Post by Deleted on Dec 20, 2008 22:06:00 GMT 2
Mustan hevosen kaviot kopsahtelivat jäiseen lumiseen maahan, ja sen takaa kuului hinaava ääni, kun se veti reentapaista perässään. Hevonen ravasi lumisella arolla ja kuunteli ympäristönsä ääniä tarkkaavaisena.
Äkkiä se tunsi paineen suussaan olevassa rautakapineessa, ja rauhoittelevan miehen äänen. Tamma hidasti keinuvaan käyntiin huohottaen hieman. Sen hengityksestä nousi ilmaan valkeita huurupilviä. Hevonen korsahti tyytyväisenä, kun sen isäntä pysäytti sen parin hassun käkkäräisen puun viereen. Lumen läpi pilkisti muutama ruohotupsu, ja hevonen alkoi hamuta niitä suullaan, välittämättä kuolaimista.
Tsubasa nousi reestä ja meni hevosensa viereen. Hän avasi hevosen päitsiä sen verran, että sai ujutettua riimun niiden tilalle tamman kauniiseen päähän. Hevonen yritti rimpuilla hetken irti. Se halusi hotkia suihinsa maassa olevat ruohot.
"Odota nyt..", Tsubasa murahti hiljaa, ja sai kuin saikin lopulta riimun hevoselleen. Mies kävi sitomassa narunpään lähimmän puun ympärille yksinkertaisella, mutta vahvalla vetosolmulla. Sitten hän asteli takaisin reen luo, nosti sieltä heinää, kiikutti ne Asahille ja istui sitten vasta itse reelle kaivamaan ruokaa esille.
Talvinen aro oli todella kaunis. Vain valkeaa silmänkantamattomiin. Näin aamupäivällä oli vielä valoisaa, ja aurinkokin pilkisteli pilvien takaa. Oli oikein kaunis ilma.
Tsubasa oli, kipeästä kädestään ja arveluttavasta tilanteestaan huolimatta, päättänyt lähteä Asahin kanssa pitkälle reissulle. Nyt hän ei tiennyt, oliko se ollut hyvä, vai huono päätös. Hänen kättään jomotti, haava ei ollut parantunut kovin hyvin. Lainvartijat juoksivat hänen perässään.. Mitä vielä...?
Kaikki ei ollut kuitenkaan niin huonosti. Maisema oli kaunis, ja oli ihanan rentouttavaa olla ihan rauhassa täällä arolla.
Tsubasa nojasi reessä olevaan turkiskasaan, jonka hän oli ottanut itselleen mukaan siltä varalta, että hänelle tai hevoselle tulisi kovin kylmä.
Ihminen sulki silmänsä ja pureskeli leipää tyytyväisenä. Hän kuunteli rousketta, joka kuului Asahin syödessä heiniään.
Pian hänen korviinsa kantautui kuitenkin toinenkin, huolestuttava ääni. Askelia. Tsubasa räväytti silmänsä auki. Oliko siellä joku, joka oli hänen perässään? Hän tiirasi ympärilleen, ja näki epäselvän hahmon muutaman kymmenen metrin päässä. Lumen pinnan ja auringon yhteistyöstä johtuen hahmo näytti väreilevän, eikä tästä saanut mitään selvää.
//Tämmönen hiukan pönttö alotus tällä kertaa... //
Äkkiä se tunsi paineen suussaan olevassa rautakapineessa, ja rauhoittelevan miehen äänen. Tamma hidasti keinuvaan käyntiin huohottaen hieman. Sen hengityksestä nousi ilmaan valkeita huurupilviä. Hevonen korsahti tyytyväisenä, kun sen isäntä pysäytti sen parin hassun käkkäräisen puun viereen. Lumen läpi pilkisti muutama ruohotupsu, ja hevonen alkoi hamuta niitä suullaan, välittämättä kuolaimista.
Tsubasa nousi reestä ja meni hevosensa viereen. Hän avasi hevosen päitsiä sen verran, että sai ujutettua riimun niiden tilalle tamman kauniiseen päähän. Hevonen yritti rimpuilla hetken irti. Se halusi hotkia suihinsa maassa olevat ruohot.
"Odota nyt..", Tsubasa murahti hiljaa, ja sai kuin saikin lopulta riimun hevoselleen. Mies kävi sitomassa narunpään lähimmän puun ympärille yksinkertaisella, mutta vahvalla vetosolmulla. Sitten hän asteli takaisin reen luo, nosti sieltä heinää, kiikutti ne Asahille ja istui sitten vasta itse reelle kaivamaan ruokaa esille.
Talvinen aro oli todella kaunis. Vain valkeaa silmänkantamattomiin. Näin aamupäivällä oli vielä valoisaa, ja aurinkokin pilkisteli pilvien takaa. Oli oikein kaunis ilma.
Tsubasa oli, kipeästä kädestään ja arveluttavasta tilanteestaan huolimatta, päättänyt lähteä Asahin kanssa pitkälle reissulle. Nyt hän ei tiennyt, oliko se ollut hyvä, vai huono päätös. Hänen kättään jomotti, haava ei ollut parantunut kovin hyvin. Lainvartijat juoksivat hänen perässään.. Mitä vielä...?
Kaikki ei ollut kuitenkaan niin huonosti. Maisema oli kaunis, ja oli ihanan rentouttavaa olla ihan rauhassa täällä arolla.
Tsubasa nojasi reessä olevaan turkiskasaan, jonka hän oli ottanut itselleen mukaan siltä varalta, että hänelle tai hevoselle tulisi kovin kylmä.
Ihminen sulki silmänsä ja pureskeli leipää tyytyväisenä. Hän kuunteli rousketta, joka kuului Asahin syödessä heiniään.
Pian hänen korviinsa kantautui kuitenkin toinenkin, huolestuttava ääni. Askelia. Tsubasa räväytti silmänsä auki. Oliko siellä joku, joka oli hänen perässään? Hän tiirasi ympärilleen, ja näki epäselvän hahmon muutaman kymmenen metrin päässä. Lumen pinnan ja auringon yhteistyöstä johtuen hahmo näytti väreilevän, eikä tästä saanut mitään selvää.
//Tämmönen hiukan pönttö alotus tällä kertaa... //