Post by dimiria on Aug 12, 2008 18:03:15 GMT 2
Noniin immeiset! Pääsee Rige nyt täälläkin vauhtiin fanficcien osalta (; Olenko kertonut, että rakastan fanficcien kirjoittamista tai kirjoittamista yleensä? : D Hih.
Dimiria ja Khera on kyllä sellainen pari, jotka ansaitsevat oma fanficcinsä. Kiitos Dailow, joka antoi minulle hyviä vinkkejä juonta varten, sain jopa kirjotettua ensimmäisen osan. Taputuksia!
Eli siis. Dimiria sädehtii tämän tarinan prinsessana. Aaaw<3 ja arvatkaas kuka Khera on? Voi ei, Khera ei ole aivan prinssi uljas valkealla ratsulla xD Khera on pahis, joka vahingossa tekee prinssi uljaan osan lohikäärmeen kanssa :,DDD
En osaa yhtään sanoa, kuinka tarina jatkuu, sillä olen todella huono suunnittelemaan juonta valmiiksi :,D Aina, kun alan kirjoittaa uutta lukua, keksin siihen melko nopeasti tarinaa.
Saa antaa ideoita ja ehdotuksia, mitä näille kahdelle tapahtuu (; mutta muistakaa, suurin päätösvalta on minulla, muahahhahaha!
TARINALLA EI OLE VIELÄ NIMEÄ, OTAN VASTAAN EHDOTUKSIA
Luku 1. Valtias
Kaukaa kantautui kaunis, karhea ääni nuoren miehen korvaan. Oikeastaan tuo nuori mies oli kuullut tuon äänen ennenkin, ei tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Aina, kun Aurinko oli juuri laskemassa ja kaunis taivas hehkui kauniita värejään, laulu kantautui kaupungin kaduille. Useat muutkin olivat kerääntyneet kuuntelemaan tuota laulua, joka oudosti rauhoitti kiivasta mieltä. Laulu oli kuin sääntö, jonka aikana ei saanut sotia tai suunnitella kamaluuksia.
" Syleilisitkö minua nyt? Syleile minua nyt, jäätynyttä sydäntäni. Suutele minua ja ehkä voit viedä minut omaan maailmaasi. En voi olla yksin juuri nyt. Syleilisitkö minua nyt? Syleile minua nyt, jäätynyttä sydäntäni..." ääni jatkoi laulamista ja mies toivoi, että laulu ei koskaan loppuisi.
Mutta, kun Aurinko laskeutui ja hämärä oli peittänyt maan, laulu loppui. Kuin maailmasta olisi kadonnut jotain.
Nuori mies avasi silmänsä ja hänen vihreät silmänsä olivat täynnä kylmyyttä. Hän hyppäsi sulavasti alas rakennuksen katolta ja vilkaisi vihaisesti kahta vanhempaa naisihmistä, jotka olivat jääneet tuijottamaan häntä. Naiset säikähtivät niin vihaista katsetta, että pistivät jalkaa toisen eteen. Mies oli pukeutunut tummaan takkiin, jota piti auki ja paljasti komean ylävartalon sekä tummiin housuihin, jotka olivat hyvin väljät. Miehellä oli tummanvihreät hiukset, jotka sojottivat alaviistoon. Hänen kasvoillaan oli kuviointia silmien ympärillä sekä oikealla poskella. Se ei ollut tavallista ihmisille, joten se teki miehestä yhä pelottavamman. Huhujen mukaan kuvioinnit olivat palovammoja, mutta kukaan ei osannut kertoa niiden alkuperää.
Eivät naiset olleet vain vihaisen katseen takia rynnänneet pakoon, eivät lainkaan. He olivat tunnistaneet miehen tämän kasvojen kuvioinnista sekä myrkynvihreistä silmistään. Mies tunnettiin alamaailman johtajana, jota jopa virkavalta pelkäsi. Vaikka useimmat ryöstöt ja pahanteot olivat liittyneet kyseiseen herraan, kukaan ei uskaltanut lähestyä häntä. Huhuttiin, että mies omisti jonkin karmean olennon, joka sai aikaiseksi vain tuhoa.
Mies tunnettiin kaupungissa nimellä Valtias. Kukaan ei tuntunut tietävän miehen oikeaa nimeä, mutta Valtiasta saatettiin kutsua myös Kheraksi.
Khera tempaisi majatalon ovet auki ja sai kaikki sisällä olijat kääntymään häntä kohti jähmettyneinä. Yksi sisällä olija tiputti säikähdyksestä lasinsa lattialle ja se särkyi moneksi palasiksi.
