Post by Deleted on Sept 7, 2014 21:05:09 GMT 2
Armi ja kaltto, tervetuloa! Tapahtumapaikka ei ihan ole Frenossa, vaan tunnin päässä keskellä metsää, Lonkun mökissä. Ilta ja syksy. //
Paettuaan Armilin raivoa Frenoon Lonal oli nopeasti ilmoittautunut töihin kaupungin vartijoiden lukuisaan joukkoon ja asettunut uuteen kotiinsa kaupungin laitamille. Moni ei kutsuisi tunnin taipaleen päässä keskellä metsää olevaa aukiota "kaupungin laitamaksi", mutta Lonalista se oli ihan tarpeeksi lähellä sivistystä. Metsän siimekseen vievä pikkuinen polku takasi sen, etteivät kutsumattomat vieraat eksyneet paikalle - ja liki puolen tunnin rämpiminen polulla karsi suuren osan kutsutuistakin vieraista. Muutaman kiven muodostama rykelmä polun alkupäässä toimi merkkinä kulkijoille, mutta muuten Lonal ei ollut vaivautunut tekemään tiedettäväksi mökistään. Totta kai osa kaupunkilaisista tiesi missä mies asui, sillä mustanahkaisia haltioita ei näillä seuduin ollut kovin montaa ja pelkästään mökin rakentaminen oli vienyt vuoden työpanoksen paikallisilta. Silti Lonalilla ei käynyt kylässä kukaan ja mies oli asiaan tyytyväinen.
Viralliseen univormuun tottuminen oli vienyt aikaa samoin kuin kaupungin oppiminen, mutta kolmen kuukauden jälkeen Lonal oli kotiutunut työhönsä hyvin. He joutuivat pukemaan ylleen haarniskan osia kaupungin ympärillä riehuvien hirviöiden takia, mutta aika kevyesti kuitenkin. Eikä Frenossa nyt mitään hillitöntä hirviöongelmaa ollutkaan, Lonal sai omassa mökissäänkin olla rauhassa.
Mies ratsasti jälleen kotia kohti. Pimeässä metsässä ei oikeastaan nähnyt yhtään mitään, mutta se ei haltian menoa haitannut. Balo tiesi missä koti oli ja hevosen ihmispäänkokoiset kaviot eivät pienistä kannoista ja kuopista niin välittäneet. Orin harja ryöppysi siistinä alas kaulaa, eikä isäntä näyttänyt yhtään huonommalta. Lonal istui suoraselkäisenä, lihaksikkaana ja hiukset asiallisena poninhännällä hevosensa selässä. Työ oli osittain edustamista, joten mies peseytyi ja kampasi itseään kuin kuka tahansa paikallaan asuva sinkkumies, eikä muutenkaan näyttänyt huonolta. Jokapäiväinen partiointi piti yllä miehen luonnollista jäntevyyttä, eikä kuusenneulasten ja myskin tuoksu olisi sopinut paremmin yhtään kenellekään muulle.
Mökki häämötti polun päässä ja valo kajasti-
Valo.
Miksi hänen mökissään oli valoa, vaikka hän ei ollut siellä?! Lonalin kulmat kurtistuivat ja hän nykäisi Balon seisahduksiin ennen kuin he ehtivät aukiolle. Haltia tähysti ympärilleen, mutta mikään ei näyttänyt muuttuneen - vain keittiön ikkunasta kajastava valo. Lonal pudottautui hevosensa selästä ja lähti kiertämään aukiota puiden suojassa. Balon aitauksessa oli onneksi portteja muuallakin kuin vain talon vierellä, joten Lonal saattoi luikahtaa hevosineen sisälle ja jatkaa matkaa kohti taloa ikkunattoman seinän puolelta. Hevosen varusteet Lonal riisui ääneti ennen kuin jätti Balon oman onnensa nojaan - hevonen asui ikään kuin pihatossa ja sai vielä kulkea vapaasti karsinan ja aitauksen väliä ovien ollessa auki. Lonal laski kätensä miekkansa kahvalle. Nykyään hänen vyössään roikkui miekka, kuten jokaisella vartijalla kaupungissa, ja kirves oli jätettynä makuuhuoneeseen, vaikka juuri nyt Lonal toivoi sen olevan lähempänä. Eipä sillä, hän ei mahtuisi mökissään sillä hirveästi huitomaan, mutta yksi osuma olisi riittänyt.
Thom olisi ilmoittanut tulostaan, minkä lisäksi miehen mukana olisi kulkenut hevonen. Ja joukko lapsia. Muita tulijoita Lonal ei sitten keksinytkään hivuttautuessaan edelleen äänettömästi ovelleen. Se ei ollut lukossa, koska kenenkään ei pitänyt löytää mökille, eikä Lonal muutenkaan uskonut ovien lukitsemiseen. Ryövärit tulisivat sisälle lukosta huolimatta ja muista ei olisi niin väliä. Hän säästi vain hyvää ovea jättäessään sen auki.
Lonal nykäisi oven auki ja astui sisälle. Mies ei näyttänyt sen sotaisammalta kuin yleensäkään pakottaessaan silmänsä tottumaan nopeasti valoon. Käsi lepäsi rennon oloisesti miekan kahvalla, vaikka Lonal olisi tarvittaessa valmis tarttumaan aseeseensa ripeästikin ja-
"Armil..?" Lonalin täytyi sanoa miehen nimi ääneen saadakseen aivonsa käsittämään mitä silmät näkivät. Muuhun mies ei enää pystynytkään, jähmettyi vain aloilleen oviaukkoon.
