Post by Deleted on Nov 6, 2013 17:49:00 GMT 2
Neam pelästyi. Jericho oli iskenyt nyrkkinsä pöytään hänen lainkaan huomaamatta, että jotain sellaista oli tulossa. Hetkellinen kauhunaalto pyyhkäisi keijun yli. Hänen ihonsa meni kananlihalle samaisessa silmänräpäyksessä, kun hän kuuli äänen. Keiju nosti katseensa mieheen pelästyksestä avoimina.
Ja mies todentotta huusi hänelle. Jokainen lause tuntui nyrkiniskulta vatsaan, ja yksittäiset ilmaukset pureutuivat jonnekin syvälle keijun mieleen. Mies oli hänelle vihainen, vihainen siitä, että hänen maailmankuvansa oli mikä oli. Vihainen, koska hän oli heikko. Vihainen hänen puolestaan, ei hänelle. Sitten mies maalaili uhkakuvia hänen tulevaisuudestaan, painautuen koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi tyttöä.Neamin keho tuntui turralta miehen uhkaavan olemuksen edessä. Sitten tuli hiljaista. Neam oli itse sitä tajuamattaan puristanut silmänsä umpeen ja kääntänyt kasvonsa sivuun. Kun mies ei enää ärjynyt hänelle, hän katsoi taas, mutta ei mieheen, vaan lattiaan. Jerichon huokaus oli melkeinpä tuskaisen kuuloinen keijun mielestä. Hän katseli maailmaa pintapuolisesti, ei keskittynyt siihen, mitä näki. Hänen mielensä oli kääntynyt sisäänpäin, sulattelemaan toisen sanoja.
Jericho jatkoi puhettaan, ja hänen äänensävynsä oli täysin erilainen. Neam nosti katseensa tähän, katseli tämän kasvoja, joilla oli omituinen ilme. Mies muisteli jotain. Ja toinen vakuutti hänelle, että miehet eivät suinkaan tarvitsisi syytä. Että miehet tekisivät mitä tekisivät, aivan sama vastustaisiko hän vai ei. Neamin sisälle solahti jotain kylmää ja kuvottavaa. Hänelle tuli huono olo. Kaikki oli hetken ajan sumeaa, hänen ajatuksensa ei enää pysynyt mukana. Sisällä kupli tyhjyys, jonka epävarmuus sinne loi. Hän tunsi olonsa alastomaksi. Jerichon sanat olivat olleet täysin rehellisiä. Mies oli huolissaan hänestä. Kukaan ei ollut ennen ollut noin huolissaan. Se pelotti Neamia. Se teki miehen sanoista painavammat.
Hän ei voinut olla hämmentymättä, kun hänen veitsensä kahva ilmestyi hänen näkökenttäänsä. Neamin silmät viipyilivät sen pinnalla, kunnes Jerichon sanat saivat hänet hereille. Miehen ehdotus tuli odottamatta, ja hyvän tovin keiju ei voinut kuin katsoa tätä ja koittaa sisäistää, mitä tämä oli sanonut. Kului hetki, ja toinen, jonka aikana Neam kamppaili itsensä kanssa. Sitten keiju varovasti kietoi sormensa veitsensä kahvan ympärille. Hän katseli kättään hetken, häkeltyneenä siitä, kuinka helppo päätös oli lopulta ollut. Sitten hän nosti kasvonsa Jerichoa kohti, ja hymyili varovasti, arasti, pienen ja lyhyen hymyn, joka katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
Sitten keijun oli pakko laittaa toinenkin kätensä veitsen kahvan ympäri, sillä se oli liian jykevä yhdessä kädessä pidettäväksi.
"O-opeta minulle, kuinka käyttää sitä tappamatta... tai siis..." Neam pupersi ja huokaisi.
