Post by bloodywolf on Jul 31, 2016 13:59:36 GMT 2
Celenea ei todellakaan luottanut Alumitin sanoihin olla sooloilematta omiaan, mutta päästäkseen eteenpäin asioissa hän päätti jättää tämän aiheen taka-alalle toistaiseksi, ja tyytyi vain kohottamaan kulmiaan aavistuksen verran, ennenkuin he siirtyivät keskustelemaan ansasta Devanille. Alumitin idealaatikko oli kieltämättä ajatusrikas ja monipuolinen, mikä oli tässä tapauksessa hyvä asia. Vampyyrinainen ei kuitenkaan voinut olla miettimättä miten kieroutunen innoistuneelta Alumit vaikutti tästä kaikesta.
"Epäilen että Devan koettaa hakeutua takaisin kartanoon ja iskeä täällä. Tämä on hänelle tuttua aluetta ja hän varmasti uskoo tietävänsä kaikki salakäytävät ja piilopaikat. Annoit minulle juuri idean" Celenea tuumasi salamyhkäinen virne nousten kasvoilleen.
"Me pidämme naamiaiset. Lähinnä siksi että haluan Devanin kuvittelevan että sinä olet jo lähtenyt tiehesi ja sillä tavoin sinun on helpompi etsiä häntä väkijoukosta kun hän ei osaa etsiä sinua. Naamiaiset varmasti houkuttelevat hänet varmemmin paikalle koska hän taatusti luulee naamion olevan hyvä peite päästä lähelle sinua tai minua. Sinä tulet paikalle esittäen kaukaista sukulaistani joka on tullut tapaamaan minua kaukaan. Onko selvä? Hienoa." välittämättä siitä oliko toinen idean puolella vai vastaan Celenea päätti asian. Hän oli itseasiassa hyvin innoissaan tästä... Vampyyrina hän kaipasi jonkinverran myös saalistuksen tuomaa kiihkoa ja tämä oli hänestä loistava tilaisuus metsästää Devania. Vaikka hän ei voisikaan tuota syödä... oman lajikumppanin popsiminen kun oli hieman tabu jopa vampyyreille.
Herttuatar ei yllättynyt lainkaan Alumitin kiinnosta palkkiota kohtaan. Hän oli osannut odottaa sitä, ja nyökkäsi pienesti päällään "Minulla on merkittävän kalliita koruja, kultakolikoita, miekkoja sekä tikareita, ja muita arvokkaita vanhoja esineitä. Kun tämä koko sotku on hoidettu, saat valita niistä vapaasti mitä haluat."
"Nyt, jos sallit, minun on mentävä valmistamaan juhlia. Äläkä huoli. Muokkaan sinut sen näköiseksi ettet itsekään tunnistaisi itseäsi" nainen totesi hieman sadistisella äänellä, ja sen sanottuaan poistui huoneesta.
Parin päivän kuluttua Juhlat olivat jo valmiit alkamaan. Celenea oli ilmoittanut naamiaisista heti samana päivänä kuin Devanin hyökkäys oli sattunut, ja tietenkin hänen henkilökuntansa teki parhaansa että kaikki oli valmista niin nopeasti kuin suinkin. Herttuatar huokaisi syvään. Tästä illasta tulisi varmasti sekä jännittävä että hauska.
"Joskus käy noin :''D"