Post by peettak on Sept 1, 2008 19:03:46 GMT 2
//Sakura. 8)//
Alex Findlay
Aro... Se oli jossain suhteessa hyvinkin petollinen paikka. Kaikille otuksille, jotka joutuisivat joko auringon armoille tai pedon kynsiin. Paikka oli hyvin suojaton, eikä piilopaikkoihin siis kyennyt mennä. Mutta se ei tainnut olla sen päiväinen murhe, ainakaan ihmisolioille. Tuskin kukaan vampyyri tai vastaava saalistaisi keskellä päivää ketään. Varsinkaan kun aurinko tuntui paistavan armottomasti tänään. Vaikka syksy oli tulossa, aurinko kuitenkin jaksoi paistaa, mitä kiusallisemmin. Arolle kuolisi nopeasti, jos ei osaisi sieltä nopeasti pois tai saisi juotavaa. Tuulta ei käynyt lainkaan, niin sekään ei estänyt tuskallista kuolemaa siellä.
Eihän sinne tietenkään nyt jokainen ihminen kuole. Ei ainakaan Alex Findlay ollut vielä kaatunut maahan. Mutta ties milloin sekin tapahtuisi. Hän oli hiestä märkä. Paidasta sitä ei kuitenkaan pystynyt huomaamaan, sillä se oli valkoinen ja muutenkin valmiiksi ihon myöntäinen. Hänen ruskeampi iho erottui selvästi valkeasta paidasta, niin myös hänen valkeat arpensa olkapäistä, hartioista ja osittain kaulan sivulta. Mustalla vyöllä hän kantoi vesipulloa, miekkaansa, puukkoaan sekä tyhjää pistoolin koteloa. Housut olivat harmaat ja mustat saappaat olivat osittain lahkeitten päällä. Housujen taskuissa kilisi kultarahat, jotka hän oli epärehellisesti ottanut itselleen Hartivesta.
Hiki valui kasvoilta ja Alex pyyhkäisi sen kämmen selkäänsä ja laittoi hieman taaemmas mustaa huiviaan.
Miksi juuri tänään piti tulla tälläinen ilma? Olisi pitänyt vain jäädä Hartiveen ja odottaa vaikka huomiseen... Mutta turha sitä nyt enää on katua, kun Hartiveen on mitä luultavammin pitempi matka, kuin toisaalle. Alex mietti mielessään. Hän heilautti vyöllään olevaa vesipulloa, joka kertoi että vesi oli väsissä. Nainen huokaisi turhautuneena. Hän oli luullut että merellä ainostaan joutuisi kärsimään joskus vedettömänä. Mutta näköjään maallakin. Maalla kuitenkin oli paljon helpompi löytää sitä makeaa vettä kuin merellä. Tai ainakin Alex niin ajatteli.
Nainen katsoi kauas eteensä. Siellä näkyi vain hiekkaa, hiekkaa ja hiekkaa. Kuitenkaan hän ei lannistunut. Tapahtuipa edes jotain samanlaista kuin merellä... Kärsiä auringosta ja vedettömänä. Se sai Alexin huokaisemaan kaipaavasti.
Hän niin pirusti kaipasi takaisin merelle. Vaikka elämä ei siellä aina ollut niin ihanaa, mutta... hän rakasti sitä paikkaa.
Sulkien silmänsä Alex pystyi tuntemaan kuinka rauhallisesti keinuttaen laiva heilui Viileä merituuli, toi suolaisen tuoksun, merimiesten huutoja kuului joka puolelta ja aurinko paistoi liiankin lämpimästi. Siinä tunteessa Alex eli hetken, pystähtyen ja nostaen päänsä aurinkoa kohti, kunnes ajatukset töksähtivät todellisuuteen. Jokun elukka oli ravistanut pientä puskaa lähettyvillä.
Nainen tuhahti paheksuvasti ja lähti jatkaamaan matkaansa.
Hetken päästä nainen pystähtyi taas. Täytyisi hieman levätä.
Hän istuutui maahan ja meni siitä selälleen maahan. Käsivartensa hän oli ristinyt silmiensä eteen.