"Opeta minua, pyydän", Neam sanoi, eikä enää aikonut väittää vastaan miehelle. Tämä tiesi sen osan maailmaa paremmin kuin hän. Ja keijun sydämessä kyti kiitollisuus, eikä hän muistanut koskaan tunteneensa mitään niin suurta tunnetta. Jollain tasolla hän koki miehen pelastaneen hänen henkensä äskeisillä sanoillaan.
Ja mies todentotta huusi hänelle. Jokainen lause tuntui nyrkiniskulta vatsaan, ja yksittäiset ilmaukset pureutuivat jonnekin syvälle keijun mieleen. Mies oli hänelle vihainen, vihainen siitä, että hänen maailmankuvansa oli mikä oli. Vihainen, koska hän oli heikko. Vihainen hänen puolestaan, ei hänelle. Sitten mies maalaili uhkakuvia hänen tulevaisuudestaan, painautuen koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi tyttöä.Neamin keho tuntui turralta miehen uhkaavan olemuksen edessä. Sitten tuli hiljaista. Neam oli itse sitä tajuamattaan puristanut silmänsä umpeen ja kääntänyt kasvonsa sivuun. Kun mies ei enää ärjynyt hänelle, hän katsoi taas, mutta ei mieheen, vaan lattiaan. Jerichon huokaus oli melkeinpä tuskaisen kuuloinen keijun mielestä. Hän katseli maailmaa pintapuolisesti, ei keskittynyt siihen, mitä näki. Hänen mielensä oli kääntynyt sisäänpäin, sulattelemaan toisen sanoja.
Jericho jatkoi puhettaan, ja hänen äänensävynsä oli täysin erilainen. Neam nosti katseensa tähän, katseli tämän kasvoja, joilla oli omituinen ilme. Mies muisteli jotain. Ja toinen vakuutti hänelle, että miehet eivät suinkaan tarvitsisi syytä. Että miehet tekisivät mitä tekisivät, aivan sama vastustaisiko hän vai ei. Neamin sisälle solahti jotain kylmää ja kuvottavaa. Hänelle tuli huono olo. Kaikki oli hetken ajan sumeaa, hänen ajatuksensa ei enää pysynyt mukana. Sisällä kupli tyhjyys, jonka epävarmuus sinne loi. Hän tunsi olonsa alastomaksi. Jerichon sanat olivat olleet täysin rehellisiä. Mies oli huolissaan hänestä. Kukaan ei ollut ennen ollut noin huolissaan. Se pelotti Neamia. Se teki miehen sanoista painavammat.
Hän ei voinut olla hämmentymättä, kun hänen veitsensä kahva ilmestyi hänen näkökenttäänsä. Neamin silmät viipyilivät sen pinnalla, kunnes Jerichon sanat saivat hänet hereille. Miehen ehdotus tuli odottamatta, ja hyvän tovin keiju ei voinut kuin katsoa tätä ja koittaa sisäistää, mitä tämä oli sanonut. Kului hetki, ja toinen, jonka aikana Neam kamppaili itsensä kanssa. Sitten keiju varovasti kietoi sormensa veitsensä kahvan ympärille. Hän katseli kättään hetken, häkeltyneenä siitä, kuinka helppo päätös oli lopulta ollut. Sitten hän nosti kasvonsa Jerichoa kohti, ja hymyili varovasti, arasti, pienen ja lyhyen hymyn, joka katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
Sitten keijun oli pakko laittaa toinenkin kätensä veitsen kahvan ympäri, sillä se oli liian jykevä yhdessä kädessä pidettäväksi.
"O-opeta minulle, kuinka käyttää sitä tappamatta... tai siis..." Neam pupersi ja huokaisi.
"Opeta minua, pyydän", Neam sanoi, eikä enää aikonut väittää vastaan miehelle. Tämä tiesi sen osan maailmaa paremmin kuin hän. Ja keijun sydämessä kyti kiitollisuus, eikä hän muistanut koskaan tunteneensa mitään niin suurta tunnetta. Jollain tasolla hän koki miehen pelastaneen hänen henkensä äskeisillä sanoillaan.