Post by Caldera on Dec 23, 2015 14:01:27 GMT 2
[En tiedä onko Doctor Who tuttu, mutta otsikko siis kyseisestä sarjasta, kuvaa aikaa :-D Nate siis tänne!]
Oli täysin tavallinen aamu. Tylsäkin. Kuten joka päivä. Edomar, kavereiden kesken Eddie, nousi vuoteestaan ja vetäisi ylleen tavalliset vaatteensa. Väsyneenä hän nappasi suuhunsa palasen koppuraksi kovettunutta leipää ja laskeutui alas puuhun rakennetusta hökkyrästä, jota hän kutsui kodiksi. Tuona täysin tavallisena päivänä hän laahusti kohti puuvajaansa keskellä kaupunkia. Hänen vajansa oli pieni ja huomaamaton, mutta asiakkaita riitti. Tänään hän oli sopinut tapaavansa kaupungin toisen puusepän oppipojan heti aamulla. Pojan nimi taisi olla Nathan tai joku. Hän oli jättänyt viestin, että hänen mestarinsa oli saanut käsiinsä jonkin omituisen puuesineen, ja hänen mestarinsa haluaisi myös kaupungin toisen puusepän mielipiteen siitä. Eddie ei ollut ikinä tavannut hänen oppipoikaansa, mutta tunsi itse mestarin. Mukava mies, tosin melko tiukka ja kova mies tinkimään.
Eddie saapui vajalleen ja avasi oven vanhalla käyrällä avaimella. Ovea piti muutaman kerran rynkyttää, ja lopuksi hieman nostaa, tai muuten sisälle ei ollut asiaa. Hän laski kovia kokeneen selkäreppunsa vajan nurkkaan ja sytytti kynttilän. Hän haukotteli makeasti ja pyyhkäisi edellisen päivän tomut pois pöydältä. Laiskasti hän kohotti kätensä niin, että kulmassa lojuvasta sangosta nousi suuri vesipallo, joka liisi ilman halki ja jonka Eddie räjäytti pöytänsä yllä. Sitten hän keskittyi, kohotti molemmat kätensä ja sai veden haihtumaan ilmaan. Puhdasta oli.
Metsäläinen suki sotkuisia hiuksiaan ja avasi sitten kojunsa verhot. Hän asettui työpöytänsä ääreen ja nosti eteensä kulmassa odottavan patsaan. Sen oli määrä esittää haukkaa, tosin se oli täysin keskeneräinen. Tavalliseen tapaan metsäläinen tarrasi talttaan ja rupesi nakuttamaan puun pintaa. Puunsäleitä ja pölyä lensi ympäriinsä, mutta se ei juurikaan häirinnyt nuoren miehen keskittymistä.
Vasta kun hän kuuli ovikellon kilahtavan, hän vilkaisi ylöspäin. Ovella seisoi nuori veikeän näköinen metsäläinen, joka kantoi kainalossaan pientä pakettia. Eddie ei voinut olla tunnistamassa itseään kymmenen vuoden takaa, pojalla oli sama loiste silmissään.
"Huomenta!" Eddie sanoi ja soi tulijalle hymyn. Hän hyppäsi työpöytänsä takaa ja ojensi hieman pölyisen kätensä toiselle. "Olen Edomar, mutta Eddieksi minua kutsutaan. Sinulla oli minulle jotakin näytettävää, eikö vain veliseni?"
Oli täysin tavallinen aamu. Tylsäkin. Kuten joka päivä. Edomar, kavereiden kesken Eddie, nousi vuoteestaan ja vetäisi ylleen tavalliset vaatteensa. Väsyneenä hän nappasi suuhunsa palasen koppuraksi kovettunutta leipää ja laskeutui alas puuhun rakennetusta hökkyrästä, jota hän kutsui kodiksi. Tuona täysin tavallisena päivänä hän laahusti kohti puuvajaansa keskellä kaupunkia. Hänen vajansa oli pieni ja huomaamaton, mutta asiakkaita riitti. Tänään hän oli sopinut tapaavansa kaupungin toisen puusepän oppipojan heti aamulla. Pojan nimi taisi olla Nathan tai joku. Hän oli jättänyt viestin, että hänen mestarinsa oli saanut käsiinsä jonkin omituisen puuesineen, ja hänen mestarinsa haluaisi myös kaupungin toisen puusepän mielipiteen siitä. Eddie ei ollut ikinä tavannut hänen oppipoikaansa, mutta tunsi itse mestarin. Mukava mies, tosin melko tiukka ja kova mies tinkimään.
Eddie saapui vajalleen ja avasi oven vanhalla käyrällä avaimella. Ovea piti muutaman kerran rynkyttää, ja lopuksi hieman nostaa, tai muuten sisälle ei ollut asiaa. Hän laski kovia kokeneen selkäreppunsa vajan nurkkaan ja sytytti kynttilän. Hän haukotteli makeasti ja pyyhkäisi edellisen päivän tomut pois pöydältä. Laiskasti hän kohotti kätensä niin, että kulmassa lojuvasta sangosta nousi suuri vesipallo, joka liisi ilman halki ja jonka Eddie räjäytti pöytänsä yllä. Sitten hän keskittyi, kohotti molemmat kätensä ja sai veden haihtumaan ilmaan. Puhdasta oli.
Metsäläinen suki sotkuisia hiuksiaan ja avasi sitten kojunsa verhot. Hän asettui työpöytänsä ääreen ja nosti eteensä kulmassa odottavan patsaan. Sen oli määrä esittää haukkaa, tosin se oli täysin keskeneräinen. Tavalliseen tapaan metsäläinen tarrasi talttaan ja rupesi nakuttamaan puun pintaa. Puunsäleitä ja pölyä lensi ympäriinsä, mutta se ei juurikaan häirinnyt nuoren miehen keskittymistä.
Vasta kun hän kuuli ovikellon kilahtavan, hän vilkaisi ylöspäin. Ovella seisoi nuori veikeän näköinen metsäläinen, joka kantoi kainalossaan pientä pakettia. Eddie ei voinut olla tunnistamassa itseään kymmenen vuoden takaa, pojalla oli sama loiste silmissään.
"Huomenta!" Eddie sanoi ja soi tulijalle hymyn. Hän hyppäsi työpöytänsä takaa ja ojensi hieman pölyisen kätensä toiselle. "Olen Edomar, mutta Eddieksi minua kutsutaan. Sinulla oli minulle jotakin näytettävää, eikö vain veliseni?"