Post by cale on Sept 30, 2008 20:14:43 GMT 2
// Sakura tännepäin! 8) //
Jäänsiniset silmät tiirailivat tarkkaavaisina edessä avautuvaa luolansuuta. Tumma käytävä näytti johtavan pitkälle, ja Halcin arvelikin, että juuri tämä sisäänmeno oli vain yksi monista rantajyrkänteen luolaston sisäänkäynneistä. Hassua kyllä, hän ei ollut havainnut lähettyvillä toisia luolansuita, mutta väliäkö sillä. Oli varhainen aamu, joten oli vielä hämärää ja viileää, mutta päivästä voisi hyvinkin tulla lämmin ja aurinkoinen. Erityisesti jälkimmäisestä sanasta Hal ei ollut mielissään, vaikka toisaalta hän tiesi, että harvemmin aurinko kovinkaan paljon paistaisi näin pohjoisessa. Taivas kylläkin lupaili jotain aivan muuta, mikä saikin vampyyrin huokaisemaan pitkän huokauksen. Syysilma sai hengityksen höyryämään.
Syy, miksi Halcin oli juuri pohjoisen rantajyrkänteen luolastoja kohti matkannut, johti juurensa vampyyrin kuulemien huhujen ja omien päähänpistojensa kautta. Ja tietystihän luolasto toimisi hyvänä suojapaikkana päiväsaikaan, joten Halcinin ei tarvinnut paljoakaan pähkäillä, minne saapastelisi suojaan auringolta. Hän hymähti itsekseen ajatellessaan, mitä kaikkea luolasto piti sisällään. Toisinaan se kiinnosti häntä paljonkin ja toisinaan taas ei. Luolastossa saattaisi lymyillä jos jonkin moisia olentoa... mutta mitä pelättävää hänellä, vampyyrilla, oli? Pimeyttä hän ei pelännyt, mutta jotain muuta saattoi hyvinkin...
Hal astui ajatuksissaan muutaman askeleen eteenpäin, niin että oli juuri ja juuri luolan sisäpuolella. Pysähdyttyään hän etsi katseellaan istumapaikan, mutta päättikin vain nojautua luolan seinämää vasten, sujauttaen kätensä mustien housujen taskuihin. Valkopään ajatukset harhailivat sen verran, että tämä eksyi taas kerran ajattelemaan puhdistajia. Ei, heikäläisiä luolastossa tuskin olisi. Erilaisia tekosyitä päässään miettien vampyyri tuijotti silmät lasittuneina maahan, unohtaen ulkopuolisen maailman hetkeksi kokonaan. Meren kohina oli ainut asia, joka onnistui tunkeutumaan Halcinin mieleen.
Jonkin ajan kuluttua vampyyri käänsi katseensa kohti syvemmällä luolassa odottavaa pimeyttä, joka vain näytti jatkuvan ja jatkuvan.
"Kuinka kotoisaa..." Hal lausahti hiljaa itsekseen.
Jäänsiniset silmät tiirailivat tarkkaavaisina edessä avautuvaa luolansuuta. Tumma käytävä näytti johtavan pitkälle, ja Halcin arvelikin, että juuri tämä sisäänmeno oli vain yksi monista rantajyrkänteen luolaston sisäänkäynneistä. Hassua kyllä, hän ei ollut havainnut lähettyvillä toisia luolansuita, mutta väliäkö sillä. Oli varhainen aamu, joten oli vielä hämärää ja viileää, mutta päivästä voisi hyvinkin tulla lämmin ja aurinkoinen. Erityisesti jälkimmäisestä sanasta Hal ei ollut mielissään, vaikka toisaalta hän tiesi, että harvemmin aurinko kovinkaan paljon paistaisi näin pohjoisessa. Taivas kylläkin lupaili jotain aivan muuta, mikä saikin vampyyrin huokaisemaan pitkän huokauksen. Syysilma sai hengityksen höyryämään.
Syy, miksi Halcin oli juuri pohjoisen rantajyrkänteen luolastoja kohti matkannut, johti juurensa vampyyrin kuulemien huhujen ja omien päähänpistojensa kautta. Ja tietystihän luolasto toimisi hyvänä suojapaikkana päiväsaikaan, joten Halcinin ei tarvinnut paljoakaan pähkäillä, minne saapastelisi suojaan auringolta. Hän hymähti itsekseen ajatellessaan, mitä kaikkea luolasto piti sisällään. Toisinaan se kiinnosti häntä paljonkin ja toisinaan taas ei. Luolastossa saattaisi lymyillä jos jonkin moisia olentoa... mutta mitä pelättävää hänellä, vampyyrilla, oli? Pimeyttä hän ei pelännyt, mutta jotain muuta saattoi hyvinkin...
Hal astui ajatuksissaan muutaman askeleen eteenpäin, niin että oli juuri ja juuri luolan sisäpuolella. Pysähdyttyään hän etsi katseellaan istumapaikan, mutta päättikin vain nojautua luolan seinämää vasten, sujauttaen kätensä mustien housujen taskuihin. Valkopään ajatukset harhailivat sen verran, että tämä eksyi taas kerran ajattelemaan puhdistajia. Ei, heikäläisiä luolastossa tuskin olisi. Erilaisia tekosyitä päässään miettien vampyyri tuijotti silmät lasittuneina maahan, unohtaen ulkopuolisen maailman hetkeksi kokonaan. Meren kohina oli ainut asia, joka onnistui tunkeutumaan Halcinin mieleen.
Jonkin ajan kuluttua vampyyri käänsi katseensa kohti syvemmällä luolassa odottavaa pimeyttä, joka vain näytti jatkuvan ja jatkuvan.
"Kuinka kotoisaa..." Hal lausahti hiljaa itsekseen.