Post by Caldera on Dec 21, 2016 12:23:06 GMT 2
Väsynyt ja tialnteeseen turhautunut Tulikukka saatettiin sisään rakennukseen. He astelivat portaat ylös ja ohittivat tutun kuulusteluhuoneen, jossa Tulikukka oli istunut turhan monta kertaa aikaisemmin. Miksi hän ei ikinä oppinut olemaan yhtään huolellisempi ja varovaisempi? He jatkoivat matkaansa kellarikerrokseen, jossa ilma haisi tunkkaiselle homeelle, ja jossa vikisevät rotat vilistivät karkuun oven avautuessa. Joku jossain vihelsi, eivätkä vartijat edes kiinnittäneet moiseen huomiota, mutta myöskin Tulikukka oli turhan kiireinen kiinnittääkseen huomiota viskailijaan.. Hän tarkkaili ikkunoita, ovia, rakoja ja valonlähteitä. Varovasti hän vilkaisi taakseen ja yritti nähdä, millainen lukko kellarin ovessa oli. Itseasiassa ovessa ei näkynyt lukkoa laisinkaan, vain yksinäinen vartija istui oven vieressä taskussaan taatusti tuhti nippu avaimia.
"Kiitos, että sain hoitaa. Haava olisi voinut tulehtua pahemman kerran", sanoi nuori parantajanainen, vetehinen jonka pitkät vihertävät hiukset lepäsivät letitettyinä hänen hartiaa vasten. Hän vilkaisi Tulikukkaa, soi hänelle hymyn ja asteli toisen vartijan kanssa heidän ohitseen.
"Ehkä hän oli haavansa ansainnut", vartija mutisi, eikä Tulikukka enää kuullut, mitä parantaja tähän kommentoi. Pieni toivon kipinä syttyi hänen rinnassaan, puhuivatko he Tearista? Oliko Tear täällä? Hän sai vastauksen kysymykseensä hyvin nopeasti, kun he kääntyiät sellijonon viimeisen sellin ovelle. Tulikukka riuhtaisi kätensä irti, vilkaisi vartijaa kylmästi ja oli astumaisillaan sisään, kun hän näki pienen kyyryssä olevan hahmon perimmäisessä nurkassa.
"TEAR", Tulikukka sanoi ja säntäsi ystävänsä luokse. Hänen paidansa selkämys oli verinen ja likainen, mutta paidan reijästä näki, miten haavaa oli hoidettu. Luojan kiitos. "Herää pahvi", Tulikukka sanoi yrittäen havahduttaa toisen rypemästä itsesäälissään. "Meidän pitää päästä pois", keiju tiuskaisi ja tarrasi Tearin leukapieliin kohottaen hänen katseensa. Ovea sulkemassa ollut vartija naurahti, mutta Tulikukka ei edes viitsinyt vilkaista häneen päin. Hän odotti, että vartija oli poistunut.
"Meidän täytyy saada tämä kädestäni", Tulikukka sanoi ja osoitti ranteessaan olevaa paksua ranneketta. "Jos saan sen pois, voin helposti päästä kaltereiden välistä pois ja varastaa avaimen, jos vain aiheutat häiriötä." Tulikukka jätti Tearin ja juoksi ovelle vilkaisemaan ympärilleen. Käytävässä paloi yksinäinen soihtu, jonka valo heijastui kosteita seiniä pitkin valuvista vesipisaroista. Ainoa vartija näytti olevan pääovella puulaatikon päällä kynsiään räpeltelevä keski-ikäinen ihminen.
"Tear, NYT", Tulikukka tiuskaisi ja palasi Tearin luokse.
"Kiitos, että sain hoitaa. Haava olisi voinut tulehtua pahemman kerran", sanoi nuori parantajanainen, vetehinen jonka pitkät vihertävät hiukset lepäsivät letitettyinä hänen hartiaa vasten. Hän vilkaisi Tulikukkaa, soi hänelle hymyn ja asteli toisen vartijan kanssa heidän ohitseen.
"Ehkä hän oli haavansa ansainnut", vartija mutisi, eikä Tulikukka enää kuullut, mitä parantaja tähän kommentoi. Pieni toivon kipinä syttyi hänen rinnassaan, puhuivatko he Tearista? Oliko Tear täällä? Hän sai vastauksen kysymykseensä hyvin nopeasti, kun he kääntyiät sellijonon viimeisen sellin ovelle. Tulikukka riuhtaisi kätensä irti, vilkaisi vartijaa kylmästi ja oli astumaisillaan sisään, kun hän näki pienen kyyryssä olevan hahmon perimmäisessä nurkassa.
"TEAR", Tulikukka sanoi ja säntäsi ystävänsä luokse. Hänen paidansa selkämys oli verinen ja likainen, mutta paidan reijästä näki, miten haavaa oli hoidettu. Luojan kiitos. "Herää pahvi", Tulikukka sanoi yrittäen havahduttaa toisen rypemästä itsesäälissään. "Meidän pitää päästä pois", keiju tiuskaisi ja tarrasi Tearin leukapieliin kohottaen hänen katseensa. Ovea sulkemassa ollut vartija naurahti, mutta Tulikukka ei edes viitsinyt vilkaista häneen päin. Hän odotti, että vartija oli poistunut.
"Meidän täytyy saada tämä kädestäni", Tulikukka sanoi ja osoitti ranteessaan olevaa paksua ranneketta. "Jos saan sen pois, voin helposti päästä kaltereiden välistä pois ja varastaa avaimen, jos vain aiheutat häiriötä." Tulikukka jätti Tearin ja juoksi ovelle vilkaisemaan ympärilleen. Käytävässä paloi yksinäinen soihtu, jonka valo heijastui kosteita seiniä pitkin valuvista vesipisaroista. Ainoa vartija näytti olevan pääovella puulaatikon päällä kynsiään räpeltelevä keski-ikäinen ihminen.
"Tear, NYT", Tulikukka tiuskaisi ja palasi Tearin luokse.