Post by aislinn on Nov 26, 2009 16:20:51 GMT 2
// voi ei minä ! alan tökkiä itteeni sun puolesta. D:
tuu oikeesti ihan rohkeesti vaan ilmoittamaan olemassaolostas, ja Zarekin olemassaolosta, jos tuntuu kestävän ihan liian kauan, niinkuin just nyt esimerkiksi sattumalta taas vaihteeksi. ): //
Alumitin aloittaessa puheensa, jokin nakutti Amaurëan takaraivossa. Toinen vaikutti jotenkin.. petollisen rauhalliselta.
Niinpä, ennen kuin haltia sitä ehti odottaa, Alumit kysyi julman hymyn saattelemana, miltä ruumisarkku kuulostaisi.
Sillä sekunnilla Amaurëa kiskaisi miekkansa esiin, vaikka silmät olivat muljahtaa kiinni äkillisestä liikkeen tuomasta kipuaallosta. Hän taistelisi Alumitia vastaan vaikka silmät sidottuina ja pää auki halkaistuna, vaikka ilman aseita. Mutta onneksi Zarek kuitenkin vaihtoi Alumitin kanssa paikkaa varsin nopeasti, vaikkei haltia tätä heti huomannutkaan. Niinpä hän astahti pienellä viiveellä taaemmas, ja sai palkkioksi horjahduksen niin, että joutui ottamaan tukea miekallaan. Amaurëa ei toipunut tästä aivan niin nopeasti kuin olisi halunnut, mutta onneksi hän huomasi seuraavaksi tuijottavansa Zarekin silmiin, joka oli jo ehtinyt laittaa miekkansa pois.
Aluksi haltialta meni kaikki Zarekin sanat ohi, ja niinpä kesti jonkin aikaa, ennen kuin hän reagoi millään lailla.
" Olet oikeassa, " hän sanoi sitten lyhyesti, pitäen silmänsä kiinni. Silmien kiinnipitäminen tuntui helpottavan Amaurëan tykyttävän takaraivon kipua jonkin verran, mutta hänen oloaan se ei auttanut millään lailla. Päinvastoin, se sai hänet tuntemaan itsensä avuttomaksi ja haavoittuvaiseksi. Kaksi tunnetta, joita haltia vihasi luultavasti eniten maailmassa.
" Totta kai, eihän tämä mitään ole, " hän vastasi Zarekille varsin vähättelevästi, pitäen kuitenkin vielä hetken silmiään kiinni.
Niinpä, tarkistaen vielä kerran suunnan, Amaurëa sujautti miekan huotraansa ja astahti silmät edelleen suljettuina parin juuren ylitse, kiersi sitten vähän suuremman kiven, eikä aikaakaan kun hän tunsi pehmäen sammalen saappaissaan.
Silloin tällöin haltia varmisti ympäristönsä, mutta piti muuten kulkiessaan silmänsä kiinni. Hän kuitenkin aukaisi ne, kun varpaat osuivat ensimmäisen kerran kallioon, ja pysähtyi sitten.
Vaitonaisesti hän odotti Zarekin menevän hänen ohitseen, ja seurasi sitten tätä kallioiden taakse, istuutuen sammaleelle. Katsoessaan suoraan eteenpäin, Amaurëan näkökenttä kallistui hieman, hänen itsensä kuitenkin pysyessä selkä suorana, kenties jäykännäköisesti. Hetken kuluttua haltia taivutti kättään niin, että pystyi tunnustelemaan selkäpuoltaan. Se tuntui kostealta, tahmelta. Verta oli selkeästi valunut, mutta ei niin pitkälle, mitä haltia oli ajatellut. Onneksi. Sitten hän vilkaisi Zarekia. Toisaalta hän ei olisi halunnut pyytää tältä mitään, koska eihän toinen ollut mitään velkaa Amaurëalle. Mutta toisaalta, mitä jos haava oli pahempi kuin hän oletti? Hiljaa huokaisten hän kuitenkin aukaisi suunsa, vasten kaikkia ajatuksiaan ja periaatteitaan.
" Pystyisitkö vilkaisemaan päätäni? " hän kysyi, hiljaa, katse pysyen Zarekin silmissä vain hetken. Teko oli oikeasti vaatinut haltialta jonkin verran tahdonvoimaa, vaikka ei välttämättä uskoisi, että yhteen lauseeseen ei sellaista kovin paljoa tarvitsisi.
