Post by pamorina on Aug 7, 2011 11:14:23 GMT 2
//Toivottavasti osasin laittaa oikeaan paikkaan x)//
Amon
Näin jälleen oli uutta maisemaa näkyvissä. Amon kulki pienen kylän lähettyvillä. Ei se sitä ensin huomannut mutta haltian tarkalla näöllä se näki jotain pientä liikettä ympärillään. Kävelyään syvemmälle kaupunkiin tämä huomasikin pian että ei tallustellut missään tavallisessa metsässä. Amon pysähtyi ja katseli ympärilleen. Tämän silmiin osui pieni talo korkealla tammessa. Mitään enimpiä miettimättä tämä päätti mennä kysymään tietä ja mistä voisi löytää kauppoja. Amonin ruokavarastot olivat hiukan pienentyneet Reinin yöllisen hyökkäyksen ansiosta. Tuo viheliäs koira oli nälissään etsinyt pussukoista muonaa ja Amonin nukkuessa se oli napostellut suurimman osan kaikista lihapitoisista eineksistä. Se jätti vain kaikki makeimmat ruoat ja tietenkin Amonin pienet namuset. Se inhosi niitä. Amon katsahti valkoiseen ystäväänsä hieman nyrpeästi mutta kuitenkin katseessa oli ylpeyttä. Nälkä ajoi Amonia liikkeelle. Se kipusi sukkelasti tuon pienen talon ovelle ja koputti. Olikohan kukaan kotona?
Haltia kaiveli pussukoitaan odotellessaan ja tarttui pieneen nahkaiseen pussiin jossa tämän rahat sijaitsivat. Se oli valmis maksamaan tiedosta. Se nappasi pussukan kätöseensä ja sattumalta katsoi hihassaan olevaan pieneen veitseen. Se oli tylsä. Aseitakin olisi hyvä hieman kunnostaa. Maha murisi hieman joten Amon nappasi pienen neliönmuotoisen vaniljalle tuoksuvan palasen ja heitti sen suuhunsa. Haltia katsahti alas missä iso valkoinen koira odotteli. Se ilahdutti Amonia. Yleisimmin tuo peto ei juuri haltiaa odotellut ja tänään Rein olikin osoittanut enemmän kiinnostusta 'omistajaansa'. Ehkä se näin pyysi anteeksi yöllistä tempaustaan. Olihan Amon suuttunut melkoisesti ja uhannut jättää tuon täydellisesti huomiotta. Eihän haltia tietenkään voinut sitä tehdä mutta suutuspäissään oli uhkaillut monilla asioilla. Koira piti ylpeytensä ja ei näyttänyt mitään katumisen merkkiä. Ja niin Amon oli luovuttanut ja tehnyt rauhan Reinin kanssa. Pian koira kuitenkin luikki tiehensä. Ehkä se huomasi jotain pusikossa. Amon jäi katsomaan koiransa perään nyrpeästi. Se siitä kunnioituksesta.
Amon
Näin jälleen oli uutta maisemaa näkyvissä. Amon kulki pienen kylän lähettyvillä. Ei se sitä ensin huomannut mutta haltian tarkalla näöllä se näki jotain pientä liikettä ympärillään. Kävelyään syvemmälle kaupunkiin tämä huomasikin pian että ei tallustellut missään tavallisessa metsässä. Amon pysähtyi ja katseli ympärilleen. Tämän silmiin osui pieni talo korkealla tammessa. Mitään enimpiä miettimättä tämä päätti mennä kysymään tietä ja mistä voisi löytää kauppoja. Amonin ruokavarastot olivat hiukan pienentyneet Reinin yöllisen hyökkäyksen ansiosta. Tuo viheliäs koira oli nälissään etsinyt pussukoista muonaa ja Amonin nukkuessa se oli napostellut suurimman osan kaikista lihapitoisista eineksistä. Se jätti vain kaikki makeimmat ruoat ja tietenkin Amonin pienet namuset. Se inhosi niitä. Amon katsahti valkoiseen ystäväänsä hieman nyrpeästi mutta kuitenkin katseessa oli ylpeyttä. Nälkä ajoi Amonia liikkeelle. Se kipusi sukkelasti tuon pienen talon ovelle ja koputti. Olikohan kukaan kotona?
Haltia kaiveli pussukoitaan odotellessaan ja tarttui pieneen nahkaiseen pussiin jossa tämän rahat sijaitsivat. Se oli valmis maksamaan tiedosta. Se nappasi pussukan kätöseensä ja sattumalta katsoi hihassaan olevaan pieneen veitseen. Se oli tylsä. Aseitakin olisi hyvä hieman kunnostaa. Maha murisi hieman joten Amon nappasi pienen neliönmuotoisen vaniljalle tuoksuvan palasen ja heitti sen suuhunsa. Haltia katsahti alas missä iso valkoinen koira odotteli. Se ilahdutti Amonia. Yleisimmin tuo peto ei juuri haltiaa odotellut ja tänään Rein olikin osoittanut enemmän kiinnostusta 'omistajaansa'. Ehkä se näin pyysi anteeksi yöllistä tempaustaan. Olihan Amon suuttunut melkoisesti ja uhannut jättää tuon täydellisesti huomiotta. Eihän haltia tietenkään voinut sitä tehdä mutta suutuspäissään oli uhkaillut monilla asioilla. Koira piti ylpeytensä ja ei näyttänyt mitään katumisen merkkiä. Ja niin Amon oli luovuttanut ja tehnyt rauhan Reinin kanssa. Pian koira kuitenkin luikki tiehensä. Ehkä se huomasi jotain pusikossa. Amon jäi katsomaan koiransa perään nyrpeästi. Se siitä kunnioituksesta.