Paettuaan Armilin raivoa Frenoon Lonal oli nopeasti ilmoittautunut töihin kaupungin vartijoiden lukuisaan joukkoon ja asettunut uuteen kotiinsa kaupungin laitamille. Moni ei kutsuisi tunnin taipaleen päässä keskellä metsää olevaa aukiota "kaupungin laitamaksi", mutta Lonalista se oli ihan tarpeeksi lähellä sivistystä. Metsän siimekseen vievä pikkuinen polku takasi sen, etteivät kutsumattomat vieraat eksyneet paikalle - ja liki puolen tunnin rämpiminen polulla karsi suuren osan kutsutuistakin vieraista. Muutaman kiven muodostama rykelmä polun alkupäässä toimi merkkinä kulkijoille, mutta muuten Lonal ei ollut vaivautunut tekemään tiedettäväksi mökistään. Totta kai osa kaupunkilaisista tiesi missä mies asui, sillä mustanahkaisia haltioita ei näillä seuduin ollut kovin montaa ja pelkästään mökin rakentaminen oli vienyt vuoden työpanoksen paikallisilta. Silti Lonalilla ei käynyt kylässä kukaan ja mies oli asiaan tyytyväinen.
Viralliseen univormuun tottuminen oli vienyt aikaa samoin kuin kaupungin oppiminen, mutta kolmen kuukauden jälkeen Lonal oli kotiutunut työhönsä hyvin. He joutuivat pukemaan ylleen haarniskan osia kaupungin ympärillä riehuvien hirviöiden takia, mutta aika kevyesti kuitenkin. Eikä Frenossa nyt mitään hillitöntä hirviöongelmaa ollutkaan, Lonal sai omassa mökissäänkin olla rauhassa.
Mies ratsasti jälleen kotia kohti. Pimeässä metsässä ei oikeastaan nähnyt yhtään mitään, mutta se ei haltian menoa haitannut. Balo tiesi missä koti oli ja hevosen ihmispäänkokoiset kaviot eivät pienistä kannoista ja kuopista niin välittäneet. Orin harja ryöppysi siistinä alas kaulaa, eikä isäntä näyttänyt yhtään huonommalta. Lonal istui suoraselkäisenä, lihaksikkaana ja hiukset asiallisena poninhännällä hevosensa selässä. Työ oli osittain edustamista, joten mies peseytyi ja kampasi itseään kuin kuka tahansa paikallaan asuva sinkkumies, eikä muutenkaan näyttänyt huonolta. Jokapäiväinen partiointi piti yllä miehen luonnollista jäntevyyttä, eikä kuusenneulasten ja myskin tuoksu olisi sopinut paremmin yhtään kenellekään muulle.
Mökki häämötti polun päässä ja valo kajasti-
Valo.
Miksi hänen mökissään oli valoa, vaikka hän ei ollut siellä?! Lonalin kulmat kurtistuivat ja hän nykäisi Balon seisahduksiin ennen kuin he ehtivät aukiolle. Haltia tähysti ympärilleen, mutta mikään ei näyttänyt muuttuneen - vain keittiön ikkunasta kajastava valo. Lonal pudottautui hevosensa selästä ja lähti kiertämään aukiota puiden suojassa. Balon aitauksessa oli onneksi portteja muuallakin kuin vain talon vierellä, joten Lonal saattoi luikahtaa hevosineen sisälle ja jatkaa matkaa kohti taloa ikkunattoman seinän puolelta. Hevosen varusteet Lonal riisui ääneti ennen kuin jätti Balon oman onnensa nojaan - hevonen asui ikään kuin pihatossa ja sai vielä kulkea vapaasti karsinan ja aitauksen väliä ovien ollessa auki. Lonal laski kätensä miekkansa kahvalle. Nykyään hänen vyössään roikkui miekka, kuten jokaisella vartijalla kaupungissa, ja kirves oli jätettynä makuuhuoneeseen, vaikka juuri nyt Lonal toivoi sen olevan lähempänä. Eipä sillä, hän ei mahtuisi mökissään sillä hirveästi huitomaan, mutta yksi osuma olisi riittänyt.
Thom olisi ilmoittanut tulostaan, minkä lisäksi miehen mukana olisi kulkenut hevonen. Ja joukko lapsia. Muita tulijoita Lonal ei sitten keksinytkään hivuttautuessaan edelleen äänettömästi ovelleen. Se ei ollut lukossa, koska kenenkään ei pitänyt löytää mökille, eikä Lonal muutenkaan uskonut ovien lukitsemiseen. Ryövärit tulisivat sisälle lukosta huolimatta ja muista ei olisi niin väliä. Hän säästi vain hyvää ovea jättäessään sen auki.
Lonal nykäisi oven auki ja astui sisälle. Mies ei näyttänyt sen sotaisammalta kuin yleensäkään pakottaessaan silmänsä tottumaan nopeasti valoon. Käsi lepäsi rennon oloisesti miekan kahvalla, vaikka Lonal olisi tarvittaessa valmis tarttumaan aseeseensa ripeästikin ja-
"Armil..?" Lonalin täytyi sanoa miehen nimi ääneen saadakseen aivonsa käsittämään mitä silmät näkivät. Muuhun mies ei enää pystynytkään, jähmettyi vain aloilleen oviaukkoon.