Post by Caldera on Nov 25, 2012 13:57:34 GMT 2
[Oliver ohjaajineen~
En keksinyt mitään vetävää otsikkoa, mutta saa kelvata .__.]
Tuo ankea, harmaa päivä oli vaihtumassa vielä synkemmäksi yöksi. Kello löi kahdeksaa, eikä kaduilla enää näkynyt muita kuin sekopäisiä kunnonkohottajia hölkkäämässä. Satamassa oli ollut vilinää ja vilskettä koko päivän, mikä ei ollut ihme, ottaen huomioon kalamarkkinat. Jokaisen kaupunkilaisen korvissä kaikuivat vieläkin nuo tyhjät lupaukset kalan tuoreudesta. Satamassa myös suuret laivat, nuo merten ylpeydet, keinuivat kevyessä aallokossa. Yksi noista ylevistä laivoista oli Yöhelmi, susi lampaiden vaatteissa. Valkoiset purret ja siisti kansi eivät kertoneet totuutta, joka niin taidolla oli piilotettu. Varastossa odottivat mustat purjeet ja lippu, jonka näkeminen merkitsi kuolintuomiota.
Laivan kapteeni istuskeli omassa hytissään, näpräillen karttoja ja pohtien tuulen suuntia. Hänen päänsä oli yhtä tyhjä, kuin hänen vieressään seisova tyhjä rommipullo. Minne matkata seuraavaksi? He olivat seisoneet satamassa jo muutaman päivän, mikä oli kyllä hyvää vaihtelua laivakorpuille ja rotille. Miehet tarvitsivat välillä nähdä naisia ja saada kunnon ruokaa. Mutta merikapteenin ei ollut nälkä, ja poikkeuksellisesti hän ei lähtenyt etsimään yöksi seuraa. Hänen mustat hiuksensa olivat sekaisin ja tummat silmät mittailivat matkoja. Minne matkata seuraavaksi...
Kauaa hän ei ehtinyt istua omissa ajatuksissaan, kun hänen hyttinsä ovelle koputettiin. Jeremiah nousi tuolistaan ja käveli ovelle tempaisten sen auki. Oven takana seisoi nuori laivapoika Oronar, joka vaikutti selvästi hengästyneeltä.
"No?" Kapteeni kysyi väsyneenä ja humaltuneena.
"Meidän pitää lähteä! Ovat tekemässä tarkastuksia laivoihin", poika sanoi ja nojasi kädellään oveen, yhä huohottaen raskaasti.
"Kutsu kaikki takaisin, lähdemme heti", Jeremiah sanoi. Vaikka rommin vaikutukset tuntuivat yhtä, hän astui kannelle ja alkoi työskennellä köysien ja purjeiden kanssa käyttäen magiaa. Poika kipitti lataussiltaa pitkin laiturille ja lähti juoksemaan läheiseen pubiin, jonne laivan miehistö oli kadonnut. Jeremiah tiesi hyvin, että hänen edellisen ryöstöretkensä saalis oli toisella kannella valtoimenaan ja sellissä oli Lady Annabellan miehistö odottamassa kohtaloaan. Näistä löydöistä tarkastaja innostuisi.
Jeremiah työskenteli vielä hetken, ennen kuin joukko juopuneita merimiehiä kapusi prikin kannelle. Ilmantaitajat auttoivat Jeremiahia, osa jäi irrottamaan köysiä laiturista. Vedentaitajat odottivat, että kaikki oli valmista, ennen kuin avittivat laivan lähtöä. Ja viidessätoista minuutissa, laiva oli päässyt karkuun noita tarkastajia, jotka olivat piikki jokaisen merirosvon lihassa.
"Vahvistajaa tyyrpuurin puoli", Jeremiah huusi pyörittäessään tukevaa, puista ruoria. "Suunta kohti pohjoista, kohti Pirunsaarta", hän lisäsi kompassi kädessä kulkevalle, ikäkkäälle miehelle. Pirunsaari oli saari Lyrathin koillismerellä. Tuolla saariryppään keskellä sijaitsi pieni maaläntti, jonne Yöhelmen miehistö oli piilottanut aarteensa kaikkien vuosien ajan.
