Post by peettak on Aug 29, 2009 18:28:28 GMT 2
//Semi pliiiiiiiiiis. : D ja Gina//
Ah Dan
Suo lähestyi. Sen pystyi näkemään, haistamaan, tuntemaan ja kuulemaan. Se vaarallinen paikka, johon oli moni viaton menettänyt elämänsä. Ah Dan oli matkalla kohti kotia ja oli vain ohikulku matkalla suon ohitse. Tyynesti ja tyytyväisenä mies nuuskaisi ummehtunutta hajua. Se ei ollut kovin miellyttävä haju, mutta piti suon aavemaisuudesta. Nytkin heitä alkoi ympäröidä ohut sumu.
"Miksi me tulemme aina täältä?" harmaa tunnelilohikäärme kysyi valittavaan sävyyn. Aina suon lähettyvillä hän painautui Ah Danin hartiaa vasten. Suo sai hänet aina levottomaksi. Hän ei pitänyt suosta, johon oli uppoutunut turhan monta uhria. Lohikäärmeestä tuntui kuin heitä tarkkailtaisiin. Ei niin kiltisti. Hehän häiritistivät luultavasti henkiä ja sieluja..
"Eikö tämä ole sinusta kiehtova tunnelma?" Ah Dan sanoi leppoisasti.
"Kiehtova? Olla kuolleitten seassa!" tunnelilohikäärme rääkkäisi. Ah Dan naurahti kepeästi. Hänestä se ei kuulostanut niin pahalta. "Olet sekaisin, Dan. Niin kuin aina..." Kasper huokaisi lannistuneena. Haltia vain nauroi ystävälleen rennosti. Hän ei tuntenut pelkoa suota kohtaan, toisin kuin Kasper.
Eikä nähtävästi kukaan muukaan. Sabel lensi tyynesti ja rauhallisesti Rosheenin rinnalla. Rosheen taas oli rentoakin rennompi. Ja olisi varmasti viimeisimpänä pelokas jos sellainen tilanne tulisi. Hector taas juoksi omiaan, hyppien ja pomppien joka puolella. tämän iloinen läähädys ja askeleet olivat varmasti ainut ääni siellä. Ja Rosheenin raskaat askeleet, sekä Sabelin siipien lyönti. Muita ääniä ei kuulunut. Yllättäen siihen hiljaisuuteen rikkoi lopullisesti Ah Danin kevyt hyräily. Mies hymisi kepeästi kuin kauniina kesäpäivänä. Se sai Kasperin hieman rauhoittumaan ja unohtamaan missä he oikeasti olivat..
Kaikki oli rauhallista. Se porukka toi toisenlaisen tunnelman suolle. He olivat huolettomia. ja mikseivät olisi olleet? Ei kukaan ollut menossa suohon, joka voisi riistää heidän elämänsä.
Mutta yllättäen Ah Danin hyräilyn katkaisi koiran raivokas räksyntä, mutta se muuttui sydäntä riistäväksi ulvaisuksi. Ja Ah Dan tunnisti sen Hectorin ääneksi. hän huudahti koiran nimeä ja Rosheen lähti liikkeelle, niin lujaa kun pystyi siinä maastossa. He olivat läheisiä ja tunsivat toisensa paremmin kuin kukaan muu. He kyllä tiesivät kaikki milloin oli kukin hädässä ja nyt oli Hector. Pelko kourasi Ah Dania. Hän tunsi jo Hectorin tuskat, muttei osannut sanoa mikä tällä oli. Rosheen pysähtyi suon reunalle hirnahtaen kimeästi. Tuskin hevonen oli edes pysähtynyt, kun haltia oli jo alhaalla.
Kauhukseen hän näki koiran seisovan suolla. mutta onneksi kuivalla maalla! mutta tämä ei ollut yksin! Basiliskit härnäsivät koiraa, joka ulisi ja vinkui kaksinkerroin. Se oli selvästi loukkaantunut ja pahasti!
"Hector!" mies huudahti kauhuissaan ja peloissaan "Menkää pois te suonrähmät!" ääni oli muuttunut hetkeksi vihaiseksi. Mies ei monesti raivostunut. Mutta nyt hänen ystävänsä oli hädässä ja se jos jokin sai hänet raivostumaan. Mies juoksi niin pitkästi kuivalla maalla kuin pääsi, kunnes hyppäsi suon ympäröimälle mänttäälle, jatkaen matkaansa lähemmäksi Hectorin mänttää.
Rosheen tallusti ja hörisi levottomasti maalla. Kasper ja Sabel olivat lentäneet basiliskien kimppuun, saaden ne häädetyksi. Mutta silti Hector makasi liikkumattomana maassa. Se sai Ah Danin sydämen melkein pysähtymään.
