Post by Deltamary on Jun 7, 2007 23:09:41 GMT 2
Vetehiskansalla on lukuisia pienempiä ja suurempia kaupunkeja meren syvyyksissä, Lyrathin ympärillä. Kaupunkeja asuttavat vetehisten eri lajit, jotka muodostuvat ilmansuuntien mukaan. Jokaisella heimolla on oma kaunis tyylinsä rakentaa kaupunkinsa ja jotkut heidän tapansa ja uskomuksensa saattavat poiketa muista vetehisistä.
Yleensä vetehiset elävät omaa enemmän tai vähemmän rauhallista elämää merikodissaan ja harvat luonnonmullistukset ja olennot saavat ne tolaltaan.
Merenalaisessa maailmassa oli kuulas päivä. Auringon säteet siivilöityivät tasaisesti ja taianomaisesti vetehisten rakentamaan ja asuttamaan kaupunkiin, joka tässä tapauksessa oli vaatimattomampi.
Kaupungin arki oli rauhallista. Vetehiset uiskentelivat omissa askareissaan, eivätkä voimakkaat merivirrathäirinneet tänään ketään.
"Olin niin varma, että tunsin pistelyä tänäaamuna pyrstösuomuissani!" Eräs vanhempi vetehismies valitti ystävälleen. "Se on paha merkki."
Vetehisvanhuksen kaveri tyrskähti kuivasti tämän vieressä ja liikautti simpukankuortaan.
"Yrität taas vain hämätä minua. Anna minun nyt keskittyä, jotta voin jälleen kerran voittaa sinut! Ainoa paha mitä ennustuksesi voi merkitä on sinun häviösi, senkin vanha merikurkku." toinen vanhus nauraa käkätti nokkeluudelleen.
"Ei kun tällä kertaa minä olen varma siitä." Toinen vastasi ja siirti huuliaan mutristellen omaa nappulaansa. "Kai muistat, mitä tapahtui lapsuudessamme? Pikku Mony kaapattiin merimiesten toimesta! Muistat varmasti hänet? Eivätkö jo silloin kiiltävät suomuni olleetkin oikeassa." Vanhus vouhotti innostuneena, mutta sai ystävältään jälleen kerran välinpitämättömyyttä.
"Sinun suomusi eivät koskaan ole olleet kirkkaat."
"Pysy asiassa!"
"Pysy itse! Meillä on peli kesken."
Hetken kuluessa kylän laidalta kuului torven kantava varoitus maanjäristyksestä. Nämä eivät olleet harvinaisia tilanteita kylän vetehisille, jotka alkoivat heti tyynesti lopettaa askareitaan, jotta pääsisivat viemään itsensä ja nuoret turvaan.
Peliinperehtynyt vetehismies ärähti vihaisesti ja heitti simpukankuorinappulansa maahan.
"Sinä ja haiseva pyrstösi! Tule."
Merenpohja järähteli vain aavistuksen, mutta sehän oli yleensä alkusoittoa voimakkaammalla järistykselle.
Torven äänen lakatessa kaikki vetehiset olivat vetäytyneet suojiinsa, odottamaan vartijan seuraavaa merkkiääntä, joka heidät olisi taas vapauttava päivän askareisiin.
Ääntä ei kuitenkaan tullut. Eikä sen puoleen kunnon maan järistystäkään.
Jotkut vetehisistä alkoivat jo kurkkia utelijaina koloistaan asian tilannetta, kunne vettä pitkin lähti kiirimään kimakkaa karjuntaa. Ääni väritytteli vettä ja merenpohjaa. Pian äänen saattelemana levisi kaupungin ylle musta varjo.
Kauhistuneita huutoja ja kiljahduksia pääsi kyläläisten suusta, kun he huomasivat heidän asumustensa ylle laskeutuneen pedon. Olento jatkoi taas korviavihlovaa vaikerrustaa, sukelsi ja kouhaisi koillispuolen kaupungista. Vetehiset, jotka istusta selvisivat, levittäytyivät nopeasti turvaan pois hirviön ulottuvista, joka jatkoi merenpohjan hiekkaa pöllyttäviä syöksähtelyjään.
"Karla- odota! -..." vanhan vetehisen ääni tukehtui suurten luhistuvien koralliriuttojen alle. Karla itse hukkui pöllyävän hiekan alle, eikä enää nähnyt ystäväänsä.
"Remo!-" Karla huusi, mutta hänen ystävänsä ääni oli iäisyydeksi hiljentynyt. Vetehinen yritti vielä epätoivoisesti etsiä ystäväänsä, mutta hiekan laskeuduttua hänet pelastivat muut vetehiset, jotka jo evakuoivat kylää.
Suurin osa vetehisheimosta sai jätettyä kylänsä, ennen sen täydellistä tuhoutumista, mutta hyvin monet jäisivät suremaan sukulaisiaan.
"Äiti, onko meidän pakko mennä maalle?" eräs pieni vetehistyttö kysyi sillä aikaa, kun hänen äitinsä valmisteli itseään, lastaan ja hieman loukkaantunutta setäänsä matkaan.
"Kyllä." äiti sanoi kireästi jatkaen valmisteluja.
"Mutta Huuran perhe menevät toiseen kaupunkiin-"
"Jalva, " lapsen äiti sanoi ja keskitti katseensa tyttöön, "älä kyseenalaista päätöksiäni. Me menemme maalle. Olen opettanut sinua muodonmuutostaikuudessa, enkö?"
Tyttönen nyökkäsi punaisin, itkenein silmin.
"Ja sinä osaat sen, etkö?"
Tyttö nyökkäsi taas.
"Ja se on hyvä." Äiti sanoi, katsoi hetken lastansa silmiin ja sulki tämän sitten vahvaan syleilyyn.
