Post by cale on Jul 9, 2010 15:58:40 GMT 2
// Princess tännepäin~ c: //
Halcin huokaisi raskaasti katsellessaan majatalon ikkunasta ulos. Vähän aikaa sitten oli satanut ja taivas oli pilvessä, mikä olisi tietty ollut aivan mahtava sää jatkaa matkaa. Sitä vampyyri ei kuitenkaan äkännyt, eikä se ollut ensimmäinen kerta kuluneiden kuukausien varrella. Hänen ajatuksensa lipuivat jossain aivan muualla kuin tässä päivässä. Ja vaikka mies oli aluksi kieltänyt sen, aika oli pitänyt huolen siitä, että tämä oli alkanut myöntää itselleen erään asian: hän kaipasi jotakuta.
Eikä aivan ketä tahansa, vaan erästä tiettyä neitokaista, jonka oli tullut pelastaneeksi. Moisesta oli kulunut aikaa ihan mukavasti, mutta Halille se tuntui pieneltä aikaväliltä, mutta toisaalta aivan päinvastoin. Mitä enemmän hän ajatteli Kamia ja tämän tapaamista, sitä hitaammin aika kului. Oikeastaan Halcin oli pari kertaa käynyt koputtelemassa Kamin kotiovella, mutta kummallakaan kerralla ketään ei ilmeisesti ollut ollut kotona. Juuri hänen tuuriaan.
Vampyyri hymähti itsekseen ajatellessaan Annaa ja Joria, ennen kuin joi tilaamansa teen loppuun.
Kai sitä pitäisi lähteä, ettei jäisi majataloon jumiin auringon takia. Niinpä Hal nousi tuoliltaan jättäen kasan kolikoita pöydälle ja asteli ovesta ulos. Tämä pikkukylä vaikutti aika leppoisalta ainakin yhden majatalon perusteella, mies tuumaili itsekseen lähtiessä kulkemaan pitkin katua.
Sateen jälkeen ihmisiä oli liikkeellä yllättävän paljon, mikä sai paikan muistuttamaan enemmän kaupunkia kuin pientä kylää. Noh, Hal ei aikonut viipyä kylässä enää kauaa. Oikeastaan hänen ei ollut tarkoitus edes tulla koko kylään, mutta yllättävä työkeikka oli muuttanut asian. Senpä takia hän oli joutunut kestämään koko matkan Hartivesta tänne erästä pariskuntaa, joka oli riidellyt lakkaamatta. Onneksi nämä sentään olivat maksaneet kunnon palkan, joten kai se oli sen arvoista.
Mutta täällä sitä oltiin.
Halcin sujautti kädet taskuihinsa ja antoi katseensa kiertää kadulla tallustelevissa kaksijaloissa. Pian hän vilkaisi vaivihkaa olkansa yli kuin peläten, että joku seuraisi.
Vaikutti siltä, että kuolleenmetsästäjät olivat jättäneet hänet rauhaan. Tai sitten se oli vain tyyntä myrskyn edellä.
Hal tuhahti itsekseen. Hänen tuurillaan se voisi jopa pitää paikkansa. Välillä tuntui, ettei onni potkinut persauksille ollenkaan, välillä päinvastoin. Olipas monimutkaista.
Vampyyri kääntyi uudelle kadulle, joka oli pienempi kuin aiempi. Katu johti hieman syrjempään kylän "keskustasta", eikä tällainen syrjäpaikka kovin houkutellut ihmisiä, sen huomasi.
Halcin säpsähti hereille ajatuksistaan, kun oli kuulevinaan huudon. Mutta kun hän varta vasten kuunteli ympäristöään, mitään ei kuulunutkaan.
"Taidan kuvitella omiani", Hal lausahti itsekseen.
// Koska en keksinyt millään sopivaa otsikkoa, päätin lainata Halin sanoja edellisestä pelistä... ja nyt tunnen olevani jonkin asteinen nero :'D //
Halcin huokaisi raskaasti katsellessaan majatalon ikkunasta ulos. Vähän aikaa sitten oli satanut ja taivas oli pilvessä, mikä olisi tietty ollut aivan mahtava sää jatkaa matkaa. Sitä vampyyri ei kuitenkaan äkännyt, eikä se ollut ensimmäinen kerta kuluneiden kuukausien varrella. Hänen ajatuksensa lipuivat jossain aivan muualla kuin tässä päivässä. Ja vaikka mies oli aluksi kieltänyt sen, aika oli pitänyt huolen siitä, että tämä oli alkanut myöntää itselleen erään asian: hän kaipasi jotakuta.
Eikä aivan ketä tahansa, vaan erästä tiettyä neitokaista, jonka oli tullut pelastaneeksi. Moisesta oli kulunut aikaa ihan mukavasti, mutta Halille se tuntui pieneltä aikaväliltä, mutta toisaalta aivan päinvastoin. Mitä enemmän hän ajatteli Kamia ja tämän tapaamista, sitä hitaammin aika kului. Oikeastaan Halcin oli pari kertaa käynyt koputtelemassa Kamin kotiovella, mutta kummallakaan kerralla ketään ei ilmeisesti ollut ollut kotona. Juuri hänen tuuriaan.
Vampyyri hymähti itsekseen ajatellessaan Annaa ja Joria, ennen kuin joi tilaamansa teen loppuun.
Kai sitä pitäisi lähteä, ettei jäisi majataloon jumiin auringon takia. Niinpä Hal nousi tuoliltaan jättäen kasan kolikoita pöydälle ja asteli ovesta ulos. Tämä pikkukylä vaikutti aika leppoisalta ainakin yhden majatalon perusteella, mies tuumaili itsekseen lähtiessä kulkemaan pitkin katua.
Sateen jälkeen ihmisiä oli liikkeellä yllättävän paljon, mikä sai paikan muistuttamaan enemmän kaupunkia kuin pientä kylää. Noh, Hal ei aikonut viipyä kylässä enää kauaa. Oikeastaan hänen ei ollut tarkoitus edes tulla koko kylään, mutta yllättävä työkeikka oli muuttanut asian. Senpä takia hän oli joutunut kestämään koko matkan Hartivesta tänne erästä pariskuntaa, joka oli riidellyt lakkaamatta. Onneksi nämä sentään olivat maksaneet kunnon palkan, joten kai se oli sen arvoista.
Mutta täällä sitä oltiin.
Halcin sujautti kädet taskuihinsa ja antoi katseensa kiertää kadulla tallustelevissa kaksijaloissa. Pian hän vilkaisi vaivihkaa olkansa yli kuin peläten, että joku seuraisi.
Vaikutti siltä, että kuolleenmetsästäjät olivat jättäneet hänet rauhaan. Tai sitten se oli vain tyyntä myrskyn edellä.
Hal tuhahti itsekseen. Hänen tuurillaan se voisi jopa pitää paikkansa. Välillä tuntui, ettei onni potkinut persauksille ollenkaan, välillä päinvastoin. Olipas monimutkaista.
Vampyyri kääntyi uudelle kadulle, joka oli pienempi kuin aiempi. Katu johti hieman syrjempään kylän "keskustasta", eikä tällainen syrjäpaikka kovin houkutellut ihmisiä, sen huomasi.
Halcin säpsähti hereille ajatuksistaan, kun oli kuulevinaan huudon. Mutta kun hän varta vasten kuunteli ympäristöään, mitään ei kuulunutkaan.
"Taidan kuvitella omiani", Hal lausahti itsekseen.
// Koska en keksinyt millään sopivaa otsikkoa, päätin lainata Halin sanoja edellisestä pelistä... ja nyt tunnen olevani jonkin asteinen nero :'D //