Post by Caldera on Feb 13, 2016 9:06:46 GMT 2
[Empä tiedä mistä vanhasta pelistä keksin nimen :p
Junieta odottelen.]
Tuona synkkänä ja sateisena yönä kaupunki oli melko hiljainen. Kadut nukkuivat ja vain tuuli kehräsi viilettäessään kaupungin kapeiden kujien halki, tanssahtaessaan toriaukiolla ja jatkaessaan matkaa kohti etelää. Sadekin oli varmasti jo loppumaan päin, ehkä aamulla aurinko jo nousisi. Inhottavat, kylmät sateet olivat vaivanneet Hartivea jo jonkin aikaa samalla, kun muu Lyrath nautti lumisateista. Vuoristo sekoitti sään, eikä Hartivessa voinut ikinä juurikaan ennustaa tulevaa.
Samana iltana oli nuori mies kuitenkin päättänyt lähteä käymään kaupungilla. Metsäläishaltia ei ollut nukkunut silmänräpäystäkään, sillä hän oli kuullut katulapsilta, että muuan aatelisneito aiottiin ryöstää kaiken hiljaisuuden keskellä, huomaamattomasti. Tietenkään tuo oikeudentuntoinen ja ylisuojeleva nuori mies ei halunnut antaa tämän tapahtua hänen kaupungissaan, jossa niin paljon pahaa oli jo tapahtunut vuosien saatossa. Nilo heitti ylleen ruskean paikatun viittansa ja tarkisti nuoliviininsä, jossa 12 nuolta törötti kauniisti suorassa. Nilo avasi salaisen ullakkonsa kattoluukun, loikkasi ulos ja sulki luukun nopeasti, jotta liikaa vettä ei ehtisi livahtaa sisään. Hän laskeutui katolta kievarin takakautta ja jatkoi ripeästi matkaansa kohti keskustaa. Hän piti silmänsä auki ja jousensa valmiudessa, sillä kadut olivat vaarallisia niille, jotka eivät osanneet suojella itseään.
Nilo poukkoili tieltä tielle, mutta kadut olivat aivan hiljaa. Missään ei näkynyt ketään. Lopulta hän kapusi kolmekerroksisen rakennuksen katolle tikkaita pitkin ja jäi odottamaan. Hän haravoi katuja katseellaan, mutta mitään ei ilmestynyt edes yhtä kaupunkikettua. Jonkin aikaa odotettuaan alkoi kuitenkin tapahtua. Kujien välissä liikkui joku pienen soihdun kanssa, sillä sen valo heijastui korkeisiin seiniin. Nilo otti vauhtia ja hyppäsi seuraavalle katolle, jonne hän jäi istumaan pienen savupiipun viereen. Soihtu läheni lähenemistään ja pian tuo pieni joukko räsyisiä miehiä oli aivan hänen allaan.
"--ovat sellaisia, tiedäthän.. kulkevat hienot vaatteet päällä ja syövät itsensä lihaviksi juhlissaan", sanoi eräs miesääni.
"Mutta he ovat rikkaita, mikä on meidän etumme", sanoi toinen ääni.
"Niin ja he ovat helppoja kohteita", sanoi kolmas ääni.
Miehiä oli selvästi vain kolme ja he todella suunnittelivat aatelisneidon nappausta - siitä ei ollut epäilystäkään. Nilo kieppautti itsensä katon harjalta alas ja laskeutui ikkunalautojen kautta rakennuksen länsipuolelle. Hän juoksi rakennuksen ympäri ja jäi astelemaan varovasti ja hiljaa noiden kolmen miehen selustaan. Hitaasti hän nappasi kerralla kaksi nuolta käteensä ja viritti ne jouseensa. Hän tähtäsi reunimmaisen miehen reiteen, ja silmäili keskimmäisen miehen takamusta. Viimeisen hän hoitelisi joko nuolella reiteen tai käsirysyllä, sillä mies oli hyvin hintelä. Hän pysähtyi, hengitti sisään ja --
"Täällähän tämä", kuului ääni Nilon korvan juuresta. Puhuva mies oli hiljaa laskenut veitsen Nilon kurkulle, mikä lamautti metsäläishaltian täysin. Kolmikko kääntyi ja väistyi nopeasti nuolten osoittamasta kohdasta. Nilo laski hitaasti jousensa jalkoihinsa ja nosti kätensä nolostuneena ylös.
"Kuulimmekin, että kaduilla metsästää öisin joku pelle", sanoi hintelä pikkumies. "Odotimme kyllä hieman enemmän." Nilo kirosi mielessään. Hänet pakotettiin polvistumaan.
"Mitä teemme tälle?" kysyi hintelä mies innoissaan.
"Tapetaan? On aiheuttanut riittävästi harmia veljeskunnallemme", sanoi ensimmäiseksi puhunut mies, joka oli hieman rotevampi, jopa lihavan puoleinen.
"Joo, päästetään kärsimyksistään", sanoi toinen ääni, joka kuului selvästi porukan atleettisimmalle miehelle. Nilo nielaisi ja tunsi pakokauhun kiirivän pitkin kehoaan. Hän sulki silmänsä ja päätti, ettei enää ikinä tekisi näin typerää virhettä.