"Hector! Koita kestää!" mies sanoi selvästi peloissaan. Hän pelkäsi pahinta... Hän ei huomannut koiran hengittävän! Mies hypähti koiran mänttäälle joka oli selvästi isompi kuin mikään muu. Pelosta väristen mies laskeutui koiran rinnalle. Basilskit olivat raadelleet tämän vuotavia haavoja täyteen joka sai melkein miehen sekoamaan paniikista. "Hector! kuuletko sinä minua!" mies sanoi ääni väristen, samalla kun kosketti varovasti koiran päätä. Vaimeasti koira ulahti vastaukseksi. Helpotus ryöppysi osittain mieheen. Sentään koirassa henki pihisi! "Älä huoli, Hector, kohta olet turvassa. Koita jaksaa!" Haltia nousi seisomaan, ja! Hän seisoi aivan mänttään reunalla, joka sattui murenemaan! Huudahduksen kera mies tippui suohon.
"Dan!" Kasper rääkkäisi, saaden jokaisen levottomaksi. Haltia oli onnistunut edes pääsemään seisoma asentoon. Hänen jalkansa olivat jo polviin asti uppoutuneet ja valuivat kovaa tahtia alemmas. Mies tunsi kuinka märkä ympäröi häntä.
"Helvetti!" mies manasi ääneen, yrittäen saada itseään irti. Mutta jalat eivät liikahtaneetkaan. Eikä ollut mistä tarttua!
"Hector! Koita kestää! Älä huoli! Minä pääsen kohta irti ja vien sinut turvaan ja sinä paranet!" mies ilmoitti koiralleen. Aikansa mies siinä yritti saada itseään irti, mutta valui vai entistäkin syvemmälle. Sabel ja Kasper tekivät kaikkensa auttaakseen miestä, mutta mikään ei auttanut. Paniikki alkoi iskeä haltiaan. Ei itsensä tähden vain Hectorin! Koira näytti taistelevan kuoleman ja elämän portilla! Ja hän vain lyyristeli siinä suossa!
"Hector! Älä mene! Pysy kanssani!" mies sanoi jo melkein itkukurkussa. Vimmoissaan hän yritti saada itseään irti, mutta oli jo uponnut vyötäröön asti. "Apua!" mies huusi epätoivoisena. Hänen äänensä kaikui. He olivat ainoat siellä... Hector menehtyisi pian ellei saisi apua!
Ah Dan
Suo lähestyi. Sen pystyi näkemään, haistamaan, tuntemaan ja kuulemaan. Se vaarallinen paikka, johon oli moni viaton menettänyt elämänsä. Ah Dan oli matkalla kohti kotia ja oli vain ohikulku matkalla suon ohitse. Tyynesti ja tyytyväisenä mies nuuskaisi ummehtunutta hajua. Se ei ollut kovin miellyttävä haju, mutta piti suon aavemaisuudesta. Nytkin heitä alkoi ympäröidä ohut sumu.
"Miksi me tulemme aina täältä?" harmaa tunnelilohikäärme kysyi valittavaan sävyyn. Aina suon lähettyvillä hän painautui Ah Danin hartiaa vasten. Suo sai hänet aina levottomaksi. Hän ei pitänyt suosta, johon oli uppoutunut turhan monta uhria. Lohikäärmeestä tuntui kuin heitä tarkkailtaisiin. Ei niin kiltisti. Hehän häiritistivät luultavasti henkiä ja sieluja..
"Eikö tämä ole sinusta kiehtova tunnelma?" Ah Dan sanoi leppoisasti.
"Kiehtova? Olla kuolleitten seassa!" tunnelilohikäärme rääkkäisi. Ah Dan naurahti kepeästi. Hänestä se ei kuulostanut niin pahalta. "Olet sekaisin, Dan. Niin kuin aina..." Kasper huokaisi lannistuneena. Haltia vain nauroi ystävälleen rennosti. Hän ei tuntenut pelkoa suota kohtaan, toisin kuin Kasper.
Eikä nähtävästi kukaan muukaan. Sabel lensi tyynesti ja rauhallisesti Rosheenin rinnalla. Rosheen taas oli rentoakin rennompi. Ja olisi varmasti viimeisimpänä pelokas jos sellainen tilanne tulisi. Hector taas juoksi omiaan, hyppien ja pomppien joka puolella. tämän iloinen läähädys ja askeleet olivat varmasti ainut ääni siellä. Ja Rosheenin raskaat askeleet, sekä Sabelin siipien lyönti. Muita ääniä ei kuulunut. Yllättäen siihen hiljaisuuteen rikkoi lopullisesti Ah Danin kevyt hyräily. Mies hymisi kepeästi kuin kauniina kesäpäivänä. Se sai Kasperin hieman rauhoittumaan ja unohtamaan missä he oikeasti olivat..
