Post by Deleted on Apr 4, 2014 12:15:19 GMT 2
Oli eri asia riidellä jonkun kanssa kuin halailla ja pussailla. Ensimmäistä Lonal oli tehnyt suunnilleen siitä asti, kun oli oppinut puhumaan, jälkimmäistä viimeisen puolen vuoden aikana harvakseltaan Armilin kanssa. Ei siis ihme, että Lonalia jännitti. Hän tiesi olevansa liian vanha neitsyeksi. Asiaa olisi ehkä auttanut, jos hän olisi ollut nainen, mutta kun ei. Suurimman osan ajasta miehen onnistui olla ajattelematta koko asiaa. Kun kulki yksin hevosen kanssa ympäri saarta, ei ehtinyt miettiä omia puutteitaan. Armil sen sijaan tuntui elävän ja hengittävän seksiä, tai ainakin toinen tunki iholle koko ajan ja tuijotti. Tuijottaminen ei taas haitannut oikeastaan ollenkaan. Jollain kierolla tavalla Lonal ikään kuin piti siitä, miten Armilin katse juuttui häneen, jos tummempi haltia sattui olemaan vähissä vaatteissa. Muutenkin alastomuus miesten kesken oli Lonalille ihan tavallista. Kesäisin hän ei varmaan olisi pukenut vaatteita päälleen ollenkaan, ellei yhteiskunta olisi velvoittanut. Mutta se, että Armil tunki viereen nukkumaan ja silitteli...se oli aika pelottavaa.
"Minä en ole sokea", Lonal tokaisi hymähtäen. Mies liikahti vähän ja veti syvempään henkeä saadakseen itsensä rennommaksi.
"Ja ne tuntuvat, jos en muuten näe niitä." Ei Armil kai oikeasti ollut häneen mustelmia aiheuttanut, ei ainakaan läimäisyillään. Välillä he nukkuivat aika levottomasti ja potkivat toinen toisiaan, minkä lisäksi ison haltian oli toisinaan vaikea mahtua pienelle ullakolle. Hän hakkasi itseään niin lattiaan, kattoon, seiniin kuin irtaimistoonkin. Oli kerran jopa herännyt paiskattuaan kyynärpäänsä sopivasti johonkin.
"Mm'h." Armililla tuntui olevan suuret luulot 'kivikarhustaan'. Lonal ei ollut vielä päättänyt pitikö lempinimestään vai ei, muttei ollut jaksanut suuttuakaan siitä.
Lonal tuhahti naurahtaen, kun Armil käski jakaa lämpöä itselleenkin. Hetken emmittyään mies liikahti, tuuppasi Armilia kevyesti.
"Mene sitten lähemmäs sitä rakasta hormiasi." Lonal hieraisi naamaansa ennen kuin kohottautui vähän ylös pediltään. Sydän hakkasi kuin juostessa, mikä oli naurettavaa, koska eihän tässä mitään tapahtunut. Paitsi että Lonal odotti jonkin menevän pieleen, että Armil suuttuisi tai sellaista. Mutta tosi asia oli, että kultainen haltia nukkuisi paremmin horminsa vieressä ja Lonal voisi sitten lämmittää toiselta puolelta. Oikeastaan Armil mahtui hyvin Lonalin hartioiden suojaan silloin, kun Lonal makasi kyljellään toista kohti kumartuneena. Joten kai Lonal sitten lämmitti toista aikalailla kaikilta puolilta.
