Post by Junie on Mar 10, 2008 23:04:59 GMT 2
Mitä pidemmälle he aavemaisessa kaupungissa etenivät, sitä lämpimämmäksi ilma kävi.
Fay riisui hanskat käsistään tunkien ne avatun talvitakkinsa taskuihin. Hän ei halunnut turhaan hikoilla kuin sika.
Tummatukkainen haltia katseli uteliaana ympärilleen kaupungissa.
Hän ei kuitenkaan ollut yhtä innostunut kuin Roy, joka nuuski ympäriinsä innoissaan kuin koiranpentu ja onnistuipa vielä häpäisemään jonkun olentoparan haudankin.
Kuitenkin Faysta moinen innostuneisuus oli vain suloista~
”Viimeinen kulma” kohosi heidän edessään tummana ja rosoisena.
Fay tuijotti Royta hetken epäuskoisena.
Vedonlyönti?
Haltia tuhahti ja risti kätensä rinnalleen. Hän aukaisi suunsa ilmoittaakseen, ettei suostuisi mihinkään vedonlyönteihin, kun Royn virnuilu sai hänet toisiin aatoksiin.
”Kiinni veti.”, hän tokaisi ja vastasi hymyyn.
”Valmistaudu, sillä saat luvan kokea sen tuskan, joka koituu siitä, että joutuu kiskomaan alushameet ja muut rimpsut ylleen~”
Vedonlyönti sinetöitiin jämerällä kädenpuristuksella. Fay hymähti.
Hänen teoriansa ei mitenkään voinut olla väärässä!
Viimeiset metrit ja kulman takaa paljastui sisäänkäynti pimeään luolaan.
Fay nielaisi ja asteli viimeiset metrit vähemmän epävarmoin askelin. Päästyään viimein luolaan sisään, hän osasi vain tuijottaa sanattomana.
Umpikuja.
Missään ei näkynyt pilkahdustakaan mahdollisesta uloskäynnistä.
”Mahdotonta!”, Fay henkäisi tyrmistyneenä ja astahti askeleen syvemmälle luolaan.
Haltia ennemminkin tunsi kuin kuuli Royn voitonriemuisen auran ja hän tunsi itsensä pahimman sortin tampioksi. Lisäksi pojun mieleen kohosi mielikuvia röyhelöhameesta, sukkahousuista, ruseteista, korkokengistä ja muista hörhelöistä –
Nouuu~
”R-roy.. Eh, se me-mekko.. tä-täytyykö minun todella-”, Fay aloitti ja käännähti ympäri aloittaakseen valtaisan vastalause ryöpyn. Hän ei kuitenkaan saanut sanottua sanottavaansa loppuun, kun muuan toinen seikka vei hänen huomionsa.
Luola oli pyöreän mallinen, eikä siinä ollut kuin yksi ovi. Seinät kohosivat pystysuorina ylöspäin, mutta katossa tasaisuus sitten päättyikin. Oli kuin rakentajilla olisi jäänyt työt kesken ja he olisivat jättäneet kivenmöhkäleet kattoon ”koristeiksi”.
Ilma luolassa tuntui kiertävän kehää ja se tuoksui ummehtuneelle, sekä mädälle.
Äkillinen liike kiinnitti haltiapojan huomion ja hän katsahti ylöspäin.
Hetken hän osasi vain tuijottaa järkyttyneenä.
Haltiapoikaa tuijotti saakelin iso ja sairaan ruma muotopuoli lepakko kaikkine sukulaisineen ja naapureineen.
Vaikka luolastoissa ei ollut juuri näkynyt yhtään elävää olentoa lihansyöjäkasvin lisäksi, lepakot näyttivät hyvin syöneiltä. Niiden musta paksu, takkuinen turkki kiilsi Royn soihdun valossa ja liekit heijastelivat punaisista kiiluvista silmistä, jotka tuijottivat heitä pahantahtoisesti.
Väri pakeni Fayn kasvoilta ja hän veti sihahtaen henkeä.
”Voi, Miksi taivaan tähden juuri lepakoita!?”, hän voihkaisi ja peruutti pikavauhdilla Royn luokse. Enemmän kuin mitään muuta haltia pelkäsi ja inhosi sydämensä pohjasta lepakoita.
Syytä moiseen hän ei tiennyt, mutta hän ei voinut itselleen mitään. Mieluummin hän olisi pysytellyt moisista otuksista mahdollisimman kaukana!
”Jättilepakoita..”, Fayn ääni kuulosti hivenen tukahtuneelta ja hän nielaisi.
***
Isä Konstantine seisahtui tyhjän rakennuksen luokse tyrmistyneenä. Hän teki ristinmerkin jälleen, kumarsi ja jatkoi hoipertelevaa menoaan kuoleman hiljaisessa kaupungissa. Missään ei näkynyt ristin sielua.
Kauhukseen pappi oli huomannut erään seikan: hänellä oli alkanut tulla hiki.
Mies ei kuitenkaan voinut juurikaan helpottaa oloaan, sillä hänellä ei ollut paksun papinkaapunsa päällä ollut kuin ohut viitanriepu, josta hän oli hankkiutunut eroon aikaa sitten.
”Minä lähestyn helvetin lieskoja..”, mies mutisi alistuneesti ja aloitti rukouksen alusta.
//Sanasi: tuomari//