Jalva tunsi äitinsä selän värisevän ja kuuli selvästi kyynelet, jotka painautuivat esiin.
"Mennään äiti." lapsi sanoi hiljaa ja kietoi pienet kädet äitinsä ympärille.
//Tähänkään peliin ei vastata.//
Yleensä vetehiset elävät omaa enemmän tai vähemmän rauhallista elämää merikodissaan ja harvat luonnonmullistukset ja olennot saavat ne tolaltaan.
Merenalaisessa maailmassa oli kuulas päivä. Auringon säteet siivilöityivät tasaisesti ja taianomaisesti vetehisten rakentamaan ja asuttamaan kaupunkiin, joka tässä tapauksessa oli vaatimattomampi.
Kaupungin arki oli rauhallista. Vetehiset uiskentelivat omissa askareissaan, eivätkä voimakkaat merivirrathäirinneet tänään ketään.
"Olin niin varma, että tunsin pistelyä tänäaamuna pyrstösuomuissani!" Eräs vanhempi vetehismies valitti ystävälleen. "Se on paha merkki."
Vetehisvanhuksen kaveri tyrskähti kuivasti tämän vieressä ja liikautti simpukankuortaan.
"Yrität taas vain hämätä minua. Anna minun nyt keskittyä, jotta voin jälleen kerran voittaa sinut! Ainoa paha mitä ennustuksesi voi merkitä on sinun häviösi, senkin vanha merikurkku." toinen vanhus nauraa käkätti nokkeluudelleen.
"Ei kun tällä kertaa minä olen varma siitä." Toinen vastasi ja siirti huuliaan mutristellen omaa nappulaansa. "Kai muistat, mitä tapahtui lapsuudessamme? Pikku Mony kaapattiin merimiesten toimesta! Muistat varmasti hänet? Eivätkö jo silloin kiiltävät suomuni olleetkin oikeassa." Vanhus vouhotti innostuneena, mutta sai ystävältään jälleen kerran välinpitämättömyyttä.
"Sinun suomusi eivät koskaan ole olleet kirkkaat."
"Pysy asiassa!"
"Pysy itse! Meillä on peli kesken."
Hetken kuluessa kylän laidalta kuului torven kantava varoitus maanjäristyksestä. Nämä eivät olleet harvinaisia tilanteita kylän vetehisille, jotka alkoivat heti tyynesti lopettaa askareitaan, jotta pääsisivat viemään itsensä ja nuoret turvaan.
Peliinperehtynyt vetehismies ärähti vihaisesti ja heitti simpukankuorinappulansa maahan.
"Sinä ja haiseva pyrstösi! Tule."
Merenpohja järähteli vain aavistuksen, mutta sehän oli yleensä alkusoittoa voimakkaammalla järistykselle.
Torven äänen lakatessa kaikki vetehiset olivat vetäytyneet suojiinsa, odottamaan vartijan seuraavaa merkkiääntä, joka heidät olisi taas vapauttava päivän askareisiin.
Ääntä ei kuitenkaan tullut. Eikä sen puoleen kunnon maan järistystäkään.
Jotkut vetehisistä alkoivat jo kurkkia utelijaina koloistaan asian tilannetta, kunne vettä pitkin lähti kiirimään kimakkaa karjuntaa. Ääni väritytteli vettä ja merenpohjaa. Pian äänen saattelemana levisi kaupungin ylle musta varjo.
Kauhistuneita huutoja ja kiljahduksia pääsi kyläläisten suusta, kun he huomasivat heidän asumustensa ylle laskeutuneen pedon. Olento jatkoi taas korviavihlovaa vaikerrustaa, sukelsi ja kouhaisi koillispuolen kaupungista. Vetehiset, jotka istusta selvisivat, levittäytyivät nopeasti turvaan pois hirviön ulottuvista, joka jatkoi merenpohjan hiekkaa pöllyttäviä syöksähtelyjään.
"Karla- odota! -..." vanhan vetehisen ääni tukehtui suurten luhistuvien koralliriuttojen alle. Karla itse hukkui pöllyävän hiekan alle, eikä enää nähnyt ystäväänsä.
"Remo!-" Karla huusi, mutta hänen ystävänsä ääni oli iäisyydeksi hiljentynyt. Vetehinen yritti vielä epätoivoisesti etsiä ystäväänsä, mutta hiekan laskeuduttua hänet pelastivat muut vetehiset, jotka jo evakuoivat kylää.
Suurin osa vetehisheimosta sai jätettyä kylänsä, ennen sen täydellistä tuhoutumista, mutta hyvin monet jäisivät suremaan sukulaisiaan.
"Äiti, onko meidän pakko mennä maalle?" eräs pieni vetehistyttö kysyi sillä aikaa, kun hänen äitinsä valmisteli itseään, lastaan ja hieman loukkaantunutta setäänsä matkaan.
"Kyllä." äiti sanoi kireästi jatkaen valmisteluja.
"Mutta Huuran perhe menevät toiseen kaupunkiin-"
"Jalva, " lapsen äiti sanoi ja keskitti katseensa tyttöön, "älä kyseenalaista päätöksiäni. Me menemme maalle. Olen opettanut sinua muodonmuutostaikuudessa, enkö?"
Tyttönen nyökkäsi punaisin, itkenein silmin.
"Ja sinä osaat sen, etkö?"
Tyttö nyökkäsi taas.
"Ja se on hyvä." Äiti sanoi, katsoi hetken lastansa silmiin ja sulki tämän sitten vahvaan syleilyyn.
Jalva tunsi äitinsä selän värisevän ja kuuli selvästi kyynelet, jotka painautuivat esiin.
"Mennään äiti." lapsi sanoi hiljaa ja kietoi pienet kädet äitinsä ympärille.
//Tähänkään peliin ei vastata.//