Kaikki oli rauhallista. Se porukka toi toisenlaisen tunnelman suolle. He olivat huolettomia. ja mikseivät olisi olleet? Ei kukaan ollut menossa suohon, joka voisi riistää heidän elämänsä.
Mutta yllättäen Ah Danin hyräilyn katkaisi koiran raivokas räksyntä, mutta se muuttui sydäntä riistäväksi ulvaisuksi. Ja Ah Dan tunnisti sen Hectorin ääneksi. hän huudahti koiran nimeä ja Rosheen lähti liikkeelle, niin lujaa kun pystyi siinä maastossa. He olivat läheisiä ja tunsivat toisensa paremmin kuin kukaan muu. He kyllä tiesivät kaikki milloin oli kukin hädässä ja nyt oli Hector. Pelko kourasi Ah Dania. Hän tunsi jo Hectorin tuskat, muttei osannut sanoa mikä tällä oli. Rosheen pysähtyi suon reunalle hirnahtaen kimeästi. Tuskin hevonen oli edes pysähtynyt, kun haltia oli jo alhaalla.
Kauhukseen hän näki koiran seisovan suolla. mutta onneksi kuivalla maalla! mutta tämä ei ollut yksin! Basiliskit härnäsivät koiraa, joka ulisi ja vinkui kaksinkerroin. Se oli selvästi loukkaantunut ja pahasti!
"Hector!" mies huudahti kauhuissaan ja peloissaan "Menkää pois te suonrähmät!" ääni oli muuttunut hetkeksi vihaiseksi. Mies ei monesti raivostunut. Mutta nyt hänen ystävänsä oli hädässä ja se jos jokin sai hänet raivostumaan. Mies juoksi niin pitkästi kuivalla maalla kuin pääsi, kunnes hyppäsi suon ympäröimälle mänttäälle, jatkaen matkaansa lähemmäksi Hectorin mänttää.
Rosheen tallusti ja hörisi levottomasti maalla. Kasper ja Sabel olivat lentäneet basiliskien kimppuun, saaden ne häädetyksi. Mutta silti Hector makasi liikkumattomana maassa. Se sai Ah Danin sydämen melkein pysähtymään.
"Hector! Koita kestää!" mies sanoi selvästi peloissaan. Hän pelkäsi pahinta... Hän ei huomannut koiran hengittävän! Mies hypähti koiran mänttäälle joka oli selvästi isompi kuin mikään muu. Pelosta väristen mies laskeutui koiran rinnalle. Basilskit olivat raadelleet tämän vuotavia haavoja täyteen joka sai melkein miehen sekoamaan paniikista. "Hector! kuuletko sinä minua!" mies sanoi ääni väristen, samalla kun kosketti varovasti koiran päätä. Vaimeasti koira ulahti vastaukseksi. Helpotus ryöppysi osittain mieheen. Sentään koirassa henki pihisi! "Älä huoli, Hector, kohta olet turvassa. Koita jaksaa!" Haltia nousi seisomaan, ja! Hän seisoi aivan mänttään reunalla, joka sattui murenemaan! Huudahduksen kera mies tippui suohon.
"Dan!" Kasper rääkkäisi, saaden jokaisen levottomaksi. Haltia oli onnistunut edes pääsemään seisoma asentoon. Hänen jalkansa olivat jo polviin asti uppoutuneet ja valuivat kovaa tahtia alemmas. Mies tunsi kuinka märkä ympäröi häntä.
"Helvetti!" mies manasi ääneen, yrittäen saada itseään irti. Mutta jalat eivät liikahtaneetkaan. Eikä ollut mistä tarttua!
"Hector! Koita kestää! Älä huoli! Minä pääsen kohta irti ja vien sinut turvaan ja sinä paranet!" mies ilmoitti koiralleen. Aikansa mies siinä yritti saada itseään irti, mutta valui vai entistäkin syvemmälle. Sabel ja Kasper tekivät kaikkensa auttaakseen miestä, mutta mikään ei auttanut. Paniikki alkoi iskeä haltiaan. Ei itsensä tähden vain Hectorin! Koira näytti taistelevan kuoleman ja elämän portilla! Ja hän vain lyyristeli siinä suossa!
"Hector! Älä mene! Pysy kanssani!" mies sanoi jo melkein itkukurkussa. Vimmoissaan hän yritti saada itseään irti, mutta oli jo uponnut vyötäröön asti. "Apua!" mies huusi epätoivoisena. Hänen äänensä kaikui. He olivat ainoat siellä... Hector menehtyisi pian ellei saisi apua!