Post by nerpyli on Feb 12, 2010 20:57:14 GMT 2
Andel seurasi Vaniljaa alas pimeyteen helpottuneena siitä, että toinen oli suostunut menemään edeltä. Vampyyri ei itse olisi varmaankaan pysynyt läheskään yhtä rauhallisena kuin Vanilja, toisen seuraaminenkin jo hermostutti aivan tarpeeksi. Lisäksi tyttö oli huomannut, etteivät ahtaat paikat olleet niitä mieluisimpia, joten kylmä hiki helmeili varsin pian jo vampyyrin otsalla. Miten pitkälle pimeyteen tässä oikein matka vielä jatkuisi?
Portaiden natina edessäpäin loppui yhtäkkiä ja hetken kuluttua Andelinkin jalat koskettivat tasaista maan kamaraa. Neiti ei voinut olla päästämättä helpotuksen huokausta, nyt ainakin tiedettiin, etteivät portaat olleet ikuisesti jatkuvia. Mutta mihin sitä oli nyt jouduttu?
Ainakin reilusti maan alla oltiin, ja kuten ylhäälläkään, ei täältäkään löytynyt ikkunoita. Tuskinpa niistä ikkunoista mitään hyötyä olisi ollutkaan. Vaniljan kädessä kiikkuva lyhty valaisi tukahduttavan lämmintä huonetta, ehkä hivenen tilavempaa kuin tuo yläkerrasta löytyvä. Säkkejä ja laatikoita koko seinusta täynnä, kellari varmaankin juuri kuten Vanilja siinä totesikin.
Andelin katse kiersi säkkejä kääntyen sitten tutkimaan muita huoneen nurkkia. Neidin huomion kiinnittyi heti oven takaa kääntyvään pieneen syvennykseen, eikä tyttö tietenkään voinut olla menemättä tutkimaan. Muutenhan paikassa ei ollut mitään kiinnostavaa, pelkkiä säkkejä ja laatikoita, joista tuskin löytyisi mitään ruokaa kiinnostavampaa. Ehkä tuolta syvennyksestä löytyisi jonkinlainen salakäytävä ulos.
Vampyyri sai hädin tuskin tukahdutettua kirkaisunsa kääntyessään kulmasta katselemaan tuota "pientä" syvennystä seinässä. Tosiasiassa sieltä löytyi pitkälle jatkuva käytävä, ja käytävä oli kummaltakin puolin reunustettu kaltereilla, pienillä selleillä. Ja häkeissä loikoili - mitäpä muutakaan kuin suuria hukkasia. Kaikki tuntuivat olevan vielä unessa, tai mikäli joku sattuikin olemaan hereillä, niin minkäänlaista meteliä ei kuulunut. Tuo ylös rynnännyt yksilö ei ollut tainnut saada herätettyä muita, mikä oli sinänsä ihme ja jota An ei kuitenkaan sillä hetkellä jäänyt pohtimaan.
Andelin lähimmän sellin ovi oli apposen auki ja lukko murskana aivan siinä vieressä. Tämä lienee karkulaisen häkki. Tarkoittiko tuo, ettei yksikään selleistä olisi kovinkaan lujaa tekoa raivotautiselle hukalle? Andel oli juuri kääntymässä takaisin kun ehti vielä nähdä yhden häkin kaltereiden välissä jotain... Oliko tuo...ihmisen jalka? Vampyyrin katse kääntyi automaattisesti tarkastelemaan havaintoa tarkemmin ja ihmisen jalka se oli hyvinkin. Tosin tämä ihminen ei ollut mikään susihukkien ruoka, vaan yksin omassa sellissään hirsiä vetelevä nuorimies. Ihmissusi?
Vampyyri perääntyi ripeää vauhtia takaisin samaa reittiä mitä oli tullutkin.
"Vanilja... Taidan tietää mihin tämän paikan omistaja niitä kaikkia avaimia tarvitsi", Andel supisi mahdollisimman hiljaa Vaniljalle heti päästyään lähemmäs toista. Vaikka nuo häkeissä majailevat olennot eivät olleet heränneet siihen ryskeeseen, jonka niiden lajitoveri oli saanut aikaan, niin vampyyria ei huvittanut koetella rajoja.
"Sinun pitäisi ehkä itse nähdä tämä, mutta etene mahdollisimman hiljaa, ja varokin päästämästä minkäänlaisia kiljahduksia", neiti jatkoi viitaten syvennyskohtaa, jossa oli juuri käväissyt tekemässä löytönsä. An oli liian kummissaan, peloissaan ja ties mitä muuta selittääkseen itse. Eikä Vanilja kuitenkaan olisi uskonut.
