Post by Syhis on Feb 26, 2016 23:00:11 GMT 2
// Himiä tänne odottelen c: //
Namarin kadut olivat loskan peitossa. Räntää oli satanut koko päivän ja keli oli muutenkin tylsän harmaa. Pisarat ropisivat vasten erään kahvilan ikkunaa ihmisten juoksennellessa ulkona suojaan sateelta. Muuan metsäläinen ei kuitenkaan nähnyt mitään, vaikka hänen katseensa oli suunnattu ikkunasta ulos. Nilam tuijotti jonnekin kaukaisuuteen lasittunein silmin. Hän oli uppoutunut mielessään etenevän tarinan syövereihin, eikä sillä hetkellä tajunnut tuon taivaallista nykyhetkestä.
Samassa kirjailija säpsähti hereille ajatuksistaan, kun pöytään laskettiin uusi teekuppi. Hän katsahti tarjoilijaa pahoittelevan näköisenä ja maksoi jälleen uuden tilauksensa. Tosiaan, kuinka kauan hän oli jo istunut paikoillaan? Nilam katsahti hämmentyneenä ympärilleen vain huomatakseen, että päivä alkoi kääntyä iltaan. Hän oli viettänyt aivan liian kauan aikaa kotinsa lähellä sijaitsevassa kahviossa, josta oli tullut metsäläiselle hyvin tuttu paikka. Hän kuului varmasti vakioasiakkaisiin, mikä toisaalta hieman nolostutti häntä, kun toisaalta taas asia ei kiinnostanut häntä hölkäsen pöläystäkään.
Metsäläinen paransi asentoaan tuolilla, kastoi sulkakynäänsä mustepulloon ja raapusti edessään olevaan muistivihkoon uuden virkkeen. Hän oli saanut idean uuteen romaaniin vain muutama päivä sitten ja parhaillaankin yritti koota mielessään pyörivää juonta paperille. Välillä hän luki kirjoittamansa tekstin läpi ja hörppäsi teetään ilman minkäänlaista kiirettä. Hänen päivänsä oli ollut kieltämättä hyvin rauhallinen, niin kuin myös kahvila. Niin tai sitten Nilam vain ei ollut kiinnittänyt huomiota ohikulkeviin olentoihin.
Kirjailija käänsi mietteliään katseensa takaisin ikkunaan ja hän kuvitteli, miltä katu mahtaisi näyttää pimeiden olentoja kulkevan siellä. Jonkin asteinen turvattomuuden tunne riipaisi hänen sydäntään. Lyrath vaikutti olevan nykyään kovin levoton paikka. Nilam onnekseen asui suuressa kaupungissa, jossa oli huomattavasti turvallisempaa kuin erämaassa. Eikä hän todellakaan aikonut lähteä Namarista minnekään. Hän oli kovin tykästynyt kaupunkiin ja uuteen kotiinsa...
Nilam nojautui rennosti tuolinsa selkänojaa vasten ja hörppäsi taas teetänsä.
'Tylsä päivä', hän ajatteli ja samassa vetäisi kynällään suuren rastin kirjoittamansa sivun päälle: 'tylsä sivu.'
Namarin kadut olivat loskan peitossa. Räntää oli satanut koko päivän ja keli oli muutenkin tylsän harmaa. Pisarat ropisivat vasten erään kahvilan ikkunaa ihmisten juoksennellessa ulkona suojaan sateelta. Muuan metsäläinen ei kuitenkaan nähnyt mitään, vaikka hänen katseensa oli suunnattu ikkunasta ulos. Nilam tuijotti jonnekin kaukaisuuteen lasittunein silmin. Hän oli uppoutunut mielessään etenevän tarinan syövereihin, eikä sillä hetkellä tajunnut tuon taivaallista nykyhetkestä.
Samassa kirjailija säpsähti hereille ajatuksistaan, kun pöytään laskettiin uusi teekuppi. Hän katsahti tarjoilijaa pahoittelevan näköisenä ja maksoi jälleen uuden tilauksensa. Tosiaan, kuinka kauan hän oli jo istunut paikoillaan? Nilam katsahti hämmentyneenä ympärilleen vain huomatakseen, että päivä alkoi kääntyä iltaan. Hän oli viettänyt aivan liian kauan aikaa kotinsa lähellä sijaitsevassa kahviossa, josta oli tullut metsäläiselle hyvin tuttu paikka. Hän kuului varmasti vakioasiakkaisiin, mikä toisaalta hieman nolostutti häntä, kun toisaalta taas asia ei kiinnostanut häntä hölkäsen pöläystäkään.
Metsäläinen paransi asentoaan tuolilla, kastoi sulkakynäänsä mustepulloon ja raapusti edessään olevaan muistivihkoon uuden virkkeen. Hän oli saanut idean uuteen romaaniin vain muutama päivä sitten ja parhaillaankin yritti koota mielessään pyörivää juonta paperille. Välillä hän luki kirjoittamansa tekstin läpi ja hörppäsi teetään ilman minkäänlaista kiirettä. Hänen päivänsä oli ollut kieltämättä hyvin rauhallinen, niin kuin myös kahvila. Niin tai sitten Nilam vain ei ollut kiinnittänyt huomiota ohikulkeviin olentoihin.
Kirjailija käänsi mietteliään katseensa takaisin ikkunaan ja hän kuvitteli, miltä katu mahtaisi näyttää pimeiden olentoja kulkevan siellä. Jonkin asteinen turvattomuuden tunne riipaisi hänen sydäntään. Lyrath vaikutti olevan nykyään kovin levoton paikka. Nilam onnekseen asui suuressa kaupungissa, jossa oli huomattavasti turvallisempaa kuin erämaassa. Eikä hän todellakaan aikonut lähteä Namarista minnekään. Hän oli kovin tykästynyt kaupunkiin ja uuteen kotiinsa...
Nilam nojautui rennosti tuolinsa selkänojaa vasten ja hörppäsi taas teetänsä.
'Tylsä päivä', hän ajatteli ja samassa vetäisi kynällään suuren rastin kirjoittamansa sivun päälle: 'tylsä sivu.'