Post by Deltamary on Sept 19, 2008 17:37:54 GMT 2
Lievästi merisairas kääpiö puuskahti vihaisesti ja turhautuneesti paksun risuparran pöllähdettyä jälleen naamalle. Tuuli oli todella voimakas tähän aikaan vuodesta, mikä oli osasyynä siihen, miksi Noah oli tämän ajan ja laivan valinnut.
Hän halusi päästä pian takaisin maihin. Lyrathissa, idässä, oli kuulemma käyty kovia sotia. Jostakin mahtavasta hirviöstäkin oli ollut puhetta.
Noah oli lähtenyt useita kuukausia sitten laivan mukana merelle. Hän oli hetkellisesti kyllästynyt Mihrasin kuhiseviin katuihin ja maahan yleensä.
Niimpä hän oli pestannut itsensä eräänlaisten löytöretkeilijöiden, jotka epätoivoisina yrittivät löytää tietä pois Lyrathista matkaan henkivartijaksi.
"Pakoreitin" löytyminen ei ollut mahdollista, joten Noah oli huoletta voinut lähteä retkikunnan matkaan.
Nyt he olivat kuitenkin palanneet. Laiva nimeltä Piippurassi rantautui erään pohjoiskaupungin satamaan, joka oli äänekäämpi kuin Noah oli muistanut. Toisilleen huutelevat merimiehet valmistelivat laivan ankkuroimista.
"Olen pahoillani, ettei porttia löytynyt." Retkikunnan johtaja huokaisi itsekseen.
Tämän vieressä seisova Noah läimäytti suuren kätensä lohduttavasti miehen käsivarrelle (koska ei korkeammalle ylettänyt) ja nyökäytti päätään.
"Niin se on valitettavaa." Noah sanoi, vaikka ei sitä varsinaisesti tarkoittanutkaan. Kääpiö tiesi varsin hyvin, ette saarelta noin vain lähdetty. "Mutta älkää olko surullinen. Lyrath on osoittautynyt monille todella mukavaksi kodiksi." Kääpiön olisi tehnyt mieli käyttää sanaa 'loppusijoituspaikka', mutta se olisi todennäköisesti pahentanut ihmismiehen surua.
Sen enempiä mukisematta Noah nosti tavaransa harteilleen ja marssi pois laivasta. Hän pohti mielessään idän tapahtumia, joista ei vielä tiennyt tarpeeksi. Ehkäpä joku paikallinen ja kapakanomistaja tarjoutuisi juoruilemaan hänelle.
Noah veti syvään henkeä ja huokaisi.
Ah maan tuoksu. Kääpiönä Noah ei tehnyt poikkeusta merimatkoista: tuuli liikaa, meri haisi ja loputon tyhjyys vettä alapuolella ei tuntunut mukavalta. Tonni kalliota yläpuolella tuntui paljon kotoisammalta.
Kääpiö huokaisi hyvänolontunteesta ja suuntasi idänsuuntaiselle mukulakivikadulle. Oli hienoa olla taas kotona. Vuosisatojen varrella koko Lyrathin saaresta oli tullut hänen kotinsa. Saarella ei ollut montaa kaupunkia, missä Noah ei olisi joskus käynyt.
Nyt hänen tarvitsi vain löytää laadukas kapakka ja tarjota itselleen ja jollekin onnekaalle kolpakollinen.
Viime oluesta oli aikaa.
//Mukaan saa liittyä kuka tahansa . Kuitenkin sillä uhalla, että minä en vastaa usein (vähän vaihtelee)//
Hän halusi päästä pian takaisin maihin. Lyrathissa, idässä, oli kuulemma käyty kovia sotia. Jostakin mahtavasta hirviöstäkin oli ollut puhetta.
Noah oli lähtenyt useita kuukausia sitten laivan mukana merelle. Hän oli hetkellisesti kyllästynyt Mihrasin kuhiseviin katuihin ja maahan yleensä.
Niimpä hän oli pestannut itsensä eräänlaisten löytöretkeilijöiden, jotka epätoivoisina yrittivät löytää tietä pois Lyrathista matkaan henkivartijaksi.
"Pakoreitin" löytyminen ei ollut mahdollista, joten Noah oli huoletta voinut lähteä retkikunnan matkaan.
Nyt he olivat kuitenkin palanneet. Laiva nimeltä Piippurassi rantautui erään pohjoiskaupungin satamaan, joka oli äänekäämpi kuin Noah oli muistanut. Toisilleen huutelevat merimiehet valmistelivat laivan ankkuroimista.
"Olen pahoillani, ettei porttia löytynyt." Retkikunnan johtaja huokaisi itsekseen.
Tämän vieressä seisova Noah läimäytti suuren kätensä lohduttavasti miehen käsivarrelle (koska ei korkeammalle ylettänyt) ja nyökäytti päätään.
"Niin se on valitettavaa." Noah sanoi, vaikka ei sitä varsinaisesti tarkoittanutkaan. Kääpiö tiesi varsin hyvin, ette saarelta noin vain lähdetty. "Mutta älkää olko surullinen. Lyrath on osoittautynyt monille todella mukavaksi kodiksi." Kääpiön olisi tehnyt mieli käyttää sanaa 'loppusijoituspaikka', mutta se olisi todennäköisesti pahentanut ihmismiehen surua.
Sen enempiä mukisematta Noah nosti tavaransa harteilleen ja marssi pois laivasta. Hän pohti mielessään idän tapahtumia, joista ei vielä tiennyt tarpeeksi. Ehkäpä joku paikallinen ja kapakanomistaja tarjoutuisi juoruilemaan hänelle.
Noah veti syvään henkeä ja huokaisi.
Ah maan tuoksu. Kääpiönä Noah ei tehnyt poikkeusta merimatkoista: tuuli liikaa, meri haisi ja loputon tyhjyys vettä alapuolella ei tuntunut mukavalta. Tonni kalliota yläpuolella tuntui paljon kotoisammalta.
Kääpiö huokaisi hyvänolontunteesta ja suuntasi idänsuuntaiselle mukulakivikadulle. Oli hienoa olla taas kotona. Vuosisatojen varrella koko Lyrathin saaresta oli tullut hänen kotinsa. Saarella ei ollut montaa kaupunkia, missä Noah ei olisi joskus käynyt.
Nyt hänen tarvitsi vain löytää laadukas kapakka ja tarjota itselleen ja jollekin onnekaalle kolpakollinen.
Viime oluesta oli aikaa.
//Mukaan saa liittyä kuka tahansa . Kuitenkin sillä uhalla, että minä en vastaa usein (vähän vaihtelee)//