Yrittäen tunkea hermostustaan jonnekin hemmetin kauas itsestään Lonal kömysi enemmän Armilin pedin puolelle. Hän kiskoi peittonsa mukanaan, eikä tällä kertaa ollut niin tyhmä, että olisi asettunut naamalleen nukkumaan, vaikka se tuntui rauhoittavan hänen kuorsaamistaan. Lonal kiehnäsi itselleen paikan kyljeltään, sotki hetken käsiensä kanssa (koska ne eivät tuntuneet sopivan minnekään) ja kietoi peiton paremmin päälleen. Tällä kertaa kuitekin niin, että Armil pääsi puolittain hänenkin peittonsa alle. Lonal melkein toivoi, että maalari olisi ollut ihminen, koska haltiat näkivät pimeässäkin ihan liikaa, eikä soturi uskonut naamansa olevan ihan niin itsevarman ja sellaisen näköinen kuin olisi halunnut. Kuitenkin, löydettyään sopivan paikan, mies ihan varovarovarovasti kietoi toisen kätensä Armilin ympärille. Se oli helpompaa niin kuin että hän olisi jotenkin pitänyt käden omalla puolellaan, mutta silti Lonal oli melkein varma, että Armil vähintään leikkaisi hänen kätensä irti. Tai jotain. Vaikkei hän todellakaan ollut mikään kopeloija. Ensimmäisellä kerralla maalari oli saanutkin sätkyn, mutta se kerta oli Lonalin puolelta ollut täysi vahinko.
"Minä en ole sokea", Lonal tokaisi hymähtäen. Mies liikahti vähän ja veti syvempään henkeä saadakseen itsensä rennommaksi.
"Ja ne tuntuvat, jos en muuten näe niitä." Ei Armil kai oikeasti ollut häneen mustelmia aiheuttanut, ei ainakaan läimäisyillään. Välillä he nukkuivat aika levottomasti ja potkivat toinen toisiaan, minkä lisäksi ison haltian oli toisinaan vaikea mahtua pienelle ullakolle. Hän hakkasi itseään niin lattiaan, kattoon, seiniin kuin irtaimistoonkin. Oli kerran jopa herännyt paiskattuaan kyynärpäänsä sopivasti johonkin.
"Mm'h." Armililla tuntui olevan suuret luulot 'kivikarhustaan'. Lonal ei ollut vielä päättänyt pitikö lempinimestään vai ei, muttei ollut jaksanut suuttuakaan siitä.
Lonal tuhahti naurahtaen, kun Armil käski jakaa lämpöä itselleenkin. Hetken emmittyään mies liikahti, tuuppasi Armilia kevyesti.
"Mene sitten lähemmäs sitä rakasta hormiasi." Lonal hieraisi naamaansa ennen kuin kohottautui vähän ylös pediltään. Sydän hakkasi kuin juostessa, mikä oli naurettavaa, koska eihän tässä mitään tapahtunut. Paitsi että Lonal odotti jonkin menevän pieleen, että Armil suuttuisi tai sellaista. Mutta tosi asia oli, että kultainen haltia nukkuisi paremmin horminsa vieressä ja Lonal voisi sitten lämmittää toiselta puolelta. Oikeastaan Armil mahtui hyvin Lonalin hartioiden suojaan silloin, kun Lonal makasi kyljellään toista kohti kumartuneena. Joten kai Lonal sitten lämmitti toista aikalailla kaikilta puolilta.
Yrittäen tunkea hermostustaan jonnekin hemmetin kauas itsestään Lonal kömysi enemmän Armilin pedin puolelle. Hän kiskoi peittonsa mukanaan, eikä tällä kertaa ollut niin tyhmä, että olisi asettunut naamalleen nukkumaan, vaikka se tuntui rauhoittavan hänen kuorsaamistaan. Lonal kiehnäsi itselleen paikan kyljeltään, sotki hetken käsiensä kanssa (koska ne eivät tuntuneet sopivan minnekään) ja kietoi peiton paremmin päälleen. Tällä kertaa kuitekin niin, että Armil pääsi puolittain hänenkin peittonsa alle. Lonal melkein toivoi, että maalari olisi ollut ihminen, koska haltiat näkivät pimeässäkin ihan liikaa, eikä soturi uskonut naamansa olevan ihan niin itsevarman ja sellaisen näköinen kuin olisi halunnut. Kuitenkin, löydettyään sopivan paikan, mies ihan varovarovarovasti kietoi toisen kätensä Armilin ympärille. Se oli helpompaa niin kuin että hän olisi jotenkin pitänyt käden omalla puolellaan, mutta silti Lonal oli melkein varma, että Armil vähintään leikkaisi hänen kätensä irti. Tai jotain. Vaikkei hän todellakaan ollut mikään kopeloija. Ensimmäisellä kerralla maalari oli saanutkin sätkyn, mutta se kerta oli Lonalin puolelta ollut täysi vahinko.