"Aika mennä," kantautui käsky miehen huulilta. Miehen ääni oli matala ja kuulosti vaaralliselta, ellei sitä toteltaisi.
Nurkkapöydästä nousi viisihenkinen miesryhmä, joka kuuliaisesti käveli Valtiaan luo.
"Johtaja," miehet mutisivat ja kumarsivat kunnioittavasti Valtiaalle. Khera tuhahti ja poistui ensin majatalosta. Viisihenkinen miesryhmä otti Valtiaan nopeasti kiinni ja kulkivat tämän mukana hämärää katua pitkin.
"Hehehehehee, tänään tulee mielenkiintoinen ryöstöreissu..." Yksi mies naureskeli hiljaa ja sai myös muut neljä liittymään nauruun.
"Ja tästä tulee varmasti kaikista tuottoisin myös... Haha, tämä on ihan hullua, pian jokainen kaupunki tuntee meidät!" Toinen miehestä totesi ja muut nyökkäilivät.
"Tämä on hulluinta, mitä olemme koskaan tehneet! Tämän jälkeen me voimme jäädä vaikka eläkkeelle!" Kolmas miehestä huudahti ja sai vastaukseksi 'jee' huutoja.
"Prinsessa on kuulemma hyvin kaunis..." Neljäs miehestä unelmoi ja lipaisi kielellää ylähuultaan.
"Hmm? Luuletko, että sinä saat muka hänet? Et varmana! Minä haluan hä-"
"Vaiti," Khera keskeytti varoittavalla äänellä ja miehet hiljenivät välittömästi. He olivat jo varmoja, että Valtias haluaisi pitää naisen, mutta hämmästyivät, kun näkivät katalan virneen Valtiaan kasvoilla.
"Jakakaa hänet," Khera tokaisi kylmästi ja naurahti vaimeasti. Miehet hurrasivat hänen takanaan.
~
Kauniit, kultaiset silmät katsoivat kauas kaukaisuuteen, juuri sinne, minne Aurinko oli laskeutunut. Vaaleat hiukset hulmusivat tuulenvireen mukana ja hyväilivät nuoren neidon kasvoja. Nainen kohotti kättään ja siirsi hiuksiaan korvansa taakse. Hänen kasvonsa olivat kuin posliininukella, virheettömät sekä uskomattoman kauniit. Kultaisia silmiä reunusti tuuheat ripset, naisen nenä oli pieni, mutta soma ja hänellä ruusunpunaiset huulet.
Neito laski kätensä parvekkeen reunalle ja katsoi surullisena eteenpäin. Tänään oli kulunut 10 vuotta siitä, kun hänen vanhempansa olivat jättäneet hänet yksin tähän maailmaan. Jättäneet hänelle koko valtakunnan. Nuori neito ei ollut aivan tavallinen nuori neito, vaan hän oli kaupungin prinsessa. Juuri häntä ihmiset kuuntelivat, juuri häntä ihmiset ihailivat, juuri häntä ihmiset palvoivat ja juuri häntä ihmiset rakastivat. Prinsessaa oli siunattu kauneudella, joka sai varsinkin miespuoliset kääntämään päätään ja naiset jumaloivat häntä salaa. Prinsessa oli myös lempeä ja rauhaa rakastava nainen. Hän pyrki auttamaan kansaansa kaikin mahdollisin keinoin, hän toivoi, että kaikilla olisi hyvä olla.
Hän ei juuri koskaan päässyt ulos linnasta. Ja jos hän pääsi, hänellä oli mukanaan kymmenen vartijaa. Se tuntui hyvin turhauttavalta, ahdistavalta ja... Surulliselta. Neito ei toivonut mitään muuta yhtä paljon kuin sitä, että saisi olla vapaa. Vapaa, lähteä pois tästä linnasta. Elää ilman hössöttäviä hovineitejä ja elää ilman ennakkoluuloisia vartijoita. Hän halusi kokea jotain uutta, jotain jännittävää.
Ehkä eniten prinsessa inhosi prinssejä, jotka olivat tulleet kosimaan häntä. Hän ei voisi koskaan suostua kenenkään vaimoksi, joka lukitsisi hänet linnaan. Hänestä tulisi kuningatar ja se tarkoitti sitä, että pitäisi näyttää mallia kansalaisille ja pysytellä linnassa päivät pitkät. Prinsessana oli vielä helppoa, sillä nyt häneltä ei odotettu vielä mitään suurta, sillä hänhän oli vasta nuori nainen. Naimisiinmenon jälkeen hänestä tulisi nainen, joka osaisi hallita yhdessä miehensä kanssa...
