapulakaan häirinnyt pahemmin. Kirk oli jopa mennyt töihin, tienaamaan takaisin rahat, jotka oli juotu kurkusta alas. Sacha itse päätti laiskotella sen päivän, nauttia vain kauniista säästä. Hän ei ollut samanlainen työalkoholisti kuin keiju.
Niinpä pitkä haltia käyskenteli tyytyväisenä pitkin Frenon katuja. Hän oli jättänyt kaupungin ytimen muurien taakse ja tutkaili hiljaisempia katuja. Mutta ei nekään olleet enää niin hiljaisia, otuksia tuli ja meni, jotkut hymyilivät hänelle takaisin, toiset katsoivat vihaisesti. Sacha ei välittänyt, hän hymyili jokaiselle, joka tuli vastaan. Hänellä oli jälleen hyvä päivä, koska ei?
Vaalea haltia oli solminut hiuksensa puoliksi kiinni, korvien edessä olivat ohuet letit ja avoimet hiukset sädehtivät auringonsäteessä. Yllään hänellä oli mustat housut, vyöllä lepäsi puukko, valkeat bootsit, valkea, ihoa myötäilevä pitkähihainen ja musta vain rintakehän peittävä liivi. Hänellä olisi maha paistanut, ellei valkeaa paitaa olisi ollut alla. Vaatteet olivat puhtaita ja suoria, jopa uuden näköisiä. Bootsit ainakin olivat, ne suorastaan hohti valkeuttaan. Hän oli voittanut ne korttipelissä.
Mies sattui vilkaisemaan nuorta tyttöä, joka kantoi liioitellun tarkasti ja varovasti suurta posliinivatia. Se mahtoi olla tärkeä, koska tyttö suorastaan laskelmoi jokaisen askeleensa, ennen kuin tohti astua. Sacha hymyili tytölle lämpimästi, kun ohitti tämän. Tyttö vastasi siihen pienesti ja ujosti, missä samalla hänen huomionsa herpaantui; vauhkoontunut koira ilmestyi nurkan takaa, juoksi suoraan tytön jalkoihin ja vati tippui maahan, särkyen tuhansiksi paloiksi. Sacha oli kääntynyt katsomaan tapahtumaan ja tyttö näytti siltä kuin purskahtaisi kohta itkuun.
"Tyttö-kulta, ei ole mitään hätää", Sacha kiiruhti rauhoittelemaan tyttö ja tarttui lempeästi tämän olkapäästä.
"Täti suuttuu mahdottomasti!" tyttö nieleskeli kyyneliään. "Hän piiskaa minut, antaa raipasta..."
"Älä huoli, kultaseni, minä voin auttaa", haltia oli kumartunut tytön korkeudelle ja hymyili tälle rauhoittavan lempeästi, kunnes kumartui ottamaan muutaman sirpaleen käteensä. Hän tutki niitä tarkkaan, miettien mitä kaikkea sellainen yksi sirpale sisälsi. Onneksi hän oli ennenkin korjannut rikkoutuneita vateja. Haltia rupesi raapustamaan maahan ympyröitä, riimuja, viivoja ja symboleita. Sitten hän asetti jokaisen sirpaleen synteesin päälle ja laski kätensä. Hän vilkaisi tyttöä ja iski tälle silmää, kunnes teki ihmeen.
Maassa seisoi täysin samanlainen posliiniivati kuin hetki sitten. Tyttö henkäisi ihmetyksestä ja kiitteli vuolaasti, kunnes keräsi vadin ja jatkoi matkaansa. Sacha itse jäi hymyilemään tyytyväisenä tytön perään. Päivän hyvä työ oli tehty!
Freno oli yksi niistä kaupungeista, minkä kautta Sacha ja Kirk halusivat matkustaa etelään. Siellä oli aina mielenkiintoista juomaseuraa; merimiehiä, piraatteja ja kalastajia, joilla oli mielenkiintoisia tarinoita kerrottavana merestä ja sen salaisuuksista. Ei sillä, että Sacha taikka Kirk pitivät merestä mitenkään erikoisesti, mutta miehet, jotka olivat menettäneet sydämensä merelle, olivat hauskaa kuunneltavaa ja katsottavaa. Sekä he osasivat juoda olan takaa.
