Post by Caldera on Dec 23, 2015 12:17:06 GMT 2
[Teretulemasta Tear & co. :> ]
"Ei kiitos", Tulikukka sanoi äänessään ällötystä ja nousi baarijakkaralta mahdollisimman ripein elein. Taas joku ällötys oli tarjoamassa hänelle drinkkiä, ja kaikenlisäksi toinen oli aivan umpihumalassa. Mitä ihmettä kaikki joivat, kun pääsivät moiseen olotilaan, että enää ei tiennyt mikä on totta ja mikä harhaa? Tulikukka alkoi saada tarpeekseen, ja kulki tanssivan ihmismassan läpi ulko-oville. Bändin soittama iloinen tanssimusiikki kaikui vielä kauan pienen keijun korvissa, kun hän asteli vauhdikkaasti poispäin juottolasta. Kävellessään hän kietaisi ympärilleen punaisen viittansa ja nosti huppunsa suojaamaan hiuksiaan. Ärsyttävä pikkusade ja kova tuuli eivät olleet pienen keijun mieleen, sillä hän ei voinut lentää suojaan. Eikä hänellä ollut toistaiseksi hajuakaan, missä hän viettäisi yönsä. Hän oli toivonut löytävänsä kuuman keijuherran ja pääsevänsä tämän luokse yöksi, mutta paikka ei selvästikään ollut keijujen mieleen.
Tulikukka ei ollut montaa kertaa Drienissä käynyt, joten hän ei juurikaan tuntenut paikkoja. Hän kääntyi seuraavasta risteyksestä vasemmalle ja toivoi löytävänsä jonkun pienen kolosen seinässä, jonka sisään hän mahtuisi keijumuodossaan. Hän jatkoi matkaansa tähyillen pitkin seiniä. Pian häntä vastaan käveli joku resuisen näköinen mies, joka heilutteli kädessään pulloa. Pullon pohjalla välkkyvä pisara oli pian enää muisto vain, kun mies kohotti pullon huulilleen.
"Kaunis tyttö", mies sanoi ja silmäili keijua päästä varpaisiin. Tulikukka ei vastannut mitään, vaan jatkoi kävelyään entistä vauhdikkaammin. Hän käveli hetken, ennen kuin kuuli ääniä takaantaan. Se saamarin mies oli varmasti lähtenyt hänen peräänsä. Tulikukka ei voinut vilkaista taakseen, sillä huppu esti häntä näkemästä. Myös takana kopisuttelevat askeleet kiihtyivät. Tulikukka kiihdytti, kunnes huomasi lopulta lähes juoksevansa. Kävelytiellä ei näkynyt muita, joten hän tunsi paniikin kiirivän pitkin kehoaan. Yhtäkkiä joku nappasi häntä hartiasta ja vetäisi voimakkaasti taaksepäin. Tulikukan jalat luiskahtivat liukkaalla sateisella hiekalla, ja hän kaatui taaksepäin jonkun syliin. Suuri käsi ilmestyi hänen takaantaan ja tukahdutti hänen huutonsa.
"Äitisi sanoi ei kiitos kun sinut sai", kuului ääni hänen korvansa juuresta. "Mutta minulle ei kukaan huora sano 'ei kiitos'." Hän väänsi keijun käsiä niin, ettei Tulikukka saanut motattua miestä päin näköä. Hän yritti potkia, mutta hänen heikot potkunsa eivät edes kutittaneet.
Mies lähti retuuttamaan keijua kohti syrjäistä kujaa ja potkaisi kujan varrella olevan ötököiden syömän, puisen oven auki. Tulikukka yritti purra miehen kättä, mutta mies oli ihminen, ja hänen kätensä oli niin suuri. Hän paiskasi Tulikukan vasten puista pöytää ja piti hänestä tiukasti kiinni. Tulikukka rimpuili ja potki, hänhän ei periksi antaisi.
"Voimme tehdä tämän sinun tavallasi, tai," hän nappasi vyöltään tikarin, "minun tavallani." Mies laski tikarin vasten keijun kaulaa, samalla kun hän aukoi omia housunnyörejään. Tulikukka loi pelokkaan silmäyksen tikariin. Hän ei voinut paeta. Ei ollut ketään, kuka hänet voisi pelastaa.
