Post by Caldera on Dec 19, 2014 20:14:08 GMT 2
[Saphire tervetuloa :>]
Mihrasin raunokaupunki. Lohdutonta katseltavaa. Tulikukasta tuntui, että hän saattoi vieläkin erottaa savuhaihtuvat nousevan raunioiden syvyydestä. Missään ei näkynyt ristinsieluakaan, mikä tietysti oli hyvä merkki hänen matkansa tavoitetta tarkastellessa. Mutta jossain näiden raunioiden alla oli piilossa kultaakin arvokkaampi Bur-gailin smaragdi. Smaragdin legenda kertoi, että aikoinaan minotaurien hallitsija varasti sen itse lohikäärmekuningatar Namenorilta ensimmäisen ajanjakson verisimmässä yhteenotossa. Vuosisatojen ajan smaragdi kulkeutui minotaurien johtajalta toiselle, kunnes se katosi Mihrasin palossa. Huhujen mukaan se on edelleen siellä, koskemattomana raunioiden alla, odottamassa uutta omistajaansa. Huhutaan myös, että smaragdiin liittyy voimakas kirous. Legendan mukaan se, jolle smaragdi ei kuulunut ja siihen koski, ajautui hulluuden partaalle koskemishetkellä. Tulikukka ei uskonut moiseen hölynpölyyn, mutta silti hän oli varmuuden vuoksi ottanut nahkahanskikkaat mukaan, joiden avulla hän voisi käsitellä smaragdia huolehtta.
Pieni keiju kaivoi olkalaukustaan kartan. Sen mukaan smaragdin viimeinen olinpaikka oli ollut minotaurien päämajassa, josta Tulikukka oli päättänyt lähteä sitä jäljittämään. Hän oli saanut mukaansa partnerin, jonka hän oli sopinut kirjeenvaihdon avulla tapaavansa Mihrasin temppelin raunioilla. Tulikukka vilkaisi karttaansa ja löysi temppelin pikaisella vilkaisulla. Tai omasta mielestään hän seisoi temppelin raunioiden päällä. Ympärillään hän näki kiviä, kaatuneita pylväitä ja kattoparruja. Jossain etäällä raunioiden välistä kasvoi sitkeästi pieni puu. Erinäköiset rikkaruohot rehottivat ja köynnöskasvit kiersivät kivien ympärillä sitkeästi tavoitellen auringon säteitä.
Tulikukka laskeutui istumaan suuren kiven reunalle. Hän oli ihmismuodossaan, yllään hänellä paksu lämmin hame ja yläosassa oranssi paksu villapusero, jossa oli karvahuppu. Sää oli viileä, eikä ympäristö saanut Tulikukkaa tuntemaan oloaan kovinkaan tervetulleeksi. Tien varrella matkalla Mihrasiin oli ollut lukuisia kylttejä, joissa oli kielletty kulku Mihrasiin ja varoiteltu alueen vaarallisuudesta. Vaara ei Tulikukkaa pelottanut.
Hän syventyi tutkiskelemaan karttaansa.
Mihrasin raunokaupunki. Lohdutonta katseltavaa. Tulikukasta tuntui, että hän saattoi vieläkin erottaa savuhaihtuvat nousevan raunioiden syvyydestä. Missään ei näkynyt ristinsieluakaan, mikä tietysti oli hyvä merkki hänen matkansa tavoitetta tarkastellessa. Mutta jossain näiden raunioiden alla oli piilossa kultaakin arvokkaampi Bur-gailin smaragdi. Smaragdin legenda kertoi, että aikoinaan minotaurien hallitsija varasti sen itse lohikäärmekuningatar Namenorilta ensimmäisen ajanjakson verisimmässä yhteenotossa. Vuosisatojen ajan smaragdi kulkeutui minotaurien johtajalta toiselle, kunnes se katosi Mihrasin palossa. Huhujen mukaan se on edelleen siellä, koskemattomana raunioiden alla, odottamassa uutta omistajaansa. Huhutaan myös, että smaragdiin liittyy voimakas kirous. Legendan mukaan se, jolle smaragdi ei kuulunut ja siihen koski, ajautui hulluuden partaalle koskemishetkellä. Tulikukka ei uskonut moiseen hölynpölyyn, mutta silti hän oli varmuuden vuoksi ottanut nahkahanskikkaat mukaan, joiden avulla hän voisi käsitellä smaragdia huolehtta.
Pieni keiju kaivoi olkalaukustaan kartan. Sen mukaan smaragdin viimeinen olinpaikka oli ollut minotaurien päämajassa, josta Tulikukka oli päättänyt lähteä sitä jäljittämään. Hän oli saanut mukaansa partnerin, jonka hän oli sopinut kirjeenvaihdon avulla tapaavansa Mihrasin temppelin raunioilla. Tulikukka vilkaisi karttaansa ja löysi temppelin pikaisella vilkaisulla. Tai omasta mielestään hän seisoi temppelin raunioiden päällä. Ympärillään hän näki kiviä, kaatuneita pylväitä ja kattoparruja. Jossain etäällä raunioiden välistä kasvoi sitkeästi pieni puu. Erinäköiset rikkaruohot rehottivat ja köynnöskasvit kiersivät kivien ympärillä sitkeästi tavoitellen auringon säteitä.
Tulikukka laskeutui istumaan suuren kiven reunalle. Hän oli ihmismuodossaan, yllään hänellä paksu lämmin hame ja yläosassa oranssi paksu villapusero, jossa oli karvahuppu. Sää oli viileä, eikä ympäristö saanut Tulikukkaa tuntemaan oloaan kovinkaan tervetulleeksi. Tien varrella matkalla Mihrasiin oli ollut lukuisia kylttejä, joissa oli kielletty kulku Mihrasiin ja varoiteltu alueen vaarallisuudesta. Vaara ei Tulikukkaa pelottanut.
Hän syventyi tutkiskelemaan karttaansa.