(( Hahaa! Vihdoin päästiin toiselle sivulle, mie olenkin tätä jo tovin odotellut... :''''' D ))
Portaiden natina edessäpäin loppui yhtäkkiä ja hetken kuluttua Andelinkin jalat koskettivat tasaista maan kamaraa. Neiti ei voinut olla päästämättä helpotuksen huokausta, nyt ainakin tiedettiin, etteivät portaat olleet ikuisesti jatkuvia. Mutta mihin sitä oli nyt jouduttu?
Ainakin reilusti maan alla oltiin, ja kuten ylhäälläkään, ei täältäkään löytynyt ikkunoita. Tuskinpa niistä ikkunoista mitään hyötyä olisi ollutkaan. Vaniljan kädessä kiikkuva lyhty valaisi tukahduttavan lämmintä huonetta, ehkä hivenen tilavempaa kuin tuo yläkerrasta löytyvä. Säkkejä ja laatikoita koko seinusta täynnä, kellari varmaankin juuri kuten Vanilja siinä totesikin.
Andelin katse kiersi säkkejä kääntyen sitten tutkimaan muita huoneen nurkkia. Neidin huomion kiinnittyi heti oven takaa kääntyvään pieneen syvennykseen, eikä tyttö tietenkään voinut olla menemättä tutkimaan. Muutenhan paikassa ei ollut mitään kiinnostavaa, pelkkiä säkkejä ja laatikoita, joista tuskin löytyisi mitään ruokaa kiinnostavampaa. Ehkä tuolta syvennyksestä löytyisi jonkinlainen salakäytävä ulos.
Vampyyri sai hädin tuskin tukahdutettua kirkaisunsa kääntyessään kulmasta katselemaan tuota "pientä" syvennystä seinässä. Tosiasiassa sieltä löytyi pitkälle jatkuva käytävä, ja käytävä oli kummaltakin puolin reunustettu kaltereilla, pienillä selleillä. Ja häkeissä loikoili - mitäpä muutakaan kuin suuria hukkasia. Kaikki tuntuivat olevan vielä unessa, tai mikäli joku sattuikin olemaan hereillä, niin minkäänlaista meteliä ei kuulunut. Tuo ylös rynnännyt yksilö ei ollut tainnut saada herätettyä muita, mikä oli sinänsä ihme ja jota An ei kuitenkaan sillä hetkellä jäänyt pohtimaan.
Andelin lähimmän sellin ovi oli apposen auki ja lukko murskana aivan siinä vieressä. Tämä lienee karkulaisen häkki. Tarkoittiko tuo, ettei yksikään selleistä olisi kovinkaan lujaa tekoa raivotautiselle hukalle? Andel oli juuri kääntymässä takaisin kun ehti vielä nähdä yhden häkin kaltereiden välissä jotain... Oliko tuo...ihmisen jalka? Vampyyrin katse kääntyi automaattisesti tarkastelemaan havaintoa tarkemmin ja ihmisen jalka se oli hyvinkin. Tosin tämä ihminen ei ollut mikään susihukkien ruoka, vaan yksin omassa sellissään hirsiä vetelevä nuorimies. Ihmissusi?
Vampyyri perääntyi ripeää vauhtia takaisin samaa reittiä mitä oli tullutkin.
"Vanilja... Taidan tietää mihin tämän paikan omistaja niitä kaikkia avaimia tarvitsi", Andel supisi mahdollisimman hiljaa Vaniljalle heti päästyään lähemmäs toista. Vaikka nuo häkeissä majailevat olennot eivät olleet heränneet siihen ryskeeseen, jonka niiden lajitoveri oli saanut aikaan, niin vampyyria ei huvittanut koetella rajoja.
"Sinun pitäisi ehkä itse nähdä tämä, mutta etene mahdollisimman hiljaa, ja varokin päästämästä minkäänlaisia kiljahduksia", neiti jatkoi viitaten syvennyskohtaa, jossa oli juuri käväissyt tekemässä löytönsä. An oli liian kummissaan, peloissaan ja ties mitä muuta selittääkseen itse. Eikä Vanilja kuitenkaan olisi uskonut.
(( Hahaa! Vihdoin päästiin toiselle sivulle, mie olenkin tätä jo tovin odotellut... :''''' D ))