Post by Deleted on Dec 14, 2013 12:00:34 GMT 2
Deyan puisti päätään Seraphinan kysymykselle. Ei hän pelännyt petoja. Hän oli törmännyt niihin, mutta ei hän silti niitä pelännyt. Ne olivat metsän lapsia siinä missä hänkin, joten metsä rakasti niitäkin, vaikka ne saattaisivat satuttaa muita. Deyan hymyili hieman huvittuneesti Seraphinan huolelle.
"Vaikka yleissesti ajatellaan, että Villiniitty on hevosena saaliseläin, ei hän ainakaan ole koskaan suostunut ssiihen rooliin. Villiniitty on voimallaan ja rohkeudellaan puolusstanut monesti itsseään ja minua. Joten voin sanoa, ettei Villiniittyä ssyödä kovin helposti. Hän on voimakastahtoisin hevonen, mitä olen kosskaan tavannut", Deyan sanoi ja katseli Villiniityn perään.
Deyan hillitsi naurunsa, kun kuuli Seraphinan vinkaisun tuimalle miehelle. Hän kumminkin hymyili leveästi ja kuiskasi ystävälleen;
"Metsäläiset eivät voi ssyödä lihaa." Tottahan se oli. Se sai heidän olonsa huonoksi, mutta ehkä Seraphina ei ollut tiennyt asiaa. Sanomansa jälkeen Deyan kiinnitti huomionsa uuteen ympäristöön ja löysikin katseellaan parantajan.
Parantaja rupesi heti hommiin puhuessaan heille samalla. Parantajan kysymys oli hieman yllättävä, mutta Deyan ei hämmentynyt siitä. Hän vilkaisi Seraa, kun tämä vastasi heidän puolestaan.
"Seraphina on minulle enemmänkin ssisko", Deyan tuki vetehisen sanoja ja hymyili lämpimästi tälle. Vaikka heidän taipaleensa oli ollut vielä kovin lyhyt, Deyan uskoi heidän suhteensa kääntyvän enemmän sille puolelle kuin rakastavaisten polulle. Deyan ei muutenkaan kuherrellut paljoa kenenkään kanssa, hän haali enemmän ystäviä, veljiä ja siskoja.
Parantaja nyökkäsi heille pienesti hymyillen, kunnes otti neulan ja ohutta lankaa esiin. Vaikka hän olisi saanut asiat magialla hoidettua, ei hän viitisinyt käyttää sitä pienimpiin ruhjeisiin. Niinpä parantaja rupesi ompelemaan nuorukaisen kättä umpeen ja Deyan yritti ajatella muuta.
"Minne olette matkalla?" parantaja kysyi.
"En tiedä oikeastaan", Deyan vastasi rehellisesti. "Jouduimme tänne metssään vahingossa. Pitäisikö minun viedä sinut kotiin, Seraphina?"
"Kohta on ilta. Olisi parempi, jos jäisitte tänne yön ylitse, jollei matkanne ole pitkä."
"Vaikka yleissesti ajatellaan, että Villiniitty on hevosena saaliseläin, ei hän ainakaan ole koskaan suostunut ssiihen rooliin. Villiniitty on voimallaan ja rohkeudellaan puolusstanut monesti itsseään ja minua. Joten voin sanoa, ettei Villiniittyä ssyödä kovin helposti. Hän on voimakastahtoisin hevonen, mitä olen kosskaan tavannut", Deyan sanoi ja katseli Villiniityn perään.
Deyan hillitsi naurunsa, kun kuuli Seraphinan vinkaisun tuimalle miehelle. Hän kumminkin hymyili leveästi ja kuiskasi ystävälleen;
"Metsäläiset eivät voi ssyödä lihaa." Tottahan se oli. Se sai heidän olonsa huonoksi, mutta ehkä Seraphina ei ollut tiennyt asiaa. Sanomansa jälkeen Deyan kiinnitti huomionsa uuteen ympäristöön ja löysikin katseellaan parantajan.
Parantaja rupesi heti hommiin puhuessaan heille samalla. Parantajan kysymys oli hieman yllättävä, mutta Deyan ei hämmentynyt siitä. Hän vilkaisi Seraa, kun tämä vastasi heidän puolestaan.
"Seraphina on minulle enemmänkin ssisko", Deyan tuki vetehisen sanoja ja hymyili lämpimästi tälle. Vaikka heidän taipaleensa oli ollut vielä kovin lyhyt, Deyan uskoi heidän suhteensa kääntyvän enemmän sille puolelle kuin rakastavaisten polulle. Deyan ei muutenkaan kuherrellut paljoa kenenkään kanssa, hän haali enemmän ystäviä, veljiä ja siskoja.
Parantaja nyökkäsi heille pienesti hymyillen, kunnes otti neulan ja ohutta lankaa esiin. Vaikka hän olisi saanut asiat magialla hoidettua, ei hän viitisinyt käyttää sitä pienimpiin ruhjeisiin. Niinpä parantaja rupesi ompelemaan nuorukaisen kättä umpeen ja Deyan yritti ajatella muuta.
"Minne olette matkalla?" parantaja kysyi.
"En tiedä oikeastaan", Deyan vastasi rehellisesti. "Jouduimme tänne metssään vahingossa. Pitäisikö minun viedä sinut kotiin, Seraphina?"
"Kohta on ilta. Olisi parempi, jos jäisitte tänne yön ylitse, jollei matkanne ole pitkä."