Post by Caldera on Apr 16, 2016 17:43:28 GMT 2
[Junie & Nelyssia tervetuloa! Hieman on tönkköä.. Kauhea väsymys ja mieletön hinku kirjoittaa ei oikein toimi yhdessä.]
Kevään saapuessa oli muuan nuori metsäläinen pohtinut, josko olisi aika siirtyä kokeneempien mestareiden oppipojaksi. Elämä puuverstaalla oli käynyt tylsäksi, ja hän kaipasi kipeästi takaisin kirjojen ääreen ansaittuaan riittävästi rahaa selvitäkseen kevään ja maksaakseen palkan mestarille. Kyseinen nuorukainen oli pyörinyt mestareiden ovia kolkuttelemassa, mutta jokaisella joko oli oppipoika, tai he eivät yksinkertaisesti olleet riittävän hyviä opettajia. Metsäläinen oli kierrellyt Lyrathissa vihjeiden ja lehti-ilmoitusten, puskaradion ja kuulemiensa tarinoiden perässä, kunnes oli Hartivessa kuullut vanhalta Bronilta pohjoisessa asuvasta maagista, joka hallitsi useita eri magian lajeja, mutta etenkin elementaalista magiaa, ja jolla ei tiettävästi ollut oppipoikaa. Onnesta huokaisten hän oli kätellyt vanhaa Bronia ja hypännyt heti ratsaille.
Siellä hän nyt matkasi kohti pohjoisen pientä Thorunin kylää, jossa tämän mestarin kerrottiin asuvan. Mukanaan Edomarilla oli hänen pieni reppunsa, josta löytyi muutama vaatekerta ja muistiinpanovälineet.
"Onko kauankin Thoruniin?" hän oli kysynyt aikaisemmin maantiellä astelevalta mieheltä, joka oli työntänyt kottikärryjä.
"Thorun? Kuule poju, sinulla on vielä matkaa. Ohita rantaluolasto ja jatka matkaa edelleen kohti pohjoista. Taitaa olla ainoa pieni kyläpahanen siellä kulmilla, et voi eksyä", tuo oli vastannut ja viittonut kädellä jatkamaan eteenpäin. Loppupäivästä kun vuorijono oli lähtenyt kääntymään oikealle viistoon, oli maasto muuttunut tiheämmäksi metsäksi ja tie pienemmäksi poluksi. Yövyttyään metsässä hän oli jatkanut seuraavana päivänä matkaa kohti suuria jyrkänteitä, jotka akkojen vanhan tarinan mukaan olivat muotoutuneet kun jumalat olivat päättäneet leikata Lyrathin irti muusta maailmasta. Kun hän lähestyi jyrkänteitä, hän saattoi jo kaukaa kuulla meren kohinan. Varovasti hän laskeutui ratsailtaan ja asteli jyrkänteen reunalle. Vaahtopäiset aallot iskeytyivät kerta toisensa jälkeen vasten kovaa kalliota niin suurella voimalla, että ylös asti lennähti pisarapilvi. Eddien huulille nousi haltioitunut hymy.
Hetken katseltuaan meren pauhua hän kääntyi, ja törmäsi yllättäen nuoreen naiseen. Vaistomaisesti hän nappasi tuosta kiinni ja vetäsi poispäin jyrkänteeltä, vaikka todellista tippumisvaaraa ei ollutkaan.
"Olen kovin pahoillani, melkein tönäisin sinut jyrkänteeltä alas!" Eddie sanoi ja laski nolona irti tuon hartioista. Naisen mustat hiukset pyrkivät tuulessa hänen silmilleen niin, ettei Eddie nähnyt hänen kasvojaan kunnolla. Varovasti hän nyökkäsi, soi naiselle pahoittelevan hymyn ja palasi ratsulleen. Matkaa ei olisi enää paljoa, ja hän ennättäisi iltaan mennessä kylälle... Maasto muuttui yhä karummaksi, ja soisemmaksi. Kerran hän kadotti polun, ja ratsastettuaan pienen ketulenkin hän löysi takaisin kunnon tielle, joka johti suoraan Thoruniin. Kylä oli todella pieni ja hiljainen ja ei näyttänyt kovinkaan houkuttelevalta illan pimeydessä. Metsäläinen laskeutui hevosensa selästä ja asteli kysymään tietä pienestä kapakasta, jossa istui kaksi asiakasta.
"Se hullu ukko asuu tuolla viimeisessä talossa tien päässä. Pahoittelen, mutta mies on menettänyt järkensä vuosia sitten. Matkasi taisi olla turha. Meillä on kyllä huone vapaana, jos tarvitset yösijaa", baarimikko sanoi ja pyöritteli päätään.
"Kiitos. Nähdään", Eddie sanoi ja jatkoi matkaansa ratsain kohti pientä tönöä tien päässä. Tontti oli ympäröity aidalla ja pihassa oli lahonnut kyltti, jossa luki isoin kirjaimin PÄÄSY KIELLETTY. Ulkopuolella seisoi hevonen, joka naposteli ahnaasti kevätnurmea. Eddie sitoi hevosensa tuon viereen ja asteli ovelle.
"Päivää, olen Edomar ja kuulin, että olette taitava maagi. Äh. Tarvitsisin mestaria, ja kuulin teidän olevan taitava maagi...", hän mutisi puhettaan hetken, ennen kuin uskalsi koputtaa ovelle. Kalkutettuaan messinkistä ovisalpaa hän kävi hermostuneeksi kuullessaan askeleita.
