Post by cale on Jun 22, 2011 19:44:05 GMT 2
// Hoo siehän päätit repäistä romaanin 8'3 mie kun aattelin, että tohon edelliseen viestiini voisi olla hankala vastailla ^^'
Ja voih, Nat-parka <: *halii* //
Ihmissutta kiukutti, kun Nat ei vastannut kysymykseen. Ei Alumit oikeastaan vastausta ollut odottanut, mutta edes jotain. Häntä tympi, kun sai jonkun muunkin rupattelukaverin kuin Zarekin, mutta tämä uusi rupattelukaveri vaikutti aikas hiljaiselta tapaukselta. Ei kai tuo nyt niin peloissaan voinut olla, ettei uskaltanut puhua?
Alumit hymähti tälle ajatukselleen, tutki seuralaistaan katseellaan. Katse kuitenkin lipui pian takaisin paljastettua miekan terää kohti. Se oli niin puhdas ja kiiltävä~
"Minä puhun Zarekille ja hän puhuu minulle ja minä sinulle, kässäätkö?" Alumit vastasi kysymykseen tahallaan epäselvästi ja osoitti nyt miekan kärjellä kohti Natia,
"Ja olen elämäni kunnossa, kiitos kysymästä", hän jatkoi virnistäen, otti miekan poikkipäin käsiinsä ja pyöritteli sitä pari kertaa. Kuten tavallista, Zarekin jäljiltä terässä ei näkynyt tahran tahraa tai minkäänlaista uutta naarmua. Alumit oli siis ainut, joka todella käytti heidän yhteistä asettaan. Harmi, toinen persoona kun pääsi mielestään käsittelemään miekkaa niin kovin harvoin, että pelkäsi terän vielä joskus ruostuvan tuppeensa kiinni. Mutta nyt miekkaa oli ehdottomasti päästävä taas käyttämään! Ja Nat sattui sopivasti olemaan tuossa lähellä, Alumit tuumi katsahtaessaan toista pikaisesti. Tietysti miekkaa pitäisi päästä kokeilemaan johonkin elolliseen olentoon, muutenhan se olisi aivan liian tylsää.
Mutta... vaikka Alumit olisi enemmän kuin mielellään silponut toisen pelkästään siitä syystä, että tämä oli saanut Zarekin ahdistumaan (mihin Alumit oli oikeastaan suurin syyllinen puheidensa takia), hän tiesi, ettei Zarek sallisi moista. Alumit puraisi ärtyneenä huultansa ja tuhahti itsekseen. Mitä hän siis voisi tehdä? Rupatella mukavia? Eikä!
Kiukku nosti taas päätänsä, kun Natin sanat kantautuivat korviin. Salamannopeasti susi oli siirtynyt lähemmäs ja asettanut miekan kärjen toisen leuan alle.
"Rahoituttaisiin?! Miten tällaisessa tilanteessa voi rauhoittua?" Alumit ärähti ja ujutti miekkaa sen verran eteenpäin, että toinen melko varmasti tuntisi sen terävän kärjen kurkullaan.
Hän antoi Zarekin huomautuksien ja varoituksien haihtua olemattomiin.
"Jos minulla ei olisi yhtä sääntöä, olisin jo työntänyt tämän miekan kurkkusi läpi aikaa sitten!" ihmissusi murisi ja katseli Natia varsin murhaavasti.
"Mutta voih. Sinun onneksesi hän on niin kovin suojelevainen", Alumit jatkoi vihaisena tarkoittaen Zarekia sanoillaan. Sitä hän ei kuitenkaan alkanut selittää Natille. Joskus sitä kun tuppasi vallan unohtumaan, etteivät kaikki tienneet, mitä ihmissuden pään sisällä tapahtui.
"Mutta kerropas, nyt kun olet siinä kiipelissä, mikä onkaan lopullinen vastaus kysymykseeni?" Alumit kysyi nyt aavistuksen rauhallisemmin, ilkeä hymy kuitenkin huulillaan. Hän palasi takaisin siihen 'pidätkö tytöistä vai pojista?' -kysymykseensä. Hän halusi saada siihen kunnollisen vastauksen, eikä mitään kiertelevää ja kaartelevaa höpinää.
