Post by Deleted on Nov 11, 2013 16:28:42 GMT 2
Deyan mietti, että kuka mahtoi olla Tehirae. Ehkä se oli tytön ystävä tai joku muu läheinen. Hän ei kumminkaan jäänyt kiinni siihen asiaan.
"Mutta jos silti tapaissimme siellä? Minä kun ajattelin nuuskia Lyrathin joka kolkan ennen kuin palaan takaissin kotiin. Kerkiän varmasti syksyksi matkustamaan ssinne", Deyan puhui tytölle ja toivoi tämä suostuvan tapaamiseen. Hän halusi nähdä meren kauneimmillaan ja kokea sen salaisuudet Seran kanssa.
Sera kertoi aarteesta, jota tuntui tosissaan odottavan. Metsäläinen hymyili ja antoi vetehisen painautua ajatuksiinsa.
Metsäläinen tunsi, kun hennot kädet kiertyivät hänen ympäri ja yrittivät vetää häntä pois miekan alta vaikeakulkuisessa juurakossa. Nuorukainen yritti potkia maata, jotta olisi ollut avuksi Seran vedoille, mutta he eivät onnistuneet yhdessä vetämään häntä pois miekan alta. Mutta pelastus tuli aivan yllättäen, kun Villiniitty päätti hyökätä. Metsäläinen ei jäänyt epäröimään, kömpi ylös ja kiiruhti maahan pyllähtäneen vetehisen luokse vetäen tämän pystyyn. Deyan vaati heitä juoksemaan pakoon, mutta Sera ei tuntunut millään pysyvän hänen vauhdissaan. Metsäläinen teki kaikkensa, jotta toinen olisi pysynyt pystyssä ja tämän matka olisi helpompaa. Hän oli asunut koko ikänsä metsässä, joten siellä kulkeminen ei ollut hänelle vaikeaa. Seraphina oli taas meren kasvatti. Mutta ei hänenkään matkansa ongelmitta sujunut. Haavat tykyttivät lujaa ja Deyan toivoi, ettei menettäisi liikaa verta ja pyörtyisi.
Lopulta Sera pysähtyi ja tiputtautui maahan. Deyan hengitti hengästyneenä ja katseli Seraa, joka vaikutti hirvittävän väsyneeltä, pelokkaalta ja tietämättömältä. Deyan istahti tämän viereen ja tarttui lohduttavasti tämän kädestä. Toisella kädellään hän kosketti lähintä puuta ja kuunteli, mitä puilla oli sanottavaa. Hän hymyili pehmeästi.
"Meidän ei tarvitse enää juossta karkuun. Kuoleman herra luovutti meidän ssuhteen. Hän sai muutaman tällin Villiniityn kavioissta, mutta mitä ilmeisemmin pysstyy kävelemään itsse", Deyan kertoi rauhoittavalla äänellä ja silitti hellästi tytön kättä. "Olette turvassa, neiti Blü."
Sen jälkeen hän rupesi vilkuilemaan ympärilleen ja kurottautui ottamaan erään leveän ja ison lehden itselleen. Siinä samalla revityn kasvin tilalle kasvoi uusi lehti. Deyan veti pienesti ähisten paitansa pois ja levitti sen maahan. Hän näytti Seralle lehteä.
"Tämä on... hmm.. en tiedä mikä hän on nimeltään teidän kielellänne", hän näytti mietteliäältä, kunnes rupesi musertamaan lehteä paidalleen. "Mutta tämä vähentää verenvuotoa ja auttaa kehoa parantumaan nopeammin." Hän otti muserrettua lehtisilppuja sormiensa päälle ja sylkäisi.
"Tätä voi laittaa ilman ssylkeä tai syljen kanssa, mutta syljen kanssa haava parantuu huomattavasti nopeampaa", Deyan selitti ja levitti möhnöä kätensä haavaan. "Vai tiesitkö näisstä jo?"
"Mutta jos silti tapaissimme siellä? Minä kun ajattelin nuuskia Lyrathin joka kolkan ennen kuin palaan takaissin kotiin. Kerkiän varmasti syksyksi matkustamaan ssinne", Deyan puhui tytölle ja toivoi tämä suostuvan tapaamiseen. Hän halusi nähdä meren kauneimmillaan ja kokea sen salaisuudet Seran kanssa.
Sera kertoi aarteesta, jota tuntui tosissaan odottavan. Metsäläinen hymyili ja antoi vetehisen painautua ajatuksiinsa.
Metsäläinen tunsi, kun hennot kädet kiertyivät hänen ympäri ja yrittivät vetää häntä pois miekan alta vaikeakulkuisessa juurakossa. Nuorukainen yritti potkia maata, jotta olisi ollut avuksi Seran vedoille, mutta he eivät onnistuneet yhdessä vetämään häntä pois miekan alta. Mutta pelastus tuli aivan yllättäen, kun Villiniitty päätti hyökätä. Metsäläinen ei jäänyt epäröimään, kömpi ylös ja kiiruhti maahan pyllähtäneen vetehisen luokse vetäen tämän pystyyn. Deyan vaati heitä juoksemaan pakoon, mutta Sera ei tuntunut millään pysyvän hänen vauhdissaan. Metsäläinen teki kaikkensa, jotta toinen olisi pysynyt pystyssä ja tämän matka olisi helpompaa. Hän oli asunut koko ikänsä metsässä, joten siellä kulkeminen ei ollut hänelle vaikeaa. Seraphina oli taas meren kasvatti. Mutta ei hänenkään matkansa ongelmitta sujunut. Haavat tykyttivät lujaa ja Deyan toivoi, ettei menettäisi liikaa verta ja pyörtyisi.
Lopulta Sera pysähtyi ja tiputtautui maahan. Deyan hengitti hengästyneenä ja katseli Seraa, joka vaikutti hirvittävän väsyneeltä, pelokkaalta ja tietämättömältä. Deyan istahti tämän viereen ja tarttui lohduttavasti tämän kädestä. Toisella kädellään hän kosketti lähintä puuta ja kuunteli, mitä puilla oli sanottavaa. Hän hymyili pehmeästi.
"Meidän ei tarvitse enää juossta karkuun. Kuoleman herra luovutti meidän ssuhteen. Hän sai muutaman tällin Villiniityn kavioissta, mutta mitä ilmeisemmin pysstyy kävelemään itsse", Deyan kertoi rauhoittavalla äänellä ja silitti hellästi tytön kättä. "Olette turvassa, neiti Blü."
Sen jälkeen hän rupesi vilkuilemaan ympärilleen ja kurottautui ottamaan erään leveän ja ison lehden itselleen. Siinä samalla revityn kasvin tilalle kasvoi uusi lehti. Deyan veti pienesti ähisten paitansa pois ja levitti sen maahan. Hän näytti Seralle lehteä.
"Tämä on... hmm.. en tiedä mikä hän on nimeltään teidän kielellänne", hän näytti mietteliäältä, kunnes rupesi musertamaan lehteä paidalleen. "Mutta tämä vähentää verenvuotoa ja auttaa kehoa parantumaan nopeammin." Hän otti muserrettua lehtisilppuja sormiensa päälle ja sylkäisi.
"Tätä voi laittaa ilman ssylkeä tai syljen kanssa, mutta syljen kanssa haava parantuu huomattavasti nopeampaa", Deyan selitti ja levitti möhnöä kätensä haavaan. "Vai tiesitkö näisstä jo?"