"Neiti Dimiria, ehkä nyt olisi sopiva aika tulla sisälle. Ulkona viilenee ja olisi hirveää, jos vilustuisitte. Lisäksi olisi hyvä, jos saisitte hyvät yöunet huomista varten," parvekkeen ovelle ilmestynyt hovineito kehotti ja niiasi hieman. Dimria kääntyi katsomaan tullutta hovineitiä ja hymyili tälle lempeästi.
"Olet oikeassa, Maryline. Ei olisi hyvä, jos vilustuisin," Dimiria totesi ymmärtäväisesti. "Mutta sinä voit jo mennä, jään vielä hetkeksi," hän lisäsi ja hovineiti niiasi.
"Kyllä, neiti Dimiria. Hyvää yötä," Maryline toivotti ja poistui.
Vaaleahiuksinen kaunotar katsoi vielä kerran kauas kaukaisuuteen. Huomenna hän tapaisi lisää kosija ehdokkaita ja surukseen hän joutuisi suostumaan jonkun kosintaan. Häneltä kuitenkin odotettiin jo suostumusta, sillä huomenna neito täyttäisi 19 vuotta, eli hänen olisi pitänyt löytää 'se oikea' jo tai viimeistään huomenna valita joku ehdokkaista.
Dimiria kääntyi vaitonaisena parvekkeen ovien suuntaan. Hän astui sisälle omaan huoneeseensa, vankilaansa ja sulki parvekkeen ovet.
"Joku... Pelasta minut..."
~
Khera komensi miehiään tainnuttamaan lähistöllä olevat vartijat. Miehet tottelivat häntä ja etsivät oman kohteensa. Pian miehet raahasivat tainnutettuja vartijoita lähistöllä oleviin puskiin ja riisuivat heidät. He pukeutuivat vartijoiden pukuihin ja kietoivat oikeat vartijat yhteen ja peittivät heidän suunsa, jotta he eivät voisi pilata heidän suunnitelmaansa.
Vartijoiksi pukeutuneina kuusikko kapusi muurin yli ja lähestyivät linnaa. He jakautuivat kolmeen ryhmään, jotta he eivät näyttäisi epäilyttäviltä. Khera ja yksi hänen 'tovereistaan' menisivät suorinta reittiä prinsessa huoneen luo, toiset saivat käyttää kiertoteitä.
Kheralla oli omat suunnitelmansa. Kun prinsessa olisi sidottu ja varmistettu, että hän ei pystyisi pakenemaan häneltä, Khera pakenisi kahdestaan prinsessan kanssa. Miksi hänen muka pitäisi jakaa prinsessasta sovittu lunnasvaatimus viiden muun miehen kanssa, kun kerran voisi pitää koko rahasumman itsellään?
Khera virnuili tyytyväisenä kypäränsä alla, kun he suunnistivat linnan käytävällä etsien prinsessan huonetta.
Ei ollut epäilystäkään, mikä olisi ollut prinsessan huone. Prinsessan huoneen edustalla seisoi enemmän vartijoita kuin missään muualla oli. Juuri tätä osuutta varten Khera oli tarvinnut miehistöään. Khera oli keräsi joukkonsa kasaan ja lähestyivät vahtivia vartijoita.
"Vahtivuoron vaihto," Khera sanoi ja vartijat kääntyivät katsomaan häntä.
"Mitä? Kuka on sellaisesta sopinut?" Yksi vartija kysyi hölmistyneenä ja otti kiinni asevyöstään.
"Ettekö olleet tämän iltaisessa kokouksessa? Siellä sovittiin, että vahvimmat vartijat menisivät tänä yönä vahtimaan muuria, jotta jotkut 'psykopaatit' eivät pääsisi vaanimaan prinsessaa. Huomennahan linna kuhisee kosijaehdokkaita ja emmehän me halua, että joku hullu saattaisi satuttaa siinä tungoksessa prinsessaamme," Khera puhui kuin olisi oikeasti ollut jossain kokouksessa.
Oikeat vartijat menivät aivan hämilleen, mutta suoristivat sitten ryhtinsä.
"Vai että oli tänä iltana kokous? Eipäs tiedetty. Mutta tottakai me 'vahvimmat vartijat' menemme vahtimaan muuria. Kukaan ei saa satuttaa prinsessaamme huomenna, kun hän vihdoin valitsee itselleen prinssinsä!" Vartija totesi ja määräsi omat miehensä mukaansa. Khera miehineen jäivät seisomaan paikoilleen ja pian Kheran miehet alkoivat nauramaan vaimeasti.
"Varsinaisia typeryyksiä...! Kukahan on palkannut heidät..." Yksi miehistä tärisi naurusta.
