Post by Caldera on Dec 19, 2014 22:40:24 GMT 2
[Tariethia huhuilen :3]
Oli myrksyinen, hämärä ilta. Pohjoisessa aurinko oli laskenut jo, ja kadut hiljentyneet. Katujen reunoilla palavat kynttilät olivat sammuneet tuulen tuiskeessa. Merian pieni kylä uinui metsän suojissa. Muutama hassu kulkija sattui kulkemaan kylän halki, mutta kaikki täysjärkiset olivat hiipineet koteihinsa. Yksi näistä kulkijoista oli Sparloksenute, joka käytti mielummin itsestään nimeä Sparx. Hän oli päätynyt kaupunkiin kierrellessään ympäri Lyrathia, tutkiessaan teitä tuntemattomia. Matkaaja oli hyvin väsynyt, olihan hän taittanut pitkän matkan Frenon merikaupungista pohjoisen metsän suojaan. Matka ei ollut turhan lyhyt. Sparxilla oli mukana vain vaatteensa, mutta myös iso pussillinen rahaa. Pussi roikkui hänen kaulassaan, piilossa paidan alla, josta sitä ei erottanut. Lämmin villapaita piti miehen lämpimänä säällä kuin säällä, jopa tänä kylmänä viimaisena iltana.
Lohikäärmettä oli Frenossa varoiteltu, että etenkin pohjoisessa on viime aikoina tapahtunut mystisiä katoamisia ja alueelta oli löydetty eriskummallisia jalanjälkijä. Sparx ei silti kokenut oloaan turvattomaksi, usein nämä tarinat oli tehty lapsille pelotteeksi, että jos metsään karkaat ni peto nappaa. Sparx asteli kohti pientä majataloa, josta hän toivoi saavansa yöksi suojaa. Hän marssi pienestä, halkeilevasta ovesta sisään. Sisällä oli hämärää, ja takkatulen äärellä istui pienikokoinen, harmaahiuksinen nainen. Nainen säpsähti, kun ovi avautui. Hän asteli Sparxin eteen, eikä Sparx voinut olla kiinnittämättä huomiota naisen omituiseen olemukseen. Hänen ihonsa oli harmahtava, eikä hän räpäyttänyt silmiään moneen minuuttiin. Hänen vaatteensa olivat likaiset ja hän haisi järkyttävältä. Silmät olivat lasisen näköiset ja hänen silmänsä näyttivät painuneen kallon sisään. Pelottavan näköinen.
"Terve", Sparx sanoi virnistellen. "Oisko teillä huonetta vapaana?"
Nainen ei sanonut mitään. Hän käveli eteisessä olevan kaapin luokse, otti avaimen ja toi sen lohikäärmeelle ilmekään värähtämättä.
"Tattista vaan", Sparx sanoi ja heilautti kättään kavutessaan yläkertaan. Portaat natisivat, ja vaikutti siltä, että maajatalossa ei ollut yöpynyt kukaan viimeiseen viiteenkymmeneen vuoteen. Portaiden pölykerrokseen jäi niin selvät jalanjäljet, että joku viisaampi olisi voinut kääntyä ja vaihtaa majataloa.
Sparxin huone näytti myös ikivanhalta. Sparx ei viitsinyt lukita ovea, sillä ei uskonut, että sille olisi tarvetta. Huone oli ankea. Verhot olivat harmaat, huoneen nurkassa seisoi pöytä, jonka päällä oli ajat sitten mädäntynyt kasvi. Lohikäärme nyrpisti nenäänsä, asetti kätensä lähelle kasvia ja poltti sen poroksi. Sitten hän asteli sängylle, puhdisti lakanat pölystä ja heittäytyi makaamaan. Alakerrassa kävi ovi, mikä sai Sparxin tuntemaan huojennusta. Joku muukin oli saapunut majataloon.
Oli myrksyinen, hämärä ilta. Pohjoisessa aurinko oli laskenut jo, ja kadut hiljentyneet. Katujen reunoilla palavat kynttilät olivat sammuneet tuulen tuiskeessa. Merian pieni kylä uinui metsän suojissa. Muutama hassu kulkija sattui kulkemaan kylän halki, mutta kaikki täysjärkiset olivat hiipineet koteihinsa. Yksi näistä kulkijoista oli Sparloksenute, joka käytti mielummin itsestään nimeä Sparx. Hän oli päätynyt kaupunkiin kierrellessään ympäri Lyrathia, tutkiessaan teitä tuntemattomia. Matkaaja oli hyvin väsynyt, olihan hän taittanut pitkän matkan Frenon merikaupungista pohjoisen metsän suojaan. Matka ei ollut turhan lyhyt. Sparxilla oli mukana vain vaatteensa, mutta myös iso pussillinen rahaa. Pussi roikkui hänen kaulassaan, piilossa paidan alla, josta sitä ei erottanut. Lämmin villapaita piti miehen lämpimänä säällä kuin säällä, jopa tänä kylmänä viimaisena iltana.
Lohikäärmettä oli Frenossa varoiteltu, että etenkin pohjoisessa on viime aikoina tapahtunut mystisiä katoamisia ja alueelta oli löydetty eriskummallisia jalanjälkijä. Sparx ei silti kokenut oloaan turvattomaksi, usein nämä tarinat oli tehty lapsille pelotteeksi, että jos metsään karkaat ni peto nappaa. Sparx asteli kohti pientä majataloa, josta hän toivoi saavansa yöksi suojaa. Hän marssi pienestä, halkeilevasta ovesta sisään. Sisällä oli hämärää, ja takkatulen äärellä istui pienikokoinen, harmaahiuksinen nainen. Nainen säpsähti, kun ovi avautui. Hän asteli Sparxin eteen, eikä Sparx voinut olla kiinnittämättä huomiota naisen omituiseen olemukseen. Hänen ihonsa oli harmahtava, eikä hän räpäyttänyt silmiään moneen minuuttiin. Hänen vaatteensa olivat likaiset ja hän haisi järkyttävältä. Silmät olivat lasisen näköiset ja hänen silmänsä näyttivät painuneen kallon sisään. Pelottavan näköinen.
"Terve", Sparx sanoi virnistellen. "Oisko teillä huonetta vapaana?"
Nainen ei sanonut mitään. Hän käveli eteisessä olevan kaapin luokse, otti avaimen ja toi sen lohikäärmeelle ilmekään värähtämättä.
"Tattista vaan", Sparx sanoi ja heilautti kättään kavutessaan yläkertaan. Portaat natisivat, ja vaikutti siltä, että maajatalossa ei ollut yöpynyt kukaan viimeiseen viiteenkymmeneen vuoteen. Portaiden pölykerrokseen jäi niin selvät jalanjäljet, että joku viisaampi olisi voinut kääntyä ja vaihtaa majataloa.
Sparxin huone näytti myös ikivanhalta. Sparx ei viitsinyt lukita ovea, sillä ei uskonut, että sille olisi tarvetta. Huone oli ankea. Verhot olivat harmaat, huoneen nurkassa seisoi pöytä, jonka päällä oli ajat sitten mädäntynyt kasvi. Lohikäärme nyrpisti nenäänsä, asetti kätensä lähelle kasvia ja poltti sen poroksi. Sitten hän asteli sängylle, puhdisti lakanat pölystä ja heittäytyi makaamaan. Alakerrassa kävi ovi, mikä sai Sparxin tuntemaan huojennusta. Joku muukin oli saapunut majataloon.