Post by Deleted on Jun 8, 2009 18:22:17 GMT 2
Delores säikähti oikein kunnolla, kun hän puhui. Taisi neiti olla ajatuksissaan.
Akuron toisessa suupielessä viivähti pieni hymyntapainen. Pian se kuitenkin olikin jo kadonnut tietymättömiin.
"Hyvä, että se öinen ei tehnyt vahinkoa", hän mutisi, pienoinen puna edelleen kasvoilla leikkien.
Hän ei pitänyt ollenkaan siitä, että Delores alkoi itkeä. Ei se häntä ärsyttänyt, vaan sai hänet vain levottomaksi ja jotenkin toimettomaksi.
"Ehei, pääasia, että olet kunnossa..", lohikäärme selitti kiireesti ja kohottautuessaan ylös...
Deloresin nauru oli parempi kuin itku. Akuro ei halunnut lajitoverinsa itkevän. Se oli alentavaa ja jollain sairaalla tavalla suloista. Ainakin hänen teki silloin valtavasti mieli sulkea nainen syliinsä...
Akuro otti avun mielihyvin vastaan, vaikkei sitä näyttänytkään ilmeellään millään tavalla. Mutta pianhan se ilmekin muuttui, kun Delores vuorostaan kaatui -ja suoraan hänen päälleen.
Sillä hetkellä Akuro ymmärsi, mitä tarkoitettiin "sydämen kuperkeikalla". Hänen ainakin veti voltteja!
Sen lyhyen ajan, kun Delores makasi hänen päällään, Akuron teki kamalasti mieli vain kietoa kätensä naisen ympärille ja rutistaa hellästi.. Hän ei kuitenkaan olisi edes ehtinyt tehdä sitä, niin nopeasti lohikäärmeneito nousi ylös.
Poskilla ollut puna näytti unohtuneen jonnekin, mutta sydän hakkasi sitäkin kovempaa.
"E-ei haittaa.. Ei sillä väliä", lohikäärme vastasi ensimmäisiin pahoitteluihin hämmentyneellä ja yllättävän hennolla äänellä.
Anteeksipyynnön jälkeiset kyyneleet painoivat jotain nappia Akuron sisällä, hän nousi kiireesti ylös ja vain yksinkertaisesti pyyhkäisi ne kämmenselällään pois naisen kasvoilta.
"Älä nyt viitsi! Ei se nyt noin kamalaa ollut!" hän vähätteli ja yritti hymyillä edes jollain asteella rohkaisevasti. Hän ei olisi uskonut, että sitäkin taitoa pitäisi erikseen harjoitella; hymy-yritys muistutti vain etäisesti sitä, mitä sen olisi kuulunut olla.
Delores vain oli jotenkin pelokkaan näköinen. Miksi? Mitä nainen pelkäsi? Eihän tällä ollut syytä pelätä ainakaan häntä! Itkusta ja nolostuksesta punaiset posket ja kosteat silmät saivat Deloresin näyttämään.. suloiselta.
Akuro silitti naisen vaaleita hiuksia, yrittämättä enää hymyillä. Hän tunsi olonsa samalla rauhalliseksi ja hermostuneeksi. Outoa.
Mitähän Delores tekisi, jos...? Ei kai mitään?
Hitaasti, varovaisesti Akuro nojautui lähemmäs naisen kasvoja, sentti sentiltä, ja lopulta painoi omat huulensa tämän pehmeitä huulia vasten. Hänen oli pakko sulkea silmänsä, muuten hän olisi lehahtanut aivan punaiseksi. Mitä hän oikein teki...?
Delores tuoksui hyvältä, jollain tavalla makealta, mutta kyyneleiden suolantuoksu pisti sen lävitse. Akuro veti Deloresin lähemmäs itseään, aivan kiinni. Hetki tässä, vain hetki...
//anteeksi kesto ja pieni autohittaus. Toivottavasti ei haittaa? ^^ //
Akuron toisessa suupielessä viivähti pieni hymyntapainen. Pian se kuitenkin olikin jo kadonnut tietymättömiin.
"Hyvä, että se öinen ei tehnyt vahinkoa", hän mutisi, pienoinen puna edelleen kasvoilla leikkien.
Hän ei pitänyt ollenkaan siitä, että Delores alkoi itkeä. Ei se häntä ärsyttänyt, vaan sai hänet vain levottomaksi ja jotenkin toimettomaksi.
"Ehei, pääasia, että olet kunnossa..", lohikäärme selitti kiireesti ja kohottautuessaan ylös...
Deloresin nauru oli parempi kuin itku. Akuro ei halunnut lajitoverinsa itkevän. Se oli alentavaa ja jollain sairaalla tavalla suloista. Ainakin hänen teki silloin valtavasti mieli sulkea nainen syliinsä...
Akuro otti avun mielihyvin vastaan, vaikkei sitä näyttänytkään ilmeellään millään tavalla. Mutta pianhan se ilmekin muuttui, kun Delores vuorostaan kaatui -ja suoraan hänen päälleen.
Sillä hetkellä Akuro ymmärsi, mitä tarkoitettiin "sydämen kuperkeikalla". Hänen ainakin veti voltteja!
Sen lyhyen ajan, kun Delores makasi hänen päällään, Akuron teki kamalasti mieli vain kietoa kätensä naisen ympärille ja rutistaa hellästi.. Hän ei kuitenkaan olisi edes ehtinyt tehdä sitä, niin nopeasti lohikäärmeneito nousi ylös.
Poskilla ollut puna näytti unohtuneen jonnekin, mutta sydän hakkasi sitäkin kovempaa.
"E-ei haittaa.. Ei sillä väliä", lohikäärme vastasi ensimmäisiin pahoitteluihin hämmentyneellä ja yllättävän hennolla äänellä.
Anteeksipyynnön jälkeiset kyyneleet painoivat jotain nappia Akuron sisällä, hän nousi kiireesti ylös ja vain yksinkertaisesti pyyhkäisi ne kämmenselällään pois naisen kasvoilta.
"Älä nyt viitsi! Ei se nyt noin kamalaa ollut!" hän vähätteli ja yritti hymyillä edes jollain asteella rohkaisevasti. Hän ei olisi uskonut, että sitäkin taitoa pitäisi erikseen harjoitella; hymy-yritys muistutti vain etäisesti sitä, mitä sen olisi kuulunut olla.
Delores vain oli jotenkin pelokkaan näköinen. Miksi? Mitä nainen pelkäsi? Eihän tällä ollut syytä pelätä ainakaan häntä! Itkusta ja nolostuksesta punaiset posket ja kosteat silmät saivat Deloresin näyttämään.. suloiselta.
Akuro silitti naisen vaaleita hiuksia, yrittämättä enää hymyillä. Hän tunsi olonsa samalla rauhalliseksi ja hermostuneeksi. Outoa.
Mitähän Delores tekisi, jos...? Ei kai mitään?
Hitaasti, varovaisesti Akuro nojautui lähemmäs naisen kasvoja, sentti sentiltä, ja lopulta painoi omat huulensa tämän pehmeitä huulia vasten. Hänen oli pakko sulkea silmänsä, muuten hän olisi lehahtanut aivan punaiseksi. Mitä hän oikein teki...?
Delores tuoksui hyvältä, jollain tavalla makealta, mutta kyyneleiden suolantuoksu pisti sen lävitse. Akuro veti Deloresin lähemmäs itseään, aivan kiinni. Hetki tässä, vain hetki...
//anteeksi kesto ja pieni autohittaus. Toivottavasti ei haittaa? ^^ //