Post by aislinn on Jul 18, 2009 19:39:38 GMT 2
// ohoi, Zarek ja Cale ! : D
voi miksei voi aloittaa peliä ilman otsikkoa. D:
no mutta, otsikko viittaa siihen että niitä (väärinkäsityksiä) vois tapahtua vähän enemmänkin, jos tilaisuuksia tulee. : D //
Mihrasissa - hämärässä, syrjäisessä majatalossa
Amaurëan oli ollut pakko hakea suojaa lähimmästä mahdollisesta majatalosta, aivan Mihrasin laitamilta rankkasateen yllätettyä hänet.
Normaalisti kovemmatkin sateet eivät häntä hetkauta, mutta tällä kertaa sade oli ollut viiltävää ja kylmää, eikä ukkonenkaan ollut tohtinut pysyä pois tästä helvetillisestä veden ja jään kohtaamisesta. Toki haltia olisi pystynyt pitämään itsensä kuivana magiansa avulla, mutta se olisi vieroittanut häneltä liikaa voimia. Ja toisaalta, mihin hän oli menossa?
Otettuaan tiskiltä kannullisen vettä ja lasin, Amaurëa istuutui syrjäisimpään pöytään toinen suupieli synkästi koholla.
Oli suunnilleen hänen Lyrathiin rantautumisensa vuosipäivä. Haltia kumosi puoli lasillista vettä kurkkuunsa ja silmäili majatalon baarissa norkoilevaa väkeä.
Kaikki näyttivät hämäriltä ja sellaisilta, ettei heihin haluisi kohdata jos olisi hento nuori nainen.
Amaurëan katse osui erityisesti rusehtavaan ja vihertävään pukeutuneeseen nuoreen mieheen. Mies tuntui vilkuilevan haltian seinää vasten ripustettua jousta ja nuoliviintä tarpeettoman kiinnostuneesti. Mutta Amaurëa oli kuin ei huomaisikaan, ja siemaisi vettä, kääntäen katseensa hämärää salia valaisevaan takkaan.
Sali oli oikeastaan aika ahdistava. Tunkkaisenoloinen ja liian ahdas, liikaa haltiaa kohti suuntautuneita silmäpareja.
Lopulta hän antoi päänsä vaipua hieman pöytää kohti, huokaisten hiljaa. Virhe.
Välittömästi se ruskeavihertävästi pukeutunut nuorukainen - jolla tuntui olevan jotenkin vihertävät hiuksetkin - lähti kävelemään kohti Amaurëaa, kaksi vesikannua käsissään ja jonkinlainen outo pilke silmäkulmassaan.
Eikä aikaakaan, kun mies "kompastui" juuri haltian pöydän luona, ja kaatoi kannunsa pitkin poikin pöytää ja lattiaa. Totta kai Amaurëakin sai osansa, ja ponnahtikin pystyyn tavoitellen miekkaa vyöllään.
" Hupshista, anteeksi, " mies naureskeli ja kumartui nostamaan kannuja lattialta. Mukaan tarttui kaksi esinettä seinänvierustaltakin, mutta tätä ei Amaurëa huomannut kiihtymykseltään vasta kuin myöhemmin, miehen kadottua jo hyvän aikaa sitten.
Muutama päivä jälkeenpäin, "nykyhetki"
Haltia sulloi saappaansa jo ennestään pullottavaan olkalaukkuun, sirojen jalkojen upotessa hiekkaan epämiellyttävästi. Amaurëa ei pitänyt siitä, ettei pinta, millä hän käveli ollut kiinteää niinkuin normaali maa.
Hän ei pitänyt epätietoisuuden tunteesta, hän ei tiennyt, nielaisisiko hiekka hänet kahden sekunnin kuluttua, vai upottaisiko se vain sen verran, että hän jäisi jumiin.
Estrén nimeen, hän paloittelisi sen onnettoman joka uskalsi kajota hänen jouseen ja nuoliviineensä.
Ilma oli onneksi jo parempi, oikeastaan melko kaunis. Haltia olisi jopa nauttinut siitä, ellei olisi ollut niin ärtynyt.
Amaurëan jalat olivat johdattaneet hänet laguunille, hänen yrittäessä löytää sen nuorukaisen, joka oli varastanut haltian silmäterät.
Tarvottuaan hetken aikaa hiekassa, hän kohotti katseensa ja huokaisi. Vasta nyt hän alkoi huomioida ympäristöään kunnolla, normaaliin tapaansa.
Aurinko heitti säteitään joka puolelle, saaden veden kimmeltämään kauniisti. Amaurëa päätti poiketa lähes moitteettoman suoralta tieltään kohdalle, jossa vesi kohtaa hiekan. Pienen pohdinnan jälkeen hän astui hieman syvemmälle, antaen veden ylettyä nyt nilkkoihinsa.
Enempää hän ei uskaltanut vettä kohti edetä, koska hiekka kuitenkin upotti hieman enemmän vedessä.
Sillä hetkellä, auringon luodessa kirkkaita säteitään haltian ympärille, jousen ja nuoliviinen menettäminen ei tuntunut enää niin kauhean hirveältä.