// kökkö, yyh anteeksi, kyllä tää vielä tästä. D: //
tuu oikeesti ihan rohkeesti vaan ilmoittamaan olemassaolostas, ja Zarekin olemassaolosta, jos tuntuu kestävän ihan liian kauan, niinkuin just nyt esimerkiksi sattumalta taas vaihteeksi. ): //
Alumitin aloittaessa puheensa, jokin nakutti Amaurëan takaraivossa. Toinen vaikutti jotenkin.. petollisen rauhalliselta.
Niinpä, ennen kuin haltia sitä ehti odottaa, Alumit kysyi julman hymyn saattelemana, miltä ruumisarkku kuulostaisi.
Sillä sekunnilla Amaurëa kiskaisi miekkansa esiin, vaikka silmät olivat muljahtaa kiinni äkillisestä liikkeen tuomasta kipuaallosta. Hän taistelisi Alumitia vastaan vaikka silmät sidottuina ja pää auki halkaistuna, vaikka ilman aseita. Mutta onneksi Zarek kuitenkin vaihtoi Alumitin kanssa paikkaa varsin nopeasti, vaikkei haltia tätä heti huomannutkaan. Niinpä hän astahti pienellä viiveellä taaemmas, ja sai palkkioksi horjahduksen niin, että joutui ottamaan tukea miekallaan. Amaurëa ei toipunut tästä aivan niin nopeasti kuin olisi halunnut, mutta onneksi hän huomasi seuraavaksi tuijottavansa Zarekin silmiin, joka oli jo ehtinyt laittaa miekkansa pois.
Aluksi haltialta meni kaikki Zarekin sanat ohi, ja niinpä kesti jonkin aikaa, ennen kuin hän reagoi millään lailla.
" Olet oikeassa, " hän sanoi sitten lyhyesti, pitäen silmänsä kiinni. Silmien kiinnipitäminen tuntui helpottavan Amaurëan tykyttävän takaraivon kipua jonkin verran, mutta hänen oloaan se ei auttanut millään lailla. Päinvastoin, se sai hänet tuntemaan itsensä avuttomaksi ja haavoittuvaiseksi. Kaksi tunnetta, joita haltia vihasi luultavasti eniten maailmassa.
" Totta kai, eihän tämä mitään ole, " hän vastasi Zarekille varsin vähättelevästi, pitäen kuitenkin vielä hetken silmiään kiinni.
Niinpä, tarkistaen vielä kerran suunnan, Amaurëa sujautti miekan huotraansa ja astahti silmät edelleen suljettuina parin juuren ylitse, kiersi sitten vähän suuremman kiven, eikä aikaakaan kun hän tunsi pehmäen sammalen saappaissaan.
Silloin tällöin haltia varmisti ympäristönsä, mutta piti muuten kulkiessaan silmänsä kiinni. Hän kuitenkin aukaisi ne, kun varpaat osuivat ensimmäisen kerran kallioon, ja pysähtyi sitten.
Vaitonaisesti hän odotti Zarekin menevän hänen ohitseen, ja seurasi sitten tätä kallioiden taakse, istuutuen sammaleelle. Katsoessaan suoraan eteenpäin, Amaurëan näkökenttä kallistui hieman, hänen itsensä kuitenkin pysyessä selkä suorana, kenties jäykännäköisesti. Hetken kuluttua haltia taivutti kättään niin, että pystyi tunnustelemaan selkäpuoltaan. Se tuntui kostealta, tahmelta. Verta oli selkeästi valunut, mutta ei niin pitkälle, mitä haltia oli ajatellut. Onneksi. Sitten hän vilkaisi Zarekia. Toisaalta hän ei olisi halunnut pyytää tältä mitään, koska eihän toinen ollut mitään velkaa Amaurëalle. Mutta toisaalta, mitä jos haava oli pahempi kuin hän oletti? Hiljaa huokaisten hän kuitenkin aukaisi suunsa, vasten kaikkia ajatuksiaan ja periaatteitaan.
" Pystyisitkö vilkaisemaan päätäni? " hän kysyi, hiljaa, katse pysyen Zarekin silmissä vain hetken. Teko oli oikeasti vaatinut haltialta jonkin verran tahdonvoimaa, vaikka ei välttämättä uskoisi, että yhteen lauseeseen ei sellaista kovin paljoa tarvitsisi.
// kökkö, yyh anteeksi, kyllä tää vielä tästä. D: //