Se taisikin olla suurin syy, miksi kaksikko matkasi aina sinne. Viime yö olikin mennyt riemukkaissa merkeissä, mutta Sacha oli päässyt yllättävän aikaisin jaloilleen, eikä krapulakaan häirinnyt pahemmin. Kirk oli jopa mennyt töihin, tienaamaan takaisin rahat, jotka oli juotu kurkusta alas. Sacha itse päätti laiskotella sen päivän, nauttia vain kauniista säästä. Hän ei ollut samanlainen työalkoholisti kuin keiju.
Niinpä pitkä haltia käyskenteli tyytyväisenä pitkin Frenon katuja. Hän oli jättänyt kaupungin ytimen muurien taakse ja tutkaili hiljaisempia katuja. Mutta ei nekään olleet enää niin hiljaisia, otuksia tuli ja meni, jotkut hymyilivät hänelle takaisin, toiset katsoivat vihaisesti. Sacha ei välittänyt, hän hymyili jokaiselle, joka tuli vastaan. Hänellä oli jälleen hyvä päivä, koska ei?
Vaalea haltia oli solminut hiuksensa puoliksi kiinni, korvien edessä olivat ohuet letit ja avoimet hiukset sädehtivät auringonsäteessä. Yllään hänellä oli mustat housut, vyöllä lepäsi puukko, valkeat bootsit, valkea, ihoa myötäilevä pitkähihainen ja musta vain rintakehän peittävä liivi. Hänellä olisi maha paistanut, ellei valkeaa paitaa olisi ollut alla. Vaatteet olivat puhtaita ja suoria, jopa uuden näköisiä. Bootsit ainakin olivat, ne suorastaan hohti valkeuttaan. Hän oli voittanut ne korttipelissä.
Mies sattui vilkaisemaan nuorta tyttöä, joka kantoi liioitellun tarkasti ja varovasti suurta posliinivatia. Se mahtoi olla tärkeä, koska tyttö suorastaan laskelmoi jokaisen askeleensa, ennen kuin tohti astua. Sacha hymyili tytölle lämpimästi, kun ohitti tämän. Tyttö vastasi siihen pienesti ja ujosti, missä samalla hänen huomionsa herpaantui; vauhkoontunut koira ilmestyi nurkan takaa, juoksi suoraan tytön jalkoihin ja vati tippui maahan, särkyen tuhansiksi paloiksi. Sacha oli kääntynyt katsomaan tapahtumaan ja tyttö näytti siltä kuin purskahtaisi kohta itkuun.
"Tyttö-kulta, ei ole mitään hätää", Sacha kiiruhti rauhoittelemaan tyttö ja tarttui lempeästi tämän olkapäästä.
"Täti suuttuu mahdottomasti!" tyttö nieleskeli kyyneliään. "Hän piiskaa minut, antaa raipasta..."
"Älä huoli, kultaseni, minä voin auttaa", haltia oli kumartunut tytön korkeudelle ja hymyili tälle rauhoittavan lempeästi, kunnes kumartui ottamaan muutaman sirpaleen käteensä. Hän tutki niitä tarkkaan, miettien mitä kaikkea sellainen yksi sirpale sisälsi. Onneksi hän oli ennenkin korjannut rikkoutuneita vateja. Haltia rupesi raapustamaan maahan ympyröitä, riimuja, viivoja ja symboleita. Sitten hän asetti jokaisen sirpaleen synteesin päälle ja laski kätensä. Hän vilkaisi tyttöä ja iski tälle silmää, kunnes teki ihmeen.
Maassa seisoi täysin samanlainen posliiniivati kuin hetki sitten. Tyttö henkäisi ihmetyksestä ja kiitteli vuolaasti, kunnes keräsi vadin ja jatkoi matkaansa. Sacha itse jäi hymyilemään tyytyväisenä tytön perään. Päivän hyvä työ oli tehty!