Post by midori on Mar 9, 2009 20:29:43 GMT 2
Midori haukotteli makeasti. Vaikka sitä oli vaikeaa myöntää, hän tunsi olonsa varsin mukavaksi. Häntä väsytti melko paljon, mutta hän tiesi saavansa nukkua rauhassa. Andélaile ja hän ymmärsivät toisisaan - ainakin suurinpiirtein- ja Jukikosta ei olisikaan minkään laista vaaraa! Vatsakin oli täynnä. Midori tiesi jo etukäteen saavansa parhaan yöunet pitkään aikaan. Oi, miten kauniina kuu mollottikaan taivaalla! Midori siirsi petinsä aivan luolan suulle. Hän nojasi luolan seinämään ja tuijotti täysikuuta lumoutuneena. Kodittomana elelemisessä oli hyvätkin puolensa. Jos oli lämmin koti, perhe, takka, lemmikkejä ja lapsia, tuskinpa sitä eksyisi vuoristoon kuuta katselemaan!
Midori tunsi itsensä hieman ontoksi. Perhe, koti... Hän oli toki miettinyt. Sekin voisi olla ihanaa. Asettua joskus paikoilleen ja rakastua. Elää onnellisena. Ikiomassa kodissa. Midori jäi unelmoimaan kuutamoon vielä hetkeksi. Anikin saapui takaisin. Midori nyökkäsi tervehdykseksi ja jatkoi kuun tuijottelua
''Se on niin mielettömän kaunis'' hän huikkasi Andélle.
Kauniinkin kuun on joskus tehtävä tilaa auringolle, itseasiassa joka ikinen aamu. Horisontissa alkoi valjeta ja kuu muuttui koko ajan yhä himmeämmöksi ja himmeämmäksi. Auringolal tuntui olevan kiire päästä katselemaan mitä yön aikana oli tapahtunut, sillä aika hurahti tavattoman nopeasti. Kolmikko vuoristossa ei kuitenkaan tainnut tajuta yhtään mitään siitä, mitä muualla tapahtui. Midori heräsi yleensä kukonlaulun aikaan valppaana etsimään ruokaa, mutta nyt hän nukkui kunnon unet- niinkuin oli epäillytkin. Jukikokin nukkui makeasti, mutta hänelle se ei ollut niinkään merkillistä. Jukiko hieraisi silmiään ja nousi istumaan makeasti haukotellen.
''Huomenta! Ihana aamu!'' tyttö hihkaisi säteilevästi, mutta unisesti hymyillen. Hän vilkaisi kaksikkoa, joka oli asettunut syvemmälle luolaan. Aurigon valo ei yltänyt sinne asti ja siellä oli aivan pimeää. Jukiko yritti tihrustaa tummia läiskiä pimeydessä
''Nukutteko te vielä?'' hän kysyi epäröiden.
''Nää, minä ainakin olen hereillä'' Midori mumisi jostain pimeydestä. Itseasiassa hän oli herännyt aivan äskettäin kahinaan,jonka Jukiko oli aiheuttanut pyöriessään ennen nousemistaan.
''Ah! Midori? Miksi te siellä pimeässä olette? An? Oletko sinä hereillä?'' Jukiko kyseli jo aivan virkeänä. Midori ei tiennyt närkästyäkö, vai huvittuako toisen jatkuvasta positiivisuudesta.
''Aurinko paistaa ikävästi silmiin...'' Midori vastasi epäröiden.
''Ai?'' Jukiko kysyi hölmistyneenä.
''Minusta ulkona on todella kaunista! Jatketaanko heti matkaa? Syödäänkö ensin? Haluatteko vielä nukkua?'' tyttö pommitti. Midori painoi kasvonsa käsiinsä. Äh, tästä tulisi piiiiitkä päivä...
Midori tunsi itsensä hieman ontoksi. Perhe, koti... Hän oli toki miettinyt. Sekin voisi olla ihanaa. Asettua joskus paikoilleen ja rakastua. Elää onnellisena. Ikiomassa kodissa. Midori jäi unelmoimaan kuutamoon vielä hetkeksi. Anikin saapui takaisin. Midori nyökkäsi tervehdykseksi ja jatkoi kuun tuijottelua
''Se on niin mielettömän kaunis'' hän huikkasi Andélle.
Kauniinkin kuun on joskus tehtävä tilaa auringolle, itseasiassa joka ikinen aamu. Horisontissa alkoi valjeta ja kuu muuttui koko ajan yhä himmeämmöksi ja himmeämmäksi. Auringolal tuntui olevan kiire päästä katselemaan mitä yön aikana oli tapahtunut, sillä aika hurahti tavattoman nopeasti. Kolmikko vuoristossa ei kuitenkaan tainnut tajuta yhtään mitään siitä, mitä muualla tapahtui. Midori heräsi yleensä kukonlaulun aikaan valppaana etsimään ruokaa, mutta nyt hän nukkui kunnon unet- niinkuin oli epäillytkin. Jukikokin nukkui makeasti, mutta hänelle se ei ollut niinkään merkillistä. Jukiko hieraisi silmiään ja nousi istumaan makeasti haukotellen.
''Huomenta! Ihana aamu!'' tyttö hihkaisi säteilevästi, mutta unisesti hymyillen. Hän vilkaisi kaksikkoa, joka oli asettunut syvemmälle luolaan. Aurigon valo ei yltänyt sinne asti ja siellä oli aivan pimeää. Jukiko yritti tihrustaa tummia läiskiä pimeydessä
''Nukutteko te vielä?'' hän kysyi epäröiden.
''Nää, minä ainakin olen hereillä'' Midori mumisi jostain pimeydestä. Itseasiassa hän oli herännyt aivan äskettäin kahinaan,jonka Jukiko oli aiheuttanut pyöriessään ennen nousemistaan.
''Ah! Midori? Miksi te siellä pimeässä olette? An? Oletko sinä hereillä?'' Jukiko kyseli jo aivan virkeänä. Midori ei tiennyt närkästyäkö, vai huvittuako toisen jatkuvasta positiivisuudesta.
''Aurinko paistaa ikävästi silmiin...'' Midori vastasi epäröiden.
''Ai?'' Jukiko kysyi hölmistyneenä.
''Minusta ulkona on todella kaunista! Jatketaanko heti matkaa? Syödäänkö ensin? Haluatteko vielä nukkua?'' tyttö pommitti. Midori painoi kasvonsa käsiinsä. Äh, tästä tulisi piiiiitkä päivä...