"Ei kiitos", Tulikukka sanoi äänessään ällötystä ja nousi baarijakkaralta mahdollisimman ripein elein. Taas joku ällötys oli tarjoamassa hänelle drinkkiä, ja kaikenlisäksi toinen oli aivan umpihumalassa. Mitä ihmettä kaikki joivat, kun pääsivät moiseen olotilaan, että enää ei tiennyt mikä on totta ja mikä harhaa? Tulikukka alkoi saada tarpeekseen, ja kulki tanssivan ihmismassan läpi ulko-oville. Bändin soittama iloinen tanssimusiikki kaikui vielä kauan pienen keijun korvissa, kun hän asteli vauhdikkaasti poispäin juottolasta. Kävellessään hän kietaisi ympärilleen punaisen viittansa ja nosti huppunsa suojaamaan hiuksiaan. Ärsyttävä pikkusade ja kova tuuli eivät olleet pienen keijun mieleen, sillä hän ei voinut lentää suojaan. Eikä hänellä ollut toistaiseksi hajuakaan, missä hän viettäisi yönsä. Hän oli toivonut löytävänsä kuuman keijuherran ja pääsevänsä tämän luokse yöksi, mutta paikka ei selvästikään ollut keijujen mieleen.
Tulikukka ei ollut montaa kertaa Drienissä käynyt, joten hän ei juurikaan tuntenut paikkoja. Hän kääntyi seuraavasta risteyksestä vasemmalle ja toivoi löytävänsä jonkun pienen kolosen seinässä, jonka sisään hän mahtuisi keijumuodossaan. Hän jatkoi matkaansa tähyillen pitkin seiniä. Pian häntä vastaan käveli joku resuisen näköinen mies, joka heilutteli kädessään pulloa. Pullon pohjalla välkkyvä pisara oli pian enää muisto vain, kun mies kohotti pullon huulilleen.
"Kaunis tyttö", mies sanoi ja silmäili keijua päästä varpaisiin. Tulikukka ei vastannut mitään, vaan jatkoi kävelyään entistä vauhdikkaammin. Hän käveli hetken, ennen kuin kuuli ääniä takaantaan. Se saamarin mies oli varmasti lähtenyt hänen peräänsä. Tulikukka ei voinut vilkaista taakseen, sillä huppu esti häntä näkemästä. Myös takana kopisuttelevat askeleet kiihtyivät. Tulikukka kiihdytti, kunnes huomasi lopulta lähes juoksevansa. Kävelytiellä ei näkynyt muita, joten hän tunsi paniikin kiirivän pitkin kehoaan. Yhtäkkiä joku nappasi häntä hartiasta ja vetäisi voimakkaasti taaksepäin. Tulikukan jalat luiskahtivat liukkaalla sateisella hiekalla, ja hän kaatui taaksepäin jonkun syliin. Suuri käsi ilmestyi hänen takaantaan ja tukahdutti hänen huutonsa.
"Äitisi sanoi ei kiitos kun sinut sai", kuului ääni hänen korvansa juuresta. "Mutta minulle ei kukaan huora sano 'ei kiitos'." Hän väänsi keijun käsiä niin, ettei Tulikukka saanut motattua miestä päin näköä. Hän yritti potkia, mutta hänen heikot potkunsa eivät edes kutittaneet.
Mies lähti retuuttamaan keijua kohti syrjäistä kujaa ja potkaisi kujan varrella olevan ötököiden syömän, puisen oven auki. Tulikukka yritti purra miehen kättä, mutta mies oli ihminen, ja hänen kätensä oli niin suuri. Hän paiskasi Tulikukan vasten puista pöytää ja piti hänestä tiukasti kiinni. Tulikukka rimpuili ja potki, hänhän ei periksi antaisi.
"Voimme tehdä tämän sinun tavallasi, tai," hän nappasi vyöltään tikarin, "minun tavallani." Mies laski tikarin vasten keijun kaulaa, samalla kun hän aukoi omia housunnyörejään. Tulikukka loi pelokkaan silmäyksen tikariin. Hän ei voinut paeta. Ei ollut ketään, kuka hänet voisi pelastaa.