Post by Deleted on Jul 2, 2009 19:57:17 GMT 2
Kehtasikin vielä vihjata.. Vaikka olihan se tietenkin täysin totta, nyt kun vähän mietti.
Akuro mulkoili tyttöä, kun tämä vaapotti hänen tuolinsa luokse... ja kapusi hänen syliinsä?! Puhdas järkytys ja hämmästys paistoi lohikäärmeen kasvoilta. Jukiko alkoi inttää, ja järkytys vaihtui puhtaaksi hämmennykseksi.
Niin, hän ei ollut ollenkaan miettinyt, mitä tekisi tytön suhteen.. Aikoiko hän pitää tyttösen täällä ikuisesti, vai? Ei, ehei. Mitä hän oli oikein ajatellut..?
Ja nyt seurasi vähättely. Jukiko näytti äkkiä hieman empivän. Mihin se ponnekkuus katosi?
Tosiaan; Minne ihmeeseen se katosi?!
Akuro meinasi hypätä kattoon pelkästä säikähdyksestä, kun Jukiko lysähti hänen hartiaansa vasten.
Selittelyä seurasi vielä tämänkin jälkeen.
Jostain syystä Jukikon yritykset olivat huvittavia.
Akuro ei voinut peitellä hymyään.
"Selitätkö aina noin sujuvasti?" hän kysyi, kohottaen toista kulmaansa kummissaan. Ja kasvoilla koreili hämmentyneen ja huvittuneen sekainen hymyntapainen.
Raoul näytti siltä, että olisi nähnyt aaveen. Miespolo.
"Ja sitten siihen kysymykseesi". Akuro piti pienen tauon ja rapsutti leukaansa -joutuen tietenkin kietomaan samalla kätensä puoliksi Jukikon ympärille. Hän mietti, mitä sanoisi.
"En ainakaan ikuisesti, ole huoleti. Katsotaan huomenna uudestaan", hän lopulta totesi, käyttäen taas hivenen lempeämpää ääntä. Turha tytön korvaan oli karjua. Saisi vielä raivokohtauksen...
Ja nyt Raoul melkein kupsahti lattialle. Hän näytti aivan ruumiilta, valkoisine kasvoineen ja ymmyrkäisine silmineen. Hovimestari näytti sydänkohtauksen saaneelta. Kuinkas nyt niin?
Raoul luuli näkevänsä unta.
Ensinnäkin: Akuro ei työntänyt Jukikoa pois sylistään. Toiseksi: Näytti siltä, kuin Akuro olisi halannut tyttöä! Hyvä on, jos se oli halaus, se oli todella, todella kömpelö. Mutta toisaalta, saattoiko lohikäärmeeltä muuta odottaakaan? Kolmanneksi: ... Täytyikö Akuron puhua sellaisia sellaisella äänellä? Lohikäärme , hiivatti vieköön, sai Raoulin vain luulemaan, että oli tullut hulluksi...
Akuron jalat alkoivat puutua.
"Menetkös siitä", hän tokaisi taas ärtyneesti ja nosti Jukikon pois sylistään. Ai, kamala, haltia oli kevyt! Hän laski tytön lattialle tuolinsa viereen ja katsoi tätä kulmiensa alta.
"Tarvitsetko oppaan viemään sinut huoneeseesi?" hän kysyi tylyllä äänellä, pienen hymyn kuitenkin livahtaessa hänen toiseen -kirottua, juuri Jukikon puoleiseen!- suupieleensä. Miksi hän virnuili kuin idiootti konsanaan?!
"Ah, mutta tietenkin löydät oman tiesi sinne, etkös?"
Akuron oli pakko pistää kätensä suunsa eteen kuin peittääkseen haukotuksen. Häntä melkein nauratti, suu yritti koko ajan vääntyä virneeseen. Tyttö näytti niin ällistyneeltä... Suloinen.. Todella suloinen.
"No jopas minua väsyttää.. Täytyy kai mennä nukkumaan", lohikäärme totesi, tietäen todella hyvin, ettei hänen pokerinaamansa kestäisi enää kauaa.
Pikainen vilkaisu hovimestarin suuntaan kertoi, että tämä oli vielä poissa pelistä. Hän ei siis voinut laskea tämän varaan.
"Lähdetäänkös?" hän kysyi, katsoi Jukikoa, huomasi katalan hymyn nousseen huulilleen, käänsi kiireesti päänsä ja marssi ovelle. Hemmetin hemmetti!
Akuro avasi oven, astui ulos ja lähti kävelemään käytävälle, suuremmin oikeastaan välittämättä, seurasiko Jukiko häntä.
Ehkä olisi jopa parempi, ettei?
Kamalinta tässä oli se, että Akuron oli tehnyt äsken mieli vain kaapata tyttö syliinsä ja rutistaa tätä..