// Yay~ päästiin kolmannelle sivulle //
Ja voih, Nat-parka <: *halii* //
Ihmissutta kiukutti, kun Nat ei vastannut kysymykseen. Ei Alumit oikeastaan vastausta ollut odottanut, mutta edes jotain. Häntä tympi, kun sai jonkun muunkin rupattelukaverin kuin Zarekin, mutta tämä uusi rupattelukaveri vaikutti aikas hiljaiselta tapaukselta. Ei kai tuo nyt niin peloissaan voinut olla, ettei uskaltanut puhua?
Alumit hymähti tälle ajatukselleen, tutki seuralaistaan katseellaan. Katse kuitenkin lipui pian takaisin paljastettua miekan terää kohti. Se oli niin puhdas ja kiiltävä~
"Minä puhun Zarekille ja hän puhuu minulle ja minä sinulle, kässäätkö?" Alumit vastasi kysymykseen tahallaan epäselvästi ja osoitti nyt miekan kärjellä kohti Natia,
"Ja olen elämäni kunnossa, kiitos kysymästä", hän jatkoi virnistäen, otti miekan poikkipäin käsiinsä ja pyöritteli sitä pari kertaa. Kuten tavallista, Zarekin jäljiltä terässä ei näkynyt tahran tahraa tai minkäänlaista uutta naarmua. Alumit oli siis ainut, joka todella käytti heidän yhteistä asettaan. Harmi, toinen persoona kun pääsi mielestään käsittelemään miekkaa niin kovin harvoin, että pelkäsi terän vielä joskus ruostuvan tuppeensa kiinni. Mutta nyt miekkaa oli ehdottomasti päästävä taas käyttämään! Ja Nat sattui sopivasti olemaan tuossa lähellä, Alumit tuumi katsahtaessaan toista pikaisesti. Tietysti miekkaa pitäisi päästä kokeilemaan johonkin elolliseen olentoon, muutenhan se olisi aivan liian tylsää.
Mutta... vaikka Alumit olisi enemmän kuin mielellään silponut toisen pelkästään siitä syystä, että tämä oli saanut Zarekin ahdistumaan (mihin Alumit oli oikeastaan suurin syyllinen puheidensa takia), hän tiesi, ettei Zarek sallisi moista. Alumit puraisi ärtyneenä huultansa ja tuhahti itsekseen. Mitä hän siis voisi tehdä? Rupatella mukavia? Eikä!
Kiukku nosti taas päätänsä, kun Natin sanat kantautuivat korviin. Salamannopeasti susi oli siirtynyt lähemmäs ja asettanut miekan kärjen toisen leuan alle.
"Rahoituttaisiin?! Miten tällaisessa tilanteessa voi rauhoittua?" Alumit ärähti ja ujutti miekkaa sen verran eteenpäin, että toinen melko varmasti tuntisi sen terävän kärjen kurkullaan.
Hän antoi Zarekin huomautuksien ja varoituksien haihtua olemattomiin.
"Jos minulla ei olisi yhtä sääntöä, olisin jo työntänyt tämän miekan kurkkusi läpi aikaa sitten!" ihmissusi murisi ja katseli Natia varsin murhaavasti.
"Mutta voih. Sinun onneksesi hän on niin kovin suojelevainen", Alumit jatkoi vihaisena tarkoittaen Zarekia sanoillaan. Sitä hän ei kuitenkaan alkanut selittää Natille. Joskus sitä kun tuppasi vallan unohtumaan, etteivät kaikki tienneet, mitä ihmissuden pään sisällä tapahtui.
"Mutta kerropas, nyt kun olet siinä kiipelissä, mikä onkaan lopullinen vastaus kysymykseeni?" Alumit kysyi nyt aavistuksen rauhallisemmin, ilkeä hymy kuitenkin huulillaan. Hän palasi takaisin siihen 'pidätkö tytöistä vai pojista?' -kysymykseensä. Hän halusi saada siihen kunnollisen vastauksen, eikä mitään kiertelevää ja kaartelevaa höpinää.
// Yay~ päästiin kolmannelle sivulle //