Khera määräsi neljä miestään vahtimaan ja päätti ottaa yhden miehen mukaansa prinsessan huoneeseen. Ei olisi hyvä, jos prinsessa alkaisikin riuhtomaan vastaan ja prinsessan hiljentämiseksi oli parasta olla kaksi miestä.
Khera avasi prinsessan huoneen oven ja kuulosteli hetken aikaa. Oli hiljaista, joten prinsessa oli mitä todennäköisemmin mennyt nukkumaan. Khera astui sisään yhden miehensä kanssa ja sulkivat perässään huoneen oven. Valtias komensi miestään äänettömästi menemään sängyn toiselle puolelle, kun hän menisi toiselle puolelle. Nyt he olivat prinsessan sängyn molemmin puolin. Prinsessa oli vetänyt peittonsa kokonaan päälleen, mutta kultaiset hiukset olivat jääneet ulkopuolelle. Khera laski polvensa sängylle, jotta saisi siitä tukea nostaessaan prinsessan syliinsä. Toimeettomaksi jäänyt mies katseli, kun Valtias nosti prinsessan peiton kanssa käsivarsilleen. Prinsessa ei ollut onneksi herännyt. Olipa hän kevyt...
"Lähdetään," Kheran seurassa ollut mies hoputti iloisena ja oli jo lähtemässä kävelemään ovelle päin.
"Odota," Khera sanoi hiljaa ja mies pysähtyi. Valtias virnisti.
"Haluatko nähdä, millainen prinsessa on..?" Valtias houkutteli ja oli jo siirtämässä peittoa prinsessan kasvojen edestä. Mies kiiruhti Valtiaan luo ja halusi palavasti nähdä prinsessan nukkuvat kasvot.
"... Typerys.." Khera tokaisi ja löi miestä niskaan yhdellä kädellä. Kun lyödään oikeaan kohtaan, uhri menettää tajuntansa. Ja niin Kheran seurassa ollut mies menetti tajuntansa.
Khera avasi parvekkeen ovet ja kylmä yötuuli puhalsi hänen kasvoihin. Prinsessa hänen sylissään värähti, mutta Khera ei kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Mies otti kaulalla roikkuneen pillin käteensä ja puhalsi siihen. Pillistä lähti niin kimeä ääni, etteivät ihmiset pystyisi sitä kuulemaan.
Taivaalle ilmestyi tumma piste, joka lähestyessään muuttui isommaksi ja isommaksi. Pian sen pystyi tunnistamaan siivekkääksi olennoksi. Se suureni ja suureni. Se ei ollut mikään lintu. Valtavien siipien rohinan saattoi kuulla, jos vain tarpeeksi keskittyi.
"... Pelasta minut..." kuului vaimea, uninen ääni peiton alta. Ääni lumosi Valtiaan täysin. Siinä oli jotain tuttua, mutta Khera ei osannut sanoa mitä.
Varovaisesti Khera liutti peittoa pois prinsessan kasvojen edestä ja hypnotisoitui täysin nähdessään prinsessan kasvot. Kultaiset hiukset näyttivät silkkisiltä ja kasvot olivat kuin posliininukella, virheettömät ja sileät. Prinsessan ruusunpunaiset huulet olivat hieman auki naisen nukkuessa. Kheran teki mieli koskettaa noita kasvoja, tunnustella miltä ne tuntuisivat...
Valtias hätkähti hereille, kun tuuli oli yhtäkkiä voimistunut. Khera katsahti ylemmäs ja huomasi kumppaninsa saapuneen. Hopeansävyinen suuri lohikäärme laskeutui varovaisesti prinsessan parvekkeen eteen. Hyppy sen selkään olisi kyllä hyvin vaikea, sillä lohikäärme ei voinut tulla lähemmäs linnaa, muuten sen siivet osuisivat siihen.
Khera otti paremman otteen kaunottaresta, joka näytti sillä hetkellä näkevän jotain kauheaa unta. Neidon silmät olivat puristuneet tiukasti yhteen ja nainen puristi Kheran paitaa kädessään. Mies arvioi lohikäärmeen etäisyyden linnasta ja otti sopivan vauhtimatkan. Kyllä, hän aikoi hypätä tuon lohikäärmeen selkään. Khera juoksi niin lujaa kuin pääsi prinsessa sylissään ja nosti jalkansa parvekkeen reunalle. Siitä hän hyppäsi sulavasti lohikäärmeen selkään, Khera onnistui laskeutumaan molemmille jaloilleen.
Tömähdys sai Dimirian havahtumaan hereille painajaisunesta. Hänen kultaiset silmänsä katsoivat sekavana miestä, joka piteli häntä käsivarsillaan.