[Möh, tökkö:<]
En keksinyt mitään vetävää otsikkoa, mutta saa kelvata .__.]
Tuo ankea, harmaa päivä oli vaihtumassa vielä synkemmäksi yöksi. Kello löi kahdeksaa, eikä kaduilla enää näkynyt muita kuin sekopäisiä kunnonkohottajia hölkkäämässä. Satamassa oli ollut vilinää ja vilskettä koko päivän, mikä ei ollut ihme, ottaen huomioon kalamarkkinat. Jokaisen kaupunkilaisen korvissä kaikuivat vieläkin nuo tyhjät lupaukset kalan tuoreudesta. Satamassa myös suuret laivat, nuo merten ylpeydet, keinuivat kevyessä aallokossa. Yksi noista ylevistä laivoista oli Yöhelmi, susi lampaiden vaatteissa. Valkoiset purret ja siisti kansi eivät kertoneet totuutta, joka niin taidolla oli piilotettu. Varastossa odottivat mustat purjeet ja lippu, jonka näkeminen merkitsi kuolintuomiota.
Laivan kapteeni istuskeli omassa hytissään, näpräillen karttoja ja pohtien tuulen suuntia. Hänen päänsä oli yhtä tyhjä, kuin hänen vieressään seisova tyhjä rommipullo. Minne matkata seuraavaksi? He olivat seisoneet satamassa jo muutaman päivän, mikä oli kyllä hyvää vaihtelua laivakorpuille ja rotille. Miehet tarvitsivat välillä nähdä naisia ja saada kunnon ruokaa. Mutta merikapteenin ei ollut nälkä, ja poikkeuksellisesti hän ei lähtenyt etsimään yöksi seuraa. Hänen mustat hiuksensa olivat sekaisin ja tummat silmät mittailivat matkoja. Minne matkata seuraavaksi...
Kauaa hän ei ehtinyt istua omissa ajatuksissaan, kun hänen hyttinsä ovelle koputettiin. Jeremiah nousi tuolistaan ja käveli ovelle tempaisten sen auki. Oven takana seisoi nuori laivapoika Oronar, joka vaikutti selvästi hengästyneeltä.
"No?" Kapteeni kysyi väsyneenä ja humaltuneena.
"Meidän pitää lähteä! Ovat tekemässä tarkastuksia laivoihin", poika sanoi ja nojasi kädellään oveen, yhä huohottaen raskaasti.
"Kutsu kaikki takaisin, lähdemme heti", Jeremiah sanoi. Vaikka rommin vaikutukset tuntuivat yhtä, hän astui kannelle ja alkoi työskennellä köysien ja purjeiden kanssa käyttäen magiaa. Poika kipitti lataussiltaa pitkin laiturille ja lähti juoksemaan läheiseen pubiin, jonne laivan miehistö oli kadonnut. Jeremiah tiesi hyvin, että hänen edellisen ryöstöretkensä saalis oli toisella kannella valtoimenaan ja sellissä oli Lady Annabellan miehistö odottamassa kohtaloaan. Näistä löydöistä tarkastaja innostuisi.
Jeremiah työskenteli vielä hetken, ennen kuin joukko juopuneita merimiehiä kapusi prikin kannelle. Ilmantaitajat auttoivat Jeremiahia, osa jäi irrottamaan köysiä laiturista. Vedentaitajat odottivat, että kaikki oli valmista, ennen kuin avittivat laivan lähtöä. Ja viidessätoista minuutissa, laiva oli päässyt karkuun noita tarkastajia, jotka olivat piikki jokaisen merirosvon lihassa.
"Vahvistajaa tyyrpuurin puoli", Jeremiah huusi pyörittäessään tukevaa, puista ruoria. "Suunta kohti pohjoista, kohti Pirunsaarta", hän lisäsi kompassi kädessä kulkevalle, ikäkkäälle miehelle. Pirunsaari oli saari Lyrathin koillismerellä. Tuolla saariryppään keskellä sijaitsi pieni maaläntti, jonne Yöhelmen miehistö oli piilottanut aarteensa kaikkien vuosien ajan.
[Möh, tökkö:<]