Post by Deleted on Jul 25, 2014 13:12:42 GMT 2
Armi-neito ja Kaltto. Kokeillaan, josko vaikken kuolisi tämän pelin aikana...... //
Vihdoin aika siirtyä pohjoisemmaksi oli tullut ja Lonal oli pakannut tavaransa Balon selkään. Ori oli vain vilkaissut tuhahtaen muutamaa nyssäkkää, jotka Lonal oli sen satulaan kiinnittänyt, mutta sitten paikalle oli hoippunut Armil tavaravuorensa kanssa ja hevosta oli pikku hiljaa alkanut epäilyttää. Nyt oli kulunut viikkoja lähdöstä ja Balo oli saanut kantaa selässään niin tavaroita, ruokaa, Armilia kuin Lonaliakin, ja alkoi pikku hiljaa olla kypsä ihan kaikkeen. Tietysti myös järkyttävä lämpöaalto, joka oli pyyhkäissyt heidän peräänsä ja kietonut sitten lämpimään villahuopaan ja sytyttänyt tulen kantapäille, oli omiaan koettelemaan itse kunkin hermoja.
Paitsi Lonalin.
Mies oli lähtiessään ostanut itselleen lyhyemmät housut, lahkeet ylettyivät polvien korkeudelle eikä vyötäröäkään ollut sen enempää kuin tarvitsi, joita hän nyt oli käyttänyt aina silloin, kun ei sattunut koikkelehtimaan alasti. Yksin kulkiessaan mies saattoi aurinkoisena päivänä leiriytyä jonnekin lämpimään ja todellakin kuljeskella ilkosillaan ympäriinsä - Baloa ei voinut vähempää kiinnostaa ja usein haltia matkasi yksin, joten kaikenlainen oli sallittua. Nyt miehen oli ollut pakko myöntyä housuihin, sillä Armilin silmät uhkasivat pudota päästä ja otsasuoni revetä jo pelkästään siitä, kun tummanahkainen haltia oli ensimmäisen kerran heittänyt paidan ja kenkänsä Balon selkään. Ilmeisesti muutaman viikon aikana kaupunkihaltiakin oli jo jollain tasolla tottunut puolialastomaan matkakumppaniinsa, sillä nykyään Lonal sai harvemmin enää passiivisaggressiivisia mulkaisuja, vaikka edelleen paidatta ja kengättä kulkikin. Armilin herkkä hipiä saattoi suuttua auringosta, mutta Lonalin musta iho suorastaan imi valoa itseensä ja kukoisti. Magian merkit kuulsivat iholla ja erottuivat nyt selvemmin kuin talvisin. Mies oli muutenkin saanut kesäkuntonsa takaisin, ei ollut enää niin riutuneen kylmettyneen nälkiintyneen näköinen kuin talvisin, tursusi kävelemisen vuoksi lihaksia ja oli vain niin tyytyväisen oloinen koko ajan, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi miehen mieltymys kesää ja aurinkoisia päiviä kohtaan.
Balon ruvettua näyttämään siltä, että se vetäisi pian perunan nenäänsä eikä astuisi enää koskaan askeltakaan Lonal oli laittanut pikaisesti leirin pystyyn. Hän ei halunnut suututtaa hevostaan ja paahteessa käveleminen oli muutenkin raskasta, joten yksi tai kaksi yötä loikoillen tekisi heille kaikille hyvää. Metsästä oli löytynyt pieni lampi, jonka rannalle Lonal oli laittanut teltan pystyyn. Hän itse kiemurteli usein yöksi jonnekin taivasalle nukkumaan, sillä telttaan tuli herkästi kuuma ja nihkeä ilmasto, mutta Armil ja tavarat vaativat suojaa ötököiltä ja sateelta, joten asumus oli aina laitettava pystyyn.
Pienen haahuilun jälkeen Lonal oli päättänyt käydä ongelle, sillä tuoretta ruokaa heillä ei ollut, eikä mitään parempaakaan tekemistä löytynyt. Armil oli vaikuttanut uteliaalta miehen nyhertämää onkea kohtaan ja pian Lonal oli taiteillut yhden sijasta kaksi onkea, iskenyt toisen Armilin käteen ja selittänyt kalastuksen perusperiaatteen; mato koukkuun, koukku järveen, odota. Okei, oli siinä sellaisia "nykäise jos joki syö matoasi"-juttuja myös, mutta pääpiirteittäin. Sitten mies oli jättänyt Armilin seisomaan mieleiseensä paikkaan, etsinyt itselleen mukavamman paikan, tyrkännyt vapansa kivikkoon ja pikku hiljaa valunut nestemäiseksi haltiamatoksi ison, laakean kiven päälle. Rannassa ei ollut kuin muutamia sellaisia kiviä, joille Lonalin kokoinen haltia saattoi asettua naamalleen makaamaan, ja nytkin miehen varpaat huljuivat aallokossa. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä aurinko paistoi kivelle täydeltä terältä, eivätkä ötökätkään vaivautuneet etsimään ruokaa näin kuumalla. Kevyt hiki helmeili miehen tummalla iholla, samaten kuin muutaman kiivaamman aallon roiskeet. Lonal oli pyyhkäissyt hiuksensa pois niskaltaan, poninhännän pää hipoi vettä, ja oli taitellut kätensä päänsä alle tyynyksi. Ynnh. Löydettyään mukavan asennon Lonal ei sitten ollutkaan liikkunut, vaikka muutaman kerran joku oli käynyt hänen matoaankin kiusaamassa.
