Post by Caldera on Feb 28, 2016 21:17:18 GMT 2
[Bloodywolf & veljekset!]
Lyrathin ylle oli laskeutunut yö, ja kaupunki oli hiljentynyt. Satamassa pienten liplattavien aaltojen keskellä seisoi paatti, joka on aalloista huolimatta paljon keinunut. Merenpohjaan kiinni ruostunut pieni purjevene seisoi tukevasti alustallaan, ja hyvä niin, sillä paatin sisällä oleva henkilön tasapainoelin oli muutenkin shokissa. Pienessä hiprakassa oleva puolihaltia oli juuri avannut paatin oven ja astunut keinahdellen sisään. Peilistä hän oli huomannut läikyttäneensä hieman olutta paidalleen ja vaivalloisesti hän sai kiskottua märän paitansa yltään ja heitettyä sen nurkkaan. Tämän jälkeen hän istahti juuri hajoamassa olevalle tuolille ja painoi päänsä käsiinsä. Miksi hän oli ollut niin tyhmä, että oli mennyt mainitsemaan aarteestaan.
"Mutta minullapa teille kertomus", hän oli aloittanut lähikapakassa ja korottanut ääntään vastaukseksi jollekin tylsälle tarinalle. Ja sitten hän oli laverrellut kuin pieni lintu edellisestä merimatkastaan ja siitä, miten he olivat löytäneet kadonneen aarteen ja hän oli miehistön varajäsenenä saanut pienen siivun aarteesta - toki paljon pienemmän kuin muut, mutta tämäkin määrä kultaa oli varren mukava lisä tavallisen palkan lisäksi. Puolihaltia vilkaisi keittiökomeron laatikkoa kohti. Siellä hänen pieni aarteensa lepäsi. Se pitäisi ehdottomasti piilottaa nyt paremmin, mutta minne? Jos hänellä olisi vedenkestävä pussi, hän voisi ripustaa kullan roikkumaan laidan yli. Muttakun ei ollut. Aatelisarvonsa ja kaikki rikkautensa menettäneellä miehellä kun ei ollut mitään. Paattikin oli sistustettu vain niillä tavaroilla, joita tarvitsi. Keittiökomero löytyi, pieni sänky, romahtamaisillaan oleva tuoli ja vesiämpäri, sekä pieni reikä paatin perällä kun iski vessahätä. Kulmassa seisoi myös pieni laatikosto, jonka laatikoista löytyi muutama kolikko, papereita ja jotain turhia muistoja, kuten kuva hänen äidistään. Paatin purjeet olivat reikäiset ja koinsyömät, mutta ne toimivat hyvin eristeenä. Lisäksi paatissa oli pieni sivuhuone, jossa oli hänen vähäiset vaatteensa.
Puolihaltia istuskeli hetken ja odotti, että hänen päänsä selviäisi hieman. Hän vilkaisi sivusilmällään kulmassa olevaa likaista paitaa. Hänen pitäisi päästä eroon alkoholista ja oppia elämään rennommin. Alkoholi oli kuitenkin osoittautunut oivaksi keinoksi paeta todellisuutta ja hieman irrotella ja hellittää otetta. Yksinäisyyden iskiessä tai juttuseuran puuttuessa lähikapakka seisoi aina tuttuna ja turvallisena vain puolen korttelin päässä rantakadusta. Ja alkoholi myös sammutti mukavasti järjen valon.
Lopulta puolihaltia nousi väsyneenä seisomaan. Hän laahusti surkeana pieneen sivuhuoneeseen, jossa hänen muutamat vaatteensa seisoivat nätisti hyllyillä. Juuri kun hän sai pujotettua ylleen valkoisen, löysän paidan, hän kuuli rasahduksen. Joku oli tunkeutunut paattiin. Toby valpastui heti. Ihmeellisesti sitä kykeni heti olemaan skarppina tilanteen vaatiessa. Hän nappasi maassa lojuvan laudanpätkän ja kurkisti vaatekomeron oviaukosta. Hän näki tumman hahmon penkovan nopeasti, mutta kunnioitettavan äänekkäästi pientä lipastoa. Puolihaltia odotti hetken, nielaisi ja loikkasi sitten vaatekomerosta ja kumautti tunkeilijaa takaraivoon hieman turhankin voimakkaasti.
