Post by Deleted on Oct 6, 2014 18:37:21 GMT 2
Lonal ei todellakaan käsittänyt miksi aamulla olisi pitänyt käyttää monta tuntia aikaa itsensä sukimiseen. Juhlia varten hän saattoi hieman keskittyä, mutta tummanahkaisen haltian ulkonäkö ei tuntunut muuttuvan paremmaksi, vaikka hän olisi tehnyt mitä, joten lopulta mies oli lakannut yrittämästä. Kunhan hän oli puhdas ja suunnilleen siisti, niin se sai riittää. Armilille moinen ei kuitenkaan riittänyt, mistä Lonal sai muistutuksen ja oman osansa, kun maalari vilkaisi häntä ja näytti pettyneeltä. Jostain typerästä syystä se tuntui kurjalta, vaikka eihän sillä ollut Lonalille mitään merkitystä mitä Armil hänen ulkonäöstään ajatteli. Hän tiesi jo, ettei oikeastaan miellyttänyt toisen silmää, joten tämän ei olisi pitänyt olla mikään uutinen, mutta silti Lonal toivoi, että Armil olisi halinnut kasvonsa yhtä hyvin kuin hän.
Koska ei Lonal niin pahalta näyttänyt. Tumma paita roikkui hartioilla kevyesti ja miehen luottonahkahousut, moneen kertaan paikatut, hivelivät tuon jalkoja. Hiukset oli sidottu siististi niskaan ja iho oli pesty. Hän oli ihan hyvännäköinen, ei ainakaan yhtään pahemman näköinen kuin moni muukaan kaupungissa. Lonal veti päänsä oven raosta ja harppoi kihnuttamaan Balon kaulaa siiheksi, että Armil sai vaatteet päälleen.
"Minähän sanoin eilen", hän tokaisi. Lonal oli huomauttanut, kai, ettei hänellä ollut ruokaa ja että sitä piti käydä ostamassa. Kyllähän jokainen järjissään oleva ymmärsi, että kauppareissulle piti lähteä aamulla, kun tavara oli vielä tuoretta.
"Kyllä, vai haluatko kävellä?" Armilin venkoilu ärsytti Lonalia vähän, mutta mies piilotti tuntemuksensa. Oikeastaan häntä harmitti se toisen ilme hetki sitten, mutta Lonal ei tahtonut miettiä syitä sille.
Mies keräsi hevosensa ohjat maasta, heilautti ne kaulalle ja ponnisti sitten kevyen näköisesti Balon selkään. Lonal ei tarvinnut jakkaraa, ei apua, eikä hän jäänyt typerän näköisesti keikkumaan hevosensa selän päälle, vaan heilautti jalkansa notkeasti orin selän yli ja pääsi kyytiin huomattavasti nopeammin kuin moni jalustinten avulla. Armil näytti todella pieneltä Balon selästä katsottuna. Hevonen siirteli vähän jalkojaan ja vaikutti innokkaalta lähtemään, mutta kun Armil tuli lähemmäs ori näytti vähän pöyristyneeltä. Se narskutti kuolaimiaan ja puhahti, huitaisten sitten hännällään, vaikka mitään kärpäsiä ei ollut mailla eikä halmeilla.
"Lopeta", Lonal tokaisi ja tyrkkäsi kantapäällään orin kylkeä, eikä ainakaan saanut hevosta paremmalle tuulelle. Lonal laski ohjat käsistään roikkumaan orin kaulalle ja kumartui ojentamaan kätensä Armilille auttaakseen miehen hevosen selkään. Hän oli päättänyt Armilin matkustavan takana, koska silloin Lonal voisi yrittää unohtaa toisen, eikä hänen tarvitsisi koko matkaa katsella vaaleita hiuksia tai varoa koskemasta toiseen.
"Pääsetkö?"
Koska ei Lonal niin pahalta näyttänyt. Tumma paita roikkui hartioilla kevyesti ja miehen luottonahkahousut, moneen kertaan paikatut, hivelivät tuon jalkoja. Hiukset oli sidottu siististi niskaan ja iho oli pesty. Hän oli ihan hyvännäköinen, ei ainakaan yhtään pahemman näköinen kuin moni muukaan kaupungissa. Lonal veti päänsä oven raosta ja harppoi kihnuttamaan Balon kaulaa siiheksi, että Armil sai vaatteet päälleen.
"Minähän sanoin eilen", hän tokaisi. Lonal oli huomauttanut, kai, ettei hänellä ollut ruokaa ja että sitä piti käydä ostamassa. Kyllähän jokainen järjissään oleva ymmärsi, että kauppareissulle piti lähteä aamulla, kun tavara oli vielä tuoretta.
"Kyllä, vai haluatko kävellä?" Armilin venkoilu ärsytti Lonalia vähän, mutta mies piilotti tuntemuksensa. Oikeastaan häntä harmitti se toisen ilme hetki sitten, mutta Lonal ei tahtonut miettiä syitä sille.
Mies keräsi hevosensa ohjat maasta, heilautti ne kaulalle ja ponnisti sitten kevyen näköisesti Balon selkään. Lonal ei tarvinnut jakkaraa, ei apua, eikä hän jäänyt typerän näköisesti keikkumaan hevosensa selän päälle, vaan heilautti jalkansa notkeasti orin selän yli ja pääsi kyytiin huomattavasti nopeammin kuin moni jalustinten avulla. Armil näytti todella pieneltä Balon selästä katsottuna. Hevonen siirteli vähän jalkojaan ja vaikutti innokkaalta lähtemään, mutta kun Armil tuli lähemmäs ori näytti vähän pöyristyneeltä. Se narskutti kuolaimiaan ja puhahti, huitaisten sitten hännällään, vaikka mitään kärpäsiä ei ollut mailla eikä halmeilla.
"Lopeta", Lonal tokaisi ja tyrkkäsi kantapäällään orin kylkeä, eikä ainakaan saanut hevosta paremmalle tuulelle. Lonal laski ohjat käsistään roikkumaan orin kaulalle ja kumartui ojentamaan kätensä Armilille auttaakseen miehen hevosen selkään. Hän oli päättänyt Armilin matkustavan takana, koska silloin Lonal voisi yrittää unohtaa toisen, eikä hänen tarvitsisi koko matkaa katsella vaaleita hiuksia tai varoa koskemasta toiseen.
"Pääsetkö?"