Post by bloodywolf on Dec 27, 2012 22:11:41 GMT 2
Terryn valtasi lämmin tunne kun vetehinen painoi hänet itseään vasten, ja poika asetti päänsä tuon rintakehää vasten ja kietoi laihat kätensä tuon ympärille, niin hyvin kuin pystyi. Hän halusi vain jäädä tähän ja tuntea olonsa halutuksi ja rakastetuksi. Hän ei vaivautunut sanomaan mitään ääneen, ei hänen tarvinnut, mutta hänellä oli niin hyvä olo tässä Yaradanin lähellä ja hänestä tuntui ettei kukaan muu olisi voinut tällä hetkellä tehdä häntä yhtä onnellisen ja onnekkaan oloiseksi.
Terry kohotti katseensa hiukan pettyneenä toisen lämmön kadottua tuon mukana, ja nousi istumaan kun vetehinen poistui sängystä ja kallisti päätään kysyvänä tuon perään.
Terry naurahti iloisesti ja virnisti kun mies kohotti jostain esiin kavamansa viinipullon.
"Pidän" Terry vastasi ja odotti että Yaradan tulisi takaisin sänkyyn pullon kanssa. Hän oli juonut paljonkin viiniä karkumatkansa aikana. Moniin baareihin oli melko vaivatonta päästä jopa selkeästi alaikäisen näköisenä, mitä poika oli pariin otteeseen ihmettellytkin itsekseen. Viini oli siis tuttu juttu ja maistuisi hänelle nytkin kyllä ihan hyvin.
Terry henkäisi säikähtäneenä kun vetehinen kaatui ja ryömi sängyn päätyyn kurkistamaan sen yli oliko toinen kunnossa.
"Kävikö pahasti-" Terry kysyi huolestunut sävy äänessään, mutta vaikeni äkisti hänen katseensa osuessa sattumalta lattialla lojuvaan lompakkoon, joka näytti vierineen ulos laukusta. Terry tuijotti hetken aikaa lompakkoa ja näytti unohtaneen Yaradanin pikku onnettomuuden hetkeksi kokonaan.
Puoliverinen hyppäsi päädyn yli ja nappasi lompakon lattialta ja tarkasteli sitä hetken epäuskoisen näköisenä, käännellen sitä kädessään kuin ei olisi osannut päättää mitä olisi ajatellut siitä.
Se oli Yaradanin lompakko, tai ainakin se oli vierinyt ulos miehen laukusta. Mutta oli kenen lompakko hyvänsä, pojasta oli silti yhtä epäilyttävää että se oli Yaradanin hallussa.
"Sinä sanoit että ne veivät lompakkosi" Terry totesi pienellä ja vähän käheällä äänellä, niinkuin koettaisi vakuuttaa itselleen sitä asiaa.
Hän kääntyi hiukan hämmentyneen näköisenä katsomaan Yaradania.
"Sinä sanoit että ne veivät lompakkosi" poika toisti yrittäen saada jotain järkeä siihen miksi lompakko, jota ei pitänyt enää olla, olikin yllättäen taas täällä. "...Onko tämä sinun lompakkosi?" Terry kysyi. Jos olisi, se tarkoittaisi että yaradanilla oli helvetisti selitettävää. Jos se taas olisi jonkun muun lompakko, niin.. no, Yaradanilla olisi silloinkin helvetisti selitettävää.
//Voi Yaradan, teillä kun meni niin hienosti D://