Post by midar on May 2, 2007 17:51:52 GMT 2
Joa istuskeli vanhan ja viisaan puun oksalla jutellen sen ja muutaman linnun kanssa. Metsäläinen kuunteli mielellään puun tarinoita entisistä ajoista ja maailmasta. Linnut puolestaan sirkuttivat lentämisen ilosta, puolison löytämisestä ja pesän rakentamisesta. Joa pääasiassa vain kuunteli. Hän kuunteli usein.
Naisen hiukset valuivat tämän hartioille, ja sortuvien seassa oli keväisiä luonnonkukkia. Joan hame oli noussut hieman ja paljasti hänen rehevät pohkeensa ja paljaat jalkansa. Kengät nainen oli pudottanut maahan jossa ne nyt makasivat nurinniskoin ja kaukana toisistaan.
Joan luonnonvalkean tunikan kaula-aukko ei jättänyt paljon arvailuille varaa, ja se paljasti hyvin anteliaasti Joan rehevän ulkomuodon. Tunika oli hihaton, ja pidempihihainen villapaita roikkui puun alemmalla oksalla.
Puuvanhuksen oksissa näkyi jo keväisiä silmuja ja maa alkoi pikkuhiljaa vihertää talven menettäessä voimiaan.
"Viihtynyt olisit sa, Baelea, menneisyydessä. Siellä sun laisias oli enemmän ja luonnon ääniä kuuntelivat maan lapset enemmän kuin tässä ajassa elävät", puuvanhus kertoi. Eihän puu varsinaisesti puhunut, mutta Joa kuuli sen äänen omassa mielessään. Puut, etenkin vanhat ja viisaat, "puhuivat" usein vanhahtavasti. Nuoremmat puut taas olivat omaksuneet toisenlaisen puheparren.
Linnut pyrähtelivät Joan ympärillä kilpaillen tämän huomiosta. Ne halusivat niin kovin mielellään kertoa miten hienon pesän ne olivat rakentaneet ja kuinka monta kaunista munaa niiden sievä emäntä oli pyöräyttänyt.
Joa kuunteli jokaista lintua ja nauroi niiden hilpeälle sirkutukselle. Pikkulinnut tuntuivat aina villiintyvän keväästä. Kuten Joakin. Kevät oli uuden syntymän aikaa. Kaikki puhkesi kukkaan ja talven ankeus sai väistyä kevään ja kesän kukoistuksen tieltä.
[Mukaan vain olkaapa hyvät.]
Naisen hiukset valuivat tämän hartioille, ja sortuvien seassa oli keväisiä luonnonkukkia. Joan hame oli noussut hieman ja paljasti hänen rehevät pohkeensa ja paljaat jalkansa. Kengät nainen oli pudottanut maahan jossa ne nyt makasivat nurinniskoin ja kaukana toisistaan.
Joan luonnonvalkean tunikan kaula-aukko ei jättänyt paljon arvailuille varaa, ja se paljasti hyvin anteliaasti Joan rehevän ulkomuodon. Tunika oli hihaton, ja pidempihihainen villapaita roikkui puun alemmalla oksalla.
Puuvanhuksen oksissa näkyi jo keväisiä silmuja ja maa alkoi pikkuhiljaa vihertää talven menettäessä voimiaan.
"Viihtynyt olisit sa, Baelea, menneisyydessä. Siellä sun laisias oli enemmän ja luonnon ääniä kuuntelivat maan lapset enemmän kuin tässä ajassa elävät", puuvanhus kertoi. Eihän puu varsinaisesti puhunut, mutta Joa kuuli sen äänen omassa mielessään. Puut, etenkin vanhat ja viisaat, "puhuivat" usein vanhahtavasti. Nuoremmat puut taas olivat omaksuneet toisenlaisen puheparren.
Linnut pyrähtelivät Joan ympärillä kilpaillen tämän huomiosta. Ne halusivat niin kovin mielellään kertoa miten hienon pesän ne olivat rakentaneet ja kuinka monta kaunista munaa niiden sievä emäntä oli pyöräyttänyt.
Joa kuunteli jokaista lintua ja nauroi niiden hilpeälle sirkutukselle. Pikkulinnut tuntuivat aina villiintyvän keväästä. Kuten Joakin. Kevät oli uuden syntymän aikaa. Kaikki puhkesi kukkaan ja talven ankeus sai väistyä kevään ja kesän kukoistuksen tieltä.
[Mukaan vain olkaapa hyvät.]