Vihdoin aika siirtyä pohjoisemmaksi oli tullut ja Lonal oli pakannut tavaransa Balon selkään. Ori oli vain vilkaissut tuhahtaen muutamaa nyssäkkää, jotka Lonal oli sen satulaan kiinnittänyt, mutta sitten paikalle oli hoippunut Armil tavaravuorensa kanssa ja hevosta oli pikku hiljaa alkanut epäilyttää. Nyt oli kulunut viikkoja lähdöstä ja Balo oli saanut kantaa selässään niin tavaroita, ruokaa, Armilia kuin Lonaliakin, ja alkoi pikku hiljaa olla kypsä ihan kaikkeen. Tietysti myös järkyttävä lämpöaalto, joka oli pyyhkäissyt heidän peräänsä ja kietonut sitten lämpimään villahuopaan ja sytyttänyt tulen kantapäille, oli omiaan koettelemaan itse kunkin hermoja.
Paitsi Lonalin.
Mies oli lähtiessään ostanut itselleen lyhyemmät housut, lahkeet ylettyivät polvien korkeudelle eikä vyötäröäkään ollut sen enempää kuin tarvitsi, joita hän nyt oli käyttänyt aina silloin, kun ei sattunut koikkelehtimaan alasti. Yksin kulkiessaan mies saattoi aurinkoisena päivänä leiriytyä jonnekin lämpimään ja todellakin kuljeskella ilkosillaan ympäriinsä - Baloa ei voinut vähempää kiinnostaa ja usein haltia matkasi yksin, joten kaikenlainen oli sallittua. Nyt miehen oli ollut pakko myöntyä housuihin, sillä Armilin silmät uhkasivat pudota päästä ja otsasuoni revetä jo pelkästään siitä, kun tummanahkainen haltia oli ensimmäisen kerran heittänyt paidan ja kenkänsä Balon selkään. Ilmeisesti muutaman viikon aikana kaupunkihaltiakin oli jo jollain tasolla tottunut puolialastomaan matkakumppaniinsa, sillä nykyään Lonal sai harvemmin enää passiivisaggressiivisia mulkaisuja, vaikka edelleen paidatta ja kengättä kulkikin. Armilin herkkä hipiä saattoi suuttua auringosta, mutta Lonalin musta iho suorastaan imi valoa itseensä ja kukoisti. Magian merkit kuulsivat iholla ja erottuivat nyt selvemmin kuin talvisin. Mies oli muutenkin saanut kesäkuntonsa takaisin, ei ollut enää niin riutuneen kylmettyneen nälkiintyneen näköinen kuin talvisin, tursusi kävelemisen vuoksi lihaksia ja oli vain niin tyytyväisen oloinen koko ajan, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi miehen mieltymys kesää ja aurinkoisia päiviä kohtaan.
Balon ruvettua näyttämään siltä, että se vetäisi pian perunan nenäänsä eikä astuisi enää koskaan askeltakaan Lonal oli laittanut pikaisesti leirin pystyyn. Hän ei halunnut suututtaa hevostaan ja paahteessa käveleminen oli muutenkin raskasta, joten yksi tai kaksi yötä loikoillen tekisi heille kaikille hyvää. Metsästä oli löytynyt pieni lampi, jonka rannalle Lonal oli laittanut teltan pystyyn. Hän itse kiemurteli usein yöksi jonnekin taivasalle nukkumaan, sillä telttaan tuli herkästi kuuma ja nihkeä ilmasto, mutta Armil ja tavarat vaativat suojaa ötököiltä ja sateelta, joten asumus oli aina laitettava pystyyn.
Pienen haahuilun jälkeen Lonal oli päättänyt käydä ongelle, sillä tuoretta ruokaa heillä ei ollut, eikä mitään parempaakaan tekemistä löytynyt. Armil oli vaikuttanut uteliaalta miehen nyhertämää onkea kohtaan ja pian Lonal oli taiteillut yhden sijasta kaksi onkea, iskenyt toisen Armilin käteen ja selittänyt kalastuksen perusperiaatteen; mato koukkuun, koukku järveen, odota. Okei, oli siinä sellaisia "nykäise jos joki syö matoasi"-juttuja myös, mutta pääpiirteittäin. Sitten mies oli jättänyt Armilin seisomaan mieleiseensä paikkaan, etsinyt itselleen mukavamman paikan, tyrkännyt vapansa kivikkoon ja pikku hiljaa valunut nestemäiseksi haltiamatoksi ison, laakean kiven päälle. Rannassa ei ollut kuin muutamia sellaisia kiviä, joille Lonalin kokoinen haltia saattoi asettua naamalleen makaamaan, ja nytkin miehen varpaat huljuivat aallokossa. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä aurinko paistoi kivelle täydeltä terältä, eivätkä ötökätkään vaivautuneet etsimään ruokaa näin kuumalla. Kevyt hiki helmeili miehen tummalla iholla, samaten kuin muutaman kiivaamman aallon roiskeet. Lonal oli pyyhkäissyt hiuksensa pois niskaltaan, poninhännän pää hipoi vettä, ja oli taitellut kätensä päänsä alle tyynyksi. Ynnh. Löydettyään mukavan asennon Lonal ei sitten ollutkaan liikkunut, vaikka muutaman kerran joku oli käynyt hänen matoaankin kiusaamassa.