Post by midori on Mar 17, 2009 15:17:46 GMT 2
// Dailow! //
Aallot iskivät rantakivikkoon valtavalla voimalla. Vaahtopäiset aallot käyttäytyivät, kuin niiden ainoa tavoite olisi ollut iskeä kivet palasiksi ja hukuttaa mahdolliset rannassa olijat. Tuulikin tuntui ärtyneen jostain, sillä sekin repi puiden lehtiä raivoisasti.
Naganeito luikerteli varovaisesti ihan luolastojen reunaa pitkin - mahdollisimman kaukana merestä. Hännän kanssa oli äärimmäisen vaikeaa luikerrellä läpimärillä kivillä, joten tyttö pysytteli rannassa. Aina välillä polku vuoren ja meren välillä tosin kaventui niin pahasti että hänen oli oltava hirmuisen tarkkana, ettei pudonnut veteen. Aivan. Hän oli melko korkealla. Xiomara oli kiivennyt lähes koko iltapäivän ja nyt hän oli vaarassa paiskautua alas suoraan kapinoivaan aaltolaumaan. Xio pysähtyi saapuessaan melkoisen hyvältä tuntuvalle tasanteelle ja tasoitteli hengitystään rauhallisemmaksi. Hän oli ollut melko kauan poissa kotiluolastaan - taas kerran - mutta tällä ilmalla takas alaspäin meneminen olisi vielä vaarallisempaa kuin ylös meneminen.
Alkoi sataa. Taivas oli täynnä merkkejä tulevasta rajunilmasta.
Xio nojasi vielä hetken seinämään ja käänsi päätään hitusen menosuuntaan päin. Hän ei olisi halunnut jatkaa matkaa. Jokainen askel olisi riski. Riski astua huteralle alueelle ja pirtoutua aallokkoon. Kylmätväreet juoksivat nagan selkäpiirtä pitkin. Tyttö yritti tarkastella ympäristöään paremmin, mutta hänen oli vaikeaa erottaa mitään selvästi niin pimeässä. Kaiken kukkuraksi vesitipat yrittivät koko ajan saada hänet räpyttelemään silmiään. Xiomara olisi huonosta hämäränäöstään huolimatta voinut vaikka vannoa että vähän matkan päässä oli valoa. Ei kirkasta, niinkuin auringolla, vaan kellertävää, niinkuin tulella. Xiomara kohotti kulmiaan, pyyhkäisi märkää otsaansa ja lähti luikertelemaan valoa kohti. JOS siellä nyt oli valoa. Se katosi aina välillä näkyvistä, ja Xiomara alkoi hetki hetkeltä epäillä enemmän ja enemmän sen olemassa oloa. Hän päätti kuitenkin tarkistaa asian. Mitä muutakaan tekemistä hänellä täällä olisi?
Aallot iskivät rantakivikkoon valtavalla voimalla. Vaahtopäiset aallot käyttäytyivät, kuin niiden ainoa tavoite olisi ollut iskeä kivet palasiksi ja hukuttaa mahdolliset rannassa olijat. Tuulikin tuntui ärtyneen jostain, sillä sekin repi puiden lehtiä raivoisasti.
Naganeito luikerteli varovaisesti ihan luolastojen reunaa pitkin - mahdollisimman kaukana merestä. Hännän kanssa oli äärimmäisen vaikeaa luikerrellä läpimärillä kivillä, joten tyttö pysytteli rannassa. Aina välillä polku vuoren ja meren välillä tosin kaventui niin pahasti että hänen oli oltava hirmuisen tarkkana, ettei pudonnut veteen. Aivan. Hän oli melko korkealla. Xiomara oli kiivennyt lähes koko iltapäivän ja nyt hän oli vaarassa paiskautua alas suoraan kapinoivaan aaltolaumaan. Xio pysähtyi saapuessaan melkoisen hyvältä tuntuvalle tasanteelle ja tasoitteli hengitystään rauhallisemmaksi. Hän oli ollut melko kauan poissa kotiluolastaan - taas kerran - mutta tällä ilmalla takas alaspäin meneminen olisi vielä vaarallisempaa kuin ylös meneminen.
Alkoi sataa. Taivas oli täynnä merkkejä tulevasta rajunilmasta.
Xio nojasi vielä hetken seinämään ja käänsi päätään hitusen menosuuntaan päin. Hän ei olisi halunnut jatkaa matkaa. Jokainen askel olisi riski. Riski astua huteralle alueelle ja pirtoutua aallokkoon. Kylmätväreet juoksivat nagan selkäpiirtä pitkin. Tyttö yritti tarkastella ympäristöään paremmin, mutta hänen oli vaikeaa erottaa mitään selvästi niin pimeässä. Kaiken kukkuraksi vesitipat yrittivät koko ajan saada hänet räpyttelemään silmiään. Xiomara olisi huonosta hämäränäöstään huolimatta voinut vaikka vannoa että vähän matkan päässä oli valoa. Ei kirkasta, niinkuin auringolla, vaan kellertävää, niinkuin tulella. Xiomara kohotti kulmiaan, pyyhkäisi märkää otsaansa ja lähti luikertelemaan valoa kohti. JOS siellä nyt oli valoa. Se katosi aina välillä näkyvistä, ja Xiomara alkoi hetki hetkeltä epäillä enemmän ja enemmän sen olemassa oloa. Hän päätti kuitenkin tarkistaa asian. Mitä muutakaan tekemistä hänellä täällä olisi?