Post by ninwe on Jan 26, 2008 20:38:09 GMT 2
[ omg. Te ootte pelanneet lievästi sanottuna aika paljon siitä kun viimeksi satuin katsomaan Ehkä sitä voisi vähän koettaa tätä hahmoa tuoda pois seinäkukkasena roikkumasta ]
Isil oli saanut juomakseen jotain melko hyvänmakuista höyryävää juomaa, eikä hän ollenkaan epäillyt, että ei olisi saanut pyytämäänsä teen kaltaista mehua suuren alkoholimäärän sijaan. Nuorta haltiaa ei ollenkaan kiinnostanut olla vieraassa paikassa päissään, etenkään jos oltiin juhlissa, joissa saattoi tavata tuttuja myös kauempaa. Nainen unohtui kuuntelemaan erittäin taidokkaasti soitettua musiikkia, jonka tahtiin osa juhlaväestä oli alkanut tanssia. Hetken aikaa kuunneltuaan hän yritti paikantaa musiikin lähdettä, muttei löytänyt sitä ja huokaisi. Isil otti pienen hörpyn kuumasta mehustaan ja nojasi baaritiskiin istuessaan jakkaralla kasvot kohti huoneen keskustaa. Tuttuja ei näkynyt. Voisihan sitä tietysti lähteä uusia tuttavuuksia solmimaan, mutta mitäs tuosta. Kai Isil nyt hetken aikaa itsekseenkin pystyisi juhlissa pärjäämään.
Huvittaakseen itseään Isil rupesi suomimaan juhlaväkeä Valtiaiden näkemisen toivossa. Eihän hän ollut heihin ennen törmännyt ja kannatti sitä tilaisuuden tullessa kerätä kokemusta. Samalla Isil yritti painaa mieleensä juhlien tapahtumia ympäriltään, että muistaisi ne vielä huomennakin, jos haluaisi väkertää Bailuista jonkinlaista laulua. Isil oikaisi hieman valkoista metsästyshamettaan ja risti nilkkansa baarijakkaran alle. Pieni virnistys kiiri nuoren haltian huulille kun tämä katseli tanssivia juhlijoita. Häntä ei kukaan saisi tuonne keskelle heilumaan.
Kyllästyttyään Isil päätti että oli aika lähteä. Hän ei ollut nähnyt pilkahdustakaan Valtiaista, vaikka oli lähes täysin varma että hekin olivat mukana. Hän käveli ulos ovesta ja oli kaatua kylmän tuulen puhaltaessa päin.