Post by rhea on Dec 20, 2008 15:46:39 GMT 2
Oli ilta, yö tai jotain siltä väliltä, Gaia oli niin ajatuksissaan, hurmiossa aaltojen pauhusta ja innosta päästä kunnon uintiretkelle hetkeen, ettei ollut pannut ajan kulkua merkille lainkaan. Pimeää oli kuitenkin, taivas oli lähes pilvetön ja kuu valaisi vähän, ei tarpeeksi, mutta sen verran, että näki maiseman pääpiirteet. Vaikka Gaia luontoa ja luolastoja rakastikin, ajatus pilkkopimeään ja jyrkkään luolaan kaatumisesta ei kuulunut hänen suunnitelmiinsa, joten hän katsoi tarkkaan mihin astui. Tai hän ei sillä hetkellä oikeastaan astunut mihinkään, hän ui. Hänen syvänvioletit, pitkät hiuksensa hulmusivat vedessä, hänen kirkkaanpunainen pyrstönsä liu'utti häntä kevyesti eteenpäin ja hänellä oli etumuksensa peittona tummanharmaa kangas.
Gaia tutki lahden epätasaista pohjaa, otti siroihin sormiinsa asioita, jotka muistuttivat jotain muuta kuin kiviä, hän etsi pohjasta huvikseen esineitä, yhden kauniin amuletin hän oli jo löytänyt. Vesi oli kirkasta, mutta yöllä tietenkin tummaa ja pimeää, eteensä ei olisi joku ihminen nähnyt, mutta vetehisenä Gaia oli tietenkin vedessä kuin kotonaan, nautti sen viileydestä ja välillä rentoutui luomalla veteen virtauksen, joka piti hänet paikallaan. Hän hymyili uidessaan lähes koko ajan, hänen edellisestä, yksin tehdystä ja rauhallisesta reissustaan veden äärelle tuntui olevan ikuisuus, vaikka hän sai uitua viimeksi jo viime viikolla. Gaia ei ollut kaukana rannasta, jossa oli hänen reppunsa suuren kivenlohkareen takana. Hän arvioi olleensa uimassa jo ainakin kolme tuntia, joten hän lähti takaisin tulosuuntaansa, saapuen nopeasti kivikkoiseen rantaan, jyrkänne nousi jylhänä hänen edessään. Alas rantaan Gaia oli päässyt kävelemällä melko pitkän matkan, kiertäen kokonaan itse jyrkänteen.
Gaia muutti itsensä ihmismuotoonsa melko nopeasti siihen nähden, että se ei kaikkien näiden vuosien jälkeen tuntunut yhtään helpommalta, hänen onnekseen itse toimenpidettä saattoi nopeuttaa harjoittelemalla. Gaia asteli reppunsa luo, ja puki päälleen lämpimän, tummanvihreän villaviitan, sujauttaen löytämänsä amuletin reppunsa taskuun. Hän mittaili katseellaan luolien suuaukkoja ja suuntasi askeleensa rohkeasti kohti niistä suurinta.
// Sakura, tervetuloa. Anteeks nakki nimi. //
Gaia tutki lahden epätasaista pohjaa, otti siroihin sormiinsa asioita, jotka muistuttivat jotain muuta kuin kiviä, hän etsi pohjasta huvikseen esineitä, yhden kauniin amuletin hän oli jo löytänyt. Vesi oli kirkasta, mutta yöllä tietenkin tummaa ja pimeää, eteensä ei olisi joku ihminen nähnyt, mutta vetehisenä Gaia oli tietenkin vedessä kuin kotonaan, nautti sen viileydestä ja välillä rentoutui luomalla veteen virtauksen, joka piti hänet paikallaan. Hän hymyili uidessaan lähes koko ajan, hänen edellisestä, yksin tehdystä ja rauhallisesta reissustaan veden äärelle tuntui olevan ikuisuus, vaikka hän sai uitua viimeksi jo viime viikolla. Gaia ei ollut kaukana rannasta, jossa oli hänen reppunsa suuren kivenlohkareen takana. Hän arvioi olleensa uimassa jo ainakin kolme tuntia, joten hän lähti takaisin tulosuuntaansa, saapuen nopeasti kivikkoiseen rantaan, jyrkänne nousi jylhänä hänen edessään. Alas rantaan Gaia oli päässyt kävelemällä melko pitkän matkan, kiertäen kokonaan itse jyrkänteen.
Gaia muutti itsensä ihmismuotoonsa melko nopeasti siihen nähden, että se ei kaikkien näiden vuosien jälkeen tuntunut yhtään helpommalta, hänen onnekseen itse toimenpidettä saattoi nopeuttaa harjoittelemalla. Gaia asteli reppunsa luo, ja puki päälleen lämpimän, tummanvihreän villaviitan, sujauttaen löytämänsä amuletin reppunsa taskuun. Hän mittaili katseellaan luolien suuaukkoja ja suuntasi askeleensa rohkeasti kohti niistä suurinta.
// Sakura, tervetuloa. Anteeks nakki nimi. //