// mitä muuten Deimosille on tapahtunu? jos saan udella? :3 //
voi miksei voi aloittaa peliä ilman otsikkoa. D:
no mutta, otsikko viittaa siihen että niitä (väärinkäsityksiä) vois tapahtua vähän enemmänkin, jos tilaisuuksia tulee. : D //
Mihrasissa - hämärässä, syrjäisessä majatalossa
Amaurëan oli ollut pakko hakea suojaa lähimmästä mahdollisesta majatalosta, aivan Mihrasin laitamilta rankkasateen yllätettyä hänet.
Normaalisti kovemmatkin sateet eivät häntä hetkauta, mutta tällä kertaa sade oli ollut viiltävää ja kylmää, eikä ukkonenkaan ollut tohtinut pysyä pois tästä helvetillisestä veden ja jään kohtaamisesta. Toki haltia olisi pystynyt pitämään itsensä kuivana magiansa avulla, mutta se olisi vieroittanut häneltä liikaa voimia. Ja toisaalta, mihin hän oli menossa?
Otettuaan tiskiltä kannullisen vettä ja lasin, Amaurëa istuutui syrjäisimpään pöytään toinen suupieli synkästi koholla.
Oli suunnilleen hänen Lyrathiin rantautumisensa vuosipäivä. Haltia kumosi puoli lasillista vettä kurkkuunsa ja silmäili majatalon baarissa norkoilevaa väkeä.
Kaikki näyttivät hämäriltä ja sellaisilta, ettei heihin haluisi kohdata jos olisi hento nuori nainen.
Amaurëan katse osui erityisesti rusehtavaan ja vihertävään pukeutuneeseen nuoreen mieheen. Mies tuntui vilkuilevan haltian seinää vasten ripustettua jousta ja nuoliviintä tarpeettoman kiinnostuneesti. Mutta Amaurëa oli kuin ei huomaisikaan, ja siemaisi vettä, kääntäen katseensa hämärää salia valaisevaan takkaan.
Sali oli oikeastaan aika ahdistava. Tunkkaisenoloinen ja liian ahdas, liikaa haltiaa kohti suuntautuneita silmäpareja.
Lopulta hän antoi päänsä vaipua hieman pöytää kohti, huokaisten hiljaa. Virhe.
Välittömästi se ruskeavihertävästi pukeutunut nuorukainen - jolla tuntui olevan jotenkin vihertävät hiuksetkin - lähti kävelemään kohti Amaurëaa, kaksi vesikannua käsissään ja jonkinlainen outo pilke silmäkulmassaan.
Eikä aikaakaan, kun mies "kompastui" juuri haltian pöydän luona, ja kaatoi kannunsa pitkin poikin pöytää ja lattiaa. Totta kai Amaurëakin sai osansa, ja ponnahtikin pystyyn tavoitellen miekkaa vyöllään.
" Hupshista, anteeksi, " mies naureskeli ja kumartui nostamaan kannuja lattialta. Mukaan tarttui kaksi esinettä seinänvierustaltakin, mutta tätä ei Amaurëa huomannut kiihtymykseltään vasta kuin myöhemmin, miehen kadottua jo hyvän aikaa sitten.
Muutama päivä jälkeenpäin, "nykyhetki"
Haltia sulloi saappaansa jo ennestään pullottavaan olkalaukkuun, sirojen jalkojen upotessa hiekkaan epämiellyttävästi. Amaurëa ei pitänyt siitä, ettei pinta, millä hän käveli ollut kiinteää niinkuin normaali maa.
Hän ei pitänyt epätietoisuuden tunteesta, hän ei tiennyt, nielaisisiko hiekka hänet kahden sekunnin kuluttua, vai upottaisiko se vain sen verran, että hän jäisi jumiin.
Estrén nimeen, hän paloittelisi sen onnettoman joka uskalsi kajota hänen jouseen ja nuoliviineensä.
Ilma oli onneksi jo parempi, oikeastaan melko kaunis. Haltia olisi jopa nauttinut siitä, ellei olisi ollut niin ärtynyt.
Amaurëan jalat olivat johdattaneet hänet laguunille, hänen yrittäessä löytää sen nuorukaisen, joka oli varastanut haltian silmäterät.
Tarvottuaan hetken aikaa hiekassa, hän kohotti katseensa ja huokaisi. Vasta nyt hän alkoi huomioida ympäristöään kunnolla, normaaliin tapaansa.
Aurinko heitti säteitään joka puolelle, saaden veden kimmeltämään kauniisti. Amaurëa päätti poiketa lähes moitteettoman suoralta tieltään kohdalle, jossa vesi kohtaa hiekan. Pienen pohdinnan jälkeen hän astui hieman syvemmälle, antaen veden ylettyä nyt nilkkoihinsa.
Enempää hän ei uskaltanut vettä kohti edetä, koska hiekka kuitenkin upotti hieman enemmän vedessä.
Sillä hetkellä, auringon luodessa kirkkaita säteitään haltian ympärille, jousen ja nuoliviinen menettäminen ei tuntunut enää niin kauhean hirveältä.
// mitä muuten Deimosille on tapahtunu? jos saan udella? :3 //