Post by Deleted on Mar 21, 2009 18:48:53 GMT 2
//Doksuuu!!! ^^//
"Nuori Herra? Haluaisitteko jotain aamiaista?" kuului ärsyttävän mairea tuttu ääni oven takaa koputuksen kera. Sängyssä loikoileva mies mulkaisi ovea yrittäen polttaa sen tieltään katseellaan. Siihen mahonkiovi ei tietenkään taipunut, vaan pysyi itsepintaisesti paikallaan.
"Oletteko hereillä?" naukuna jatkui vaimeana oven takaa. Kai Raoul oli ymmärtänyt olla hieman hiljempaa tullessaan ajatelleeksi, että "nuori herra" saattoi nukkua.
"Kyllä, haluan aamiaista. Äläkä nuoriherroittele minua!" Akuro ärisi sänkynsä pohjalta matalalla äänellä. Häntä ärsytti äärimmäisen paljon Raoulin tapa kutsua häntä. Muu palvelusväki sentään kutsui häntä yksinkertaisesti Akuro-herraksi...
"Selvä, herraseni, tuon sen tavanomaisen!" metsäläismies huusi hänelle vastaukseksi ja juoksi äkkiä pois, ennen kuin hän ehti sanoa mitään uudesta kutsumatavasta.
Lohikäärme murahti tyytymättömänä ja kaivautui syvemmälle vällyjen väliin. Hän ei edes tiennyt, miten kauan oli nukkunut. Uni oli sitäpaitsi ollut takkuista ja katkonaista; hän oli heräillyt jatkuvasti yöllä, kun johonkin hänen ruumiinsa kolkkaan oli sattunut peevelisti. Hän ei enää ikinä lähtisi Mihrakseen kävelemään! Viime käynti oli ollut täydellinen fiasko! Hän oli saanut elämänsä selkäsaunan, ja keiltä? Pahaisilta rosvoilta, joista yhdeltä tai kahdelta oli ohimennen nirhaissut pään poikki!
Akuro havahtui, miltein säikähti koputusta ovellaan.
"Aamiainen on valmis. Anteeksi kestosta", Raoulin tasainen ääni kantautui sen takaa, ja kohta metsäläisen hymyilevät kasvot ilmaantuivat avatun oven takaa. Hovimestari kantoi tarjotinta, joka pursui ruokaa.
"Mmm? Ai, ei haittaa, kunhan et tee sitä enää.." Akuro mutisi vastaukseksi, vaikkei ollut huomannut ruoan hakemisen kestäneen kauan. Hän oli kaiketi torkahtanut.
Raoul toi tarjottimen hänen yöpöydälleen ja katsoi häntä (!) huolestuneena. Akuro mulkoili hovimestariaan kummissaan.
"Oletteko kunnossa? Eiväthän haavat ole auenneet?" metsäläinen tiedusteli ärsyttävän sydämellisesti.
"Olen, aivan kunnossa!" Akuro ärähti ja vaiensi palvelijan katseellaan. Hän ei kestänyt ylihuolehtivia miespalvelijoita...
"Kuten sanotte, herrani", Raoul mutisi itsekseen ja kipitti pois huoneesta, jättäen Akuron oman onnensa nojaan. Se ei tietenkään itsenäistä lohikäärmettä haitannut.
Akuro kohottautui ylemmäs, pois peiton ihanasta lämmöstä, ja otti tarjottimen syliinsä. Raoul oli laittanut posliinikuppiin höyryävän kuumaa sitruunateetä, ja lautasella oli... puuroa ja marjakiisseliä?! Sen takia metsäläinen oli kiiruhtanut pois isäntänsä luota niin nopeasti..
"Raoul, perkele..." Akuro murisi itsekseen ja vannoi kostavansa. Silti hän söi yllättävän hyvän puuron mukisematta.
Hän oli luultavasti nukahtatnut uudestaan, sillä kohta Raoul juoksi takaisin hänen huoneeseensa, koputtamatta.
"Herrani! Täällä on tunkeilija!" metsäläinen ilmoitti ja tuli tempaisemaan ihanan lämpimän peitteen hänen yltään.
"Mitä helvettiä..?" Akuro nurisi ja käpertyi kerälle painaen tyynynsä päänsä päälle. Häntä väsytti julmetusti.
"Tunkeilija!" Raoul toisti tunnollisesti, äänessä hermostus.
Kesti hetken, ennen kuin sana löytyi Akuron päänsisäisestä sanakirjasta. Sanan löydyttyä Akuro ponkaisi istumaan ja loi raivostuneen katseen palvelijaansa.
"Miksi se on täällä? Olisitte tappaneet sen ennen kuin se ehtii tänne asti!" hän ärjyi niin kovaa kuin kipeistä keuhkoista lähti. Raoul mutisi jotain käsittämätöntä siitä, että vartijat eivät pystyneet, vaan olivat katsoneet sivusta.