"... Kuka sinä olet...?" Dimiria henkäisi ja Khera laski nopeasti hämmentyneen katseensa prinsessaan.
Hän heräsi...
Dimiria ja Khera on kyllä sellainen pari, jotka ansaitsevat oma fanficcinsä. Kiitos Dailow, joka antoi minulle hyviä vinkkejä juonta varten, sain jopa kirjotettua ensimmäisen osan. Taputuksia!
Eli siis. Dimiria sädehtii tämän tarinan prinsessana. Aaaw<3 ja arvatkaas kuka Khera on? Voi ei, Khera ei ole aivan prinssi uljas valkealla ratsulla xD Khera on pahis, joka vahingossa tekee prinssi uljaan osan lohikäärmeen kanssa :,DDD
En osaa yhtään sanoa, kuinka tarina jatkuu, sillä olen todella huono suunnittelemaan juonta valmiiksi :,D Aina, kun alan kirjoittaa uutta lukua, keksin siihen melko nopeasti tarinaa.
Saa antaa ideoita ja ehdotuksia, mitä näille kahdelle tapahtuu (; mutta muistakaa, suurin päätösvalta on minulla, muahahhahaha!
TARINALLA EI OLE VIELÄ NIMEÄ, OTAN VASTAAN EHDOTUKSIA
Luku 1. Valtias
Kaukaa kantautui kaunis, karhea ääni nuoren miehen korvaan. Oikeastaan tuo nuori mies oli kuullut tuon äänen ennenkin, ei tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta. Aina, kun Aurinko oli juuri laskemassa ja kaunis taivas hehkui kauniita värejään, laulu kantautui kaupungin kaduille. Useat muutkin olivat kerääntyneet kuuntelemaan tuota laulua, joka oudosti rauhoitti kiivasta mieltä. Laulu oli kuin sääntö, jonka aikana ei saanut sotia tai suunnitella kamaluuksia.
" Syleilisitkö minua nyt? Syleile minua nyt, jäätynyttä sydäntäni. Suutele minua ja ehkä voit viedä minut omaan maailmaasi. En voi olla yksin juuri nyt. Syleilisitkö minua nyt? Syleile minua nyt, jäätynyttä sydäntäni..." ääni jatkoi laulamista ja mies toivoi, että laulu ei koskaan loppuisi.
Mutta, kun Aurinko laskeutui ja hämärä oli peittänyt maan, laulu loppui. Kuin maailmasta olisi kadonnut jotain.
Nuori mies avasi silmänsä ja hänen vihreät silmänsä olivat täynnä kylmyyttä. Hän hyppäsi sulavasti alas rakennuksen katolta ja vilkaisi vihaisesti kahta vanhempaa naisihmistä, jotka olivat jääneet tuijottamaan häntä. Naiset säikähtivät niin vihaista katsetta, että pistivät jalkaa toisen eteen. Mies oli pukeutunut tummaan takkiin, jota piti auki ja paljasti komean ylävartalon sekä tummiin housuihin, jotka olivat hyvin väljät. Miehellä oli tummanvihreät hiukset, jotka sojottivat alaviistoon. Hänen kasvoillaan oli kuviointia silmien ympärillä sekä oikealla poskella. Se ei ollut tavallista ihmisille, joten se teki miehestä yhä pelottavamman. Huhujen mukaan kuvioinnit olivat palovammoja, mutta kukaan ei osannut kertoa niiden alkuperää.
Eivät naiset olleet vain vihaisen katseen takia rynnänneet pakoon, eivät lainkaan. He olivat tunnistaneet miehen tämän kasvojen kuvioinnista sekä myrkynvihreistä silmistään. Mies tunnettiin alamaailman johtajana, jota jopa virkavalta pelkäsi. Vaikka useimmat ryöstöt ja pahanteot olivat liittyneet kyseiseen herraan, kukaan ei uskaltanut lähestyä häntä. Huhuttiin, että mies omisti jonkin karmean olennon, joka sai aikaiseksi vain tuhoa.
Mies tunnettiin kaupungissa nimellä Valtias. Kukaan ei tuntunut tietävän miehen oikeaa nimeä, mutta Valtiasta saatettiin kutsua myös Kheraksi.
Khera tempaisi majatalon ovet auki ja sai kaikki sisällä olijat kääntymään häntä kohti jähmettyneinä. Yksi sisällä olija tiputti säikähdyksestä lasinsa lattialle ja se särkyi moneksi palasiksi.
"Aika mennä," kantautui käsky miehen huulilta. Miehen ääni oli matala ja kuulosti vaaralliselta, ellei sitä toteltaisi.
Nurkkapöydästä nousi viisihenkinen miesryhmä, joka kuuliaisesti käveli Valtiaan luo.