// sanasi on ..... öh....... se on........... : erilainen! //
Akuro mulkoili tyttöä, kun tämä vaapotti hänen tuolinsa luokse... ja kapusi hänen syliinsä?! Puhdas järkytys ja hämmästys paistoi lohikäärmeen kasvoilta. Jukiko alkoi inttää, ja järkytys vaihtui puhtaaksi hämmennykseksi.
Niin, hän ei ollut ollenkaan miettinyt, mitä tekisi tytön suhteen.. Aikoiko hän pitää tyttösen täällä ikuisesti, vai? Ei, ehei. Mitä hän oli oikein ajatellut..?
Ja nyt seurasi vähättely. Jukiko näytti äkkiä hieman empivän. Mihin se ponnekkuus katosi?
Tosiaan; Minne ihmeeseen se katosi?!
Akuro meinasi hypätä kattoon pelkästä säikähdyksestä, kun Jukiko lysähti hänen hartiaansa vasten.
Selittelyä seurasi vielä tämänkin jälkeen.
Jostain syystä Jukikon yritykset olivat huvittavia.
Akuro ei voinut peitellä hymyään.
"Selitätkö aina noin sujuvasti?" hän kysyi, kohottaen toista kulmaansa kummissaan. Ja kasvoilla koreili hämmentyneen ja huvittuneen sekainen hymyntapainen.
Raoul näytti siltä, että olisi nähnyt aaveen. Miespolo.
"Ja sitten siihen kysymykseesi". Akuro piti pienen tauon ja rapsutti leukaansa -joutuen tietenkin kietomaan samalla kätensä puoliksi Jukikon ympärille. Hän mietti, mitä sanoisi.
"En ainakaan ikuisesti, ole huoleti. Katsotaan huomenna uudestaan", hän lopulta totesi, käyttäen taas hivenen lempeämpää ääntä. Turha tytön korvaan oli karjua. Saisi vielä raivokohtauksen...
Ja nyt Raoul melkein kupsahti lattialle. Hän näytti aivan ruumiilta, valkoisine kasvoineen ja ymmyrkäisine silmineen. Hovimestari näytti sydänkohtauksen saaneelta. Kuinkas nyt niin?
Raoul luuli näkevänsä unta.
Ensinnäkin: Akuro ei työntänyt Jukikoa pois sylistään. Toiseksi: Näytti siltä, kuin Akuro olisi halannut tyttöä! Hyvä on, jos se oli halaus, se oli todella, todella kömpelö. Mutta toisaalta, saattoiko lohikäärmeeltä muuta odottaakaan? Kolmanneksi: ... Täytyikö Akuron puhua sellaisia sellaisella äänellä? Lohikäärme , hiivatti vieköön, sai Raoulin vain luulemaan, että oli tullut hulluksi...
Akuron jalat alkoivat puutua.
"Menetkös siitä", hän tokaisi taas ärtyneesti ja nosti Jukikon pois sylistään. Ai, kamala, haltia oli kevyt! Hän laski tytön lattialle tuolinsa viereen ja katsoi tätä kulmiensa alta.
"Tarvitsetko oppaan viemään sinut huoneeseesi?" hän kysyi tylyllä äänellä, pienen hymyn kuitenkin livahtaessa hänen toiseen -kirottua, juuri Jukikon puoleiseen!- suupieleensä. Miksi hän virnuili kuin idiootti konsanaan?!
"Ah, mutta tietenkin löydät oman tiesi sinne, etkös?"
Akuron oli pakko pistää kätensä suunsa eteen kuin peittääkseen haukotuksen. Häntä melkein nauratti, suu yritti koko ajan vääntyä virneeseen. Tyttö näytti niin ällistyneeltä... Suloinen.. Todella suloinen.
"No jopas minua väsyttää.. Täytyy kai mennä nukkumaan", lohikäärme totesi, tietäen todella hyvin, ettei hänen pokerinaamansa kestäisi enää kauaa.
Pikainen vilkaisu hovimestarin suuntaan kertoi, että tämä oli vielä poissa pelistä. Hän ei siis voinut laskea tämän varaan.
"Lähdetäänkös?" hän kysyi, katsoi Jukikoa, huomasi katalan hymyn nousseen huulilleen, käänsi kiireesti päänsä ja marssi ovelle. Hemmetin hemmetti!
Akuro avasi oven, astui ulos ja lähti kävelemään käytävälle, suuremmin oikeastaan välittämättä, seurasiko Jukiko häntä.
Ehkä olisi jopa parempi, ettei?
Kamalinta tässä oli se, että Akuron oli tehnyt äsken mieli vain kaapata tyttö syliinsä ja rutistaa tätä..
// sanasi on ..... öh....... se on........... : erilainen! //