Post by Deleted on Apr 2, 2014 20:36:07 GMT 2
kaltto ja Armiliina! //
Lonal oli jälleen tehnyt pitkän päivän töissä. Hän oli päässyt korjaamaan erään kaupungin laidalla asuvan kattoa, joka oli puolittain romahtanut alas, kun puu oli kaatunut sen päälle. Navakka tuuli oli vaivannut Namarin kaupunkia jo pitkään ja oli suorastaan ihme, ettei tämän enempää haavereita ollut sattunut. Katto oli pitänyt haltian kiireisenä, sillä ensin puu oli täytynyt saada pois tieltä ja sen jälkeen vahinkojen korjaaminenkin oli ollut mielenkiintoista, koska katto ei juuri painoa kestänyt. Balokin oli päässyt hommiin: ori oli kiskonut sahattuja puun pätkiä milloin minnekin pinoon ja näyttänyt tyytyväiseltä, kun oli vihdoin päässyt tekemään jotain. Siitä olisi tullut erinomainen tukkihevonen muutenkin, sillä ori tajusi kuunnella ohjeita ja seisoi paikallaan kuin kivettynyt, kun sitä käski. Eikä isosta koostakaan ollut haittaa, kun puhuttiin suurista painavista tukeista.
Katto oli jotenkin saatu sellaiseen kuntoon, että talossa saattoi yöpyä, mutta huomenna olisi mentävä jatkamaan. Yöpakkaset olivat kylmiä ja lunta tai loskaa saattaisi sataa taivaalta minä hetkenä tahansa, joten katto pitäisi korjata nopeasti entiseen uskoonsa. Nyt Lonal kuitenkin halusi ennen kaikkea nukkumaan. Ilta oli pimentynyt jo aikaa sitten, kun mies vihdoin raahusti keittiön kautta majapaikkaansa ullakolle. Portaat tuntuivat ihan vihoviimeiseltä haasteelta, mutta jotenkin miehen onnistui kiivetä ne jäykästi ylös. Kylmä aiheutti tällaista, suuri haltia veti itsensä lukkoon kaikista lihaksista ja tuuli vain pahensi asiaa.
Lonal mutisi itsekseen jotain heilauttaessaan viitan uupuneena harteiltaan. Ullakolla ei ollut hirveän lämmin, mutta mies ei tajunnut sitä vielä. Hän oli liian kuumissaan päivän töistä ja kaupunkiin kävelemisestä.
"Hei." Mies tervehti Armilia murahduksella samalla, kun rojahti istumaan omalle pedilleen. Saappaat haltia kiskoi jaloistaan kärttyisenä, sen oloisena kuin olisi voinut vain kipata naamalleen paikalleen, kiskoa peiton korviin ja ulista hiljaa ärtymyksestä. Väsytti. Vielä ei voinut kuitenkaan käydä nukkumaan, sillä pitäisi syödä ja varmaan peseytyäkin. Ja kuunnella Armilin ruikutusta siitä, kuinka ikävystyttävä miehen päivä oli ollut. Itsepähän oli typeryyksissään kätensä murtanut, mutta nyt Lonal sai kärsiä sen vaikutuksista, kun kultanahka ei päässyt tekemään hiton...maalauksiaan. Se ei ollut edes mikään oikea työ!
Lonal kohotti katseensa toiseen mieheen ja tumman haltian kasvot pehmenivät. Hän ei ihan hymyillyt, muttei näyttänyt niin pahantuuliseltakaan kuin hetki sitten.
"Sain limpun. Ja toinen nimettömäni on liiskana." Sen se teetti, kun teki töitä heikkovoimaisten kanssa: tukki oli pudonnut liian aikaisin ja Lonalin sormet olivat jääneet väliin, sillä mies ei ollut tajunnut päästää irti, kun kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Sentään hän ei ollut kironnut kuin sihahtaen ja haltiaksi, sillä paikalla oli ollut myös naisia.
Lonal oli jälleen tehnyt pitkän päivän töissä. Hän oli päässyt korjaamaan erään kaupungin laidalla asuvan kattoa, joka oli puolittain romahtanut alas, kun puu oli kaatunut sen päälle. Navakka tuuli oli vaivannut Namarin kaupunkia jo pitkään ja oli suorastaan ihme, ettei tämän enempää haavereita ollut sattunut. Katto oli pitänyt haltian kiireisenä, sillä ensin puu oli täytynyt saada pois tieltä ja sen jälkeen vahinkojen korjaaminenkin oli ollut mielenkiintoista, koska katto ei juuri painoa kestänyt. Balokin oli päässyt hommiin: ori oli kiskonut sahattuja puun pätkiä milloin minnekin pinoon ja näyttänyt tyytyväiseltä, kun oli vihdoin päässyt tekemään jotain. Siitä olisi tullut erinomainen tukkihevonen muutenkin, sillä ori tajusi kuunnella ohjeita ja seisoi paikallaan kuin kivettynyt, kun sitä käski. Eikä isosta koostakaan ollut haittaa, kun puhuttiin suurista painavista tukeista.
Katto oli jotenkin saatu sellaiseen kuntoon, että talossa saattoi yöpyä, mutta huomenna olisi mentävä jatkamaan. Yöpakkaset olivat kylmiä ja lunta tai loskaa saattaisi sataa taivaalta minä hetkenä tahansa, joten katto pitäisi korjata nopeasti entiseen uskoonsa. Nyt Lonal kuitenkin halusi ennen kaikkea nukkumaan. Ilta oli pimentynyt jo aikaa sitten, kun mies vihdoin raahusti keittiön kautta majapaikkaansa ullakolle. Portaat tuntuivat ihan vihoviimeiseltä haasteelta, mutta jotenkin miehen onnistui kiivetä ne jäykästi ylös. Kylmä aiheutti tällaista, suuri haltia veti itsensä lukkoon kaikista lihaksista ja tuuli vain pahensi asiaa.
Lonal mutisi itsekseen jotain heilauttaessaan viitan uupuneena harteiltaan. Ullakolla ei ollut hirveän lämmin, mutta mies ei tajunnut sitä vielä. Hän oli liian kuumissaan päivän töistä ja kaupunkiin kävelemisestä.
"Hei." Mies tervehti Armilia murahduksella samalla, kun rojahti istumaan omalle pedilleen. Saappaat haltia kiskoi jaloistaan kärttyisenä, sen oloisena kuin olisi voinut vain kipata naamalleen paikalleen, kiskoa peiton korviin ja ulista hiljaa ärtymyksestä. Väsytti. Vielä ei voinut kuitenkaan käydä nukkumaan, sillä pitäisi syödä ja varmaan peseytyäkin. Ja kuunnella Armilin ruikutusta siitä, kuinka ikävystyttävä miehen päivä oli ollut. Itsepähän oli typeryyksissään kätensä murtanut, mutta nyt Lonal sai kärsiä sen vaikutuksista, kun kultanahka ei päässyt tekemään hiton...maalauksiaan. Se ei ollut edes mikään oikea työ!
Lonal kohotti katseensa toiseen mieheen ja tumman haltian kasvot pehmenivät. Hän ei ihan hymyillyt, muttei näyttänyt niin pahantuuliseltakaan kuin hetki sitten.
"Sain limpun. Ja toinen nimettömäni on liiskana." Sen se teetti, kun teki töitä heikkovoimaisten kanssa: tukki oli pudonnut liian aikaisin ja Lonalin sormet olivat jääneet väliin, sillä mies ei ollut tajunnut päästää irti, kun kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Sentään hän ei ollut kironnut kuin sihahtaen ja haltiaksi, sillä paikalla oli ollut myös naisia.