Post by Himwath on Feb 9, 2016 23:21:32 GMT 2
Oli kosteaa, viileää ja ilmassa haisi maa ja home. Kylmänsävyinen maaginen lyhty valaisi nipin napin molemmin puolin kohoavat sileäpintaiset seinät. Toisinaan kelmeä valo osui valkoisella maalattuihin kirjoituksiin, jotka jatkuivat leveänä nauhana pitkin seinää. Niistä suurin osa oli rapissut aikojen saatossa pois. Kattoa ei nähnyt, mutta tilan tuntu kieli varsin korkeasta käytävästä, joka oli kestänyt aikaa kirjoituksia paremmin.
Andon huokaisi hiljaa.
Hän oli aika varma että tämä oli se labyrintti, josta häntä vastaantullut, erittäin riutunut, seikkailija oli varoitellut. Oikeastaan hän oli iloinen nähdessään sen, mutta pettynyt kun se ei ollut... vaikuttavampi. Kai hän oli odottanut kaiverruksia ja koristepylväitä, dramattisia holvikaaria ja kroteskien veistosten vartioimia arvoituksia. Tai edes jotian magian väreilyä tai jotain.
Mutta ei.
Tämä vain... oli.
Ja hän oli onnistunut sotkemaan itsensä keskelle labyrinttia. Harhailtuaan muutaman tunnin edes takaisin hän oli onnistunut törmäämään tummapystöiseen nagaan. Totta puhuakseen hän oli luullut otusta hämärässä joksikin hirviöksi ja oli ollut vähällä kolauttaa kaveria kalloon. Onneksi toinen oli osannut varautua sellaiseen, ja he olivat kierrelleet samaa matkaa jo jonkin aikaa.
Sillä hetkellä tosin Andon ja naga (jonka nimeä hän ei ollut huomannut kysyä ja tässä vaiheessa se olisi ollut kummallista) pitivät lyhyttä taukoa kahden käytävän risteyksessä. Haltia nojasi selkäänsä seinää vasten ja nakutteli sormillaan hajamielisienä lyhdyn tummaa reunaa. Valopallo lyhdyssä oli hänen tekeleensä. Se oli yksi niitä taikoja jotka hän osasi unissaankin ja saattoi ylläpitää sitä tuntikausia ilman sen suurempaa ponnistusta. Ei Andon toki valomaagi ollut, mutta hänelle oli opetettu muutama perushyvä loitsu, jotka helpottaisivat tienpäällistä elämää. Kuten valopallero.
"Taidamme lähestyä labyrintin keskustaa", haltia tuumasi. Eivät he ainakaan lähempänä ulospääsyä olleet. "Seinillä on enemmän kirjoitusta ja katto taitaa ehkä olla matalemmalla."
Andon huokaisi hiljaa.
Hän oli aika varma että tämä oli se labyrintti, josta häntä vastaantullut, erittäin riutunut, seikkailija oli varoitellut. Oikeastaan hän oli iloinen nähdessään sen, mutta pettynyt kun se ei ollut... vaikuttavampi. Kai hän oli odottanut kaiverruksia ja koristepylväitä, dramattisia holvikaaria ja kroteskien veistosten vartioimia arvoituksia. Tai edes jotian magian väreilyä tai jotain.
Mutta ei.
Tämä vain... oli.
Ja hän oli onnistunut sotkemaan itsensä keskelle labyrinttia. Harhailtuaan muutaman tunnin edes takaisin hän oli onnistunut törmäämään tummapystöiseen nagaan. Totta puhuakseen hän oli luullut otusta hämärässä joksikin hirviöksi ja oli ollut vähällä kolauttaa kaveria kalloon. Onneksi toinen oli osannut varautua sellaiseen, ja he olivat kierrelleet samaa matkaa jo jonkin aikaa.
Sillä hetkellä tosin Andon ja naga (jonka nimeä hän ei ollut huomannut kysyä ja tässä vaiheessa se olisi ollut kummallista) pitivät lyhyttä taukoa kahden käytävän risteyksessä. Haltia nojasi selkäänsä seinää vasten ja nakutteli sormillaan hajamielisienä lyhdyn tummaa reunaa. Valopallo lyhdyssä oli hänen tekeleensä. Se oli yksi niitä taikoja jotka hän osasi unissaankin ja saattoi ylläpitää sitä tuntikausia ilman sen suurempaa ponnistusta. Ei Andon toki valomaagi ollut, mutta hänelle oli opetettu muutama perushyvä loitsu, jotka helpottaisivat tienpäällistä elämää. Kuten valopallero.
"Taidamme lähestyä labyrintin keskustaa", haltia tuumasi. Eivät he ainakaan lähempänä ulospääsyä olleet. "Seinillä on enemmän kirjoitusta ja katto taitaa ehkä olla matalemmalla."