"Johtaja," miehet mutisivat ja kumarsivat kunnioittavasti Valtiaalle. Khera tuhahti ja poistui ensin majatalosta. Viisihenkinen miesryhmä otti Valtiaan nopeasti kiinni ja kulkivat tämän mukana hämärää katua pitkin.
"Hehehehehee, tänään tulee mielenkiintoinen ryöstöreissu..." Yksi mies naureskeli hiljaa ja sai myös muut neljä liittymään nauruun.
"Ja tästä tulee varmasti kaikista tuottoisin myös... Haha, tämä on ihan hullua, pian jokainen kaupunki tuntee meidät!" Toinen miehestä totesi ja muut nyökkäilivät.
"Tämä on hulluinta, mitä olemme koskaan tehneet! Tämän jälkeen me voimme jäädä vaikka eläkkeelle!" Kolmas miehestä huudahti ja sai vastaukseksi 'jee' huutoja.
"Prinsessa on kuulemma hyvin kaunis..." Neljäs miehestä unelmoi ja lipaisi kielellää ylähuultaan.
"Hmm? Luuletko, että sinä saat muka hänet? Et varmana! Minä haluan hä-"
"Vaiti," Khera keskeytti varoittavalla äänellä ja miehet hiljenivät välittömästi. He olivat jo varmoja, että Valtias haluaisi pitää naisen, mutta hämmästyivät, kun näkivät katalan virneen Valtiaan kasvoilla.
"Jakakaa hänet," Khera tokaisi kylmästi ja naurahti vaimeasti. Miehet hurrasivat hänen takanaan.
~
Kauniit, kultaiset silmät katsoivat kauas kaukaisuuteen, juuri sinne, minne Aurinko oli laskeutunut. Vaaleat hiukset hulmusivat tuulenvireen mukana ja hyväilivät nuoren neidon kasvoja. Nainen kohotti kättään ja siirsi hiuksiaan korvansa taakse. Hänen kasvonsa olivat kuin posliininukella, virheettömät sekä uskomattoman kauniit. Kultaisia silmiä reunusti tuuheat ripset, naisen nenä oli pieni, mutta soma ja hänellä ruusunpunaiset huulet.
Neito laski kätensä parvekkeen reunalle ja katsoi surullisena eteenpäin. Tänään oli kulunut 10 vuotta siitä, kun hänen vanhempansa olivat jättäneet hänet yksin tähän maailmaan. Jättäneet hänelle koko valtakunnan. Nuori neito ei ollut aivan tavallinen nuori neito, vaan hän oli kaupungin prinsessa. Juuri häntä ihmiset kuuntelivat, juuri häntä ihmiset ihailivat, juuri häntä ihmiset palvoivat ja juuri häntä ihmiset rakastivat. Prinsessaa oli siunattu kauneudella, joka sai varsinkin miespuoliset kääntämään päätään ja naiset jumaloivat häntä salaa. Prinsessa oli myös lempeä ja rauhaa rakastava nainen. Hän pyrki auttamaan kansaansa kaikin mahdollisin keinoin, hän toivoi, että kaikilla olisi hyvä olla.
Hän ei juuri koskaan päässyt ulos linnasta. Ja jos hän pääsi, hänellä oli mukanaan kymmenen vartijaa. Se tuntui hyvin turhauttavalta, ahdistavalta ja... Surulliselta. Neito ei toivonut mitään muuta yhtä paljon kuin sitä, että saisi olla vapaa. Vapaa, lähteä pois tästä linnasta. Elää ilman hössöttäviä hovineitejä ja elää ilman ennakkoluuloisia vartijoita. Hän halusi kokea jotain uutta, jotain jännittävää.
Ehkä eniten prinsessa inhosi prinssejä, jotka olivat tulleet kosimaan häntä. Hän ei voisi koskaan suostua kenenkään vaimoksi, joka lukitsisi hänet linnaan. Hänestä tulisi kuningatar ja se tarkoitti sitä, että pitäisi näyttää mallia kansalaisille ja pysytellä linnassa päivät pitkät. Prinsessana oli vielä helppoa, sillä nyt häneltä ei odotettu vielä mitään suurta, sillä hänhän oli vasta nuori nainen. Naimisiinmenon jälkeen hänestä tulisi nainen, joka osaisi hallita yhdessä miehensä kanssa...
"Neiti Dimiria, ehkä nyt olisi sopiva aika tulla sisälle. Ulkona viilenee ja olisi hirveää, jos vilustuisitte. Lisäksi olisi hyvä, jos saisitte hyvät yöunet huomista varten," parvekkeen ovelle ilmestynyt hovineito kehotti ja niiasi hieman. Dimria kääntyi katsomaan tullutta hovineitiä ja hymyili tälle lempeästi.