Junieta odottelen.]
Tuona synkkänä ja sateisena yönä kaupunki oli melko hiljainen. Kadut nukkuivat ja vain tuuli kehräsi viilettäessään kaupungin kapeiden kujien halki, tanssahtaessaan toriaukiolla ja jatkaessaan matkaa kohti etelää. Sadekin oli varmasti jo loppumaan päin, ehkä aamulla aurinko jo nousisi. Inhottavat, kylmät sateet olivat vaivanneet Hartivea jo jonkin aikaa samalla, kun muu Lyrath nautti lumisateista. Vuoristo sekoitti sään, eikä Hartivessa voinut ikinä juurikaan ennustaa tulevaa.
Samana iltana oli nuori mies kuitenkin päättänyt lähteä käymään kaupungilla. Metsäläishaltia ei ollut nukkunut silmänräpäystäkään, sillä hän oli kuullut katulapsilta, että muuan aatelisneito aiottiin ryöstää kaiken hiljaisuuden keskellä, huomaamattomasti. Tietenkään tuo oikeudentuntoinen ja ylisuojeleva nuori mies ei halunnut antaa tämän tapahtua hänen kaupungissaan, jossa niin paljon pahaa oli jo tapahtunut vuosien saatossa. Nilo heitti ylleen ruskean paikatun viittansa ja tarkisti nuoliviininsä, jossa 12 nuolta törötti kauniisti suorassa. Nilo avasi salaisen ullakkonsa kattoluukun, loikkasi ulos ja sulki luukun nopeasti, jotta liikaa vettä ei ehtisi livahtaa sisään. Hän laskeutui katolta kievarin takakautta ja jatkoi ripeästi matkaansa kohti keskustaa. Hän piti silmänsä auki ja jousensa valmiudessa, sillä kadut olivat vaarallisia niille, jotka eivät osanneet suojella itseään.
Nilo poukkoili tieltä tielle, mutta kadut olivat aivan hiljaa. Missään ei näkynyt ketään. Lopulta hän kapusi kolmekerroksisen rakennuksen katolle tikkaita pitkin ja jäi odottamaan. Hän haravoi katuja katseellaan, mutta mitään ei ilmestynyt edes yhtä kaupunkikettua. Jonkin aikaa odotettuaan alkoi kuitenkin tapahtua. Kujien välissä liikkui joku pienen soihdun kanssa, sillä sen valo heijastui korkeisiin seiniin. Nilo otti vauhtia ja hyppäsi seuraavalle katolle, jonne hän jäi istumaan pienen savupiipun viereen. Soihtu läheni lähenemistään ja pian tuo pieni joukko räsyisiä miehiä oli aivan hänen allaan.
"--ovat sellaisia, tiedäthän.. kulkevat hienot vaatteet päällä ja syövät itsensä lihaviksi juhlissaan", sanoi eräs miesääni.
"Mutta he ovat rikkaita, mikä on meidän etumme", sanoi toinen ääni.
"Niin ja he ovat helppoja kohteita", sanoi kolmas ääni.
Miehiä oli selvästi vain kolme ja he todella suunnittelivat aatelisneidon nappausta - siitä ei ollut epäilystäkään. Nilo kieppautti itsensä katon harjalta alas ja laskeutui ikkunalautojen kautta rakennuksen länsipuolelle. Hän juoksi rakennuksen ympäri ja jäi astelemaan varovasti ja hiljaa noiden kolmen miehen selustaan. Hitaasti hän nappasi kerralla kaksi nuolta käteensä ja viritti ne jouseensa. Hän tähtäsi reunimmaisen miehen reiteen, ja silmäili keskimmäisen miehen takamusta. Viimeisen hän hoitelisi joko nuolella reiteen tai käsirysyllä, sillä mies oli hyvin hintelä. Hän pysähtyi, hengitti sisään ja --
"Täällähän tämä", kuului ääni Nilon korvan juuresta. Puhuva mies oli hiljaa laskenut veitsen Nilon kurkulle, mikä lamautti metsäläishaltian täysin. Kolmikko kääntyi ja väistyi nopeasti nuolten osoittamasta kohdasta. Nilo laski hitaasti jousensa jalkoihinsa ja nosti kätensä nolostuneena ylös.
"Kuulimmekin, että kaduilla metsästää öisin joku pelle", sanoi hintelä pikkumies. "Odotimme kyllä hieman enemmän." Nilo kirosi mielessään. Hänet pakotettiin polvistumaan.
"Mitä teemme tälle?" kysyi hintelä mies innoissaan.
"Tapetaan? On aiheuttanut riittävästi harmia veljeskunnallemme", sanoi ensimmäiseksi puhunut mies, joka oli hieman rotevampi, jopa lihavan puoleinen.
"Joo, päästetään kärsimyksistään", sanoi toinen ääni, joka kuului selvästi porukan atleettisimmalle miehelle. Nilo nielaisi ja tunsi pakokauhun kiirivän pitkin kehoaan. Hän sulki silmänsä ja päätti, ettei enää ikinä tekisi näin typerää virhettä.