Post by nerpyli on Apr 8, 2010 16:46:11 GMT 2
Vene pääsi vihdoin määränpäähänsä ja An kömpi Vaniljan perässä pois veneestä. Ja taas oltiin maankamaralla, mutta tässä kohtaa ei sentään kahlattu enää vedessä. Se oli jo suuri helpotus, mutta suurempi helpotus oli lian löyhkän katoaminen kuin taikaiskusta kun kaksikko astahti luolan suusta sisään valoisaan tilaan. Magiaa jälleen?
Andel sokaistui hetkeksi ja ehti jo tottumuksesta astahtaa taaksepäin valoa karttaen. Jo ennen kuin neiti sai näkökenttänsä sen verran sopeutuneeksi ympäristöön, että olisi nähnyt ympärilleen, hän tiesi jo, ettei ulos oltu päästy. Sillä mikäli olisi, vampyyrineiti olisi tällä hetkellä pelkkää tuhkaa lattialla. Huh, puistattava ajatus.
Eteen auenneessa näkymässä ei ollut oikein mitään uutta. Käytävä jatkui eteenpäin ja seintä olivat edelleen kivisiä ja harmaita. Valo kuitenkin säteili pienistä valkoisista palleroista, joita lenteli ristiin rastiin katonrajassa. Hm, nuokin jonkinlaisia magiapalleroita. Andel alkoi jo aavistella pahaa, kuka mahtaisi olla kaiken tämän magiatuotoksen takana?
Vampyyri pysähtyi kuuntelemaan Vaniljan sihahtaessa kysymyksensä. Neiti oli niin keskittynyt ympäristön tarkkailuun, ettei ollut tajunnut taustalla kuuluvan hiljaisen sihinän olevankin puheensorinaa. Nyt An pysähtyi Vaniljan viereen kuuntelemaan tarkkaavaisena, mutta hän ei pystynyt erottamaan sanoja. Ainoa asia mistä sai selvää oli, että puhujat olivat kaksi miestä ja toinen äänistä tuntui olevan varsin tuttu.
Andel katsahti Vaniljaan ja huomasi tuon ilmeestä, että toinenkin oli tainnut tunnistaa miehen äänen. Jälleen vampyyri oli neuvoton. Uteliaisuus käski mennä ottamaan selvää kuka oli tämä salaperäinen mies, kun heillä vihdoin olisi tilaisuus nähdä hänen kasvonsa. Järki taas huusi, että pitäisi juosta karkuun ja lujaa. Mutta minne juosta? Vene ei varmaan suostuisi viemään kaksikkoa takaisinpäin, eikä käytävällä ollut muuta suuntaa kuin eteenpäin tai taaksepäin.
Vampyyri kohautti avuttomana olkiaan vilkaisten jälleen kerraan toveriinsa. "Ei kai tässä muu auta kuin tutkia hiukan paikkoja. Mutta mahdollisimman hiljaa", An supatti Vaniljalle. Hän ei halunnut toistamiseen jäädä tämän vielä kasvottoman miehen armoille.
Neiti lähti jatkamaan käytävää eteenpäin, kohti puista ovea joka edessäpäin häämötti. Puheensorina tuntui tulevan tuon oven takaa, mistäs muualtakaan? Ja päästyään tarpeeksi lähelle neiti sai huomata, ettei ovi suinkaan ollut lukossa, vaan päinvastoin, hiukan raollaan. Ennen kuin vampyyri ehti epäröidä pidempään hän kurkisti oven raosta sisään.
Siellä oli jälleen uusi käytävä, tällä kertaa huone oli lattiasta kattoon marmorin valkoista, voisi hyvinkin olla juuri sitä marmoria. Ja tältä käytävltä löytyi myös monet kappaleet puuovia, kummaltakin puolen käytävää. Kuinka suuri sokkelo tämä rakennelma oikein oli?
Andel viittasi Vaniljaa seuraamaan ja livahti ovesta sisään. Oven toisella puolella miesten äänet kuuluivat jo selvemmin ja muutamista sanoista saattoi jo saada selvääkin. Sanat kaikuivat pitkin käytävää ja An sai pian huomattua, että niiden lähde oli oikeanpuoleisen ovirivistön keskimmäinen, joka oli sekin hiukan raollaan.
"...vai pitääkö usuttaa joku niistä rakeista kimppuusi?"
"Älä viitsi! Hän sanoi että tulisi aivan pian noutamaan oman osansa!"
Sanat sekoittuivat kaikujensa kanssa, mutta silti saattoi varsin hyvin kuulla, että kaksi miestä siellä oli keskustelemassa. Tai pikemminkin riitelemässä ja vaikutti jopa siltä, että nuo olisivat pian kypsiä käymään toistensa kurkkuun kiinni.
Andel ei jäänyt kuuntelemaan miten miesten kinaaminen jatkui, vaan suuntasi askeleensa lähimmälle puuovelle. Se ei kuitenkaan nopean kokeilun jälkeen auennut. Lukossa oli. Ja näin taisivat olla kaikki muutkin, paitsi juuri tämä raollaan oleva. Vampyyrin katse kääntyi jälleen Vaniljaan huolestuneena. "Pitäisikö käydä kaikki läpi, vai marssia vain suoraan suden suuhun?" An kysyi toivottomana. Kaksikollehan oli vasta alkanut puhaltaa tämä hyvä tuuri. Ehkä se voisi kantaa vielä hiukan pidemmälle.