"Olet oikeassa, Maryline. Ei olisi hyvä, jos vilustuisin," Dimiria totesi ymmärtäväisesti. "Mutta sinä voit jo mennä, jään vielä hetkeksi," hän lisäsi ja hovineiti niiasi.
"Kyllä, neiti Dimiria. Hyvää yötä," Maryline toivotti ja poistui.
Vaaleahiuksinen kaunotar katsoi vielä kerran kauas kaukaisuuteen. Huomenna hän tapaisi lisää kosija ehdokkaita ja surukseen hän joutuisi suostumaan jonkun kosintaan. Häneltä kuitenkin odotettiin jo suostumusta, sillä huomenna neito täyttäisi 19 vuotta, eli hänen olisi pitänyt löytää 'se oikea' jo tai viimeistään huomenna valita joku ehdokkaista.
Dimiria kääntyi vaitonaisena parvekkeen ovien suuntaan. Hän astui sisälle omaan huoneeseensa, vankilaansa ja sulki parvekkeen ovet.
"Joku... Pelasta minut..."
~
Khera komensi miehiään tainnuttamaan lähistöllä olevat vartijat. Miehet tottelivat häntä ja etsivät oman kohteensa. Pian miehet raahasivat tainnutettuja vartijoita lähistöllä oleviin puskiin ja riisuivat heidät. He pukeutuivat vartijoiden pukuihin ja kietoivat oikeat vartijat yhteen ja peittivät heidän suunsa, jotta he eivät voisi pilata heidän suunnitelmaansa.
Vartijoiksi pukeutuneina kuusikko kapusi muurin yli ja lähestyivät linnaa. He jakautuivat kolmeen ryhmään, jotta he eivät näyttäisi epäilyttäviltä. Khera ja yksi hänen 'tovereistaan' menisivät suorinta reittiä prinsessa huoneen luo, toiset saivat käyttää kiertoteitä.
Kheralla oli omat suunnitelmansa. Kun prinsessa olisi sidottu ja varmistettu, että hän ei pystyisi pakenemaan häneltä, Khera pakenisi kahdestaan prinsessan kanssa. Miksi hänen muka pitäisi jakaa prinsessasta sovittu lunnasvaatimus viiden muun miehen kanssa, kun kerran voisi pitää koko rahasumman itsellään?
Khera virnuili tyytyväisenä kypäränsä alla, kun he suunnistivat linnan käytävällä etsien prinsessan huonetta.
Ei ollut epäilystäkään, mikä olisi ollut prinsessan huone. Prinsessan huoneen edustalla seisoi enemmän vartijoita kuin missään muualla oli. Juuri tätä osuutta varten Khera oli tarvinnut miehistöään. Khera oli keräsi joukkonsa kasaan ja lähestyivät vahtivia vartijoita.
"Vahtivuoron vaihto," Khera sanoi ja vartijat kääntyivät katsomaan häntä.
"Mitä? Kuka on sellaisesta sopinut?" Yksi vartija kysyi hölmistyneenä ja otti kiinni asevyöstään.
"Ettekö olleet tämän iltaisessa kokouksessa? Siellä sovittiin, että vahvimmat vartijat menisivät tänä yönä vahtimaan muuria, jotta jotkut 'psykopaatit' eivät pääsisi vaanimaan prinsessaa. Huomennahan linna kuhisee kosijaehdokkaita ja emmehän me halua, että joku hullu saattaisi satuttaa siinä tungoksessa prinsessaamme," Khera puhui kuin olisi oikeasti ollut jossain kokouksessa.
Oikeat vartijat menivät aivan hämilleen, mutta suoristivat sitten ryhtinsä.
"Vai että oli tänä iltana kokous? Eipäs tiedetty. Mutta tottakai me 'vahvimmat vartijat' menemme vahtimaan muuria. Kukaan ei saa satuttaa prinsessaamme huomenna, kun hän vihdoin valitsee itselleen prinssinsä!" Vartija totesi ja määräsi omat miehensä mukaansa. Khera miehineen jäivät seisomaan paikoilleen ja pian Kheran miehet alkoivat nauramaan vaimeasti.
"Varsinaisia typeryyksiä...! Kukahan on palkannut heidät..." Yksi miehistä tärisi naurusta.
Khera määräsi neljä miestään vahtimaan ja päätti ottaa yhden miehen mukaansa prinsessan huoneeseen. Ei olisi hyvä, jos prinsessa alkaisikin riuhtomaan vastaan ja prinsessan hiljentämiseksi oli parasta olla kaksi miestä.