Lyrathin ylle oli laskeutunut yö, ja kaupunki oli hiljentynyt. Satamassa pienten liplattavien aaltojen keskellä seisoi paatti, joka on aalloista huolimatta paljon keinunut. Merenpohjaan kiinni ruostunut pieni purjevene seisoi tukevasti alustallaan, ja hyvä niin, sillä paatin sisällä oleva henkilön tasapainoelin oli muutenkin shokissa. Pienessä hiprakassa oleva puolihaltia oli juuri avannut paatin oven ja astunut keinahdellen sisään. Peilistä hän oli huomannut läikyttäneensä hieman olutta paidalleen ja vaivalloisesti hän sai kiskottua märän paitansa yltään ja heitettyä sen nurkkaan. Tämän jälkeen hän istahti juuri hajoamassa olevalle tuolille ja painoi päänsä käsiinsä. Miksi hän oli ollut niin tyhmä, että oli mennyt mainitsemaan aarteestaan.
"Mutta minullapa teille kertomus", hän oli aloittanut lähikapakassa ja korottanut ääntään vastaukseksi jollekin tylsälle tarinalle. Ja sitten hän oli laverrellut kuin pieni lintu edellisestä merimatkastaan ja siitä, miten he olivat löytäneet kadonneen aarteen ja hän oli miehistön varajäsenenä saanut pienen siivun aarteesta - toki paljon pienemmän kuin muut, mutta tämäkin määrä kultaa oli varren mukava lisä tavallisen palkan lisäksi. Puolihaltia vilkaisi keittiökomeron laatikkoa kohti. Siellä hänen pieni aarteensa lepäsi. Se pitäisi ehdottomasti piilottaa nyt paremmin, mutta minne? Jos hänellä olisi vedenkestävä pussi, hän voisi ripustaa kullan roikkumaan laidan yli. Muttakun ei ollut. Aatelisarvonsa ja kaikki rikkautensa menettäneellä miehellä kun ei ollut mitään. Paattikin oli sistustettu vain niillä tavaroilla, joita tarvitsi. Keittiökomero löytyi, pieni sänky, romahtamaisillaan oleva tuoli ja vesiämpäri, sekä pieni reikä paatin perällä kun iski vessahätä. Kulmassa seisoi myös pieni laatikosto, jonka laatikoista löytyi muutama kolikko, papereita ja jotain turhia muistoja, kuten kuva hänen äidistään. Paatin purjeet olivat reikäiset ja koinsyömät, mutta ne toimivat hyvin eristeenä. Lisäksi paatissa oli pieni sivuhuone, jossa oli hänen vähäiset vaatteensa.
Puolihaltia istuskeli hetken ja odotti, että hänen päänsä selviäisi hieman. Hän vilkaisi sivusilmällään kulmassa olevaa likaista paitaa. Hänen pitäisi päästä eroon alkoholista ja oppia elämään rennommin. Alkoholi oli kuitenkin osoittautunut oivaksi keinoksi paeta todellisuutta ja hieman irrotella ja hellittää otetta. Yksinäisyyden iskiessä tai juttuseuran puuttuessa lähikapakka seisoi aina tuttuna ja turvallisena vain puolen korttelin päässä rantakadusta. Ja alkoholi myös sammutti mukavasti järjen valon.
Lopulta puolihaltia nousi väsyneenä seisomaan. Hän laahusti surkeana pieneen sivuhuoneeseen, jossa hänen muutamat vaatteensa seisoivat nätisti hyllyillä. Juuri kun hän sai pujotettua ylleen valkoisen, löysän paidan, hän kuuli rasahduksen. Joku oli tunkeutunut paattiin. Toby valpastui heti. Ihmeellisesti sitä kykeni heti olemaan skarppina tilanteen vaatiessa. Hän nappasi maassa lojuvan laudanpätkän ja kurkisti vaatekomeron oviaukosta. Hän näki tumman hahmon penkovan nopeasti, mutta kunnioitettavan äänekkäästi pientä lipastoa. Puolihaltia odotti hetken, nielaisi ja loikkasi sitten vaatekomerosta ja kumautti tunkeilijaa takaraivoon hieman turhankin voimakkaasti.