"Pelkureitako olen palkannut?!" Akuro raivosi säikähtäneelle hovimestarille.
"Ette, he vain eivät halunneet.." Raoul lepytteli häntä ja astui askeleen taemmas.
Akuro katsoi metsäläistä suu auki epäuskosta.
"Eivät halunneet..?" hän kysyi maireasti ja nousi seisomaan repien samalla yöpukunsa paitaa pois.
Raoul katsoi häntä hämmentyneenä.
"Mihin te nyt..?" palvelija ihmetteli häneltä.
"Kaikki pitää aina hoitaa itse!" Akuro vain murisi ja vaihtoi vaatteensa pikaisesti, välittämättä Raoulin estelystä. Hän menisi hoitamaan tunkeilijan itse, jos vartijat eivät siihen pystyneet!
Akuro marssi pitkin askelin pitkin käytävää, kohti ulko-ovia. Tai, ovia, jotka avautuivat ulos johtavaan käytävään. Joka asken tuntui ikävältä vasemmassa polvessa, joka oli saanut kovan iskun muutamaa päivää aiemmin Mihrasissa. Lohikäärmeenä hän parani nopeasti, mutta silti hän oli hieman toistaitoinen. Sitäpaitsi, hänen hiuksensa olivat lyhentyneet kymmenillä senteillä. Nyt hänellä oli enää eräänlainen takatukka jäljellä pitkistä punalatvaisista hiuksista. Onneksi otsahiukset olivat säilyneet ennallaan. Korvien päällä oli myös vähän hiuksia. Hän ei oikeastaan pitänyt uudesta hiusmallistaan ollenkaan, mutta sieltä täältä nirhitty kampaus olisi ollut vielä kamalampi...
Akuro avasi painavat ovet ja tähysi pimeyteen silmät sirillään. Hänen pimeänäössään ei ollut mitään vikaa, mutta silti hän sytytti soihdut palamaan loitsulla. Soihtujono oli suhteellisen pitkä, sillä käytäväkin oli useita kymmeniä metrejä. Hän uskalsi pitää soihtuja siellä, sillä siihen nimenomaiseen käytävään oli vaikea päätyä sokkeloiden seasta. Nyt ilmeisesti joku oli kuitenkin päätynyt. Akuro erotti hentoa liikettä parinkymmenen metrin päässä.
"No niin, kukas se siellä piilottelee?" hänen tumma, kärsimätön äänensä kajahti käytävään.
"Ala painua, jos henkesi on sinulle kallis.." hän sähähti ja jäi odottamaan tunkeilijan reagtiota.
"Nuori Herra? Haluaisitteko jotain aamiaista?" kuului ärsyttävän mairea tuttu ääni oven takaa koputuksen kera. Sängyssä loikoileva mies mulkaisi ovea yrittäen polttaa sen tieltään katseellaan. Siihen mahonkiovi ei tietenkään taipunut, vaan pysyi itsepintaisesti paikallaan.
"Oletteko hereillä?" naukuna jatkui vaimeana oven takaa. Kai Raoul oli ymmärtänyt olla hieman hiljempaa tullessaan ajatelleeksi, että "nuori herra" saattoi nukkua.
"Kyllä, haluan aamiaista. Äläkä nuoriherroittele minua!" Akuro ärisi sänkynsä pohjalta matalalla äänellä. Häntä ärsytti äärimmäisen paljon Raoulin tapa kutsua häntä. Muu palvelusväki sentään kutsui häntä yksinkertaisesti Akuro-herraksi...
"Selvä, herraseni, tuon sen tavanomaisen!" metsäläismies huusi hänelle vastaukseksi ja juoksi äkkiä pois, ennen kuin hän ehti sanoa mitään uudesta kutsumatavasta.
Lohikäärme murahti tyytymättömänä ja kaivautui syvemmälle vällyjen väliin. Hän ei edes tiennyt, miten kauan oli nukkunut. Uni oli sitäpaitsi ollut takkuista ja katkonaista; hän oli heräillyt jatkuvasti yöllä, kun johonkin hänen ruumiinsa kolkkaan oli sattunut peevelisti. Hän ei enää ikinä lähtisi Mihrakseen kävelemään! Viime käynti oli ollut täydellinen fiasko! Hän oli saanut elämänsä selkäsaunan, ja keiltä? Pahaisilta rosvoilta, joista yhdeltä tai kahdelta oli ohimennen nirhaissut pään poikki!
Akuro havahtui, miltein säikähti koputusta ovellaan.
"Aamiainen on valmis. Anteeksi kestosta", Raoulin tasainen ääni kantautui sen takaa, ja kohta metsäläisen hymyilevät kasvot ilmaantuivat avatun oven takaa. Hovimestari kantoi tarjotinta, joka pursui ruokaa.
"Mmm? Ai, ei haittaa, kunhan et tee sitä enää.." Akuro mutisi vastaukseksi, vaikkei ollut huomannut ruoan hakemisen kestäneen kauan. Hän oli kaiketi torkahtanut.