Oven avasi harmaahapsinen mies, joka näytti kovin tyytymättömältä.
Kevään saapuessa oli muuan nuori metsäläinen pohtinut, josko olisi aika siirtyä kokeneempien mestareiden oppipojaksi. Elämä puuverstaalla oli käynyt tylsäksi, ja hän kaipasi kipeästi takaisin kirjojen ääreen ansaittuaan riittävästi rahaa selvitäkseen kevään ja maksaakseen palkan mestarille. Kyseinen nuorukainen oli pyörinyt mestareiden ovia kolkuttelemassa, mutta jokaisella joko oli oppipoika, tai he eivät yksinkertaisesti olleet riittävän hyviä opettajia. Metsäläinen oli kierrellyt Lyrathissa vihjeiden ja lehti-ilmoitusten, puskaradion ja kuulemiensa tarinoiden perässä, kunnes oli Hartivessa kuullut vanhalta Bronilta pohjoisessa asuvasta maagista, joka hallitsi useita eri magian lajeja, mutta etenkin elementaalista magiaa, ja jolla ei tiettävästi ollut oppipoikaa. Onnesta huokaisten hän oli kätellyt vanhaa Bronia ja hypännyt heti ratsaille.
Siellä hän nyt matkasi kohti pohjoisen pientä Thorunin kylää, jossa tämän mestarin kerrottiin asuvan. Mukanaan Edomarilla oli hänen pieni reppunsa, josta löytyi muutama vaatekerta ja muistiinpanovälineet.
"Onko kauankin Thoruniin?" hän oli kysynyt aikaisemmin maantiellä astelevalta mieheltä, joka oli työntänyt kottikärryjä.
"Thorun? Kuule poju, sinulla on vielä matkaa. Ohita rantaluolasto ja jatka matkaa edelleen kohti pohjoista. Taitaa olla ainoa pieni kyläpahanen siellä kulmilla, et voi eksyä", tuo oli vastannut ja viittonut kädellä jatkamaan eteenpäin. Loppupäivästä kun vuorijono oli lähtenyt kääntymään oikealle viistoon, oli maasto muuttunut tiheämmäksi metsäksi ja tie pienemmäksi poluksi. Yövyttyään metsässä hän oli jatkanut seuraavana päivänä matkaa kohti suuria jyrkänteitä, jotka akkojen vanhan tarinan mukaan olivat muotoutuneet kun jumalat olivat päättäneet leikata Lyrathin irti muusta maailmasta. Kun hän lähestyi jyrkänteitä, hän saattoi jo kaukaa kuulla meren kohinan. Varovasti hän laskeutui ratsailtaan ja asteli jyrkänteen reunalle. Vaahtopäiset aallot iskeytyivät kerta toisensa jälkeen vasten kovaa kalliota niin suurella voimalla, että ylös asti lennähti pisarapilvi. Eddien huulille nousi haltioitunut hymy.
Hetken katseltuaan meren pauhua hän kääntyi, ja törmäsi yllättäen nuoreen naiseen. Vaistomaisesti hän nappasi tuosta kiinni ja vetäsi poispäin jyrkänteeltä, vaikka todellista tippumisvaaraa ei ollutkaan.
"Olen kovin pahoillani, melkein tönäisin sinut jyrkänteeltä alas!" Eddie sanoi ja laski nolona irti tuon hartioista. Naisen mustat hiukset pyrkivät tuulessa hänen silmilleen niin, ettei Eddie nähnyt hänen kasvojaan kunnolla. Varovasti hän nyökkäsi, soi naiselle pahoittelevan hymyn ja palasi ratsulleen. Matkaa ei olisi enää paljoa, ja hän ennättäisi iltaan mennessä kylälle... Maasto muuttui yhä karummaksi, ja soisemmaksi. Kerran hän kadotti polun, ja ratsastettuaan pienen ketulenkin hän löysi takaisin kunnon tielle, joka johti suoraan Thoruniin. Kylä oli todella pieni ja hiljainen ja ei näyttänyt kovinkaan houkuttelevalta illan pimeydessä. Metsäläinen laskeutui hevosensa selästä ja asteli kysymään tietä pienestä kapakasta, jossa istui kaksi asiakasta.
"Se hullu ukko asuu tuolla viimeisessä talossa tien päässä. Pahoittelen, mutta mies on menettänyt järkensä vuosia sitten. Matkasi taisi olla turha. Meillä on kyllä huone vapaana, jos tarvitset yösijaa", baarimikko sanoi ja pyöritteli päätään.
"Kiitos. Nähdään", Eddie sanoi ja jatkoi matkaansa ratsain kohti pientä tönöä tien päässä. Tontti oli ympäröity aidalla ja pihassa oli lahonnut kyltti, jossa luki isoin kirjaimin PÄÄSY KIELLETTY. Ulkopuolella seisoi hevonen, joka naposteli ahnaasti kevätnurmea. Eddie sitoi hevosensa tuon viereen ja asteli ovelle.
"Päivää, olen Edomar ja kuulin, että olette taitava maagi. Äh. Tarvitsisin mestaria, ja kuulin teidän olevan taitava maagi...", hän mutisi puhettaan hetken, ennen kuin uskalsi koputtaa ovelle. Kalkutettuaan messinkistä ovisalpaa hän kävi hermostuneeksi kuullessaan askeleita.
Oven avasi harmaahapsinen mies, joka näytti kovin tyytymättömältä.