Khera avasi prinsessan huoneen oven ja kuulosteli hetken aikaa. Oli hiljaista, joten prinsessa oli mitä todennäköisemmin mennyt nukkumaan. Khera astui sisään yhden miehensä kanssa ja sulkivat perässään huoneen oven. Valtias komensi miestään äänettömästi menemään sängyn toiselle puolelle, kun hän menisi toiselle puolelle. Nyt he olivat prinsessan sängyn molemmin puolin. Prinsessa oli vetänyt peittonsa kokonaan päälleen, mutta kultaiset hiukset olivat jääneet ulkopuolelle. Khera laski polvensa sängylle, jotta saisi siitä tukea nostaessaan prinsessan syliinsä. Toimeettomaksi jäänyt mies katseli, kun Valtias nosti prinsessan peiton kanssa käsivarsilleen. Prinsessa ei ollut onneksi herännyt. Olipa hän kevyt...
"Lähdetään," Kheran seurassa ollut mies hoputti iloisena ja oli jo lähtemässä kävelemään ovelle päin.
"Odota," Khera sanoi hiljaa ja mies pysähtyi. Valtias virnisti.
"Haluatko nähdä, millainen prinsessa on..?" Valtias houkutteli ja oli jo siirtämässä peittoa prinsessan kasvojen edestä. Mies kiiruhti Valtiaan luo ja halusi palavasti nähdä prinsessan nukkuvat kasvot.
"... Typerys.." Khera tokaisi ja löi miestä niskaan yhdellä kädellä. Kun lyödään oikeaan kohtaan, uhri menettää tajuntansa. Ja niin Kheran seurassa ollut mies menetti tajuntansa.
Khera avasi parvekkeen ovet ja kylmä yötuuli puhalsi hänen kasvoihin. Prinsessa hänen sylissään värähti, mutta Khera ei kiinnittänyt siihen enempää huomiota. Mies otti kaulalla roikkuneen pillin käteensä ja puhalsi siihen. Pillistä lähti niin kimeä ääni, etteivät ihmiset pystyisi sitä kuulemaan.
Taivaalle ilmestyi tumma piste, joka lähestyessään muuttui isommaksi ja isommaksi. Pian sen pystyi tunnistamaan siivekkääksi olennoksi. Se suureni ja suureni. Se ei ollut mikään lintu. Valtavien siipien rohinan saattoi kuulla, jos vain tarpeeksi keskittyi.
"... Pelasta minut..." kuului vaimea, uninen ääni peiton alta. Ääni lumosi Valtiaan täysin. Siinä oli jotain tuttua, mutta Khera ei osannut sanoa mitä.
Varovaisesti Khera liutti peittoa pois prinsessan kasvojen edestä ja hypnotisoitui täysin nähdessään prinsessan kasvot. Kultaiset hiukset näyttivät silkkisiltä ja kasvot olivat kuin posliininukella, virheettömät ja sileät. Prinsessan ruusunpunaiset huulet olivat hieman auki naisen nukkuessa. Kheran teki mieli koskettaa noita kasvoja, tunnustella miltä ne tuntuisivat...
Valtias hätkähti hereille, kun tuuli oli yhtäkkiä voimistunut. Khera katsahti ylemmäs ja huomasi kumppaninsa saapuneen. Hopeansävyinen suuri lohikäärme laskeutui varovaisesti prinsessan parvekkeen eteen. Hyppy sen selkään olisi kyllä hyvin vaikea, sillä lohikäärme ei voinut tulla lähemmäs linnaa, muuten sen siivet osuisivat siihen.
Khera otti paremman otteen kaunottaresta, joka näytti sillä hetkellä näkevän jotain kauheaa unta. Neidon silmät olivat puristuneet tiukasti yhteen ja nainen puristi Kheran paitaa kädessään. Mies arvioi lohikäärmeen etäisyyden linnasta ja otti sopivan vauhtimatkan. Kyllä, hän aikoi hypätä tuon lohikäärmeen selkään. Khera juoksi niin lujaa kuin pääsi prinsessa sylissään ja nosti jalkansa parvekkeen reunalle. Siitä hän hyppäsi sulavasti lohikäärmeen selkään, Khera onnistui laskeutumaan molemmille jaloilleen.
Tömähdys sai Dimirian havahtumaan hereille painajaisunesta. Hänen kultaiset silmänsä katsoivat sekavana miestä, joka piteli häntä käsivarsillaan.
"... Kuka sinä olet...?" Dimiria henkäisi ja Khera laski nopeasti hämmentyneen katseensa prinsessaan.
Hän heräsi...