Alex Findlay
Aro... Se oli jossain suhteessa hyvinkin petollinen paikka. Kaikille otuksille, jotka joutuisivat joko auringon armoille tai pedon kynsiin. Paikka oli hyvin suojaton, eikä piilopaikkoihin siis kyennyt mennä. Mutta se ei tainnut olla sen päiväinen murhe, ainakaan ihmisolioille. Tuskin kukaan vampyyri tai vastaava saalistaisi keskellä päivää ketään. Varsinkaan kun aurinko tuntui paistavan armottomasti tänään. Vaikka syksy oli tulossa, aurinko kuitenkin jaksoi paistaa, mitä kiusallisemmin. Arolle kuolisi nopeasti, jos ei osaisi sieltä nopeasti pois tai saisi juotavaa. Tuulta ei käynyt lainkaan, niin sekään ei estänyt tuskallista kuolemaa siellä.
Eihän sinne tietenkään nyt jokainen ihminen kuole. Ei ainakaan Alex Findlay ollut vielä kaatunut maahan. Mutta ties milloin sekin tapahtuisi. Hän oli hiestä märkä. Paidasta sitä ei kuitenkaan pystynyt huomaamaan, sillä se oli valkoinen ja muutenkin valmiiksi ihon myöntäinen. Hänen ruskeampi iho erottui selvästi valkeasta paidasta, niin myös hänen valkeat arpensa olkapäistä, hartioista ja osittain kaulan sivulta. Mustalla vyöllä hän kantoi vesipulloa, miekkaansa, puukkoaan sekä tyhjää pistoolin koteloa. Housut olivat harmaat ja mustat saappaat olivat osittain lahkeitten päällä. Housujen taskuissa kilisi kultarahat, jotka hän oli epärehellisesti ottanut itselleen Hartivesta.
Hiki valui kasvoilta ja Alex pyyhkäisi sen kämmen selkäänsä ja laittoi hieman taaemmas mustaa huiviaan.
Miksi juuri tänään piti tulla tälläinen ilma? Olisi pitänyt vain jäädä Hartiveen ja odottaa vaikka huomiseen... Mutta turha sitä nyt enää on katua, kun Hartiveen on mitä luultavammin pitempi matka, kuin toisaalle. Alex mietti mielessään. Hän heilautti vyöllään olevaa vesipulloa, joka kertoi että vesi oli väsissä. Nainen huokaisi turhautuneena. Hän oli luullut että merellä ainostaan joutuisi kärsimään joskus vedettömänä. Mutta näköjään maallakin. Maalla kuitenkin oli paljon helpompi löytää sitä makeaa vettä kuin merellä. Tai ainakin Alex niin ajatteli.
Nainen katsoi kauas eteensä. Siellä näkyi vain hiekkaa, hiekkaa ja hiekkaa. Kuitenkaan hän ei lannistunut. Tapahtuipa edes jotain samanlaista kuin merellä... Kärsiä auringosta ja vedettömänä. Se sai Alexin huokaisemaan kaipaavasti.
Hän niin pirusti kaipasi takaisin merelle. Vaikka elämä ei siellä aina ollut niin ihanaa, mutta... hän rakasti sitä paikkaa.
Sulkien silmänsä Alex pystyi tuntemaan kuinka rauhallisesti keinuttaen laiva heilui Viileä merituuli, toi suolaisen tuoksun, merimiesten huutoja kuului joka puolelta ja aurinko paistoi liiankin lämpimästi. Siinä tunteessa Alex eli hetken, pystähtyen ja nostaen päänsä aurinkoa kohti, kunnes ajatukset töksähtivät todellisuuteen. Jokun elukka oli ravistanut pientä puskaa lähettyvillä.
Nainen tuhahti paheksuvasti ja lähti jatkaamaan matkaansa.
Hetken päästä nainen pystähtyi taas. Täytyisi hieman levätä.
Hän istuutui maahan ja meni siitä selälleen maahan. Käsivartensa hän oli ristinyt silmiensä eteen.