(( Ja näin he löysivät tiensä valkeaan taivaaseen, the häppi end, sekä uusi sivu. :'' D ))
Andel sokaistui hetkeksi ja ehti jo tottumuksesta astahtaa taaksepäin valoa karttaen. Jo ennen kuin neiti sai näkökenttänsä sen verran sopeutuneeksi ympäristöön, että olisi nähnyt ympärilleen, hän tiesi jo, ettei ulos oltu päästy. Sillä mikäli olisi, vampyyrineiti olisi tällä hetkellä pelkkää tuhkaa lattialla. Huh, puistattava ajatus.
Eteen auenneessa näkymässä ei ollut oikein mitään uutta. Käytävä jatkui eteenpäin ja seintä olivat edelleen kivisiä ja harmaita. Valo kuitenkin säteili pienistä valkoisista palleroista, joita lenteli ristiin rastiin katonrajassa. Hm, nuokin jonkinlaisia magiapalleroita. Andel alkoi jo aavistella pahaa, kuka mahtaisi olla kaiken tämän magiatuotoksen takana?
Vampyyri pysähtyi kuuntelemaan Vaniljan sihahtaessa kysymyksensä. Neiti oli niin keskittynyt ympäristön tarkkailuun, ettei ollut tajunnut taustalla kuuluvan hiljaisen sihinän olevankin puheensorinaa. Nyt An pysähtyi Vaniljan viereen kuuntelemaan tarkkaavaisena, mutta hän ei pystynyt erottamaan sanoja. Ainoa asia mistä sai selvää oli, että puhujat olivat kaksi miestä ja toinen äänistä tuntui olevan varsin tuttu.
Andel katsahti Vaniljaan ja huomasi tuon ilmeestä, että toinenkin oli tainnut tunnistaa miehen äänen. Jälleen vampyyri oli neuvoton. Uteliaisuus käski mennä ottamaan selvää kuka oli tämä salaperäinen mies, kun heillä vihdoin olisi tilaisuus nähdä hänen kasvonsa. Järki taas huusi, että pitäisi juosta karkuun ja lujaa. Mutta minne juosta? Vene ei varmaan suostuisi viemään kaksikkoa takaisinpäin, eikä käytävällä ollut muuta suuntaa kuin eteenpäin tai taaksepäin.
Vampyyri kohautti avuttomana olkiaan vilkaisten jälleen kerraan toveriinsa. "Ei kai tässä muu auta kuin tutkia hiukan paikkoja. Mutta mahdollisimman hiljaa", An supatti Vaniljalle. Hän ei halunnut toistamiseen jäädä tämän vielä kasvottoman miehen armoille.
Neiti lähti jatkamaan käytävää eteenpäin, kohti puista ovea joka edessäpäin häämötti. Puheensorina tuntui tulevan tuon oven takaa, mistäs muualtakaan? Ja päästyään tarpeeksi lähelle neiti sai huomata, ettei ovi suinkaan ollut lukossa, vaan päinvastoin, hiukan raollaan. Ennen kuin vampyyri ehti epäröidä pidempään hän kurkisti oven raosta sisään.
Siellä oli jälleen uusi käytävä, tällä kertaa huone oli lattiasta kattoon marmorin valkoista, voisi hyvinkin olla juuri sitä marmoria. Ja tältä käytävltä löytyi myös monet kappaleet puuovia, kummaltakin puolen käytävää. Kuinka suuri sokkelo tämä rakennelma oikein oli?
Andel viittasi Vaniljaa seuraamaan ja livahti ovesta sisään. Oven toisella puolella miesten äänet kuuluivat jo selvemmin ja muutamista sanoista saattoi jo saada selvääkin. Sanat kaikuivat pitkin käytävää ja An sai pian huomattua, että niiden lähde oli oikeanpuoleisen ovirivistön keskimmäinen, joka oli sekin hiukan raollaan.
"...vai pitääkö usuttaa joku niistä rakeista kimppuusi?"
"Älä viitsi! Hän sanoi että tulisi aivan pian noutamaan oman osansa!"
Sanat sekoittuivat kaikujensa kanssa, mutta silti saattoi varsin hyvin kuulla, että kaksi miestä siellä oli keskustelemassa. Tai pikemminkin riitelemässä ja vaikutti jopa siltä, että nuo olisivat pian kypsiä käymään toistensa kurkkuun kiinni.
Andel ei jäänyt kuuntelemaan miten miesten kinaaminen jatkui, vaan suuntasi askeleensa lähimmälle puuovelle. Se ei kuitenkaan nopean kokeilun jälkeen auennut. Lukossa oli. Ja näin taisivat olla kaikki muutkin, paitsi juuri tämä raollaan oleva. Vampyyrin katse kääntyi jälleen Vaniljaan huolestuneena. "Pitäisikö käydä kaikki läpi, vai marssia vain suoraan suden suuhun?" An kysyi toivottomana. Kaksikollehan oli vasta alkanut puhaltaa tämä hyvä tuuri. Ehkä se voisi kantaa vielä hiukan pidemmälle.
(( Ja näin he löysivät tiensä valkeaan taivaaseen, the häppi end, sekä uusi sivu. :'' D ))