Post by Himwath on Dec 13, 2011 21:55:08 GMT 2
//Catsha, ollos hjuva ~ //
Jos Oliverilta olisi kysytty, kuinka hän oikeistaan oli sinne päätynyt, nuorukainen ei olisi osannut vastata. Hän oli vasta edelliskesänä päättänyt äkisti jättää kotiseutunsa ja lähteä tutustumaan todellisuuteen, mikä jo sinänsä oli yllättävä veto arkea rakastavalta nuorelta mieheltä. Ihan vain muutamaa viikkoa aikaisemmin hän oli yhyttänyt nuoren puoliverisen eräästä juottolasta, ja oli jotenkin onnistunut päätymään naisen matkaan.
Oppipojaksi, siis.
Hänestä tuntui kuin muutama edelliskuukausi olisi ollu pelkkää sekasotkua, eikä asioissa enää ollut tolkkua sitä vähääkään, mitä siinä joskus oli.
Nyt Oliver käveli pitkin Hartiven lumisia katuja. Talvi oli tullut tänä vuonna ryminällä, ja suojattomassa Hartivessa se näkyi parhaiten; kadut olivat niin tukossa kinoksista, että kulkemaan pääsi parhaiten joko suksilla tai talojen kattoja pitkin. Navakka tuuli pöllytti kevyttä puuterilunta, ja onnistui jotenkin tihuttamaan sisään niiden koteihin, jotka eivät olleet muistaneet ajoissa tiivistää rakennuksiaan. Vaikka myrskyn jäljiltä tuuli oli tyyntynyt vain pieneksi viimaksi, joka silloin tällöin viitan liepeisiin, muuten kaupunki näytti nukkuvan.
Ehkä se nukkuikin, sillä oli jo myöhä. Oliverista se oli sääli, sillä oli tähtikirkas yö, ja kuutamo hehkui hangilla niin kirkkaana, ettei kulkeminen ollut laisinkaan niin hankalaa kuin edellispäivänä, milloin oli ollut säkkipimeää ja pyryttänyt lunta kuin keskitalvella konsanaan.
Entinen mylläri laski katseensa mökeistä pari askelta edellään kulkevaan naishahmoon. Hän ei ollut vielä ehtinyt muodostaa minkäänlaista mielipidetta Solitariasta, mutta tiesi, ettei hänelle kannattanut puhua kuin puhutellessa. Ei ainakaan tien päällä.
Mutta Oliver oli kärsimätön ja mietti, miten nainen ikimaailmassa oli suostunut ottamaan hänet mukaansa. Hänen teki mieli kysyä sitä, mutta hillitsi kielensä. Ehkä hän ei pitäisi vastauksesta.
Niinpä nuorukainen suostui hammastaan purren seuraamaan naista kyselemättä, mutta toivoi silti, että saisi naisesta enemmän irti, kuin mulkaisuja ja tummaan viittaan verhotun selän.
"Aiotko puhua minulle koko matkalla mitään, madam?" Oliver lopulta kysyi turhauduttuaan hiljaisuuteen.
Jos Oliverilta olisi kysytty, kuinka hän oikeistaan oli sinne päätynyt, nuorukainen ei olisi osannut vastata. Hän oli vasta edelliskesänä päättänyt äkisti jättää kotiseutunsa ja lähteä tutustumaan todellisuuteen, mikä jo sinänsä oli yllättävä veto arkea rakastavalta nuorelta mieheltä. Ihan vain muutamaa viikkoa aikaisemmin hän oli yhyttänyt nuoren puoliverisen eräästä juottolasta, ja oli jotenkin onnistunut päätymään naisen matkaan.
Oppipojaksi, siis.
Hänestä tuntui kuin muutama edelliskuukausi olisi ollu pelkkää sekasotkua, eikä asioissa enää ollut tolkkua sitä vähääkään, mitä siinä joskus oli.
Nyt Oliver käveli pitkin Hartiven lumisia katuja. Talvi oli tullut tänä vuonna ryminällä, ja suojattomassa Hartivessa se näkyi parhaiten; kadut olivat niin tukossa kinoksista, että kulkemaan pääsi parhaiten joko suksilla tai talojen kattoja pitkin. Navakka tuuli pöllytti kevyttä puuterilunta, ja onnistui jotenkin tihuttamaan sisään niiden koteihin, jotka eivät olleet muistaneet ajoissa tiivistää rakennuksiaan. Vaikka myrskyn jäljiltä tuuli oli tyyntynyt vain pieneksi viimaksi, joka silloin tällöin viitan liepeisiin, muuten kaupunki näytti nukkuvan.
Ehkä se nukkuikin, sillä oli jo myöhä. Oliverista se oli sääli, sillä oli tähtikirkas yö, ja kuutamo hehkui hangilla niin kirkkaana, ettei kulkeminen ollut laisinkaan niin hankalaa kuin edellispäivänä, milloin oli ollut säkkipimeää ja pyryttänyt lunta kuin keskitalvella konsanaan.
Entinen mylläri laski katseensa mökeistä pari askelta edellään kulkevaan naishahmoon. Hän ei ollut vielä ehtinyt muodostaa minkäänlaista mielipidetta Solitariasta, mutta tiesi, ettei hänelle kannattanut puhua kuin puhutellessa. Ei ainakaan tien päällä.
Mutta Oliver oli kärsimätön ja mietti, miten nainen ikimaailmassa oli suostunut ottamaan hänet mukaansa. Hänen teki mieli kysyä sitä, mutta hillitsi kielensä. Ehkä hän ei pitäisi vastauksesta.
Niinpä nuorukainen suostui hammastaan purren seuraamaan naista kyselemättä, mutta toivoi silti, että saisi naisesta enemmän irti, kuin mulkaisuja ja tummaan viittaan verhotun selän.
"Aiotko puhua minulle koko matkalla mitään, madam?" Oliver lopulta kysyi turhauduttuaan hiljaisuuteen.