Post by midori on Jan 13, 2009 20:13:44 GMT 2
Tänne Cale!!! ^^
Makoto rapsutti päätään kasvoillaan koomisen kummastunut ilme. Mitä hemmettiä? Tämä virtaavan veden, lumen ja kiven ympäröimä aukio ei vaikuttanut kylältä. Tai ainakaan täällä ei näkynyt ristinsieluakaan... Kenelle hän nyt toimitettavan kirjeensä ojentaisi? Tämä lähetin ammatissa oli juuri se huono puoli. Kirjeen kanssa ei olisi asiaa palata kotiin, vaan olisi metsästettävä sille vastaanottajaa vaikka kolme viikkoa jos olisi tarvis! Makoto huokaisi raskaasti ja kyykistyi niin, että reisien puoliväliin ulottuvan tummanvihreän kangastakin helma hipoi lumikuorrutteista maankamaraa. Onneksi kengät olivat kuivat! No, ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa. Makoto ei kuitenkaan aikonut kiirehtiä, sillä paikka oli hänelle vieras. Sitä voisi vähän tutkia joutessaan...
Käveltyään lammen viertä pitkin hyvät tovin hän saapui vesiputoukselle. Se virtasi yhä. Järin kummallista. Hän oli kuullut vesiputouksesta, joka ei jäätynyt edes talvisin, mutta hän ei saanut mieleensä oliko kyse juuri tästä yksilöstä. Lampi oli myös sula. Makoto saapui jyrkkään nousevalle kalliolle, jota pitkin vesi laskeutui. Hän nojasi seinämäiseen kallioon ja mietti miten olikaan päätynyt tänne jumalten selän taakse...
Niin, hän Oli ollut täysin reitillä- melko leveällä tien ja polun risteytyksellä joka olisi johtanut suoraan nuorukaisen etsimään kylään, jossa kirjeen omistaja odotti. (Onneksi kirjeellä ei ollut kiire). Makoto oli kuitenkin hetken tutkittuaan karttaansa todennut, että pieni sivupolku olisi oiva oikotie. Hän siis kääntyi sille. Tullessaan risteykseen, josta lähti yhä pienenpiä polkuja, ilmeni ongelma : toinen niistä oli vasta tallattu, sillä sitä ei ollut kartassa. Vaan kumpi? Summa mutikassa Makoto valitsi toisen poluista. Muutaman uuden arvauksen, kääntymisen ja yhden yöpymisen jälkeen hän löysi itsensä polulta, joka oli varmasti päätie! Hän siis aikoi jatkaa sitä pitkin ilman uusia ''oikoteitä''...
Nyt Makoto saattoi vain todeta, että se hänen ''päätieksi'' luulemansa polku ei ollut edes kartalla. Muita niin isoja teitä ei ollut! Mahtavaa, hän oli kartan ulkopuolella vailla hajuakaan siitä, mikä tämä outo, mutta kaunis paikka oli! Mahtavaa Makoto, kerrassaan mahtavaa! hän mietti itsekseen.
//Siinä olisi vähän juurta tälle mahtavalle stoorille joka me kehitellään ^^ //[/b
Makoto rapsutti päätään kasvoillaan koomisen kummastunut ilme. Mitä hemmettiä? Tämä virtaavan veden, lumen ja kiven ympäröimä aukio ei vaikuttanut kylältä. Tai ainakaan täällä ei näkynyt ristinsieluakaan... Kenelle hän nyt toimitettavan kirjeensä ojentaisi? Tämä lähetin ammatissa oli juuri se huono puoli. Kirjeen kanssa ei olisi asiaa palata kotiin, vaan olisi metsästettävä sille vastaanottajaa vaikka kolme viikkoa jos olisi tarvis! Makoto huokaisi raskaasti ja kyykistyi niin, että reisien puoliväliin ulottuvan tummanvihreän kangastakin helma hipoi lumikuorrutteista maankamaraa. Onneksi kengät olivat kuivat! No, ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa. Makoto ei kuitenkaan aikonut kiirehtiä, sillä paikka oli hänelle vieras. Sitä voisi vähän tutkia joutessaan...
Käveltyään lammen viertä pitkin hyvät tovin hän saapui vesiputoukselle. Se virtasi yhä. Järin kummallista. Hän oli kuullut vesiputouksesta, joka ei jäätynyt edes talvisin, mutta hän ei saanut mieleensä oliko kyse juuri tästä yksilöstä. Lampi oli myös sula. Makoto saapui jyrkkään nousevalle kalliolle, jota pitkin vesi laskeutui. Hän nojasi seinämäiseen kallioon ja mietti miten olikaan päätynyt tänne jumalten selän taakse...
Niin, hän Oli ollut täysin reitillä- melko leveällä tien ja polun risteytyksellä joka olisi johtanut suoraan nuorukaisen etsimään kylään, jossa kirjeen omistaja odotti. (Onneksi kirjeellä ei ollut kiire). Makoto oli kuitenkin hetken tutkittuaan karttaansa todennut, että pieni sivupolku olisi oiva oikotie. Hän siis kääntyi sille. Tullessaan risteykseen, josta lähti yhä pienenpiä polkuja, ilmeni ongelma : toinen niistä oli vasta tallattu, sillä sitä ei ollut kartassa. Vaan kumpi? Summa mutikassa Makoto valitsi toisen poluista. Muutaman uuden arvauksen, kääntymisen ja yhden yöpymisen jälkeen hän löysi itsensä polulta, joka oli varmasti päätie! Hän siis aikoi jatkaa sitä pitkin ilman uusia ''oikoteitä''...
Nyt Makoto saattoi vain todeta, että se hänen ''päätieksi'' luulemansa polku ei ollut edes kartalla. Muita niin isoja teitä ei ollut! Mahtavaa, hän oli kartan ulkopuolella vailla hajuakaan siitä, mikä tämä outo, mutta kaunis paikka oli! Mahtavaa Makoto, kerrassaan mahtavaa! hän mietti itsekseen.
//Siinä olisi vähän juurta tälle mahtavalle stoorille joka me kehitellään ^^ //[/b