Raoul toi tarjottimen hänen yöpöydälleen ja katsoi häntä (!) huolestuneena. Akuro mulkoili hovimestariaan kummissaan.
"Oletteko kunnossa? Eiväthän haavat ole auenneet?" metsäläinen tiedusteli ärsyttävän sydämellisesti.
"Olen, aivan kunnossa!" Akuro ärähti ja vaiensi palvelijan katseellaan. Hän ei kestänyt ylihuolehtivia miespalvelijoita...
"Kuten sanotte, herrani", Raoul mutisi itsekseen ja kipitti pois huoneesta, jättäen Akuron oman onnensa nojaan. Se ei tietenkään itsenäistä lohikäärmettä haitannut.
Akuro kohottautui ylemmäs, pois peiton ihanasta lämmöstä, ja otti tarjottimen syliinsä. Raoul oli laittanut posliinikuppiin höyryävän kuumaa sitruunateetä, ja lautasella oli... puuroa ja marjakiisseliä?! Sen takia metsäläinen oli kiiruhtanut pois isäntänsä luota niin nopeasti..
"Raoul, perkele..." Akuro murisi itsekseen ja vannoi kostavansa. Silti hän söi yllättävän hyvän puuron mukisematta.
Hän oli luultavasti nukahtatnut uudestaan, sillä kohta Raoul juoksi takaisin hänen huoneeseensa, koputtamatta.
"Herrani! Täällä on tunkeilija!" metsäläinen ilmoitti ja tuli tempaisemaan ihanan lämpimän peitteen hänen yltään.
"Mitä helvettiä..?" Akuro nurisi ja käpertyi kerälle painaen tyynynsä päänsä päälle. Häntä väsytti julmetusti.
"Tunkeilija!" Raoul toisti tunnollisesti, äänessä hermostus.
Kesti hetken, ennen kuin sana löytyi Akuron päänsisäisestä sanakirjasta. Sanan löydyttyä Akuro ponkaisi istumaan ja loi raivostuneen katseen palvelijaansa.
"Miksi se on täällä? Olisitte tappaneet sen ennen kuin se ehtii tänne asti!" hän ärjyi niin kovaa kuin kipeistä keuhkoista lähti. Raoul mutisi jotain käsittämätöntä siitä, että vartijat eivät pystyneet, vaan olivat katsoneet sivusta.
"Pelkureitako olen palkannut?!" Akuro raivosi säikähtäneelle hovimestarille.
"Ette, he vain eivät halunneet.." Raoul lepytteli häntä ja astui askeleen taemmas.
Akuro katsoi metsäläistä suu auki epäuskosta.
"Eivät halunneet..?" hän kysyi maireasti ja nousi seisomaan repien samalla yöpukunsa paitaa pois.
Raoul katsoi häntä hämmentyneenä.
"Mihin te nyt..?" palvelija ihmetteli häneltä.
"Kaikki pitää aina hoitaa itse!" Akuro vain murisi ja vaihtoi vaatteensa pikaisesti, välittämättä Raoulin estelystä. Hän menisi hoitamaan tunkeilijan itse, jos vartijat eivät siihen pystyneet!
Akuro marssi pitkin askelin pitkin käytävää, kohti ulko-ovia. Tai, ovia, jotka avautuivat ulos johtavaan käytävään. Joka asken tuntui ikävältä vasemmassa polvessa, joka oli saanut kovan iskun muutamaa päivää aiemmin Mihrasissa. Lohikäärmeenä hän parani nopeasti, mutta silti hän oli hieman toistaitoinen. Sitäpaitsi, hänen hiuksensa olivat lyhentyneet kymmenillä senteillä. Nyt hänellä oli enää eräänlainen takatukka jäljellä pitkistä punalatvaisista hiuksista. Onneksi otsahiukset olivat säilyneet ennallaan. Korvien päällä oli myös vähän hiuksia. Hän ei oikeastaan pitänyt uudesta hiusmallistaan ollenkaan, mutta sieltä täältä nirhitty kampaus olisi ollut vielä kamalampi...
Akuro avasi painavat ovet ja tähysi pimeyteen silmät sirillään. Hänen pimeänäössään ei ollut mitään vikaa, mutta silti hän sytytti soihdut palamaan loitsulla. Soihtujono oli suhteellisen pitkä, sillä käytäväkin oli useita kymmeniä metrejä. Hän uskalsi pitää soihtuja siellä, sillä siihen nimenomaiseen käytävään oli vaikea päätyä sokkeloiden seasta. Nyt ilmeisesti joku oli kuitenkin päätynyt. Akuro erotti hentoa liikettä parinkymmenen metrin päässä.
"No niin, kukas se siellä piilottelee?" hänen tumma, kärsimätön äänensä kajahti käytävään.
"Ala painua, jos henkesi on sinulle kallis.." hän sähähti ja jäi odottamaan tunkeilijan reagtiota.